Aiemmin tapahtunut:
Pete valmistui yliopistosta ja palasi kotitontille. Hän päätti lomailla vuoden ja pyrkiä sitten politiikkaan. Suunnitelmia tuli kuitenkin sotkemaan entinen tyttöystävä Sanelma, jonka kanssa Pete meni naimisiin enempiä miettimättä. Suhde takkuaa samalla tavoin kuin yliopistossakin, vaikka pari sai lapsen, Paula-tyttären.
Riidoista ärsyyntynyt Pete törmäsi yliopistokaveriinsa Emmiin ja suuteli tätä. Pete sai kuitenkin itsensä kuriin ja palasi kotiin ennen kuin enemmän ehti tapahtua...


***



Pete oli vihdoin saanut töitä politiikan parista. Hän työskenteli erään kansanedustajan avustajana. Henrik Eri-Huiputus oli toiminut eduskunnassa jo kauan ennen Peten syntymää, ja Pete halusi oppia veteraanilta kaiken mahdollisen.



Henrik oli kuitenkin vanhuuttaan vaikutuksille altis, ja manipulointiin taipuvainen Pete ohjaili hänen päätöksiään itselleen sopiviin suuntiin.



Työpäivät olivat pitkiä ja raskaita, mutta Pete oli vain tyytyväinen, kun sai olla kaukana kotoa - kaukana Sanelmasta. Kurkkuepisodin jälkeen heidän liittonsa ei ollut ainakaan parantunut. Sanelma oli pitänyt mykkäkoulua kaksi viikkoa, ja valitellut sen jälkeen Peten saamattomuutta kovaan ääneen aina kun tämä oli kuuloetäisyydellä.



Kotona olivat myös neuvovat vanhemmat, joita Pete ei jaksanut kuunnella sen enempää kuin vaimoaankaan. Pete odotti ainoastaan tyttärensä näkemistä.
"Mitä mieltä olitkaan öljy-yhtiöiden lakimuutoksesta?" Henrik toisti kysymyksensä ties kuinka monetta kertaa, ja Pete heräsi ajatuksistaan.
"Kyllä siihen kaivataan muutoksia ennen hyväksyttämistä", Pete sanoi ja alkoi sitten selostaa ehdotuksiaan.



Pete teki paljon oikeitakin ylitöitä, jotta saisi uransa kunnolla nousuun. Mutta hän teki muutakin silloin, kun sanoi jäävänsä ylitöihin. Pete oli loppujen lopuksi muistanut tapaamisensa Emmin kanssa ja tapasi tätä nyt varsin usein.



Pettämiseksi hän ei sitä laskenut, eiväthän he tehneet muuta kuin keskustelleet. Emmin kanssa juttelu oli vain jotenkin niin vapauttavaa. Emmi oli vieläkin totaalisen tietämätön siitä, että Pete oli naimisissa. Pete ei vain ollut saanut kerrottua, ja se tuntui yhä vaikeammalta.



"Ihmeellistä, kuinka mies voi haluta vain jutella", Emmi huokaisi. "Yleensä miehet haluavat vain sitä yhtä asiaa."
"Minä en olekaan mikään tavallinen mies", Pete naurahti. Hänen kotiintuloaikansa läheni – kyllä, Sanelma oli päättänyt sellaisen – ja Pete toivoi, että aika pysähtyisi.



Hän oli ihastunut Emmiin. Pete ei ollut halunnut myöntää asiaa itselleen, mutta hän ei voinut enää valehdella.
Minun on ajateltava perhettäni, Pete muistutti itseään.



Mutta silti hänellä ei ollut huono omatunto.
Mikä minua vaivaa? Mitä minun pitäisi tehdä? Pete mietti, kun Emmi kosketti hänen kättään. Pete hymyili ja vajosi sitten taas ajatuksiinsa. Kauanko tämä voi jatkua?



"Paula-kulta", Annukka tervehti taaperoa, joka oli ollut leikkimässä olohuoneessa. Annukka vietti paljon aikaa Paulan kanssa, sillä hän ei oikeastaan tehnyt töitä. Sanelma oli tästä ärtynyt, sillä hänellä oli paljon erimielisyyksiä Annukan kanssa.
Äidin pitäisi huolehtia lapsestaan, eikä jonkun isoäidin, Sanelma puhisi mielessään.



Annukka yritti kuitenkin käyttäytyä aina viileän kohteliaasti, vaikka hänen ärtymyksensä miniää kohtaan oli vain kasvanut vuosien mittaan.
"Onko nälkä?" Annukka kysyi Paulalta, joka vain kikatteli iloisesti. "Menemmekö etsimään ruokaa?"



"Joo", Paula sai lopulta sanottua, vaikka hän olisikin halunnut vielä leikkiä.
"Toivottavasti vanhempasi saavat riitansa jollain tavalla sovittua", Annukka sanoi hiljaa Paulalle. "Ei näin riitaisa ympäristö ole sopiva paikka lapselle."



Leo oli kutsunut veljensä kylään.
"Niin ja sitten hän sanoi ensimmäisen sanansa", Leo kertoi mielellään juttuja lapsistaan. Hän oli aloittanut suurperheen hankkimisen ajoissa.
Pete kuunteli hajamielisesti. Hän mietti omaa avioliittoaan, lastaan, työasioita – ja Emmiä.



"Äiti kertoi, että suunnittelet osallistuvasi kunnallisvaaleihin", Leo vaihtoi puheenaihetta huomatessaan veljensä uppoavan yhä syvemmälle mietteisiinsä.
"Mitä Emmistä?" Pete hätääntyi.



"Emmistä? Puhuin politiikasta", Leo sanoi kummastuneena. "Miksi minä olisin Emmistä puhunut?"
Leo oli edelleen autuaan tietämätön Peten ja Emmin tapailusta. Pete oli tästä yllättynyt, sillä Leo oli ainakin yliopistossa ollut Emmin ystävä. Ehkä veli perheensä vuoksi ehtinyt jutella ystäviensä kanssa.



"Kuulin vain väärin", Pete naurahti ja jatkoi sitten politiikasta. "Ajattelin pyrkiä ensin kunnanvaltuustoon. Eduskunta tuntuu vielä kaukaiselta."
Leo alkoi kertomaan näkökulmiaan poliittisiin aiheisiin, ja Peten ajatukset alkoivat taas harhailla. Olisiko niin paha, jos Leo tietäisi? Hänhän voisi auttaa minua. Ehkei se olisikaan hyvä asia...



Pete jatkoi elämäänsä entiseen tapaan. Tai paremminkin molempia elämiään: sitä, jossa hän oli isä ja huono, uraan keskittyvä aviomies, ja sitä, jossa hän oli huoleton ja vapaa viettämään hetkiä Emmin kanssa.



"Emmekö me jo sopineet, että Paula menee Kaunialan alakouluun?" Pete kivahti.
Tällä kertaa hän kiisteli Sanelman kanssa Paulan opinnoista.
"Franskalainen yhteiskoulu on paljon sopivampi hänelle", Sanelma tokaisi.



"Se sopii erityislahjakkaille lapsille", Sanelma perusteli.
"Tavallinen koulu sopii hänelle", Pete väitti vastaan.
"Eikö poliitikon lapselle sopisi paremmin eliittikoulu?" Sanelma kysyi kulmiaan kohottaen.



"Yritän luoda mainetta vaatimattomana ja maanläheisenä tavallisen kansan puolustajana", Pete sihahti. Sanelma oli aivan tietoinen asiasta ja halusi luultavasti tahallaan haastaa riitaa.
"Niin tietenkin", Sanelma hymyili irvokkaasti. "Ainakin Paula voi lukea franskaa valinnaisaineena."



Sanelman ja Peten karikkoinen suhde oli suosittu puheenaihe myös anoppien keskuudessa.
"Suoraan sanottuna", Annukka sanoi, "en olisi pahoillani, jos he eroaisivat."
"Annukka!" Veronika henkäisi. Hänellä ei ollut tapana antaa periksi jos kyseessä oli perheasia.



"Kyllä sinäkin näet, etteivät he kuulu yhteen", Annukka perusteli. "Milloin viimeksi sinä olet nähnyt heidän edes halaavan toisiaan?"
Veronika kohautti alistuneesti olkiaan. "Ehkä heidän pitäisi mennä pariterapiaan."



"En usko, että sellaista, joka ei ole koskaan toiminut, voi korjata", Annukka totesi.
"Kulta", Veronika huokaisi toruvasti, mutta luovutti sitten. "Ehkä sinä olet oikeassa."
He eivät kuitenkaan saaneet aikaan muuta kuin epämääräisiä pohdintoja.



"Voi Paula", Sanelma kuiskasi surullisesti. "Sinä olet ainoa, johon voin luottaa."
Paula katseli äitiään vihreillä silmillään.
"Ymmärräthän, että teen tämän vain sinun vuoksesi", Sanelma jatkoi Paulan lauleskellessa hiljaa.



"Olisiko minun pitänyt jäädä Franskaan?" Sanelma pohti aiempia valintojaan. "Onko sitä hyötyä jossitella?"
"Ei", Paula tokaisi, vaikkei ollutkaan perillä siitä, mistä hänen äitinsä puhui.



Sitten Sanelma mietti vaihtoehtojaan. Hetken päästä hän nyökkäsi hyväksyvästi ja nosti Paulan ilmaan, jotta näkisi tämän kasvot.
"Nyt minä tiedän, mitä teen."



Pete tutkaili sanomalehden kotimaan osiota. Henrik Eri-Huiputusta syytettiin taas lahjusten ottamisesta, ja Petestä tuntui, että hänen ei pitäisi jättää uppoava laiva. Toisaalta avustajan tehtävistä luopuminen vain vahvistaisi lahjusepäilyjä, ja hän leimaantuisi toverinsa hylkääväksi petturiksi.



"Minun pitää taas keksiä jotain hienoa lehdistöä varten", Pete mietti tuskastuneesti. "Tai puhua Henrik jäämään eläkkeelle."
Veteraanipoliitikko oli kuitenkin puhunut asiasta jo jonkin aikaa.



Loppupäivän Pete valmisteli Henrikin lehdistötiedotetta, ja mietti tulevia päiviä. Mitään erikoista ei olisi luvassa.
Miten väärässä hän olikaan.



Sanelma halusi vähäsanaisen illallisen jälkeen keskustella Peten kanssa kahden kesken. Hän vaikutti kovin hermostuneelta ja totiselta, mikä ei ollut normaalia Sanelmalle. Pete ei tiennyt, mitä olisi luvassa.



"Pete", Sanelma sanoi. "Minä aion muuttaa Franskaan."
"Enkö ole sanonut, että me –" Pete sanoi tiukasti.
"Pete, puhuin vain itsestäni", Sanelma keskeytti, ja odotti Peten tajuavan, mitä hän tarkoitti.



Aivan kuin pieni lamppu olisi syttynyt Peten pään päällä. "Ai", Pete töksäytti. "Tarkoitatko, että –"
"Kyllä", Sanelma sanoi tiukasti. "Me olemme pitkittäneet tätä jo liian pitkään, koska kumpikaan ei voi ylpeydeltään antaa periksi."



"Niin", Pete sanoi hiljaa. Hän oli todella yllättynyt, muttei kuitenkaan väittänyt vastaan. Hän oli kerrankin samaa mieltä Sanelman kanssa. "Entä Paula?"
"Niin paljon kuin minä haluaisinkin ottaa hänet mukaani", Sanelma aloitti, "minusta on parempi, että hän varttuu täällä. Tutussa ympäristössä. Voihan hän viettää lomia luonani sitten kun kasvaa."



Pete nyökkäsi hyväksyvästi. Sanelman päätös ei ollut varmasti ollut helppo.
Pete tiesi, että ylpeydellä oli tosiaan ollut osuutta asiaan. Mutta hän uskoi, että he olivat halunneet myös ajatella Paulan parasta, antaa tälle kokonaisen perheen. Jossain piti kuitenkin mennä raja.



Vielä samana iltana he kertoivat päätöksestään Veronikalle ja Annukalle.
"Oletteko varmoja?" Annukka kysyi silmät suurina.
Sanelma tuhahti. "Älä viitsi olla niin järkyttynyt. Sinähän toivoit, ettemme olisi menneetkään naimisiin. Tätähän sinä olet toivonut."



Annukka vaikeni nolostuneena, ja Pete jätti Sanelman kommentin omaan arvoonsa.
"Olemme varmoja", Pete sanoi kärsivälliseen sävyyn. "Sanelma aikoo muuttaa Franskaan."
"Niin, oletkin puhunut siitä", Veronika muisteli hajamielisesti.



"Entä Paula?" Annukka uskaltautui kysymään.
"Paula jää tänne", Pete selitti. "Tämä on Paulalle tuttu ympäristö."
Sanelma nyökkäsi. Hänestä tuntui edelleen pahalta erota lapsestaan. Sitten hän ajatteli ratkaisun olevan Paulan parhaaksi.



Vaikka eron pitäisi ehkä tuntua kurjalta, Pete oli helpottuneempi ja onnellisempi kuin koskaan.
Seuraavana päivänä Pete meni Emmin luo. Nyt hän oli vihdoin vapaa mies kertomaan tunteistaan.



"Emmi", Pete henkäisi, "olen ollut jo pitkään ihastunut sinuun. En vain uskaltanut kertoa."
Emmi oli sanomaisillaan jotain, mutta Pete suuteli häntä. Peten sydän hakkasi, kun hän työnsi Emmin kauemmas katsoakseen tämän kasvoja.



"Nyt vihdoinkin, kun erosin Sanelmasta, me voimme –" Ja sitten Pete tajusi sanoneensa liian paljon.
Emmi oli vaiti ja katsoi Peteä epäuskoisesti. "Erosit..."
Sitten hän tajusi vilkaista Peten vasempaan käteen, jossa oli vaalea alue siinä, missä sormus oli aiemmin ollut.



"Minun piti kertoa", Pete aloitti, mutta Emmi pudisti itkuisesti päätään.
"Älä sano enää mitään. Sinä valehtelit minulle!" Emmi parkaisi.
"Minun piti kertoa", Pete toisti, vaikka Emmi ei näyttänyt kuuntelevan.



"Mene pois", Emmi sanoi surullisesti katsomatta Peteen. "Tiedät, missä ovi on."
"Minä –" Pete yritti vielä, mutta luovutti ja kääntyi ovelle. "Olen pahoillani."
Emmi nyyhkäisi Peten avatessa oven. Pete tunsi olonsa harvinaisen kurjaksi. Miten hän onnistui pilaamaan kaiken?



Sillä aikaa Sanelma oli pakannut tavaransa ja teki lähtöä. Hän oli päättänyt lähteä saman tien Franskaan. Paulan jättäminen Peten hoteisiin tuntui raskaalta, mutta Sanelma kaipasi vapautta.
Ja Peten vanhemmat ainakin osaavat huolehtia lapsesta, Sanelma myönsi pitkin hampain.



Nyt hän tarvitsi aikaa itselleen. Sitä aikaa, jonka hän oli menettänyt mentyään naimisiin ja saatuaan lapsen.
Ehkä minä todella olen niin itsekäs kuin ihmiset väittävät, Sanelma hymähti, loi viimeisen silmäyksen entiseen kotiinsa ja astui sisään taksiin. "Lentokentälle."



"Mitä oikein kuvittelit?" Leo kysyi naurahtaen. "Luulitko tosiaan, että hän antaisi anteeksi?"
"En minä tiedä", Pete voihkaisi. "Tai kaipa minä luulin."



"Mitä minä teen?" Pete jatkoi, kun Leo ei sanonut mitään. "Haluan yrittää vielä. Haluan hänet! Minä –"
"Pete", Leo sanoi painokkaasti ja Pete nosti katseensa veljensä kasvoihin. "Tämä ei ehkä ole kovin omaperäinen neuvo, mutta... Anna hänelle hieman aikaa. Hän tarvitsee aikaa miettiä."



"Luuletko, että hän antaa anteeksi?" Pete kysyi varovasti.
Leo katsoi tutkivasti veljeään. Pete, joka yleensä oli itsevarma ja päättäväinen, oli muuttunut hetkessä epävarmaksi ja avuttomaksi.
"Sen verran, mitä häntä tunnen", Leo sanoi rauhallisesti. "Kyllä minä uskon niin."



"Oletko aivan varma?" Pete kysyi selvästi aiempaa reippaampana.
"Jos annat hänelle hieman aikaa", Leo sanoi nyökäten. "Muistan unelmoineeni tästä jo yliopistossa."
"Mitä tarkoitat?" Pete kysyi kummissaan.
Leo naurahti. "En mitään. Kunhan puhun sekavia."



"Petellä oli kuulemma joku toinen", Annukka tokaisi Veronikalle, joka luki Saapasjalkakoiraa Paulalle.
"Toinen?" Paula sanoi ja katsoi kummastuneena isoäitiään.
"Niin, toinen ystävä", Annukka nyökkäsi, ja Paula näytti menettävän kiinnostuksensa.



"Sekö heidät.. Hmm... Erotti?" Veronika kuiskasi Paulan tuijotellessa kirjan kantta.
"En usko, että se oli ainoa syy", Annukka arveli. "Eikä Sanelma tuntunut tietävän asiasta. Ei hän olisi pystynyt esittää tietämätöntä. Sen verran minäkin opin häntä tuntemaan."



Veronika nyökkäsi. "Kauanko sitä oli jatkunut? Sitä... ystävyyttä?"
Annukka kohautti olkiaan. "Kuukausia? Mutta nyt heidän ystävyytensä rakoilee. Pete ei ollut kertonut olevansa naimisissa ja oli antanut ymmärtää jotain aivan muuta."
"Auts." Veronika ojensi kirjan Paulalle, joka alkoi heti selata suosikkiaukeamiaan.



"Luuletko, että hän yrittää sopia ystävänsä kanssa?" Veronika kysyi ja katsoi merkitsevästi Annukkaa.
"Ei Petestä koskaan tiedä", Annukka huokaisi. "Ties vaikka hän muuttaisi Sanelman perässä Franskaan."



Niin ei tietenkään tapahtunut. Peten ja Sanelman liitto oli lopullisesti ohi.
"Paula, etkö sinäkin haluaisi, että isä on onnellinen?" Pete kuiskasi esikoiselleen.
"Joo", Paula vastasi automaattisesti.
"Sitten isä tarvitsee isomman perheen", Pete jatkoi.



"Äidin kanssa", Paula jatkoi Peten lausetta.
"Ei äidin kanssa", Pete sanoi, mutta Paula ei tuntunut myöntyvän.
"Äidin kanssa", Paula toisti, ja Pete päätti luovuttaa. Pete tiesi paatuneita poliitikkojakin, joiden kanssa oli helpompi väitellä kuin hänen kolmivuotiaansa.



Oli kulunut kuukausi siitä, kun Sanelma oli lähtenyt Franskaan ja Pete oli suututtanut Emmin. Pete ei kerta kaikkiaan jaksanut enää odottaa.
Joko Emmi antaa anteeksi tai annan hänen olla, Pete päätti kävellessään Emmin talolle. "Emmi, avaa!" Hän huusi sen jälkeen, kun oli koputtanut oveen tuloksetta.



"En", Emmi sanoi toiselta puolelta. "Pete, mene pois."
"En mene", Pete sanoi itsepäisesti ja kuuli Emmin huokaavan raskaasti. "Olen pahoillani kaikesta. Minun olisi pitänyt kertoa!"
"Niin olisi!" Emmi korotti ääntään hitusen. "Minä luotin sinuun!"



"Minä tiedän ja olen enemmän kuin pahoillani siitä, että petin luottamuksesi", Pete sanoi. "Anna minulle toinen mahdollisuus."
Emmi oli vaiti ja mietti vaihtoehtojaan. Hänen sydämensä vaati oven avaamista, mutta hänen järkensä väitti vastaan.



"Emmi –", Pete aloitti, mutta vaikeni kuullessaan lukon avautuvan.



"Minä olen niin pahoillani", Pete toisti, ja Emmi pudisti päätään.
"Saat toisen mahdollisuuden", Emmi sai sanottua. "Mutta aloitamme puhtaalta pöydältä."
"Mitä vain, mitä vain", Pete lupasi ja yritti vaivoin hillitä hymyään. "Kiitos."



"Toivottavasti teen oikein", Emmi huokaisi ja antoi Peten halata itseään.
"Kyllä sinä teet", Pete vakuutti ja silitti Emmin hiuksia. "Saat vielä nähdä."



Neljä kuukautta myöhemmin Pete heräilii aamuauringon noustua puiden latvojen taakse.
Viimeisen kuukauden aikana Pete oli yöpynyt Emmin luona usein. Hän oli esitellyt Emmin perheelleen ja halusi Emmin vastaavan yhteen kysymykseen.



"Muuttaisit minun luokseni." Pete suukotti Emmin otsaa. "Perheenikin pitää sinusta."
"Eikö meidän pitänyt edetä hitaasti?" Emmi kysyi unisesti.
"Olisiko se liian aikaista?" Pete vastasi kysymyksellä.



Emmi vetäytyi omalle puolelleen sänkyä, ja Pete valmistautui nousemaan ylös. "Mitä huonoa siinä voisi olla?"
"Hmm", Emmi mutisi. "Kun kerran päätimme, niin..."



"Voihan päätökset kumota", Pete sanoi, kun Emmikin oli noussut ylös. "Töissä teemme sitä kaiken aikaa."
"Onko meidän suhteemme sinulle politiikkaa?" Emmi kysyi ihmeissään ja yhä unisena.



"Ei tietenkään", Pete naurahti. "Etkö voisi vain suostua? Tekisit minut onnelliseksi."
Pete sanoi tietämättään juuri oikeat sanat. Emmi halusi ennen kaikkea tehdä Petestä onnellisen.
"Hyvä on", Emmi huokaisi, ja Pete halasi häntä lujasti.



Kului kuitenkin vielä pari viikkoa ennen kuin Emmi sai purettua vuokrasopimuksensa ja hoidettua muut asiansa muuttoa varten. Veronika ja Annukka olivat tietenkin yllättyneitä uutisista, mutta ottivat Emmin hyvin vastaan, sillä tämä oli mukavampi miniäehdokas kuin Sanelma.



"Mikä se yllätys oli?" Emmi henkäisi, kun Pete oli johdattanut hänet yläkertaan.
"Uusi sänky tietenkin", Pete naurahti hieman pettyneenä, koska Emmi ei ollut tajunnut asiaa heti. "Et kai olisi halunnut nukkua samassa sängyssä kuin Sanelma?"
"En kai", Emmi sanoi helpottuneesti. Hän oli jo ehtinyt pelätä kosintaa tai jotain muuta yhtä radikaalia.



"Kiitos, että suostuit", Pete sanoi varmaankin tuhannetta kertaa, ja Emmi hymyili aurinkoisesti. Hän oli onnellinen silloin kun Petekin oli.
"Tietenkin", Emmi sai sanottua.



Sitten Pete ei enää löytänyt sopivia sanoja ilmaistakseen tunteitaan ja hän halasi Emmiä lujasti. Emmi rutisti Peteä vähintään yhtä lujasti.



Henrik Eri-Huiputus oli jäänyt eläkkeelle, ja Pete oli päässyt kaupunginvaltuustoon. Pete puhui kaupungintalolla nuorisotyön tärkeydestä, ja yleisöstä kuului hyväksyvää muminaa.



"Meidän on otettava rahaa pois omista virka-autoistamme ja satsattava nuorisotalon remonttiin!" Pete sanoi painokkaasti, ja eturivin naiset innostuivat taputtamaan. Peten naama pysyi peruslukemilla, mutta hän oli äärimmäisen tyytyväinen itseensä. Juuri sitä hän poliitikkona halusi. Hän halusi, että häntä kuunneltiin ja toteltiin.



Pete oli vähintäänkin isoisovanhempiensa M-P:n ja Viljan tasoinen puhuja, ja hänen puolutoverinsa olivat tyytyväisiä tulokkaaseen.
"Toiminnan aika on nyt!" Pete lopetti puheensa, ja paatuneimmatkin vastapuolueen jäsenet yhtyivät taputuksiin.



Lapsirakkaana Emmi hoivasi mielellään pikku-Paulaa, joka ei myöskään pannut pahakseen uutta perheenjäsentä.



"Nyt kylpyyn", Emmi lausahti Paulalle, joka katsoi vettä aavistuksen kauhuissaan.
"Ei kylmää", Paula parahti hiljaa ennen kuin oli koskenutkaan vettä.
"Ei ole kylmää", Emmi naurahti, ja Paula tuntui uskovan.



Emmi laski Paulan veteen, ja tämä huomasi, ettei vesi ollut suinkaan kylmää. Paula alkoi saman tien roiskia vettä ympäriinsä niin innokkaasti, että Emmille tuli ikävä sadetakkia.
"Höpsö tyttö", Emmi huokaisi. Olivatpa lapset ihania!



Muutamaa viikkoa myöhemmin Emmi istui teekupposella Veronikan kanssa.
"Miten menee?" Veronika kysyi leppoisasti, kun tee vielä odotti jäähtymistä.
"Hyvinhän tässä", Emmi sanoi, mutta Veronika havaitsi vastauksessa pientä epävarmuutta.



"Mutta?" Veronika jatkoi Emmin lausetta, ja tämä huokaisi.
"Miten sinä teetkään tuon", Emmi naurahti. Veronika katsoi häntä vastausta odottaen. Emmi mietti kuinka muotoilisi sanansa.
Veronika ei jaksanut odottaa. "Sinä haluaisit omia lapsia."



Emmi nyökkäsi varovaisesti. "Niin haluaisin. En vain viitsi –"
"Vaivata Peteä huolillasi?" Veronika jatkoi lauseen loppuun. "Emmi, sinä ajattelet liikaa hänen parastaan. Ajattele itseäsikin. Enkä usko, että hänellä olisi mitään asiaa vastaan."



"Onhan hänellä uransa", Emmi väitti vastaan.
"Hyvinhän on Paulankin kanssa pärjännyt", Veronika totesi. "Kertoisit edes hänelle, mitä toivot."



Emmi ei kuitenkaan päässyt vanhoista tavoistaan eroon ja jatkoi epäitsekkäästi elämistä. Veronika ei ollut tilanteeseen tyytyväinen, joten hän laittoi hieman vauhtia asioihin...



"Täällähän sinä olet!" Pete hengähti löydettyään Emmin makoilemasta heidän sängyltään.
"Etsitkö minua?" Emmi nosti katseensa kirjastaan.
"Sinulla oli kuulemma jotain asiaa minulle", Pete kertoi ja katsoi Emmiä kysyvästi.



Emmi saattoi arvata, minkä asian hänen haluttiin kertovan. Nyt tai ei koskaan, hän päätti.
"Niin olikin", Emmi sanoi, sulki kirjansa ja nousi sängyltä. "Olemme olleet yhdessä vasta niin vähän aikaa, etten tiedä, sopiiko tästä vielä puhua..."



"Mikään ei ole liian aikaista minulle", Pete vakuutti ja antoi Emmin sitten jatkaa.
"Pete, minä haluaisin oman lapsen", Emmi voihkaisi.
Pete oli aavistuksen yllättynyt, mutta sai naamansa pidettyä kurissa.
"En ole mitenkään vanha saamaan lapsia", Emmi selitti. "En vielä vuosiin. Mutten halua olla vanha silloin, kun lapseni ovat koulussa tai yliopistossa –"



"Hys", Pete sanoi ja hymyili lempeästi. "Kiitos, että sanoit sen."
Emmi oli vaiti ja hieman nolostunut tunnustuksestaan.
"Olen itsekin ajatellut samaa", Pete myönsi. "Halusin vain odottaa, että sinä olisit valmis."



"Minä olen nyt", Emmi kuiskasi. Hiiteen kaikki päätökset hitaasti etenemisestä!
"Nyt hetikö? Tällä sekunnilla?" Pete varmisti ja katsoi Emmiä pilke silmäkulmassaan.
Emmi hymyili huvittuneena. "Vaikka."



Sitten Pete suuteli Emmiä ja antoi sormiensa upota tämän hiuksiin.
"Jamppa, minusta tulee tuplaisä! Tai triplaisä!" Pete riemuitsi vieressään mököttävälle kaktukselle.



Sitten Pete heitti paitansa huoneen nurkkaan ja loikkasi sängylle.
Jamppa seisoi järkkymättömänä paikallaan, sillä olihan se pitkän elämänsä aikana nähnyt kaikenlaista.



Raskausuutisia odotellessa Pete jatkoi töitään tavalliseen tapaan. Hänet oli valittu budjetinsuunnittelulautakunnan johtajaksi ja hänellä työtä enemmän kuin tarpeeksi.



Saatuaan ylityönsä tehtyä Pete ei voinut kuin torkahtaa työpöytänsä ääreen. "Nukun vain hetken ja menen sitten kotiin", hän suunnitteli, mutta nukkuikin saman tien kolme varttia ja kaatoi herätessään jäähtyneen kahvinsa pitkin pöytää.



Ylityötunnit näyttivät kuitenkin maksavansa itsensä takaisin, sillä Petestä povattiin eduskuntavaalien ääniharavaa. Kansanedustajuus toisi kuitenkin vielä lisää töitä.
Ja sitten oli eräs toinenkin asia, joka tulisi viemään hänen aikaansa.



Vierähti neljä kuukautta. Eduskuntavaalit lähenivät, ja Petellä oli aina vain vähemmän aikaa perhelounaille. Nyt hän oli kuitenkin järjestänyt aikaa, sillä olihan hänellä suuri uutinen kerrottavanaan.



"Toistapa vielä kerran", Annukka sanoi, kun Pete oli kertonut suunnitelmansa.
"Haluatko sinä muuttaa?" Veronika kysyi epäuskoisesti.
"Haluan ja aion", Pete vastasi tyynesti. "Olemme käyneet katsomassa muutamia taloja, ja sopiviakin on löytynyt."



"Miksi kerrot vasta nyt? Kauanko olet suunnitellut tätä?" Annukka ihmetteli, sillä hänestä ajatus oli suorastaan naurettava.
"Äiti", Pete sanoi painokkaasti ja katsoi sekä Annukkaa että Veronikaa. "Eikö teistäkin olisi aika vaihtaa maisemaa? Voisimme muuttaa lähemmäs Leoa. Paula pääsisi leikkimään serkkujensa kanssa."



Paula reagoi omaan nimeensä naurahtamalla, mutta jatkoi ruokailua. Annukka puri huultaan ja katsoi Veronikaa, joka kohautti olkiaan virnistäen.
"Ja kun Emmikin on nyt raskaana, niin asian voisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä", Pete jatkoi melkein monotonisella äänellä.



"Oletko sinä raskaana?" Annukka kysyi Emmiltä, joka nyökkäsi punastuen. "Onneksi olkoon!"
Veronika iski Emmille silmää muiden huomaamatta.
"Joten mitä sanotte?" Pete sanoi ja hymyili nyt kierosti kuin automyyjä.



"Sinä se keksit kaikenlaista", Annukka naurahti päätään pudistaen. "Mutta hyvä on, jos olet kerran suunnitellut kaiken niin hyvin."
"Vielä kysyt", Pete sanoi, hymyili tyytyväisenä ja katsoi Emmiä, joka hymyili takaisin.



Kun lounas oli syöty, ja Pete ja Emmi olivat lähteneet Paulan kanssa kävelylle, Veronika ja Annukka istuutuivat kuistille.
"Kuvitella", Annukka huokaisi yhä ihmeissään. "Kohta istummekin jo aivan toisen talon kuistilla."



"Kauanko tämä talo onkaan ollut suvullanne?" Veronika kysyi.
Annukka muisteli hetken. "Isoisäni osti tämän talon joskus silloin kun äitini oli vielä nuori. Onpa siitä aikaa."
"Sinä et ole koskaan asunut missään toisessa talossa", Veronika totesi. "Jos yliopistoa ei lasketa."



"Kai se minua pelottaakin", Annukka myönsi. "Tuntuisi vain niin turvalliselta asua tässä loppuelämä. Mehän voisimme jäädä tänne?"
"Tämä on aivan liian suuri talo meille kahdelle", Veronika naurahti. "Ja me muutamme juuri pitääkseemme perheen lähellä."



"Niin, aivan", Annukka hymähti. "Meidän täytyy vain varmistaa, ettei Pete myy tätä taloa kenelle tahansa."
"Tehdään niin, kultaseni", Veronika nyökkäsi. Sitten he alkoivat ihailla puutarhaansa ja muistella menneitä. "Mitä kaikkea tässä talossa onkaan ehtinyt tapahtua..."


***


Jeejee. Loppu meni vähän pikakelaukseksi, mutta ei voi mitään. Ja uusi talo siis luvassa!! Rakensin sen varmaan jo maaliskuussa, mutta muutto sopi vasta tähän väliin :-)
Taloesittelykin on varmaan luvassa osan 32 tai 33 jälkeen (okei, muutetaanpas sinne taloon ensin...)

Pakko myöntää, että erotin Sanelman ja Peten osittain ulkonäön perusteella. Ne ovat niin samannäköisiä, että lapsetkin olisivat olleet klooneja :-D
(Sitä paitsi Emmillä on samat violetit silmät kuin perijöillä - paitsi Petellä. :D) Haluan ne silmät takaisin sukuun :----D

Yrittäkää kestää politiikkajuttuja. En itsekään pidä niistä, mutta Peten toive nyt sattuu olemaan kaupunginjohtajaksi pääseminen ja ura sopii hahmolle muutenkin.
Seuraavat sukupolvet saavat pysyä kaukana politiikasta.

Yritin muuten vähentää talokuvia. Toimivatko nuo "yksityiskohtakuvat" yhtä hyvin? Kaipaatteko taloja? Onko muita ideoita "välikuviksi"? Eli joidenkin kohtausten ja aikahyppyjen välille tulevat talokuvat yms.

Joo ei sitten paljon yhtään naurattanut, kun huomasin kuvatessani, että Pete pitää vieläkin seinällään jotain teiniaikaista tyttökalenteria!! :---D
En muuten tainnut poistaa sitä sieltä vieläkään... Jos sitä vaikka ei otettaisi mukaan uuteen taloon.
Samaisessa kohtauksessa kuvat ovat kamalan puhkipalaneita :-P
Ne olivat tuollaisia jo ennen muokkaamista, enkä jaksanut tehdä niille mitään. Pitää lopettaa noiden valkoisten huonekalujen käyttö...

Seuraavaksi taitaa tulla sitten Leon elämää. Sukupuuta tutkineet ovatkin varmaan huomanneet Leon ja Siljan sensuroidut lapset. Heidät nähdään sitten itse osassa. Ja Veronikan elämäntoive on saada kuusi lastenlasta, ja kun simillisesti Leo on hänen ainoa lapsensa, niin... :--D
Voitte siitä päätellä jotain. Olen kuvannut osaa jo jonkin verran, mutta ilmestymiseen menee varmaan ne perinteiset kaksi viikkoa.

Tämän osan lopulla Pete on suunnilleen 30-vuotias :-) Ja Jamppa suunnilleen 150-vuotias :-O
Olen tehnyt jonkinlaista aikajanaa Ala-Tuuheloista. Siinä näkyvät syntymät, kuolemat ja naimisiinmenot sekä adoptoinnit. Laitan sen varmaan joskus näkyviin tänne.

Ja kuten yleensä, kaikenlaiset kommentit, risut, ruusut ja rikkaruohot ovat tervetulleita. :-)


***