Kohta yhteiset aamut olisivat jokapäiväisiä.

Kevät kului nopeasti kuin rampa täi kroolaa tervassa.
"Pian tämä on yhteinen kotimme, rouva Ala-Tuuhela", Ressu hihkui viikkoa ennen Lyytin valmistumista.


Tutkinto kourassa ja kohti uusia haasteita!

Koska kesällä oli luvassa jo häät, Lyytin valmistujaisjuhlat päätettiin pitää pienimuotoisina. Vain läheisimmät ystävät ja sukulaiset (edelleen Kaarle perheineen) kutsuttiin. Lyyti ei olisi halunnut edes pitää juhlia, sillä hän piti niitä hieman lapsellisina. Loppujen lopuksi hänkin oli kuitenkin menossa mukana.


"Muista ruokkia mies kunnolla!"

Kaarlen vaimo Sylvi antoi Lyytille muutamia neuvoja avioliittoon liittyen.
"Älä palkkaa lastenhoitajaa vaikka mikä olisi!"
Lyyti nyökkäsi hämillään ja yritti pitää asian muistissa. Lapsia hänellä? Ura ennen lapsia! Lasta voitaisiin Lyytin laskelmiensa mukaan alkaa suunnitella hänen 45-vuotispäivillään.


"Syököön kanaa!"

Lyyti ei ollut mikään kodinhengetär, mutta hän oli hyvin säästäväinen rahankäyttäjä.
"Ei me mitään pitopalvelua hommata, teen ruuat itse", hän sanoi topakasti, kun he suunnittelivat häitään.

"Kyllä minä tahdon edelleen!"

Juhlat sujuivat rattoisasti. Vihkiminen suoritettiin heidän pihallaan ("ettei tule kalliiksi!"), eikä vieraita ollut kovinkaan montaa. Vanha tuttu Kaarle vaimoineen ja pari ystävää jaksoivat vaivautua paikalle.


Ensisuudelma aviossa.


"Älä vielä villiinny, vieraat näkevät!"

"Nyt sinä voit kutsua minua rouva Ala-Tuuhelaksi", Lyyti naurahti, kun he suutelivat vihkikaaren alla.
Juhlat onnistuivat yli odotusten ja loppujen lopuksi tunnelma oli aivan katossa.


"Kappas! Pari uutta kommenttia."

Illan tullen Lyyti lisäsi hääkuviaan Naamakirjaan, ja hänen lukuisat yliopistoaikaiset ystävänsä onnittelivat heitä ja kehuivat hänen rohkeaa pukuvalintaansa.
"Oranssi on uusi valkoinen", joku kommentoi innoissaan.


Rankkaa työtä.

Lyyti ei onnistunut hommaamaan työtä poliisivoimista, jonne hän kovasti kaipasi, vaan hän ryhtyi arkkitehtuuritoimiston sihteeriksi. Työ ei ollut kovin haastavaa, mutta ainakin hän ehti päivitellä profiiliaan.

"'Puoli kiloa päivässä' ei päde pillereihin, rouva hyvä."

Rouva Valinen oli tullut päivittäiselle tarkastukselleen ja vaatinut päästä Ressun vastaanotolle.
"Rouva, on tärkeää, että pidätte huolta terveydestänne, mutta teidän ei ole välttämätöntä käydä täällä päivittäin", Ressu antoi neuvon rouvalle.
"Enpä nyt tiedä", rouva marisi.


"Miten olet kehdannut!"

Seuraavassa potilaassa ei näyttänyt (ainakaan fyysisesti) olevaan mitään vikaa.
"Sinä pentele! Olet puhunut pahaa äidistäni! Nyt koko kaupunki luulee hänen käyttävän peruukkia!" Mies kiljui hänelle. Eikä hän ollut kuka tahansa mies, vaan Günther Goottila, Kaunialan rikkain ja vaikutusvaltaisin mies.


Tuosta naisesta on aina vain harmia...

Se, että Günther tuli tekemään perättömiä syytöksiä, ei ollut yllättävää, kun otti huomioon, missä seurassa hän liikkui. Muuan Jemina Jantunen oli viime aikoina viettänyt paljon aikaa hänen kanssaan. Tietenkään Güntherin rahoista piittaamatta.

Pian Günther lähti, koska ei jaksanut kuunnella vastaan väittävää köyhäilistöä, ja Ressu saattoi jatkaa seuraavan, Vicodinia vaativan potilaansa kanssa.

"En tiennyt, että pidät näin juhlimisesta."


Tyylipisteet kotiin (kotona).

Goottilat eivät heitä häirinneet enää, ja pian oli taas aika juhlia, tällä kertaa Lyytin syntymäpäivää. Näitäkään juhlia Lyyti ei olisi välittänyt järjestää, mutta tanssi kuitenkin loppuillasta jokaisen kappaleen.


"Oikealle, vasemmalle, yylöös!"

"Tällä tavalla meillä kotona tanssittiin", Ressu kertoi ja liikehti kuin pari lasia liikaa napannut meduusa.

"Nyt ei sitten juhlita pariin vuosikymmeneen..."

"Kiitos juhlista, kultaseni", Lyyti kiitteli, kun viimeinenkin vieras oli saatu kannettua taksiin ja lähetetty kotiinsa.
"Ilo on kokonaan minun puolellani", Ressu virnisti.


"Olen ikäloppu!"

Ressu tunsi itsensä hyvin vanhaksi juhlittuaan itseään nuorempien kanssa. Hän tutki asiaa netissä ja huomasi, että asian saattoi korjata helposti (ja sopuhintaan.)


"Haisee omituiselta..."

Hän tekikin tilauksen, ja viikon päästä hän sai eteensä sammiollisen taikajuomaa.
"Yksi tuoppi riittänee", hän ajatteli. "Kippis!"


Kerrankin tuote teki, mitä lupasi.

Vaikutus tuntui heti. "Olen varmasti kymmenen vuotta nuorempi! Kymmenen-vuotias! Kehtovauva!" Ressu riemuitsi tuntiessaan itsensä nuoreksi ja vetreäksi.


Iltapäivä kului sitten piikkejä sormista nyppien.

"Nyt sinäkin nuorennut vuosia", hän puheli Jampalle vaihtaessaan multia sen ruukusta. Jamppa ei tietenkään vastannut, mutta kukki kauniisti muutaman päivän päästä.


Tuleva Terästitaaninainen ilmoittautuu!

Lyyti hyväksyttiin vihdoin poliisikokelaaksi, ja hän aloitti toimessa heti miten. "Pääsen lähemmäs unelmiani", hän sanoi melkein onnesta itkien samalla, kun pukeutui poliisiunivormuunsa ensi kertaa.


Tyylin päivitys.

Hän oli leikannut hiuksensa käytännöllisempään kampaukseen. "En halua, että hiukseni tarttuvat mihinkään", hän perusteli, sillä Ressu ei oikein pitänyt uudesta hiustyylistä.


Ei kai ole unitauti?

Myöhemmin syksyllä Ressu oli huolissaan, kun Lyyti muuttui yhtäkkiä väsyneeksi ja nukkui paljon tavallista enemmän.
"Se johtuu vain tästä ruumiillisesta työstä", Lyyti vakuutteli.


Siinä meni aamiainen.

Siinä vaiheessa, kun Lyyti alkoi juosta vähän väliä oksentamassa, Ressu pakotti hänet käymään testeissä. "Ties mikä virus tuo voi olla!"


"Toivottavasti tämä ateria pysyy sisällä..."

Lyyti ei yleensä vähästä säikkynyt, mutta Ressun puheet olivat saaneet hänetkin varuilleen. "Entä jos se onkin jotain vakavaa?"


"Raskaana? Miten minä en lääkärinä tajunnut?"

Seuraavana päivänä Lyyti tuli kotiin ison uutisen kanssa.
"VAUVA!" Ressu kiljahti pelottavasti. "Ei voi olla totta!"
Lyyti hymyili, vaikka häntä pelottikin. Eihän hän ollut tällaista suunnitellut. Mitä työn kanssa nyt kävisi?


"Olen niin onnellinen."

Ressulla oli kyyneleet silmissä ja unelmoi jo täyttä päätä siitä, miten voisi opettaa poikansa pelaamaan shakkia yksikseen ja vieläpä huijaamatta. Koska poikahan hänen esikoisensa varmasti olisi!


"Miten iso siitä vielä tulee?!"

Pian raskaus oli jo niin pitkällä, että mahakummun huomasi jo.
"Ota rauhallisemmin", sanoi paikallinen poliisipäällikkö, joka oli itse kolmen lapsen äiti. "Tee toimistohommia niin pitkään kuin pystyt ja sitten valmistaudut suurta päivää varten!"


Siivousoppi on sitten jännää.

Lyyti ei viitsinyt istuskella toimettomana, vaikka mahan kasvu estikin kunnonkohotuksen. Hän opiskeli sen sijaan muita poliisilta vaadittavia taitoja, kuten siivousoppia ja logiikkaa.


"Mumskis!"

Raskauden lopussa Lyytin teki koko ajan mieli keksejä. "Näistä Murustamon murukekseistä en luovu koskaan", hän sanoi ja ahmaisi vielä pari pussillista poistamatta kääreitä ensin.


"Ismo-Elmeri sitten!"

He eivät halunneet tietää lapsen sukupuolta etukäteen ja miettivät eräänä iltana nimeä pienokaiselle.
"Jalmari", Ressu sanoi vakavalla naamalla. "Se on isäni nimi."
"Vanhanaikaista", Lyyti tuhahti. "Pojasta tulee Aleksi ja tytöstä Juulia."
Mitään lopullista ei kuitenkaan saatu päätettyä.


"En malta odottaa!"

Lyyti vietti raskauden viimeiset viikot kotosalla, sillä he eivät olleet hankkineet omaa autoa ja Kaunialassa julkisilla liikkuminen oli hyvin vaikeaa. Ressu piti mahdollisimman monta vapaapäivää, jotta saattoi olla Lyytin seurana kotona.


Vessa/kylpyhuone, eteinen, olohuone, keittiö. "Alarivissä" makuuhuone, lastenhuone ja terassi.

Ennen lapsen syntymää piti kuitenkin remontoida huone uutta perheenjäsentä varten. Myös eteiseen ja kylpyhuoneeseen tehtiin muutoksia.
"Talo olkoon tällainen, kunnes meillä on varaa rakentaa koko hökkeli uusiksi."


Oma koti kullan kallis!

Julkisivu maalattiin Lyytin toivomuksesta mukavamman näköiseksi.

"Nysse tulee!"

"Reessuuu!" Lyyti huudahti eräänä aamuna. "Nyt pitäisi lähteä sairaalaan!"
Ressu puki takkinsa ylleen valonnopeudella ja ajoi (hän oli lainannut autoa työkaveriltaan) Lyytin kanssa sairaalaan.


Uusi perheenjäsen!

Kaikki sujui hyvin ja aamuyöstä pikkunyytti nukkui sairaalan kehdossa. Perheeseen oli tullut suloinen tyttövauva!


"Äidin oma kulta!"

Muutaman päivän päästä äiti ja lapsi pääsivät kotiin ja lastenhuone sai vihdoin kauan odotetun asukkaansa. Lapsen nimi tosin jää vielä yllätykseksi...

Osan jälkinäytös

"Kuka kumma?"

Ressu oli kovin yllättynyt, kun muutaman viikon kuluttua tien varteen pysähtyi limusiini. Vieraita ei odotettu, valtiovierailusta puhumattakaan.
Matkustajiksi paljastuivat kuitenkin Günther Goottila ja tämän kihlattu Jemina, jotka olivat tulleet onnittelemaan vauvasta. Tai niin he ainakin väittivät.


"Että sillä tavalla!"

Güntherin naamalla oli outo ilme. "Olen tässä miettinyt, Ala-Tuuhela. Olen varma, ettei suvustasi tule koskaan vaikutusvaltaisempaa kuin minun suvustani."
Ressu katsoi miestä kummissaan. "Haastatko sinä minun sukuni johonkin... kilpailuun?"
Güntherin ilmeestä pystyi päättelemään Ressun arvanneen oikein.

---

Güntherin haasteesta kerrotaan sitten ensi osassa tarkemmin.
Ja yhtä juhlaa tosiaan, toivottavasti ei ruvennut tympimään : D

Kunnollinen talo esittely saattaa tulla jossain vaiheessa. Vai kaipaatteko edes sellaista? :)