Vihdoin oli koittanut Elenan ja Klemetin hääpäivä. Elena oli kerta kaikkiaan kieltäytynyt kaikesta prinsessatyylisestä, ja hänen kirkkaan violetti pukunsakin edusti kaikkea muuta kuin viattomuutta ja siveellisyyttä.
"Omatpahan ovat hääni", Elena totesi, jos joku uskalsi kritisoida.



"Hienoa, että tulit järkiisi", Vilja sanoi varmaan sadannen kerran, kun vieraiden tuloon oli enää hetki aikaa.
"Onneksi sait minut tajuamaan kuinka typerä olin", Elena huokaisi.





"Tajuaisitpa olevasi typerä muissakin asioissa", Vilja kuiskasi hiljaa.
"Äiti", Elena sanoi painokkaasti, "ole kiltti, äläkä taas aloita."
"En", Vilja huokaisi. Sitten hän halasi tytärtään. "Onnea vielä kerran."



"Kuvitella, että kymmenen vuotta sitten kirjoittelit Klemetistä päiväkirjaasi", Artturi mietiskeli ääneen. "Ja nyt olette menossa naimisiin!"



"Niin, joskus unelmista tulee totta", Elena sanoi unelmoivalla äänellä. "Mistä muuten tiedät, mitä olen päiväkirjaani kirjoitellut?"



Artturi vältteli Elenan katsetta. "Hyvän näköiset tarjoilut teillä."
Elena katsoi Artturia kysyvästi, mutta antoi asian olla. "Kukas seuralaisesi on?"



"Katri", Artturi kertoi. "Tapasimme yliopistossa ja olemme nähneet toisiamme silloin tällöin."
"Ei siis kovin vakavaa?" Elena arveli, ja Artturi kohautti olkiaan.



"Äiti näyttää kyllä tulevan juttuun hänen kanssaan", Elena sanoi ja naurahti sitten. "Sen kun näkisi, että sinä menet naimisiin!"
"Sanopa muuta!" Artturi hekotteli.



Sitten olikin jo vihkiseremonian aika. Vihkikaari oli pystytetty takapihalle lammen rannalle.





"Tahdon", sanoivat Klemetti ja Elena aikailematta, kun kysymys tuli kohdalle.



"Kiitos ja anteeksi", Elena sanoi hiljaa, kun juhlaväki osoitti suosiotaan. "En voi kuin ihmetellä miksen tehnyt tätä aiemmin."





Elena ja Klemetti kertoivat lapsilleen hääpäivän tapahtumista, mutta tytöt lähinnä kikattelivat.



Pian kesän viimeiset päivät olivat jo käsillä.
"Kuules Klemetti", Elena aloitti aamiaiskeskustelun.
"Kuulostaa pahaenteiseltä", Klemetti sanoi hieman varuillaan.



"Minä olen vähän niin kuin raskaana", Elena kertoi, ja Klemetti pudotti haarukkansa.
"Upeaa!"



"Ihanko totta? Luulin, ettet halua enempää lapsia", Elena ihmetteli.
"Niin minäkin, mutta tulkoon vaikka kymmenen", Klemetti virnisti ja Elena pudisteli päätään.



Perheeseen haluttiin myös koiranpentuja, joten Lakun kumppaniksi hankittiin Penni-niminen outo koira.



Kuten tavallista, raskaus eteni kuin huomaamatta. Tällä kertaa odotettiin vain yhtä lasta. Se oli varmistettu lääkäriltä ensimmäisenä.



"Tämä on ihan hullua", Elena naureskeli, kun raskaus alkoi jo olla lopuillaan.
"Mikä niin, kultaseni?" Klemetti kysyi hymyillen.



"Se, että elän unelmaani", Elena sanoi. "Teininä unelmoin tästä; olisin naimisissa kanssasi ja olisimme onnellinen perhe."
"Ole hyvä vain", Klemetti virnisti.



Seuraavalla viikolla kolmas lapsi sitten syntyi.



Perheen miehet olivat tietenkin tapahtumasta sekaisin, mutta Elena suoriutui silti kunnialla.



Perheeseen oli tullut kolmas tytär, joka nimettiin Anitaksi.



Anita sai oman huoneen, sen saman jossa Artturi oli aikoinaan asunut.
"Nuku hyvin pikku kulta", Elena sanoi kuopukselleen.



Samana iltana Annukka ja Tessa kaipasivat lapsuuden leikkeihin.



Kasvu onnistui molempien osalta hyvin. Tessan hiukset tosin vaihtoivat jälleen väriä vaaleampiin.



Ongelma kuitenkin korjaantui, ja tältä tyttö näyttää lapsosena.



Annukka ei tehnyt ulkonäölleen kovin suuria muutoksia.



Klemetti oli innoissaan uusimmasta tyttärestään, vaikka hänen oli myönnettävä, että hän oli toivonut poikaa.



"Anita sitten alkaa pelata iskän kanssa koripalloa", Klemetti sanoi jokeltelevalle tyttärelleen. Annukka ja Tessa olivat nimittäin mieltyneet enemmän pianonsoittoon ja muihin luoviin harrastuksiin.





Tessalla olikin taipumusta suloisten sävelien soitteluun. Annukka oli taas enemmän kuvataiteiden ystävä.





Anita pääsi lähemmäs koripallokenttiä, kun kasvunaika koitti.



Anita muistutti paljon isosiskoaan Tessaa. Melkein voisi luulla, että Anita olisi Tessan kaksoissisko eikä Annukka.



Anitan kampaus laitettiin uusiksi samalla, kun vaatekerta vaihdettiin.



Elena oli tehnyt kovasti töistä ravintola Raviolissa ja oli kohonnut keittiömestariksi. Koko ravintola oli käytännössä hänen vastuullaan.



Vaikka töitä oli muutenkin paljon, Elena osallistui mielellään ruokien valmistukseen.



Erityisesti jälkiruokien ja kakkujen valmistus oli Elenan mieleen. Itse asiassa monet asiakkaat tulivat syömään Ravioliin vain Elenan leipomusten vuoksi.







Kakkuvaihtoehtoja olikin useita, ja ne olivat toinen toistaan herkullisempia.



Yksi ravintolan kokeista oli kuullut, että kuuluisa ravintolakriitikko Syöttölä oli tulossa Ravioliin.



Syöttölän arviot olivat yleensä karuja, ja hänen vierailujaan odotettiin yleensä kauhun vallassa. Elena oli enemmänkin innoissaan.
"Hän saa kirjoittaa huippuarvosanat", Elena myhäili suunnitellen uutta ruokalistaa.



Sitten eräänä päivänä ravintolaan saapui hiljainen mies, joka tilasi epäilyttävän paljon eri annoksia ja erityisesti jälkiruokia.
"Se on hän!" Eräs tarjoilija kuiskasi. "Herra Syöttölä!"



Viimeisen annoksen saatuaan herra Syöttölä huuteli: "Haluan puhua keittiömestarin kanssa!"



Elena veti syvään henkeä ja käveli herra Syöttölän pöydän luo. "Miten voin auttaa, herra?"
"Olen Urho Syöttölä, ravintolakriitikko", Syöttölä esitteli itsensä, ja Elena yritti näyttää yllättyneeltä.



"Olen ollut varsin tyytyväinen", Syöttölä sanoi. "Pääruoat olivat melko tavanomaisia, mutta hyvin valmistettu."
Elena hymyili ja kiitteli.



"Jälkiruoat olivat ehdottomasti maineensa veroisia", Syöttölä kehui. "Niitä kannattaisi mainostaa enemmän."
"Aivan, niin, kiitoksia todella paljon", Elena onnistui sanomaan.



"Kiitoksia itsellenne", Syöttölä sanoi. "Kirjoitan hyvän arvostelun ja suosittelen paikkaa ystävilleni."
"Tuhannesti kiitoksia", Elena kiitteli eikä voinut olla hymyilemättä.



Kotiin päästyään Elena hehkutti päivän tapahtumia Anitalle, joka jokelteli ja naureskeli iloissaan.



"Tulisikohan sinustakin kokki?" Elena mietiskeli ääneen. Anita tavoitteli saippuakuplia ja lauloi lastenlaulua.



Voisi luulla, ettei Elena jaksanut laittaa ruokaa kotona työpäivän jälkeen, mutta omalle perheelle ruoan laittaminen oli vain mukavaa.



"Perheeltä saa parasta kritiikkiä", Elena tapasi sanoa. Hän kokeili uusia reseptejä aina ensin kotona ennen kuin lisäsi ne ravintolan listalle.



Anita jätti taaperoajat taakseen.





Lapsena Anita muistutti siskoaan Tessaa todella paljon.



Laku muuttui jo vanhukseksi, eikä pentuja vielä ollut. Illalla M-P patisti Lakun ja Pennin koirankoppiin, ja pentuja saatettiin alkaa odotella.



Lapset oli laitettu nukkumaan, vanhukset lukivat yläkerrassa ja Klemetti oli kavereidensa kanssa matsissa. Elena vietti iltaa katsellen televisiota.



Elokuva oli juuri käännekohdassa, kun ovikello soi.
"On tämäkin ajoitus. Kuka se voi olla tähän aikaan?" Elena valitteli, kun kukaan muu ei tullut avaamaan ovea.



Avattuaan oven Elena mykistyi.
"Hei", sanoi heikko ääni...


***



Uuh, "jännittävä" loppu :'DDD
Minulla oli varmaan nälkä, kun kirjoitin tätä. Siksi niin paljon ruokajuttuja :)

Osa on tosi lyhyt (63 kuvaa) verrattuna viime aikaisiin, mutta kirjoitin samaan aikaan myös kahta seuraavaa osaa, siis niitä jotka keskittyvät Artturiin ja Kerttuliin. Ne ovat molemmat suht valmiita, ja laitan ne nettiin mahdollisimman pian ;) Ja ne ovat paljon pitempiä kuin tämä :D
Ne osat ovat sitten numeroiltaan 15.2 j 15.3 :) (Jos ihmettelitte tämän osan numeroa 15.1)

Ja nyt sitten kommentteja kiitos. Haukkukaa vaikka lyttyyn, kunhan jotain kommenttia laitatte :)
Viime osaan tuli vain kaksi. Vai olivatko kaikki vain lomilla? :)