Aiemmin tapahtunut:
Romeo sai tietää, että hänellä oli kolmaskin lapsi: Jesse-niminen poika entisen kihlattunsa Saaran kanssa. Saaran kuoltua Jessen huoltajuus siirtyi Romeolle, jonka oli vaikea sulattaa asiaa. Romeo ei hyväksynyt poikaansa ennen kuin Melissa puhui miehelleen järkeä. Lopulta Jessestä tuli osa Ala-Tuuheloiden perhettä.
 
Suvun patriarkka Pete kuoli lähes sadan vuoden ikäisenä. Perhe jäi häntä kaipaamaan, mutta varsinkin Helmi oli surun murtama. Keskusteltuaan Romeon kanssa Helmi vaikutti muuttuneen...
 
Jessen koulukaveri August paljastui Goottilan suvun vesaksi ja osalliseksi isänsä kieroon suunnitelmaan. Ja nyt Goottilat yrittivät kiristää Ala-Tuuheloita Melissan taianomaisella salaisuudella...
 
 
***
 
 
 
"Ja sitten he uhkasivat paljastaa salaisuutesi ellemme maksa heille", Romeo päätti kertomuksensa. Hän oli keittiössä Melissan kanssa.
"Emme kai voi kuin maksaa", Melissa totesi.
 
 
"Mutta mehän voimme kertoa, että Lucindakin on noita! Sinun sukusi voi varmasti auttaa meitä –"
"Ei käy", Melissa sanoi tiukasti. "Et selvästikään tunne Lucindaa ja vielä vähemmän tunnet noitien tapoja."
 
 
Romeo oli hiljaa ja odotti Melissan jatkavan.
"Lucinda on hyvin voimakas noita. Hänenlaisiaan ei ole montaa. Jokainen noita tietää hänet", Melissa kertoi. "Häntä ei lähde kukaan uhmaamaan. Ja hänellä on keinonsa pakottaa voimani esiin. Ja samoin hän pystyy piilottamaan omat voimansa."
 
 
"Ja siitä päästäänkin siihen, miksei sukuni voi auttaa. Lucinda on liian vahva. Ja", Melissa sanoi huokaisten, "noidat tapaavat väheksymään sellaisia, jotka avioituvat tavallisten ihmisten kanssa. Sekä minä että Lucinda olemme muiden silmissä luopioita. Eivät he meitä auta."
 
 
Melissa kuulosti vakavalta ja aavistuksen surulliselta sanoessaan niin.
"Kulta", Romeo sanoi. "Kyllä me selviämme."
"Miten meille voikin käydä tällaista?" Melissa pudisti päätään apeana.
 
 
Romeo halasi vaimoaan. "Minä suojelen sinua kaikelta."
Melissa vain nyökkäsi.
Jesse oli kuunnellut koko keskustelun piilossa. Häntä pelotti. Oliko hän aiheuttanut koko sotkun? Oliko kaikki hänen syytään?
 
 
Miksi hänen oli pitänyt ystävystyä Augustin kanssa? Ja oliko August mitenkään syyllinen mihinkään? Lucinda se oli kaiken takana. Silloinkin kun Jesse oli ollut Goottiloilla kylässä, Lucinda oli kieltänyt television katselun ja mekastamisen. Tylsimys koko nainen!
 
 
Jesse hipsi pihalle. Ehkä hän voisi tehdä pikkuisen kävelylenkin. Se varmasti rauhoittaisi hänen mieltään. Hän ehti vain viisitoista metriä ovelta, kun hän kuuli askelia takanaan. Jesse kääntyi nopeasti. Ei mitään. Varmasti se oli vain kissa, joka ehti jo karkuun, Jesse päätti, vaikka häntä pelottikin hieman.
 
 
Ja kun hän kääntyi jatkaakseen matkaa, hänen edessään oli joku. Jostain syystä Jesse ei kiljahtanut. Hän vain tuijotti. Hänen edessään oli varmasti kaunein nainen, jonka hän oli koskaan nähnyt. Nainen oli myös jollain tapaa uhkaava, mutta pelko laantui koko ajan.
 
 
Kun nainen puhui, Jessellä oli jo hyvin turvallinen olo.
"Hei", nainen, jonka me tiedämme olevan Helmi, sanoi. "Minne matka? Eikö tuollaisten pienten poikien pitäisi olla jo nukkumassa?"
"Ei", Jesse vastasi. "Ja kuka sinä olet? Oletko sinä... noita?"
 
 
Helmi irvisti. "En nyt sentään. Sanotaanko, vaikka se irvokkaalta kuulostakin, että olen hyvä haltiakummi."
Jesseen selitys meni täydestä. "Äitipuoleni on noita, ja minulla on oma haltiakummi! Voiko muuta toivoa?"
 
 
Helmi hymyili huvittuneena.
"Voiko sinulta sitten toivoa jotain? Pelastaisitko perheeni?" Jesse kysyi. Sitten Jesse kertoi kaiken Goottiloiden kiristysjuonesta.
 
 
"Ai niin ovat asiat", Helmi sanoi mietteliäästi. "Älä huoli, eivätköhän asiat järjesty."
Sitten Helmi katosi yöhön, kuten vampyyrit tuntuvat usein tekevän.
"Hyvää yötä, mörkötäti!" Jesse huusi hänen peräänsä, ja meni sitten nukkumaan.
 
 
Rahojen vaihtoon oli vielä muutama yö. Melissa yritti olla näyttämättä tyttärilleen, että jokin oli hullusti. Hän luki iltasatuja kuten aiemminkin ja toivoi, että ongelmat ratkeaisivat, kun rahat oli luovutettu.
 
 
Romeon pinna oli kireä. Hänen ei ollut vaikeaa kerätä rahoja; Ala-Tuuhelat olivat tätä nykyä vauras suku. Hän ei kuitenkaan halunnut maksaa Goottiloille. Hän ei halunnut hävitä.
 
 
Jesse sen sijaan oli toiveikas. Hän uskoi, että mörkötäti pelastaisi heidät. Jesse ei malttanut odottaa, että näkisi, miten täti sen tekisi.
 
 
"Kyllä se hyvin menee", Melissa sanoi. Hän kuulosti rauhalliselta, eikä Romeo osannut sanoa, oliko vaimo peloissaan vai ei.
"Toivotaan", Romeo sanoi ja sammutti valot.
 
 
Koitti viimein se ilta, jota kaikki olivat pelolla odottaneet. Romeo pakkasi rahat salkkuun ja lähti kohti puistoa, jossa luovutus oli tarkoitus suorittaa. Rainer oli valinnut paikan, jossa kukaan ei häiritsisi.
 
 
Romeo saapui puistoon kymmenen minuuttia etuajassa. Raineria ei näkynyt. Romeo odotteli, katsoi joskus kelloaan ja odotteli lisää. Pian kello oli yhdeksän. Rainer ei ollut saapunut.
 
 
Minä hän oikein minua pitää? Romeo kiristeli hampaitaan. Saapuisi ajoissa, jos haluaa rahansa...
Mutta Rainer ei saapunut puolenkaan tunnin päästä. Romeota ärsytti yhä vain enemmän.
 
 
Kun kello oli kymmenen, Romeo päätti lähteä kotiin. Hän oli ärsyyntynyt, mutta samalla peloissaan. Miksi Rainer oli jättänyt tulematta? Oliko tämä keksinyt jonkun uuden, pahemman suunnitelman?
 
 
Sen yön Romeo nukkui kuitenkin varsin levollisesti. Stressi oli tehnyt hänestä väsyneen ja nyt hän ei jaksanut kuin nukkua.
 
 
Aamulla hän avasi television. Saman tien ruutuun lävähtivät paikallisuutiset.
"Entisen miljonäärin Rainer Goottilan kotona sattuneesta räjähdyksestä on saatu uutta tietoa. Toimittajamme on tapahtumapaikalla..."
Nyt näytettiin kuvaa Goottiloiden talosta, joka savusi yhä.
 
 
"Herra Goottila", toimittaja sanoi liioitellun myötätuntoisesti, "mikä on vointi?"
"Minä... öh... vaimoni on kadonnut", Rainer mutisi.
"Poliisi on ilmoittanut etsivänsä häntä", toimittaja totesi. "Epäilettekö rikosta? Poliisi ei usko kyseessä olleen kaasuräjähdys."
 
 
"Se se varmaan oli", Rainer sanoi poissaolevasti. "Onneksi lapset ovat siskoni luona..."
"Kiitos, herra Goottila", toimittaja sanoi tekopirteästi. "Jäämme seuraamaan tapahtumia. Takaisin studioon!"
 
 
Romeo tuijotti suu auki. "Ai tuon takia hän ei saapunut paikalle."
"Lucinda on kadonnut", Melissa sanoi. "Tämä vaikuttaa kummalliselta."
"Jos kyseessä ei ole kaasuräjähdys, mitä olisi voinut tapahtua?" Romeo mietti. "Olisiko joku muukin halunnut kostaa heille?"
 
 
Melissa kohautti olkiaan. "Ehkä. Sen kuitenkin tiedän, että hyvin voimakas noita voisi aiheuttaa tuollaisen räjähdyksen."
Romeo katsoi vaimoaan merkitsevästi. "Miksihän Lucinda olisi tehnyt niin? Miksi tämä juttu tuntuu vain monimutkaistuvan?"
 
Edellisenä iltana:
 
 
Rainer ja Lucinda Goottila istuivat olohuoneessaan.
"Minä aistin jotain", Lucinda sanoi yhtäkkiä. "Jotain... vaarallista."
"Vaarallista!? Kultaseni, toivottavasti se ei ole ihmissusi", Rainer uikutti. "Minun täytyy aivan pian lähteä puistoon ja –"
 
 
"Kita kiinni, tomppeli!" Lucinda kivahti. "Minä hoidan tämän."
Hän käveli eteiseen pitkin askelin ja riuhtaisi ulko-oven voimalla auki. Astuttuaan kuistille hän huomasi, mitä oli aistinut.
 
 
"Mitä teet täällä? Häivy!" Lucinda kivahti myrkkyä äänessään.
Helmi näytteli loukkantunutta. "Miten kehtaat sanoa noin? Ehkä sinun pitäisi häipyä joidenkin elämästä..."
"Sinä puhut Ala-Tuuheloista. Mitä se asia sinulle kuuluu?"
 
 
"Voi kun tietäisit", Helmi huokaisi. "Kuuluu se kumminkin. Ja miksi sinä autat sitä Goottilan ukkoa? Et sinä häntä rakasta."
Lucinda ei pystynyt pysymään hiljaa. "En tietenkään. Mutta tarvitsen häntä. Vain hän voi avata oven Goottiloiden vanhassa kartanossa, ja emme pääse sinne ilman rahaa. Se talo maksaa maltaita."
 
 
Helmi kuunteli tarkkaavaisesti. Ja sitten hän kuuli muutakin. Ilma sähköistyi ja paukkui kuin pakkasella. Helmi tunsi painuvansa kasaan. Häntä ahdisti, ja se oli harvinainen tunne vampyyrille.
 
 
Sähkö imeytyi kohti Lucindan sormia. Läheisten rakennusten valot välkkyivät.
"Tiedät suunnitelmani ja nyt voit kuolla sen tiedon kanssa", Lucinda sanoi uhkaavasti. Siniset sähköpallot pyörivät hänen käsissään.
 
 
Ja juuri kun Helmi kuvitteli loppunsa koittaneen, saapui paikalle kolmas henkilö.
"Ei niin nopeasti, noitaämmä", Aada sanoi. Se aiheutti häiriön, joka sai ilman värähtelemään voimakkaasti ja epävakaasti.
 
 
Lucindan kasvoilla näkyi häivähdys pelosta. Sähkö rätisi yhä voimakkaammin, ja lopulta Lucinda ei voinut hallita sitä. Samaan paikkaan kerääntynyt sähkö purkautui jokaiseen ilmansuuntaan.
 
 
"Juokse!" Aada huusi ja lähti Helmi perässään pakoon. He juoksivat kahden korttelin päähän niin kovaa kuin vampyyri voi vain juosta.
"Mitä tapahtui?" Helmi kysyi. "Kuoliko hän?"
 
 
"Hän menetti energian hallinnan", Aada vastasi katsoessaan Goottiloiden talolle päin; taivaanrannassa näkyi savua. "Enkä usko, että hän kuoli. Hän on liian voimakas siihen."
"Mitä Romeolle sitten käy?" Helmi kysyi.
 
 
"En tiedä", Aada sanoi totuudenmukaisesti. "Mutten usko, että Lucindasta on harmia vähään aikaan..."
Sen jälkeen he lähtivät hiljaisina kohti kotia.
 
 
Seuranneena aamuna Romeo oli aivan puulla päähän lyöty. Mitä ihmettä hänen pitäisi tehdä? Ainakin hän sai herätä ajatuksistaan, kun ovikello soi.
 
 
Oven takana oli ikävä yllätys.
"Sinä", Romeo sanoi halveksuen. "Mitä teet täällä? Tulitko nyt hakemaan rahasi?"
Rainer Goottila uikutti. "Minä... minä en... Olen pahoillani... Emme halua teidän rahojanne..."
 
 
"Unohdetaan koko juttu", Rainer kuiskasi. "Antakaa anteeksi."
Hän kääntyi ja laahusti tiehensä. Kaikki se uhmakkuus oli tiessään ja tilalla oli ihmisraunio. Romeon oli silti vaikea tuntea sääliä, Rainer oli sentään uhannut hänen perhettään, hänen vaimoaan.
 
 
Seuraavat kaksi viikkoa tiedotusvälineet kertoivat kilvan erilaisia teorioita Goottiloiden tragediasta. Osan mielestä Rainer oli lavastanut vaimonsa murhan ja halusi vakuusrahoja, osasta kyseessä oli ulkoavaruuden asukkaiden hyökkäys.
 
 
Hanna seurasi juttuja, vaikkakaan ei halunnut tunnustaa sitä Romeolle. Hän kuitenkin nautti katsoessaan kuinka Rainer joutui kärsimään. 
 
 
Romeolle riitti, että hänen perheensä oli turvassa. Hän halusi unohtaa kaikki Goottilat, kaiken heihin liittyvän.
 
 
Niin kului neljä vuotta. Ala-Tuuhelat eivät kuulleet Goottiloista, eikä Romeo kuullut vampyyritädeistään. Jessekin uskoi, että mörkötäti oli hänen mielikuvituksensa tuotetta.
 
 
Neljässä vuodessa Jessestä olikin kasvanut varsin raamikas nuorimies. Hän oli edelleen ujonpuoleinen, mutta hänellä riitti lukiokavereita. Vapaa-aikansa hän vietti yleensä videopelien parissa.
 
 
Susannasta oli kasvanut armoton häähullu. Hän oli vasta tyttönen, mutta unelmoi täyttä päätä prinsessahäistä. Hän rakasti barbeilla leikkimistä, ja yleensä hänen barbinsa menivät prinssien kanssa naimisiin.
 
 
Amanda oli taas lapsekkaampi. Häntä kiinnosti koirien kanssa leikkiminen, pianon soitto ja aamupiirretyt. Siitä huolimatta tytöt olivat kuin paita ja peppu – tosin hääinnostus aiheutti kitkaa tuon tuosta.
 
 
Koko perhe oli kokoontunut illalliselle.
"No, Jesse", Susanna virnisti. "Mitä kuuluu tyttöystävällesi?"
"Minä ja Anni emme enää seurustele", Jesse sanoi vain aavistuksen punastuen. "Ei kaukosuhteesta olisi tullut mitään."
 
 
Anni oli tyttö, joka oli asunut kesän Kaunialalaisten isovanhempiensa luona. Kesäloman loputtua Anni oli kuitenkin palannut kotiinsa, ja samalla oli nuori rakkaus joutunut liian kovien haasteiden eteen.
"Ai", Susanna oli hieman pettynyt.
 
 
"Susanna", Melissa puhutteli tytärtään. "Onko sinulla sitten sulhanen näköpiirissä?"
"Ei", Susanna sanoi punehtuen.
"Älkää taas alkako puhua häistä", Amanda puuskahti. Sen jälkeen puheenaihe vaihtui vasta avattuun uimakeskukseen.
 
 
Jesse kuitenkin mietti tyttöjä. Tai erästä tiettyä tyttöä. Erästä tiettyä tyttöä hänen koulussaan. Miraa, joka oli aloittanut uutena oppilaana sinä syksynä. Ero Annista ei oikeastaan harmittanut, koska Mira vaikutti niin täydelliseltä.
 
 
Mira oli kaunis ja erikoinen. Erikoinen hyvällä, mielenkiintoisella tavalla. Jesse oli ollut ihastunut ensi hetkestä lähtien. Ainoa ongelma oli se, ettei hän uskaltanut puhua Miralle. Eikä Mira tuntunut huomaavankaan häntä.
 
 
Jessellä oli kuitenkin suunnitelma. Koululla järjestettäisiin Pogimon-pelin turnaus, ja Jesse aikoi voittaa kilvan. Mira oli nimittäin pelin kova fani ja voittaja saisi varmasti hänen huomionsa. Niinpä Jesse harjoitteli Pogimonia päivittäin.
 
 
Susanna oli taas kerran avannut vanhan kansion, johon oli tallennettu hääkuvia. Hän huokaili ja katseli ensin äitiään upeassa puvussaan, sitten isoäitinsä kaunista keltaista pukua.
 
 
"Voi, milloin minustakin tulee kaunis morsian?" Susanna huokaisi. Hän ei malttanut odottaa omia häitään, vaikka sulhasesta ei ollut tietoakaan. Sitä tärkeämpää olisi valita täydellinen puku, suunnitella koristeet ja herkullinen kakku, jota vieraat muistelisivat vielä vuosien jälkeen.
 
 
Susanna loi vielä viimeisen katseen isoäitinsä morsiuspukuun ja sulki sitten kansion. "Ehkä Amanda haluaisi leikkiä barbeilla. Voisimme leikkiä vaikka prinsessahäitä!"
 
 
Samoihin aikoihin Amanda oli pihalla leikkimässä Viken kanssa. Vikke oli yksi perheen koirista.
"Miten Susannaa voi kiinnostaa jotkut tyhmät häät?" Amanda puuskahti. "Siihen tarvitaan poika, ja pojat ovat ihan ällöttäviä!"
 
 
Vikkeä ei kiinnostanut kuin Amandan kädessä oleva keppi. Se kallisti päätään ja uikahti.
"Ärsyttävä koko Susanna!" Amanda kivahti ja heitti kepin niin pitkälle kuin jaksoi (mikä ei ollut kovin pitkälle).
 
 
Kuuliaisesti Vikke toi kepin takaisin häntäänsä heiluttaen, ja Amandan oli pakko hymyillä.
"Ehkä Susanna ei ole niin ärsyttävä", Amanda hymähti. "Mennäänkö katsomaan, haluaisiko hän leikkiä kanssamme?"
 
 
"En varmaan koskaan tajua, mitä sinä näet hänessä", Jessen hyvä ystävä Arto sanoi.
"Minäkään en ymmärrä, mitä sinä näet niissä tytöissä, joita katselet", Jesse hymyili vinosti.
Arto oli sellainen urheilullinen suosittu poika, jolla oli varaa valita mieleisensä tyttö. Hän oli kuitenkin hyvin nirso, eikä monikaan koulun tytöistä ollut hänen mieleensä.
 
 
"Ehkä on ihan hyvä, ettemme katsele samojen tyttöjen perään", Arto naurahti. "Ei tule riitoja."
"Niin", Jesse hymähti.
"Oho", Arto kuiskasi ja tönäisi Jesseä olkapäähän. "Katsopa kuka tuolta tulee!"
Ja Jessehän katsoi.
 
 
Se oli Mira. Mira käveli käytävää itsevarmasti, eikä välittänyt muiden juoruilusta, siitä että hänen takanaan kuiskittiin ja osoiteltiin. Jesse piti tytön itsevarmuudesta. Hän hymyili Miralle niin aurinkoisesti kuin osasi.
 
 
Mutta Mira ei huomannut. Hän ei koskaan huomannut. Jesse tunsi taas pettymyksen piston rinnassaan, kun Mira käveli tiehensä.
Vielä minä saan sinut huomaamaan minut, Jesse ajatteli päättäväisesti.
 
 
Romeo oli alkanut pitää yhteyttä nuoruuden ystäväänsä Erikaan. Lähinnä he soittelivat ja viestittelivät töidensä lomassa. Silloin tällöin he tapasivat kahvin merkeissä, niin kuin nyt.
"Sitten hän ehdotti, että hankkisimme toimistoon porealtaan! Pomomme on järjetön", Erika nauroi, ja niin teki myös Romeo.
 
 
Erika vaihtoi puheenaihetta. "Miten sinulla menee? Hyvin varmaan, kuten aina. Sinä olet niin onnellinen. Kasvosi hehkuvat."
Romeo hymyili, mutta vain hieman. Erikan ääni oli pingottunut, ja Romeo tiesi mistä se johtui.
 
 
Nainen oli ehtinyt olla naimisissa muutaman vuoden, kun oli löytänyt miehensä serkkunsa kainalosta. Eropaperit oli jätetty seuraavana päivänä. Erosta oli kulunut jo yli vuosi, mutta Erika oli yhä alakuloinen.
"Minä tarvitsisin jonkun", Erika sanoi. "Jonkun sellaisen kuin... kuin sinä."
 
 
Se oli epäsuora vihjaus, mutta vihjaus kumminkin. Romeo hätkähti. Ei hän ollut kuvitellut, että kaikkien näiden vuosien jälkeen Erika voisi vielä haluta hänet. Oli paras jättää vihjaukset omaan arvoonsa.
"Kyllä sinä vielä jonkun löydät", Romeo lohdutti ja toivoi, että Erika tajuaisi vinkin.
 
 
Ala-Tuuheloiden nuoriso oli kerääntynyt yläkerran oleskelutilaan. Jesse pelasi kuten hän teki melkein kaiken aikaa. Susanna ja Amanda olivat kaivaneet barbinsa esiin ja järjestelivät nukkeja leikkiään varten.
 
 
"Sitten prinssi tulee –" Susanna aloitti.
"Susa! Tässä leikissä ei pitänyt olla prinssejä! Sinä lupasit!" Amanda kiljahti. "Prinsessat lähtevät etsimään yksisarvista!"
"Mutta", Susanna sanoi ovelasti. "Prinssi voi auttaa yksisarvisen etsinnässä. Ja sitten on häät!"
 
 
"Tässä leikissä ei pitänyt olla mitään häitä!" Amanda kiljahti, pomppasi pystyyn niin että barbit lentelivät. Tytöt alkoviat kirkua ja läpsiä toisiaan ja mekastaa niin, että Jessekin hermostui.
"Rauhoittukaa nyt! Minun pitää harjoitella, että prinsessani huomaa minut!"
 
 
Ne olivat taikasanat. Tytöt hiljenivät saman tien. Susannan kasvot vääntyivät maireaan hymyyn.
"Jessellä on tyttöystävä! Jessellä on tyttöystävä!" raikui talossa sinä päivänä ja monena päivänä sen jälkeen...
 
 
***
 
 
Jouduin kivasti kirjoittamaan koko osan alusta, koska olin vahingossa tallentanut ensimmäisen version päälle. Ei hitto, miten voi olla niin typerä >:C
Meni ihan säätämiseksi koko osa sitten, kun en muistanut enää koko juttua. Pitänee alkaa tehdä varmuuskopioita näistäkin...
 
Ja ottakaa tekin varmuuskopioita kirjoituksistanne ja varsinkin pelistänne! ;) Se on vaivan arvoista, jos peli sekoaa tai kone possahtaa (jos varmuuskopiot ovat ulkoisella muistilla/toisella koneella/netissä). Nyt kun huomasin osani kadonneen, ketutti niin paljon, että ihan mielelläni kulutan hetkosen tallentaakseni tiedostot jatkossa kahteen paikkaan.
 
Lucinda-juoni jää tässä kohtaa aikalailla auki. Haluan kuitenkin siirtyä tarinassa eteenpäin. Se ei tarkoita, että Lucinda olisi unohdettu. Luulen, että paha noita tekee paluun jossakin ei-perijäosassa...
 
Jessestä kasvoi tosiaan aika raamikas nuorukainen ;)
Ja Miran tyyli on aika ihq :D Hopeinen huulipuna/-kiilto niin kuuminta hottia. Tai sitten ei. Mutta sitä oli S.O.A.P:n This is how we party -musiikkivideossa, ja piti ihan huvin vuoksi tehdä peliinkin hopeahuulet. Mira-parka pääsi koekaniiniksi ;)
 
Kommentteja saa laittaa :)
Ja jos kyselette ladattuja, niin laittakaa viestiinne linkki kuvaan, jossa ladattu näkyy. Tai kuvailkaa sitten hyvin tarkkaan ;) Aina ei ole täysin selvää, mistä vaatteesta tms. on kyse :P
 
 
 
***