Viime osassa tapahtui:
Pete aloitti yliopisto-opintonsa ja hänen tutorikseen nimettiin toista vuotta opiskellut Emmi.
Leon saavuttua yliopistoon Pete keksi perustaa osakunnan, johon myös veljesten serkut osallistuivat. Pete tapasi kaupungilla viehättävän tytön, Siljan, joka ei kuitenkaan lämmennyt Peten lähestymisyrityksille. Sen sijaan Silja pyysi ulos Leoa, jonka kanssa hän alkoi seurustella. Leo on pitänyt suhteen salassa Peteltä, koska pelkää tämän suuttuvan.
Pete kuitenkin sai muuta ajateltavaa törmättyään kampuksella salaperäiseen Sanelmaan...


***



Leo oli käynyt Siljan luona syömässä ja ilta oli venynyt pitkälle yöhön. Hän ei ollut vieläkään uskaltanut kertoa Petelle.
Ehkä pitäisi, Leo mietti. Ei hän voi niin paljoa suuttua…



Leo kiipesi rappuset ylös niin hiljaa kuin suinkin. Muut olivat jo nukkumassa, eikä hän halunnut vastata hankaliin kysymyksiin.
Ja sitten pimeydestä kysyttiin: "Milloin ajattelit kertoa minulle?"



Leo näki Peten seisoskelevan aulan nurkassa. Leo yritti lukea veljensä kasvoilta tämän ajatuksia, mutta kuten tavallista, tämän ilmettä oli mahdotonta tulkita.
"Kysyin, että milloin?" Pete toisti äänellä, jota oli yhtä mahdoton tulkita.



"En tiedä", Leo sanoi uhmakkaasti. Hän tiesi, että Peteä oli mahdoton yrittää huijata esittämällä tietämätöntä. "Joskus."
"Miksi et vain kertonut saman tien?"
"En halunnut loukata sinua", Leo sanoi totuudenmukaisesti.



"Miten sinä nyt olisit minua loukannut?" Pete naurahti melkein halveksivaan sävyyn. "En minä yhden tytön perään ala itkemään."
Leo ei uskaltanut sanoa mitään, vaan odotti Peten jatkavan.
"Sinä voit seurustella hänen kanssaan ihan rauhassa", Pete sanoi.



"Kiitos tiedosta", Leo sanoi kuivasti.
"Ihan totta", Pete sanoi ja nyt hänen kasvoillaan oli leveä hymy. "Luulitko oikeasti, että suuttuisin? Melkeinpä herttaista!"
Leo hymyili takaisin, mutta epäili kuitenkin Peten vilpittömyyttä. Pete oli ollut äärettömän ärsyyntynyt Siljalta saamistaan rukkasista, eikä Leo uskonut Peten päässeen vieläkään yli takaiskusta.



Joko Pete todella oli päässyt yli asiasta tai hän osasi peittää ärsyyntymisensä todella hyvin. Hän ei maininnut asiasta kertaakaan, vaan oli normaalia paremmalla tuulella.



"Mitenkäs se tentti meni?" Pete kyseli, kun hän oli Leon kanssa syömässä iltapalaa.
"Hyvinhän se", Leo sanoi hieman hämillään, sillä Peteä ei yleensä kiinnostanut jutella opiskeluista.



"Hienoa kuulla", Pete iloitsi. "Onko suunnitelmia kesäksi?"
"Ei erityisemmin." Leo kohautti olkiaan.
"Voisimme mennä yhdessä jonnekin", Pete ehdotti odottamattomasti. "Ulkomaille. Danskassa oli hauskaa."



"Varmasti", Leo hymyili. "Pitää miettiä asiaa."
"Tee se", Pete kehotti ja jatkoi sitten syömistä. Miksiköhän Leo suhtautui asiaan niin kummasti? Pitihän veljesten viettää aikaa yhdessä!



Tino ja Gunnel olivat umpirakastuneita. Tai enemmän kuin rakastuneita, jos se oli mahdollista. Tino ja Leo olivat olleet lähes erottamattomia lukiossa, mutta Gunnelin tultua kuvioihin Tino ei nähnyt muuta kuin tämän.



"Olet niin kaunis", Tino sanoi siirappisesti.
"Niin sinäkin... Tai siis komea", Gunnel kikatti kuin koulutyttö ja räpsytteli laiskasti ripsiään ja hymyili hupsusti.
"Kiitos", Tino sanoi eteerisesti ja silitti Gunnelin poskea.



"Minä rakastan sinua niin paljon", Gunnel sanoi katsellessaan Tinoa. Sitten he tanssahtelivat hitaasti nurmella ja olivat kuulevinaan enkelikuorojen laulun jossain vuorten takana.
Parin tunnin päästä Tino huomasi taas myöhästyneensä luennolta.



Pete oli alkanut seurustella Sanelman kanssa. Sanelma oli Emmin tapaan nyt kolmannen vuoden opiskelija ja hänen pääaineenaan oli franskan kieli.



"Unelmani olisi muuttaa Franskaan", Sanelma kertoili. "Ja työskennellä siellä. Vaikka tulkkina. Tai suurlähetystössä."
"Ihmeellinen unelma", Pete kommentoi, ja Sanelma katsahti häntä yllättyneenä.



"Miten niin? Millaisia unelmia sinulla sitten on?" Sanelma tenttasi.
"Haluan kolme lasta, omakotitalon, uima-altaan ja tila-auton", Pete sanoi vakavalla naamalla. "Ja koiran."



Sanelma katsoi Peteä, eikä tämän pokerinaama pettänyt. "Etkä halua."
Pete naurahti. "En niin. En todellakaan."
"Mitä sinä sitten tahdot?"



"Mitä sinä sitten tahdot elämältäsi?" Sanelma ei aikonut luovuttaa.
"Sen sinä saat tietää", Pete aloitti, "jonain päivänä."
"Julmaa", Sanelma kikatti, ja sitten Pete suuteli häntä.



"Mitenkäs teillä menee?" Tino katsoi kysyvästi serkkujaan. "Tyttöjenne kanssa?"
"Hyvin", Harri sanoi automaattisesti. Sitten hän huoahti. "Kyllähän meilläkin on erimielisyyksiä, mutta se on ihan normaalia."



"Totta", Tino sanoi ja nyökkäsi. "Kiitos minun, te ylipäätään olette yhdessä."
"Kiitos." Harri muljautti silmiään. Tino jaksoi muistuttaa antamastaan avusta turhankin usein.
"Entä te?" Tino kysyi ja katsoi nyt Leoa.



"Me", Leo aloitti ja mietti hetken. "Hyvin, sanoisin. Ei meillä ainakaan ongelmia ole."
"Milloin aiotte mennä kihloihin?" Tino esitti kysymyksen yhtäkkiä.
"Kihloihin? En ole miettinyt koko asiaa. Emme ole puhuneet asiasta."



"No, puhukaa", Tino sanoi melkeinpä isällisesti. "Minulla ja Gunnelilla on vuosipäivä ensi kuussa. Ajattelin lätkäistä sormuksen silloin pöytään."
"Onnea vain sinullekin", Leo sai sanottua. Hän tunsi itsensä kovin vanhaksi ajatellessaan kihlautumista.



"Mistä ihmeestä te oikein riitelitte?" Leo kysyi Peteltä muutaman päivän päästä. Sanelma oli aiemmin päivällä lähtenyt talosta ovet paukkuen ja vannonut, ettei koskaan palaisi.
"Jotain pikkujuttuja vain", Pete vähätteli. "Kyllä me kohta saamme sovittua."



"Sanelma ei suostu uskomaan, että kana oli ennen munaa", Pete huoahti, koska Leo näytti vaativan lisätietoa.
"Oletko tosissasi?" Leo katsoi veljeään kummastuneena.



"Totta kai", Pete vakuutti. "Minulla ei ole tapana luovuttaa väittelyssä, eikä ole Sanelmallakaan."
"No, etteköhän te saa sovittua", Leo sai sanottua, sillä hän oli pöllämystynyt Peten ja Sanelman riidan aiheesta.



Pete ja Sanelma saivat kuin saivatkin riitansa sovittua, ja kaikki jatkui niin normaalisti kuin ylipäätään oli mahdollista.



"Mitenkäs te pikkukyyhkyläiset?" Pete kysyi istuuduttuaan nojatuoliin. Leo ja Silja olivat istuskelleet kaikessa rauhassa olohuoneen sohvalla, kunnes Pete oli tullut häiritsemään.
Hyvin, kunnes sinä tulit, Leo sanoi mielessään.



"Hyvin, kiitos kysymästä", Leo sanoi ääneen, ja Pete nyökkäsi.
"Hienoa, että sinäkin löysit tytön itsellesi", Pete lausahti ja katsoi sitten mietteliäästi Siljaa, joka tunsi olonsa hieman vaivautuneeksi.



"Ja sinä löysit Sanelman", Silja totesi, ja Pete heräsi ajatuksistaan.
"Niin tein", Pete sanoi ylpeästi ja alkoi sitten tehdä selontekoa ensitapaamisestaan Sanelman kanssa.



Peten kertoessa juttuaan Leo ja Silja vain nyökkäilivät ja myöntelivät ja olivat kuuntelevinaan. Hetken päästä Pete tuhahti kyllästyneesti ja lähti huoneesta valitellen 'eräitten huonoa käytöstä'.



Illan tullen Leo ja Silja lähtivät taas Siljan kotiin.
"Toivotko yhä, että olisin mennyt treffeille veljesi kanssa?" Silja kysyi, kun hän makoili sängyllään Leon kanssa.
"En", Leo hymähti. "En tietenkään."



"Se Sanelma on kyllä yksi hullu", Silja sanoi sitten suorapuheiseen tapaansa.
"Älä nyt", Leo hyssytteli, sillä hän ei pitänyt selän takana puhumisesta.
Silja ei lopettanut siihen. "Ja niin on veljesikin."



"Silja", Leo henkäisi, ja katsoi tyttöystäväänsä järkyttyneenä.
"Se on minun mielipiteeni", Silja sanoi lempeällä äänellä.
Leo ei osannut suuttua asiasta, mutta katsoi Siljaa kuin olisi vaatinut anteeksipyyntöä.



"Hyvä on", Silja huokaisi. "Ei hän mikään hullu ole. Mutta hänen käytöksensä on joskus outoa."
"Sitä minä en kiellä", Leo sanoi ja olisi jatkanut, mutta Silja pudisti päätään.
"Ja nyt sinä olet hiljaa", hän sanoi tiukasti, mutta hymyili kuitenkin niin, ettei ollut vakavasti otettava.



Peten ja Sanelman suhde oli yhtä vuoristorataa. Yhtenä päivänä he olivat rakkauden ja intohimon kourissa ja seuraavana he tappelivat mitä pienimmistä syistä. Muut eivät jaksaneet uskoa suhteen kestoon, mutta Pete oli toista mieltä.



Kukaan ei oikeastaan ymmärtänyt, mitä he toisissaan näkivät. Peteä kuitenkin viehätti Sanelman rehellisyys, suorapuheisuus ja tapa pitää huolta itsestään. Muiden mielestä tämä oli vain tahallisen ilkeä ja itsekäs.



Petekin oli niin itserakas, että rakasti Sanelmassa niitä piirteitä, jotka muistuttivat häntä itsestään. Toisaalta he olivat niin samanlaisia, etteivät tulleet toimeen keskenään vankkojen (ja yleensä eriävien) mielipiteittensä vuoksi.



Niin tai näin, Pete ja Sanelma jatkoivat seurustelua. He ehtivät erota useita kertoja, mutta palasivat yhteen yhtä monta kertaa.



Pete oli onnistunut jälleen kerran suututtamaan Sanelman. Tällä kertaa syystä.
”Meidän piti nähdä siellä!” Sanelma kiljui. ”Sinä lupasit tulla!”
”Minä unohdin”, Pete väitti, vaikka oli ollut hyvin tietoinen tapaamisen ajankohdasta.



He olivat sopineet menevänsä kampuksen kevätkarkeloihin yhdessä, mutta Pete ei ollut ilmestynyt paikalle.
”Vaikka muistutin sinua aamulla?” Sanelma rääkäisi, ja Pete kohautti hartioitaan.



”Tuli jotain muuta”, Pete sanoi välttelevästi, ja Sanelma tuhahti. Sanelma katsoi Peteä tuimasti ja huokasi raskaasti.
”Hyvä on, saat anteeksi”, hän sanoi yhä kyräillen Peteä. ”Kunhan tämä ei toistu.”
”Ei toistu, ei”, Pete vakuutti, vaikka tiesi ettei lupaus pitäisi.



Siljan onneksi Leo oli kiltti ja tunnollinen, eikä häntä joutunut koskaan odottamaan.
"Liian kiltti", Silja sanoi, ja Leo näytti hieman tyrmistyneeltä.
"Mi-mitä tarkoitat?" Leo mumisi.



"Annat muiden kävellä ylitsesi", Silja totesi melkein tahdittomasti. "Sinun pitäisi sanoa enemmän vastaan ja ajatella itseäsi."
"Kyllä, neiti", Leo sanoi tottelevaisesti ja hymähti. "Aloitan heti huomenna."



"Mutta muista, että minua sinun pitää aina totella", Silja kikatti ja suukotti sitten Leoa. "Olen vain niin huolissani sinusta."
"Ei sinun tarvitse olla", Leo vakuutti, ja sitten Silja suukotti häntä uudelleen.



Seuraavalla viikolla Emmi oli taas lukemassa tenttejä varten Ala-Tuuheloiden osakuntatalolla. Hän viihtyi talolla, mutta monikaan ei tiennyt, että hänellä oli erityinen syy vierailla talolla tämän tästä.



Ulko-ovi kävi, ja Peten ja Sanelman nauru kantautui eteisestä heidän noustessaan portaita. Emmi katsahti murheellisesti eteistä kohti ja laski nopeasti katseensa takaisin kirjaansa.
Leo ehti kuitenkin huomata sen saman katseen, jonka hän oli nähnyt monta kertaa aiemmin.
"Mikset kerro hänelle?" Leo kysyi lempeästi.



"Mitä niin? Kenelle?" Emmi kysyi esittäen tietämätöntä.
Leo jatkoi: "Olen nähnyt niin monen tytön katsovan veljeäni kaihoisasti. Kyllä minä tiedän, jos joku on rakastunut. Pete on ehkä älykäs, mutta hän on sokea, kun kyse on rakkaudesta."
Emmi oli vaiti ja tuijotti käsiään miettien vastaustaan.



"Minä pelkään", Emmi tunnusti lopulta ja katsoi Leoa silmiin. "Minä pelkään hänen reaktiotaan. Ja onhan hänellä Sanelma –"
"Eivät he sovi yhteen mitenkään", Leo puuskahti. "Eroavat vain palatakseen taas yhteen viikon jälkeen."



Emmi nyökkäsi. "Niin, kyllä minä tiedän. En voi kertoa hänelle!"
Nyt myös Leon kasvoilla oli aavistuksen surullinen ilme.
"En halua kuulla hänen sanovan, ettei hän rakasta minua", Emmi jatkoi. "En halua kuulla sitä. Olen mieluummin ikuisesti hänen ystävänsä kuin tunnustan tunteeni turhaan."



"Ei sitä tiedä", Leo yritti, mutta Emmi oli varma asiastaan.
"Sinä tunnet hänet vielä paremmin kuin minä, ja minäkin tiedän, ettei hän piilottele tunteitaan", Emmi sanoi. "En haluaisi puhua tästä enää."
Leo nyökkäsi ja jatkoi lukemista. Häntä inhotti katsoa Emmin kärsimystä, mutta ei hän toisaalta voinut käskeä veljeään rakastumaan.



Pete oli lopulta joutunut vaikeuksiin opintojensa epämääräisen suorittamisen vuoksi. Hän oli reputtamassa historian kurssinsa, mikä tarkoitti sitä, että hän joutuisi koeajalle. Pete ei kuitenkaan aikonut luovuttaa ja kirjoittaa häneltä vaadittuja esseitä, vaan hän oli päättänyt toimia vanhan kaavan mukaan.



Lehtori Syrjä-Hyppylä oli tullut Peten luo keskustelemaan tämän mahdollisista lisätehtävistä. Keskustelu ei oikein tahtonut sujua, sillä Pete kieltäytyi lisätehtävistä ja keksi yhä hullumpia tekosyitä.



”En minä näe mitään muuta mahdollisuutta”, lehtori huokaisi, kun Pete oli selittänyt koskettavan tarinan kuolemaa tekevästä isoukistaan. ”Sinun on vain suoritettava kurssi uudelleen ensi vuonna.”



Pete oli eri mieltä. Hän toivoi, ettei hänen olisi tarvinnut mennä niin pitkälle, mutta tilanne oli mikä oli.
”Lehtori”, hän sanoi samettisella äänellä ja kosketti kevyesti lehtorin kättä, kuin vahingossa. ”Ehkä on vielä yksi mahdollisuus…”



Pete nojautui kuiskuttamaan lehtorin korvaan, eikä tämä vaikuttanut torjuvalta.
Tietenkään ei, Pete myhäili mielessään. Hän erosi pitkästä liitosta syksyllä ja on ollut siitä asti yksin. Hänellä ei ole tarpeita, joita hurmaava opiskelijapoika ei voisi tyydyttää…



"Onko se totta?" Emmi vaihtoi puheenaihetta. Hän oli keskustellut Leon kanssa muuttuneista kurssijärjestelyistä.
"Mikä niin?" Leo oli yllättynyt.



"Kuulin, että Pete on mennyt vielä pitemmälle opintojensa kanssa", Emmi huokaisi ja katsoi Leoa merkitsevästi.
"Ahaa", Leo sanoi ja nyökkäsi vakavasti. "Olen kuullut, mutten tiedä, onko se totta."



"Toivottavasti ei", Emmi kuiskasi huolissaan.
"Kyllä Pete tietää, mitä tekee", Leo yritti rauhoitella, vaikka hän epäilikin veljeään.



"Tietääkö?" Emmi kysyi ja näytti niin surulliselta, että Leoa hirvitti. Emmin täytyi todella rakastaa Peteä.



Pete oli kuullut kampuksella kiertävästä juorusta, jonka mukaan hän suoritti kurssinsa pelehtimällä lehtorien kanssa ja hän sai muutenkin kaikenlaisia etuoikeuksia. Vaikka Pete oli sanonut muutamalle juoruilijalle pari valittua sanaa, juoru tuskin lakkaisi leviämästä.



Nyt Pete saattoi vain odottaa, että Sanelma saisi kuulla jutusta. Pete mietti sopivaa puolustusta, sillä Sanelma tulisi vaatimaan selitystä.
Tämä on kummallista, Pete mietti vedettyään peiton ylleen. Kadunko minä tekosiani? Mietinkö minä seurauksia?



Onko minusta tullut... aikuinen?
Ajatus puistatti Peteä yhä, kun hän viimein nukahti.



”Miten sinä saatoit?!” Sanelma huusi. Hän oli juuri kuullut kampuksella kiertävän huhun Peten uusista opiskelumenetelmistä. ”Tiedän, että saat parempia arvosanoja huijaamalla. Siitä en välitä, mutten tiennyt, että menisit näin pitkälle!”



”Mistä sinä puhut?” Pete tiuskaisi niin uskottavasti, että Sanelma oli jo uskoa.
”Ai mistäkö?” Sanelma kiukustui. ”Ikään kuin et tietäisi! Sen sijaan, että alentuisit meidän normaalien ihmisten tasolle ja kirjoittaisit esseitä ja tutkielmia, sinä vain pelehdit lehtorien kanssa! Petät minua!”



”Se ei ole totta”, Pete sanoi tiukasti. Sanelma tuijotti Peten silmiä ja yritti saada niistä totuuden selville.
”Minä en valehtele”, Pete sanoi, kun Sanelma ei tuntunut osaavan päättää.



Sanelma tuhahti. ”Siitä keskustelemme vielä. Minun pitää miettiä.”
Sen sanottuaan hän häipyi. Pete oli turhautunut. Ilmeisesti lehtori oli itse paljastanut jotain, sillä osakuntalaiset osasivat pitää suunsa kiinni.
Kyllä minä tästä vielä selviän, Pete myhäili sitten.



"Oli jo aikakin, että hän joutui ongelmiin", Tino sanoi kuultuaan Peten ja Sanelman viimeisimmästä riidasta. "Ehkä hän oppii siitä jotain."
"Minä ymmärsin, että Pete on aika katuvainen", Leo puolusteli veljeään.



"Sietää ollakin", Tino tuhahti. Häntä ärsytti enemmänkin se, että Pete pääsi helpolla opinnoissaan, eikä se, miten tämä kohteli tyttöystäväänsä.
"Ei se ole meiltä pois", Leo yritti sovitella.



Tino oli hetken ärtynyt, mutta vaihtoi sitten puheenaihetta. "Oletko jo käynyt hankkimassa sormuksen?"
"Sormuksen? Tino, ei sinun tarvitse huolehtia", Leo puuskahti ja virnisti leveästi.



"Olenhan minä aiemminkin toiminut amorina", Tino sanoi imelästi ja räpsytteli ripsiään.
"En minä mitään amoria tarvitse", Leo naurahti, ja hetken päästä myös Tino alkoi nauraa.



Kului viikon päivät, ja Sanelma oli vihdoin rauhoittunut sen verran, että hän suostui puhumaan Peten kanssa uudelleen.



Sanelma ei tuntunut vieläkään uskovan Peten selitystä, vaikka väittikin niin. Riita kuitenkin sovittiin, mutta epäselväksi jäi, miten heidän suhteelleen kävisi.



Sanelma oli kuitenkin lopettamassa opiskelujaan ja hän oli suuntaamassa Franskaan työskennelläkseen siellä tulkkina. Hän hyvästeli Peten sanomatta sanaakaan heidän suhteensa tulevaisuudesta tai yhteydenpidosta.



”Samapa tuo”, Pete sanoi, kun Leo kysyi asiasta. ”Ihan kuin täällä ei naisia riittäisi.”
”Älä nyt sano noin”, Leo lausahti.
”Älä viitsi”, Pete naurahti. ”Ethän sinä edes pitänyt hänestä!”



Leo juhlisti lukuvuoden päättymistä telttaretkellä Siljan kanssa. He eivät olleet päässeet Siljan pihaa kauemmas, mutta muiden opiskelijoiden riekkuessa kaupungilla kampuksella oli varsin rauhallista.



"Taas vuosi takana", Leo ihmetteli.
"Ja montako kuukautta meilläkin tulee täyteen?" Silja mietti.
"18 minun laskujeni mukaan", Leo sanoi mietittyään hetken.



"18? Mistä sinä oikein aloitat laskemisen?" Silja kummasteli.
"Siitä kun menimme ensimmäistä kertaa yhdessä tiedekunnan bileisiin", Leo sanoi nyökäten.
"Minä aloitan vasta seuraavasta kuusta", Silja kertoi, ja hänen äänensävystään saattoi päätellä, että asia oli päätetty. "Silloin me kävimme ulkona syömässä ja ostit minulle kukkia."



"Kelpaahan tuokin", Leo sanoi hymähtäen. Ilta oli kääntynyt yöksi, ja nuoret olivat päättäneet vetäytyä teltan suojaan.
"Sitä minäkin", Silja tirskahti.



Pihavalot sammuivat, ja naapurusto hiljeni. Vain Leon ja Siljan hiljainen kuiskutus ja nauru rikkoivat hiljaisuutta.



Naurettuaan vuosia veljensä oppilaskunnassa pyörimiselle Pete oli päättänyt ryhtyä poliitikoksi. Hänen manipuloiva ja kiero luonteensa sopi politiikkaan ja hän halusi vaikuttaa ihmisiin ja muuttaa maailmaa. Sen lisäksi häntä kiinnostustaan kasvatti se, ettei yhteiskuntatieteiden luennoille tarvinnut kirjoittaa esseitä.



Sen sijaan Peten piti pitää puheita ja niiden valmistelu sujui häneltä hyvin.
Miksi en tajunnut tätä heti? Pete ihmetteli lukiessaan vuoden -55 pörssiromahduksen vaikutuksista nykypolitiikkaan.



Tämähän sopii minulle paremmin kuin hyvin, hän toisteli itselleen ja kirjoitti heti perään puoli sivua puheeseensa.
Minusta tulee vielä jotain suurta, hän päätti vaatimattomasti.



Nella oli kutsunut Harrin lukemaan tenttiin, ja Harri luki kirjaansa kuuliaisesti. Nella tuhahti.
"En minä oikeasti halunnut sinun tulevan lukemaan", Nella sanoi ja katsoi merkitsevästi poikaystäväänsä.



"Mitä sitten?" Harri kysyi kummastuneena.
"No mitäköhän?" Nella vastasi kysymyksellä, tarttui Harrin kirjaan ja viskasi sen lattialle. Sitten hän kietoi kätensä Harrin ympärille ja kaatoi hänet sohvalle.



"Tätä", Nella sanoi, ja nyt Harrikin nyökkäsi tietäväisesti.
Suudelman jälkeen Nella nousi istumaan.



"Tämä olisi paljon mukavampaa, jos olisimme naimisissa", Nella sanoi mietteliäästi.
"O-oliko tuo kosinta?" Harri henkäisi posket punoittaen.
"Ei tietenkään ollut", Nella sanoi nopeasti. Hänenkin poskensa olivat punaiset kuin paloauto.



Loputtomalta tuntunut lukuvuosi päättyi, ja Sanelma ja Emmi saivat todistukset käsiinsä. Sanelma oli lähtenyt lentokentälle sen enempiä juhlimatta, mutta Emmi oli halunnut hyvästellä ennen kampukselta lähtemistä.



Serkuksista paikalla oli vain Pete, jonka Emmi toivoikin tapaavansa. Kahden kesken. Tänään olisi sopiva hetki tunnustaa, jos koskaan! Eiväthän he välttämättä tapaisi enää.



"Pete", Emmi aloitti. Hänen sydämensä hakkasi niin, että hän ei kuullut omia ajatuksiaan.
"Niin?" Pete kysyi ja hymyili Emmille niin, että tämän polvet olivat pettää.



Emmi avasi suunsa, mutta sanoja ei tullut. Hän oli miettinyt tätä jo viikkokaupalla, nyt ei sopinut jänistää! "Pete, minä..."
Emmi ehti aloittaa, mutta Pete keskeytti hänet kuin ei olisi kuullutkaan Emmin puhuvan. "Luuletko, että meillä on tulevaisuutta?"



Emmin posket punehtuivat ja hänen sydämensä jätti lyönnin väliin. "Minä..."
Pete jatkoi monologiaan: "Rakastaakohan Sanelma minua oikeasti? Hänhän ei hyvästellyt. En kyllä ala matelemaan hänen edessään..."



Tietenkin Pete oli tarkoittanut Sanelmaa!
Miten saatoin kuvitella, että hän tarkoittaisi 'meillä' itseään ja minua! Emmi soimasi itseään. Tuskaillessaan hän kuuli oman äänensä sanovan jossain kaukaisuudessa: "Totta kai hän rakastaa sinua. Hän vain tarvitsee aikaa."



"Niinkö?" Pete katsoi Emmiä ja hymyili niin, että tämän sydän oli pakahtua. "Hienoa, että olet sitä mieltä. Olet varmasti oikeassa."
Emmi nyökkäsi ja yritti näyttää iloiselta. Ei hän pystyisi nyt tunnustamaan tunteitaan.



Sitten alkoi kesäloma.
Nuoret viettivät suurimman osan kesälomastaan kampuksella. Leo ja Silja olivat luonnollisesti paljon yhdessä.



Pete taas oli paljon omissa oloissaan nyt, kun Sanelma oli Franskassa ja muilla osakuntalaisilla oli muuta seuraa. Vaihdettuaan pääainettaan Pete oli saanut uutta puhtia opiskeluihin ja hän melkeinpä odotti lukuvuoden alkua.



Kesä oli ohitse liian pian, syyslukukausi starttasi, ja Peten opinnot alkoivat olla loppusuoralla. Kouluvuoden alun kunniaksi osakuntatalolla järjestettiin toogabileet, joihin kutsuttiin kurssitovereita, tyttöystäviä ja satunnaisia ohikulkijoita.



Juhlat olivat onnistuneet; ruokaa ja juomaa riitti ja musiikki oli vieraiden mieleen. Osakunta sai useita jäsenhakemuksia, jotka jouduttiin kuitenkin hylkäämään. Ei talossa ollut vielä tilaa uusille jäsenille.



Varsinkin Pete oli tyytyväinen juhlien onnistumisesta. Hänen maineensa kampuksella oli ollut varsin huono keväisten tapahtumien jälkeen.
"Olet oikeasti hyvä tyyppi", sanoi eräs vieras, jonka nimeä Pete ei ollut koskaan kuullut.



Tanssittuaan jonkin aikaa muiden seurassa Leo ja Silja vetäytyivät viereisen huoneen rauhaan.
”Kivat bileet”, Silja kehui. ”Petekin on käyttäytynyt yllättävän hyvin.”
”Aivan”, Leo sanoi ja punastui hieman.



”Sanoinko jotain hassua?” Silja kummastui.
”Ei, et”, Leo kiirehti sanomaan. ”Minulla on vain tärkeää asiaa.”
”Olen pelkkänä korvana”, Silja sanoi ja katsoi Leoa odottavasti.



”Kuule”, Leo aloitti, ”olen vähän miettinyt. Minusta olisi hienoa, jos olisimme yhdessä vielä senkin jälkeen, kun valmistumme.”
”Tietenkin”, Silja sanoi ja hymyili säteilevästi.



”Silja, tulisitko sitten vaimokseni?” Leo kysyi.
”Oi, tulenhan minä”, Silja vastasi saman tien, ja sai Leon virnistämään leveästi. Sitten Silja tirskahti.
”Mitä nyt?” Leo kysyi ja punasteli jälleen.



”En olisi ikinä arvannut, että minua kosisi mekkoon pukeutunut mies”, Silja kikatti roikkuessaan Leon kaulassa.
”Se on tooga, eikä mekko”, Leo yritti selittää, mutta Siljan kikatus ei lakannut.



Samaan aikaan Pete oli yksikseen keittiössä. Hän oli avannut yhden juhlia varten varatuista pizza-laatikoista.
Hän ei ollut kuullut Sanelmasta sitten tämän valmistujaisten. Eikä häntä oikein enää kiinnostanutkaan. Sanelma oli kaunis ja seksikäs, mutta myös ärsyttävä ja tärkeilevä nalkuttaja.



Täydellistä vaimomateriaalia siis, Pete saattoi kuvitella isoisänsä Klemetin sanovan. Pete hymähti mielikuvalle.
No, käydäänpäs nyt ensin tämä yliopisto loppuun ja mietitään sitten vaimoja ja muuta sellaista, Pete tuumi ja hotkaisi koko pizzanpalan.


***

Jeejee, sellaista tällä kertaa.

Tuo Franska on sitten ihan tarkoituksella :--)
Tykkään väännellä olemassa olevia maiden, lehtien, julkkisten jne. nimiä niin kuin Sims-pelissäkin (tai Aku Ankassa) on tehty.

Vautsi, pidin juhlat, joissa ei ole värikkäitä disco-lamppuja :--D
Osasta jäi pois paljon sellaista, jota suunnittelin siihen laittavani. Laiskuutta osin ja joitakin kohtia skippasin vahingossa. Mutta eiköhän se mene noinkin.

Ensi osassa lähdetäänkin kotiin katsomaan, miten siellä on pärjäilty. Yllätyksiä luvassa (tosin ainahan te arvaatte kaiken etukäteen ;--))
En ole aloittanutkaan osan suunnittelua, kuvaamista yms. joten ilmestyminen menee varmaan heinäkuun alkuun.

Olen aina välillä puhunut siitä äänestyksestä, jossa voisitte vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Olen vähän kahden vaiheilla sen kanssa. Haluatteko äänestää vai menenkö kylmästi jo suunnittelemieni juonien mukaan?

Toivottavasti osa tuntui kommentoinnin arvoiselta! Kaikki kommentit ja kritiikit kelpaavat. Ladattuja yms. saa kysellä ja mitä nyt mieleen tulee. :)
Mainostakaa vaikka omia tarinoitanne (tai jonkun muun tarinoita) tai uusia osia! Haluan mielelläni lukea hyviä tarinoita, joten jos tiedätte jonkin (jota ei linkkilistaltani vielä löydy) niin laittakaa kommenttiin! ;-)


***