Aiemmin tapahtunut:
Hanna sai esikoisensa Romeon. Perijätär löysi myös uuden poikaystävän, joka edellisen tavoin ei ole isän mieleen. Ongelmia aiheuttaa myös uusi pomo Benjamin...


***

Oli aivan tavallinen leuto ilta. Hanna ja Emmi olivat tekemässä ruokaa, ja Romeo jokelsi keittiön lattialla. Helmi oli töissä, ja Pete oli lukittautunut työhuoneeseen kirjansa kanssa.



Annukka nukkui olohuoneessa. Hän oli viime aikoina tuntenut olonsa tavallista väsyneemmäksi. Olihan hän jo 90-vuotias. Useimmat hänen ikätoverinsa olivat jo kuolleet tai asuivat vanhainkodissa.



"Ruoka on valmista", Emmi sanoi olohuoneen ovelta. "Annukka!"
Mutta Annukka ei vastannut. Lähemmäs kävellessään Emmi huomasi, ettei vanhempi nainen hengittänyt.



Annukan hautajaisista kului lähes puoli vuotta. Perhe selviytyi pahimmasta surusta, ja elämä jatkui.
Hanna ja Turkka seurustelivat yhä, eikä suhde ollut sen vakavampi kuin aiemmin.



Turkka vältteli yhä Hannan kotona käymistä. Hanna oli kerran ehdottanut yhteenmuuttamista, mutta Turkka oli kierrellyt ja kaarrellut ja sanonut lopulta, että hänen asuntonsa oli kätevästi lähellä hänen työpaikkaansa.



Sen jälkeen Hanna ei ollut asiaa kysynyt. Ehkä heidän olisi parempi asua erillään ja tapailla julkisilla paikoilla ja hotelleissa.
"Oli hyvä elokuva", Hanna sanoi, kun Turkka oli saattanut hänet kotiin.



"Joo, räjähdyksiä oli tosin liian vähän", Turkka valitteli. Hän olisi jatkanut valittamista vielä pitempään, ellei Hanna olisi vaientanut häntä suudelmalla.



Mutrunen oli viimein jäänyt eläkkeelle, ja Benjamin oli aloittanut päävalmentajana. Hän oli saman tien tehnyt muutoksia toimistonsa sisustukseen.



Hannan yllätykseksi Benjamin oli nopeasti oppinut valmennettaviensa vahvuudet ja heikkoudet. Benjamin näytti tietävän uinnista paljon enemmän kuin oli antanut ymmärtää. Hänen aurinkoinen luonteensa ja positiivinen asenteensa herättivät kunnioitusta joukkueessa.



Hanna oli hieman kateellinen Benjaminin välittömästä suosiosta, mutta hänen oli myönnettävä, että mies oli hyvä työssään.
"Ajattelin, että kokeilemme Tan Kci -harjoittelua. Se teki ihmeitä luistelijoille", Benjamin ehdotti.



"Olen lukenut siitä", Hanna muisteli. "Kisoihin on tosin vain vähän aikaa. Kannattaako harjoitusmenetelmiä muuttaa nyt?"
"Olet ehkä oikeassa", Benjamin sanoi hymyillen. "Kokeilkaamme siis kisojen jälkeen!"



Benjamin vaikutti päällisin puolin hyvältä tyypiltä. Hannaa mies kuitenkin ärsytti. Ehkä se oli hyytymätön hymy tai sitten se, ettei Benjamin tuntunut ärsyyntyvän mistään. Niin tai näin, Hannasta Benjamin on oli epäilyttävä.



Hannaa oli alkanut epäilyttää eräs toinenkin asia. Ja se epäilys osoittautui todeksi.
"Voi kökköjen kökkö", Hanna manasi istuessaan ammeen reunalla. Lavuaarin vierellä oli raskaustesti, joka näytti positiivista tulosta.



"Miten minulle voi käydä näin?" Hanna voivotteli pestessään käsiään. "Kirotut prosentin kymmenykset", hän tuskaili viitaten ehkäisyvälineiden varmuuteen.
"Ei minun pitänyt enää hankkia lapsia..."



Hanna pyyhkäisi kasvojaan märillä käsillään ja huokaisi syvään.
"Turkka taatusti ilahtuu", hän sanoi sarkastisesti.



Raskauden varmistuttua Hanna päätti taas pitää lapsen. Asiasta piti vielä kertoa perheelle ja Turkalle. Perheen hän oletti hyväksyvän, mutta Turkka todennäköisesti järkyttyisi.



Äiti oli tietenkin ensimmäinen, jolle Hanna halusi ilmoittaa asiasta.
"Totta se on", Hanna sanoi, kun Emmi ei vastannut, vaan näytti mietteliäältä.
"Uskon minä sen", Emmi vakuutti.



"Tämä vain", Hanna mutisi, "ei kuulunut suunnitelmiin..."
"Suunnitteletko ylipäätään mitään?" Emmi sanoi leikkisästi ja kutitti sylissään pitämäänsä Romeota.
"Kyllä ... jotakin", Hanna vastasi.



"Turkka ei kyllä ilahdu", Hanna huokaisi.
"Ei sitä tiedä", Emmi sanoi lempeästi. "Lapset muuttavat asioita."
Hanna uskoi kuitenkin tuntevansa poikaystävänsä tarpeeksi hyvin.



Ja oikeassa hän olikin.
"Olet raskaana niin kuin ... oikeasti?" Turkka kysyi hitaasti.
"Aikuisten oikeasti!" Hanna puuskahti.



"No et kai sinä aio sitä pitää?" Turkka kysyi.
"Kyllä aion", Hanna vastasi, ja Turkan ilme synkkeni.
"En minä voi mitään lasta kasvattaa. Ei minulla ole rahaa... Vastahan minä muutin pois vanhempieni luota..." Turkka oli hyvin vaivaantunut.



"Sinun pitäisi ottaa itseäsi kiinni!" Hanna tiuskaisi. Oliko Turkka aina ollut näin selkärangaton? "Et voi elää ikuisesti kuin mikäkin teini! Ja minulla on rahaa."
"Ei se ole rahasta kiinni. En vain pysty", Turkka sanoi. "En halua isäksi."



"Sinulla ei ole vaihtoehtoja!" Hanna kivahti.
"Minulla pitäisi olla!" Turkkakin alkoi ärsyyntyä. "Eikö minulla ole mitään päätösvaltaa?"



Hanna katsoi poikaystäväänsä tuimasti. "Ei sinun ole pakko osallistua. Lapsen pidän, olet sinä valmis isäksi tai et."
"Aivan sama minulle", Turkka sanoi. "Joten voit saman tien lähteä."



Turkka oli osoittautunut niin keskenkasvuiseksi, että Hanna oli vain tyytyväinen päästessään hänestä eroon. Harmitti se kuitenkin.
"Ainakaan sinun ei tarvitse kuunnella hänen nimiehdotuksiaan", Benjamin keksi kaikesta jotain positiivista.



"Tarvitsen äitiyslomasijaisen ja kaikkea", Hanna muisteli.
"Siihen nyt on vielä aikaa", Benjamin naurahti. "Tosin löysin jo muutaman ehdokkaan."



"Mi-missä vaiheessa sinä ehdit?" Hanna kysyi. "Ja mistä tiesit, että tarvitsen sijaisen? Kerroin vasta tänään..."
"Se näkyi silmistäsi", Benjamin virnisti. "Kyllä sen näkee."



"Niinkö?" Hanna kysyi ja kosketti vaistomaisesti vatsaansa. Näkyikö pömppö jo?
"Ei vaan", Benjamin naurahti, "näin laukussasi raskausvitamiinipurkin. Ja ero lapsellisesta poikaystävästäsi... Ei ollut vaikeaa päätellä, mistä oli kyse."



"Niin tietenkin", Hanna mietti. Pitikö Benjaminin koko ajan pitää häntä pilkkanaan? Ja mitä kaikkea mies oli hänestä mahtanut päätellä?



Helmi oli päällepäin kuuliainen ja ahkera tyttö, mutta toisinaan hän halusi elää normaalia teinin elämää – vastustaa vanhempiensa määräyksiä ja koetella rajojaan.



Silloin kun Pete ei ollut kotona, Helmi saattoi rauhassa hiippailla tapaamaan kavereitaan. Emmi ja Hanna eivät olleet niin tarkkoja kotiintuloaikojen kanssa, eikä kumpikaan vasikoinut menemisiä Petelle.



"Kyytiin vaan, kympin tyttö", Helmin ystävä Eemeli naurahti.
"Äh, älä viitsi", Helmi tuhahti, istui pelkääjän paikalle ja sulki oven.



Hanna meni pitkästä aikaa tapaamaan veljeään Ramia. Tämä oli jo muutaman vuoden vältellyt perhettään ja vuotta aiemmin tämä oli muuttanut parin sadan kilometrin päähän Millan kanssa.



"Harmi, ettet voinut ottaa Romeota mukaan", Milla sanoi, kun seurue oli syömässä paistettua kanaa.
"Hänellä on ollut korvatulehduksia viime aikoina", Hanna kertoi.



Millalla ja Ramilla ei ollut lapsia. Hanna tiesi, että Rami oli halunnut muuttaa, koska Emmi kyseli jatkuvasti lapsenlasten perään. Rami oli kyllästynyt turhaan kyselyyn. Vielä ei ollut lasten aika.



Rami ja Milla eivät kuitenkaan vaikuttaneet onnettomilta. Heillä oli aikaa tavata ystäviä ja harrastaa ja matkustella.
"Varasimme lomamökin Twikkii-saarilta", Rami paljasti. "Kolmeksi kuukaudeksi."



"Ihan totta?" Hanna kysyi ihmeissään. Hän ei muistanut milloin olisi viimeksi matkustanut huvin vuoksi. Hän oli käynyt monessa paikassa, mutta vain kilpailujen ja töiden vuoksi.



"Olet ollut allapäin viime aikoina", Benjamin sanoi Hannalle, kun he olivat uima-altaan laidalla tekemässä tilanneraporttia urheiluliitolle.
"Niin", Hanna sanoi. "Tänä vuonna on vain tapahtunut niin paljon."
"Ymmärrettävää", Benjamin kohautti olkiaan. "Mielialasi tosin tarttuu uimareihin."



"Oletko sitä mieltä?" Hanna kysyi, mutta Benjamin ei näyttänyt kuulevan kysymystä.
"Lähtisitkö ulos?" Tämä kysyi kuin ohimennen.
"Mutta minä olen raskaana", Hanna tokaisi kuin se olisi ollut looginen vastaus.



"Voithan tilata jotain alkoholitonta", Benjamin sanoi naama peruslukemilla ja tutkaili samalla eksel-taulukkoa.
"En minä sitä..." Hanna takelteli. Tilanne oli todella vaivaannuttava.



"Kävisikö lauantai?" Benjamin kysyi eikä ollut huomaavinaankaan Hannan reaktiota.
"Öh, kyllä varmaan", Hanna sanoi. Onko tämä sopivaa?
"Hyvä", Benjamin sanoi, virnisteli taas ärsyttävään tapaansa ja sulki läppärinsä kannen.



Lauantai tulla lallatti. Benjamin oli valinnut hyvistä ruuistaan tunnetun ravintolan, johon hän oli saanut paikan viikkojen varausjonoista huolimatta.
"Pääkokki on isäni langon serkku", Benjamin selitti, kun he olivat saaneet eteensä kokin suosittelemat annokset.



Hanna nyökkäsi ja vilkaisi ympärilleen. Paikka ei ollut erityisen romanttinen, eikä Hanna ollut muutenkaan varma, olivatko he treffeillä vai vain viettämässä iltaa kollegoina. Totta puhuen häntä hävetti kysyä asiaa Benjaminilta.



Benjamin puheli ja vitsaili koko illan, eikä pöydässä ollut yhtäkään hiljaista hetkeä. Hanna oli yllättynyt, että viihtyi niin hyvin. Ehkä Benjamin olikin niin hyvä tyyppi kuin miltä näytti.



"Kerran eräällä kisamatkalla jäimme jumiin hissiin vuorokaudeksi", Benjamin kertoi. "Sen jälkeen ei ole tarvinnut kehottaa käyttämään portaita!"
Ilta tuntui vasta alkaneen, mutta sitten olikin jo aika tilata lasku.



"Hauskaa oli", Hanna sanoi.
"Hyvä. Toivottavasti jaksat hymyillä töissäkin", Benjamin virnisti. "Nähdään taas maanantaina!"



"Ei, minä en hyväksy sitä!" Pete kivahti tuttuun tapaansa.
Helmi oli juuri kertonut menevänsä viikonloppuna huvipuistoon poikaystävänsä kanssa.
"Sinä olet liian nuori seurustelemaan!"
"Miten niin!?" Helmi vastusti. Hän korotti ääntään harvoin.



"Ei se vain sovi nuorille tytöille", Pete selitti.
"Sinä ja äitikin olitte seurustellessanne saman ikäisiä kuin minä nyt", Helmi puolusteli.
Mitä äidin on pitänyt mennä kertomaan, Pete mietti vihaisesti.



"Se nyt on aivan eri asia", Pete sanoi, kun ei muuta keksinyt.
"Ihan sama minulle!" Helmi kivahti ja vaivoin pidätteli kyyneleitä. "Onko sinun pakko pilata kaikki?!"
Sen sanottuaan Helmi marssi huoneesta, ja Pete jäi seisomaan paikoilleen.



Hannan raskaus oli jo lopuillaan ja hän oli jäänyt äitiyslomalle. Muutama paperi oli kuitenkin jäänyt töihin, ja Hanna oli mennyt hakemaan niitä.
"Ei sinun olisi tarvinnut vaivautua", Benjamin sanoi. "Olisin saanut ne postitettua."



"Totta puhuekseni halusin tulla katsomaan, kuinka sijaiseni pärjää", Hanna myönsi.
"Reija on hyvä työssään", Benjamin sanoi, "muttei niin hyvä kuin sinä."



Jos kyseessä olisi ollut joku muu, Hanna olisi tulkinnut sanat flirtiksi. Benjamin ei ollut sitä tyyppiä.
"Sinä sitten menet huolehtimaan masuasukistasi", Benjamin virnuili.



"Masuasukki kuulostaa niin typerältä", Hanna puuskahti.
"Mikä sitten on parempi?" Benjamin mietiskeli. "Vauveli? Sinappikone?"
"Ehkä minun on parasta mennä", Hanna sanoi pyöräyttäen silmiään ja oli vaivoin nauramatta.



"Miten vain", Benjamin naurahti. "Nähdään!"
"Nähdään!" Hanna sanoi ja tunsi olonsa haikeaksi. Kuukausien aikana hän oli kiintynyt tuohon ylipirteään mieheen. Ja nyt hän ei näkisi tätä joka päivä...



Ja sitten Hanna vatsanpohjaa kouraisi niin, että hän olisi voinut karjua kuin villipeto. Hän haukkoi henkeään ja tunsi jalkojensa kastuvan.



"Benjamin", Hanna kuiskasi, ja mies nosti katseensa tietokoneen ruudulta. Benjaminin kasvot vakavoituivat välittömästi, kun hän tajusi tilanteen. Hän oli nopeasti Hannan vierellä.



"Yritä sinä asettua mukavasti", Benjamin ohjeisti kuin tilanne olisi jokapäiväinen. "Soitan taksin."
Hanna nyökkäsi. Miten hän voi olla noin rauhallinen?



"Pitäkääkin kiirettä", Benjamin sanoi puhelimeen kärsimättömästi. "Ei mitään hätää", hän sanoi lopetettuaan puhelun. "Kaikki autot ovat ajossa, mutta sain tuttuni ylipuhuttua."



"Arvatenkin joku kummin kaimasi serkun pikkuserkku", Hanna mutisi ja vaihtoi asentoa.
"Melkein", Benjamin sanoi ja oli taas oma nauravainen itsensä. "Se on kummin kaimani pikkuserkun serkku."



Sillä hetkellä Hannaa ei naurattanut, vaan hän olisi mieluusti mottaissut Benjaminia naamaan. Benjamin pysyi kuitenkin tarpeeksi etäällä ja höpötti niitä näitä.



Taksi tuli lopulta paikalle. Benjamin lähti Hannan seuraksi sairaalaan, vaikka tämä vakuuttelikin pärjäävänsä yksin.
"Pitäähän sitä kollegoita auttaa!"



Synnytyksen jälkeinen päivä oli yhtä hässäkkää, kun Hannan vanhemmat ja muutamat muut sukulaiset tulivat katsomaan vauvaa ja kyselemään vointia.



Emmi oli jäänyt Hannan huoneeseen, kun muut olivat katsomassa vastasyntynyttä tyttövauvaa vauvahuoneessa.



"Miksi olet piilotellut tuota hurmaavaa miestä, Hanna?" Emmi kysyi silmät sädehtien.
"Kenestä sinä ... ai, tarkoitat Benjaminia", Hanna huokaisi. Benjamin oli lähtenyt kotiinsa hetkeä aiemmin.



"Me olemme vain kollegoita", Hanna sanoi.
"Niinkö on?" Emmi kysyi hymyillen.
Hanna tunsi punastuvansa. "On hän ihan ... mukava..."



"Mutta en minä usko, että hän välittää minusta sillä tavalla", hän jatkoi apeasti.
"Et sanoisi noin, jos tietäisit miten hän puhuu sinusta." Emmi iski silmää.



Hanna katsoi äitiään yllättyneenä. Mistä tämä oli Benjaminin kanssa puhunut?
"Pidä hänestä kiinni, Hanna", Emmi kehotti.



***


Kuolemaa ei pitänyt tosiaan tulla osan alkuun, mutta jotenkin niin vain kävi. Toivottavasti ei tullut kauheana järkytyksenä :O

Aui, arvasit oikein. En kyllä itse miettinyt kliseisyyttä ennen kuin mainitsit :D No pitäähän niitä kliseitä iskeä mukaan toisinaan... :D
(Ja tämä taisi olla jonkinlainen spoilaus, koska itse osassa ei sinänsä mainita juuta tai jaata :D)

Synnytyskohta on vähän kumma. Lavastus on mitä on, kun yhteisötontille ei saanut poseboxeja :(
Minulla kun ei ole kokemusta synnytyksestä, niin ei voinut tosielämästä hakea innoitusta. Joten TV-tyylisellä draamasynnytyksellä mennään :D


Sitten asiaa, joka ei liity tarinaan (mutta lue silti!):

Aion pitää Radolassa kilpailun, jonka nimi on Vampyyrille morsian. Kilpailun topic tässä. Radolaan rekisteröityneet voivat osallistua tai tuomaroida, ja jos aikaa tai halua ei löydy, seuratkaa kilpailua. Finaalissa on tarkoitus äänestää voittajaa :)
Ja jos et ole vielä rekisteröitynyt, nyt on hyvä syy. Tuomareita kaipaisin muutamia, eikä osallistujiakaan voi olla liikaa. Kilpailun on tarkoitus alkaa muutaman viikon päästä. :)

Tämän näköiselle vampyyrille etsitään morsianta:




Laittakaas sitten kommenttia, joko osaan ja/tai kilpailuun liittyen :)


***