Tämä osa kertoo siis Kerttulin elämästä. Tarinan alkaessa Kerttuli on juuri valmistunut yliopistosta, joten palatkaamme siis aikajanallamme taaksepäin....

***



Kerttuli ja Daniel olivat heti yliopiston jälkeen onnistuneet hankkimaan edullisen omakotitalon. Talo oli sisältä kesken, mutta pari päätti rakennella sitä valmiiksi kunhan omaisuutta kertyisi. Asuntolainaa oli kuitenkin maksettavaksi vielä vuosiksi.



"Kyllä tästä vielä koti tulee", Kerttuli vakuutti, kun he yöpyivät talossa ensimmäistä kertaa.
"Pelkkä sinun läsnäolosi saa tämän tuntumaan kodilta", Daniel sanoi ja sai Kerttulin kikattamaan.



"Sinä se osaat imarrella!"
"Tottahan se oli", Daniel selitteli nauraen.



Talo oli totaalisen kesken, mutta Kerttuli halusi viettää upeita prinsessahäitä ja nopeasti. Pukuunsa hän oli käyttänyt kylpyhuoneremontin verran, eikä tarjoilujen kanssa oltu säästelty.



Hän kokeili pukua ylleen melkein päivittäin ja hermoili samalla vieraitten viihtymisestä, ruuista ja musiikista.
"Näytänköhän minä lihavalta tässä puvussa?"



Vihdoin suuri päivä koitti. Kerttuli oli käyttänyt koko hääbudjetin ja lainannut rahaa remonttikassasta, jotta oli saanut luotua pihalle täydellisen häätunnelman.



"Toivottavasti vieraat viihtyvät", Kerttuli hermoili juuri ennen seremoniaa. "Ehkä musiikki on sittenkin liian retroa häihin."



"Olisikohan sittenkin pitänyt valkaista hampaat vielä uudestaan? Onko tämä huulipuna liian punaista? Miksi alan miettiä kaikkea liian myöhään?" Kerttuli oli tavalliseen tapaansa stressaantunut.



Kerttuli ei ehtinyt menettää totaalisesti malttiaan, sillä vihkiseremonian alkaminen sai hänet unohtamaan kaiken muun.



"Kyllä, ehdottomasti, minä tahdon Danielin miehekseni", Kerttuli vastasi kysymykseen.
Daniel hymyili ja pujotti sormuksen Kerttulin sormeen.



Tuore aviopari suuteli ja yleisö antoi aplodeja.
"Olen niin onnellinen", Kerttuli kuiskasi pyykien kyyneleitä poskiltaan.



Kerttulin pelot osoittautuivat turhiksi, sillä vieraat viihtyivät hyvin ja ruokatarjoiluun oltiin enemmän kuin tyytyväisiä.



Vilja ja M-P olivat tietenkin hyvin onnellisia tyttärensä puolesta. Vilja keskusteli niitä näitä Danielin kanssa, kun M-P:llä oli asiaa Kerttulille.



"Miksi sinä valehtelit minulle Klemetistä? Etkö voisi vain antaa anteeksi hänelle ja Elenalle?" M-P katsoi tytärtään pettyneenä ja hieman surullisena.



"Mitä? En minä... Isä.." Kerttuli ei tiennyt mitä sanoa. Hänen onnellisuutensa oli hetkessä kadonnut.



Kerttuli ei osannut vastata kysymykseen. Elämä jatkui tavalliseen tapaansa, ja Kerttulille ja Danielle alkoi kertyä rahaa sen verran, että taloa saatiin kunnostettua.



Kerttuli yritti äitinsä tapaan rikollisuralle, mutta ryöstely ja huijaaminen osoittautuivat vaikeammiksi tehtäviksi kuin Kerttuli oli aluksi ajatellut.



Kun ura ei ottanut tuulta alleen, Kerttuli halusi elämäänsä muuta sisältöä.
"Oletko varma?"
"Kyllä olen, rakas", Kerttuli sanoi. "Minusta nyt oli juuri oikea aika lapselle."





"Minäkin olen miettinyt lapsen hankkimista, mutten tiennyt olisitko sinä valmis -"
"Minä olen ollut valmis äidiksi jo 5-vuotiaasta", Kerttuli naurahti.



Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Kerttuli jo odotteli parin esikoista. Rikolliset touhut olivat niin vaarallisia, että Kerttuli päätti jättää ne ainakin toistaiseksi.





Aikansa hän kulutti lastenhuonetta sisustamalla. Huone oli valmis jo kauan ennen kuin raskaus oli edes puolivälissä.



Kerttuli joutui usein syömään yksin, sillä Daniel joutui työskentelemään hänenkin puolestaan. Mutta mitäpä sitä ei tekisi perheensä puolesta?



"Ei se minua haittaa", Daniel sanoi, kun Kerttuli kysyi häneltä asiasta. "Kaikki on hyvin."
"Ei sinun tarvitsisi tehdä noin paljoa töitä, me -"



"Kaikki on hyvin", Daniel hyssytteli ja hieroi Kerttulin pyöreää vatsaa. "En malta odottaa, että näemme hänet."



Lapsikaan ei ilmeisesti kauaa malttanut odottaa vanhempiensa näkemistä. Synnytys alkoi...



... ja pian Kerttulilla oli käsissään pieni ja suloinen poikavauva.





Lapsi nimettiin Danielin isoisän mukaan.
"Äidin pikkuinen Aleksi", Kerttuli leperteli pienokaiselleen.





Vauvanhoito sujui yllättävän mutkattomasti, mutta Aleksi olikin hyvin kiltti lapsi.



Yötkin saatiin nukkua rauhassa, sillä Aleksilla oli hyvät unenlahjat.



Kerttuli halusi kuitenkin palata töihin aiemmin kuin oli suunnitellut, joten Lemmikki Latvalalle löytyi töitä.



Vuoden päivät kuluivat, ja Daniel sai odottamattoman ehdotuksen.
"Nytkö jo?"
"Onhan Aleksi jo vuoden vanha", Kerttuli intti hymyillen.



"No, minustakin olisi kieltämättä mukavaa, että Aleksilla olisi pikkusisarus", Daniel myönsi hymyillen.



Jonkin aikaa päätöksen jälkeen Aleksi kasvoi taaperoksi.



Kerttuli inhosi lasten ruokkimista pullolla, joten hän päätti alusta asti syöttää Aleksia syöttötuolissa.
"Syöppä puurosi, niin pääset leikkimään", Kerttuli kehotti lastaan.



Lusikkaa Aleksi ei vielä osannut käyttää, mutta söi kuitenkin siististi.



Aleksin kanssa kotona ollessaan Kerttuli alkoi aina miettiä suhdettaan Elenaan. Hänen olisi halunnut soittaa sisarelleen ja hehkuttaa onneaan. Mutta ennen kaikkea hän olisi halunnut Elenan olevan osa hänen onneaan.





Kerttuli ei kuitenkaan saanut ylpeyttään nieltyä, ja elämä Vennamoilla jatkui tavalliseen tapaansa. Eräänä iltapäivänä alkoi Kerttulin synnytys.



Äitinsä tapaa violettisilmäinen tyttövauva nimettiin Lyydiaksi. Nimihän oli Lyyti-mummon suvusta peräisin ja kadonneen Aada-tädin toinen nimi oli Lyydia.



Lyydian kanssa eläminen sujui hyvin. Kerttuli oli jo niin tottunut vauvanhoitoon, ettei osannut sanoa, oliko Lyydia helpompi vai vaikeampi lapsi kuin Aleksi.



Kun lapsia oli kaksi, Kerttuli malttoi olla lastensa kanssa kotona.
"Kyllä minä edelleen haluan rikollisneroksi", hän sanoi, "mutta lapseni tarvitsevat minua nyt."





Lyydian vauva-ajat olivat ohi hujauksessa, ja lapsonen kasvoi...



Varsin suloiseksi tyttöseksi. Kampaukselle oli kuitenkin tehtävä jotain!



Daniel teki edelleen töitä kuin silmäpuolisonni, mutta ehti kuitenkin nähdä lapsiaan. No, ainakin laittaa heidät nukkumaan ja sanoa hyvät yöt.



"Hei pikkuinen", Vilja jutteli vanhimmalle lapsenlapselleen. Hän kävi varsin usein katsomassa lapsenlapsiaan, sillä rikollisuran työajat olivat vaihtelevat.



"Tuleekohan mummin suosikkipojasta rikollisnero?" Vilja arvuutteli ja Aleksi nauroi, vaikkei tiennyt, mistä oli kysymys. Tässä vaiheessa Aaron ei tietenkään ollut vielä syntynyt, joten Vilja saattaa valita lapsenlapsistaan suosikkipojan - eli sen ainoan pojan.



"Aiotko kauankin olla äitiyslomalla?" Vilja kyseli, kun lapset olivat menneet nukkumaan.
"Niin kauan kuin on tarpeen", Kerttuli vastasi. "Lapseni tarvitsevat minua kotona."



"Olisi sinulle käyttöä töissäkin", Vilja hymyili. "Moni siellä on minun ikätovereitani, emmekä me pärjää enää niin hyvin."
"No, katsotaan saanko tehtyä asialle jotain", Kerttuli sanoi.



"Entä... Elena? Aiotko tehdä asialle jotain?" Vilja uskaltautui kysymään.
Kerttulin suu oli vain ohut viiva. "Vierailuaika on ilmeisesti päättynyt", hän sanoi koleasti.



Viljan lähdettyä Aleksi kömpi ulos kehdostaan..



.. Vain kasvaakseen lapseksi!



Kerttuli ei ajatellutkaan töihin paluuta, vaan opetti mieluummin Lyydiaa kotona.
"Arvaa kuka?" Kerttuli arvuutteli, ja Lyydia kikatteli innoissaan.



"Ättiii!!" Lyydia nauroi, kun Kerttuli otti kädet kasvoiltaan. Ja ne olivatkin Lyydian viimeiset sanat taaperona, sillä tytön oli aika muuttua lapseksi.



Hups vain! Lyydia onkin varsin sievä tyttönen.



Rahatilanne oli jo niin hyvä, Kerttuli halusi lastensa aloittavan opiskelut yksityiskoulussa. Hän kutsuikin rehtori Valkosen käymään.



"Talonne on upea", Visa Valkonen sanoi, kun Kerttuli oli esitellyt taloa ja he istuivat ruokapöydän ääressä. "Olet loistava kokki!"



"Ja upea nainen muutenkin", Visa sanoi mukamas muina miehinä. Kerttuli oli flirttailusta hämillään ja oli tyytyväinen, kun keskustelu kääntyi seuraavaksi lasten koulumenestykseen.



"En minä voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa!"
"En minä sitä pyydäkään", Kerttuli vastasi miehelleen. "Sinäkin voisit osallistua Aleksin harrastuksiin ja -"



"Luuletko, etten mielelläni osallistuisi?" Daniel kysyi kovaan ääneen. "Mutta jonkun on käytävä töissäkin!"
"Lapset tarvitsevat minua kotona", Kerttuli sanoi tiukasti, ja Daniel pudisti päätään.



Danielin liika työnteko ja Kerttulin työttömyys olivat lähes joka päiväisiä puheenaiheita. Daniel oli kotona varsin pieniä hetkiä, ja nekin kuluivat usein riitelyyn.



"He käyvät jo koulussa", Daniel sanoi varmaan sadannen kerran. "Kyllä he pärjäävät kotona keskenäänkin."
Kerttuli mutisi jotain vastaukseksi, ja keskustelu päättyi.



Daniel oli taas joutunut aikaisin töihin, ja muu Vennamon perhe söi aamiaista.
"Mitenkäs koulussa sujuu?" Kerttuli kyseli lapsiltaan, kuten kaikkina muinakin aamuina.



Lyydia ja Aleksi katsoivat toisiaan, eivätkä vastanneet mitään. Kerttuli jatkoi keskustelua. "Oletteko jo harkinneet näytelmäkerhoa?"
"Äiti, miksi isä tekee niin paljon töitä?" Lyydia kysyi kohottamatta katsettaan lautasestaan.

"Niin! Isä ei ole koskaan kotona!" Aleksi huudahti.
"Isällänne on kiireitä", Kerttuli sanoi vaisusti. "Hän tekee kovasti töitä, että voimme elää onnellisina."



Aleksi ei ollut tyytyväinen vastaukseen. "Mikset sinä käy töissä? Kaikkien kavereideni äidit käyvät töissä!"
Siihen Kerttuli ei osannut vastata mitään.



Lyydia ei jaksanut vihoitella, mutta Aleksi vietti paljon aikaa yksin huoneessaan, ja puhui äitinsä kanssa vähän ja vain harvasanaisesti.



Tilanne ei ehtinyt jatkua kauaa, sillä Kerttulin onneksi hänen työpaikaltaan soitettiin ja tarjottiin hänelle pientä keikkaa. "Tulet vain ja autat meitä vähän. Meillä on pulaa työvoimasta. Olisimme hyvin kiitollisia."



Hetken mietittyään Kerttuli suostui työtarjoukseen. Hän teki myös muutamia muita keikkoja tämän jälkeen, ja alkoi tuntua siltä, että hän voisi palata kokonaan työelämään.



"Sittenhän Daniel voisi tehdä vähemmän töitä ja olisimme enemmän perheen kesken yhdessä kotona", Kerttuli tuumaili, kun hän oli taas menossa nukkumaan yksikseen.



Seuraavalla viikolla Kerttuli suoriutui eräästä pankkiryöstöstä suunniteltua nopeammin ja saattoi lähteä kotiin etuajassa.
"Tänäänhän on Danielin vapaapäivä. Ehkä voisimme pitkästä aikaa tehdä jotain yhdessä", Kerttuli suunnitteli kuullessaan puhetta olohuoneesta.



"Mitä jos minä... Kerttuli." Daniel istui sohvalla Kerttulille tuntemattoman nuoren naisen kanssa.
Kerttuli ei kyennyt kuin tuijottamaan epäuskon vallassa. Nuori nainen oli häpeissään, mutta Daniel ei näyttänyt ihmeempiä katumuksen merkkejä.



"Miksi teet tämän minulle?" Kerttuli kiljahti ja läimäisi Danielia kasvoihin. Sillä aikaa Danielin seuralainen luikki ovesta. "Mitä pahaa minä olen tehnyt sinulle?"



"Mitä? Älä viitsi... Kyllä sinäkin sen tiedät", Daniel sanoi kolkosti. "Meidän avioliittomme on enää vain sanoja paperilla. Ei se ole ollut sen enempää vuosiin."



Kerttuli ei halunnut myöntää asiaa, vaikka tiesikin sen olevan totta. "Ei sen tarvitse olla niin. Me voimme -"



"Ole rehellinen itsellesi, Kerttuli", Daniel sanoi raskaasti. "Ei tästä tule enää mitään kaunista. Lopetetaan tämä pelleily."



Sen jälkeen Daniel lähti rauhoittumaan ja Kerttuli jäi taloon yksin. Hän ei ajatellut mitään, eikä hän pystynyt olemaan edes vihainen Danielille. Olihan Daniel pettänyt häntä, mutta he olivat kasvaneet erilleen jo vuosia sitten.



Viimeisen kymmenen vuoden Kerttuli oli vain ajatellut lastensa parasta, jäänyt kotiäidiksi ja jättänyt avioliittonsa vähemmälle huomiolle. Daniel oli taas tehnyt töitä, jotta hänen perheensä saattoi elää, mutta jäänyt itse perhe-elämän ulkopuolelle.



Kerttuli ei pystynyt ajattelemaan mitään. Hän olisi halunnut olla vihainen, hän olisi halunnut itkeä, mutta kaikki mitä hän pystyi tekemään, oli istua hiljaa ja tuijottaa tyhjyyteen.



"En minä saa yksin tähän mitään tolkkua", Kerttuli myönsi viimein, kun oli elellyt zombina päiväkausia. "Tarvitsen apua... Elenan apua."



Hän käveli koko matkan ja oli muutamaan kertaan kääntyä takaisin, mutta pääsi lopulta vanhalle kotitalolleen. "Toivottavasti hän on kotona..."


***

Tämä osa siis loppuu samaan kohtaan kuin osa 15.1. :)

Montakohan kuvaa tässäkin oli? Lähemmäs sata kuitenkin. Venähti jotenkin :)
(Oikeasti 86 kuvaa)

Kappas, jonkin sortin virhe tässä tarinassa :D Osassa 14 Vilja ja M-P kävivät Kerttulin häissä ollessaan vielä aikuisia, tässä osassa ovat kuitenkin häissä vanhuksia. No, mitä "pienistä" :DD

Noista lapsista sitten sen verran, että Aleksi on tosiaan serkuksista vanhin, sitten tulevat Lyydia ja Annukka ja Tessa. En tiedä onko Lyydia kaksosia vanhempi vai ei, mutta ovat suunnilleen yhtä vanhoja. Sitten Aaron ja nuorimpana Anita. Järjestys on tämä, mitään ikäeroja vuosissa en jaksa alkaa miettiä :'D

Ja seuraava osa 16 on sitten taas ihan normaali osa Elenan elämästä. Olen pelaillut sitä jo jonkin verran, mutten uskalla luvata mitään päivämääriä sen suhteen ;)

***