Opiskelu sujui, ja Kerttulin vapaa-aika riitti myös maalausharrastuksen aloittamiseen.
"Tästäpä saan isälle hyvän joululahjan", hän suunnitteli miettiessään teoksensa värimaailmaa.



Maalaamiseen ei kuitenkaan meinannut jaksaa keskittyä, sillä Kerttuli on onnistunut hankkimaan käsiinsä salaperäisen yökukkujan numeron.
"Täällä on Kerttuli, se yötä myöten opiskeleva."



Daniel Vennamo osoittautui päiväsaikaan vähintään yhtä mukavaksi. Aluksi keskusteltiin opiskelusta, elokuvista ja muista turvallisista aiheista, vaikka ihastumistakin oli ilmassa.



Ennen pitkää molemmat kuitenkin huomasivat, että ihastuminen oli molemminpuolista.
"Sinullahan ei ole poikaystävää", Daniel uskaltautui toteamaan ikään kuin ohi mennen.
"Ei, ei ole."



Siitä hetkestä eteenpäin sitten olikin. Kerttuli oli tietenkin ikionnellinen, ja myös Elena oli tyytyväinen asioiden kulkuun. "Vihdoinkin hän on löytänyt jonkun arvoisensa."



Perheen kuopuskin päätyi lopulta ilahduttamaan yliopiston seuraelämää. Artturi valitsi pääaineekseen teatteritaiteen, koska se oli kuulemma yliopiston naisvaltaisin ala.



Ja niinpä heti ensimmäisen luennon jälkeen Artturi oli kuin olikin kutsunut erään opiskelijatoverinsa käymään.
"Olet koko kampuksen kaunein tyttö", Artturi imarteli vaatimattomasti, ja sai Annelin kikattamaan.



"Saattaahan tämä opiskelijaelämä sopiakin minulle", Artturi myhäili miettien elämäntavoitettaan.



Elenalle ainakin sopi. Suunnitelmistaan huolimatta hän oli päätynyt seurustelemaan kurssitoverinsa Arhipan kanssa.
"Hän on tosi mukava", Elena selitti Kerttulille, jota kummastutti sisarensa ratkaisu.



Kummallista tai ei, Elena oli päättänyt ottaa tämän suhteen tosissaan.
"Minä rakastan sinua", Arhippa kertoi eräänä päivänä.
"Niin minäkin sinua", Elena sanoi, vaikkei todellakaan ollut siitä varma.



Arhippa asui virallisesti toisessa asuntolassa, mutta vietti silti useimmat yönsä Elenan sänkyä lämmittäen. Kerran hän jopa uskaltautui ehdottamaan yhteenmuuttoa, mutta Elena sanoi, ettei ollut vielä valmis ottamaan niin isoa askelta.



"Aiotko viettää koko loppuelämäsi Arhipan kanssa?" Artturi kysyi Elenalta.
"Kuka tietää?" Elena sanoi huolettomasti; hän ei ollut oikeastaan miettinyt koko asiaa.



"Kenen kanssa aiot itse viettää loppuelämäsi?" Elena kysyi naurahtaen, sillä hän mietti jo mielessään vastauksia.
"Kuka tietää", Artturi matki. "En tiedä, enkä haluakaan. Pidän yllätyksistä."



Seuraavana viikonloppuna Elena järjesti bileet, ja mukaan oli kutsuttu ainakin puoli kampusta, kuokkavieraista puhumattakaan.



"Onko sinulla hauskaa?" Elena kysyi Arhipalta, joka yleensä vältteli väkijoukkoja.
"Joo, on", tämä sanoi selvästi valehdellen.
"Haluaisitko sitten tanssia?"
"Ei, en halua", Arhippa sanoi ja vetäytyi sitten johonkin nurkkaan omiin oloihinsa.



Elena kohautti olkiaan ja siirtyi sitten tanssimaan yksin. Jostain kumman syystä tanssilattiaa kulutti Klemetti Hurttala.
"Hei vaan", Klemetti tervehti puoliksi huutaen, sillä musiikki pauhasi taustalla.



"Öh, hei", Elena sanoi kummastuneena. "Mitä sinä täällä?"
Sitten Klemetti kertoi pitkän tarinan siitä, kuinka hänen serkkunsa opiskeli tässä yliopistossa ja oli kutsunut Klemetin käymään, jotta tämä auttaisi koripallojoukkuetta. Koko joukkue oli kuitenkin sairaana ja Klemetti oli päätynyt sattumalta Elenan bileisiin.

"Sattumalta?" Elena toisti kulmaansa kohottaen.
"No, ehkei ihan", Klemetti myönsi. "Mutta, kuulepas! Sen jälkeen, kun suutelit minua... En ole ajatellut mitään muuta! Se hetki pyörii mielessäni yhä uudestaan ja uudestaan..."



"Olen rakastunut sinuun!" Klemetti tunnusti, ja Elenan suu loksahti auki. "Etsin sinua joka paikasta, ja sitten kuulit, että olit lähtenyt yliopistoon. Luulin, etten koskaan näkisi sinua enää!"
"A-ahaa", Elena sai sanottua ja katsoi Klemettiä ihmeissään.
"Tämä tulee varmasti yllätyksenä, mutta anna minun korjata tekemäni vääryydet! Mennään huomenna ulos!" Klemetti suunnitteli.



"Mutta kun minä tavallaan seurustelen", Elena toppuutteli, mutta Klemetti ei aikonut luovuttaa.
"Tanssitaan sitten vain", Klemetti ehdotti pettyneen kuuloisena. "Voihan sitä tanssia vain kavereina."
"Niin kai sitten", Elena luovutti ja toivoi, ettei Arhippa ollut kovin mustasukkaista tyyppiä.



Elena pääsi tukalasta tilanteesta, kun poliisi tuli keskeyttämään juhlat.
"Melu on liian kova", valitettiin, ja vieraat kaikkosivat paikalta ääntä nopeammin.
"Johan oli juhlat", Artturi kommentoi iso virne naamallaan. Hänellä oli taskussaan useiden tyttöjen puhelinnumerot.



Kun paikat oli siistitty Elena vaipui taas mietteisiinsä. Miksi Klemetin piti tulla paikalle juuri, kun tulevaisuus Arhipan kanssa näytti valoisalta? Ja oliko Klemetti tosissaan puheidensa kanssa?



Elena yritti miettiä omia tunteitaan, mutta niistä ei tahtonut saada mitään tolkkua. Arhipan piti olla vain yliopistoihastus; miksi ajatus hänen jättämisestään tuntuu niin pahalta? Rakastanko vieläkin Klemettiä? Näiden vuosien jälkeenkin?
Lopulta Elena päätti unohtaa Klemetin ja jatkaa Arhipan kanssa.



Kerttulin rakkauselämä oli sen sijaan hyvällä mallilla. Hän vietti jokaisen mahdollisen hetken Danielin kanssa, ja he näyttivät hyvin rakastuneilta.



"Tiedäthän sinä, että olet tärkein asia elämässäni", Daniel kertoi eräänä iltana, kun hän oli kutsunut Kerttulin luokseen syömään.
"Ja sinä olet tärkein minulle", Kerttuli sanoi punastuneena.



Daniel hymyili. "Siksi haluaisinkin kysyä, että.. Kerttuli, tulisitko vaimokseni?"
Kerttuli oli enemmän kuin yllättynyt. Kyllähän hän oli ajatellut yhteistä tulevaisuutta Danielin kanssa, mutta naimisiin menemisestä ei oltu puhuttu.



Ihailtuaan sormusta pienen hetken Kerttuli antoi vastauksensa. "Voi kyllä minä tulen!"
Daniel näytti helpottuneelta. "Luulin jo, ettet -"
"Älä hupsi!" Kerttuli sanoi hymyillen. "En olisi kieltäytynyt mistään hinnasta!"



"Se on hienoa kuulla", Daniel virnisti. "Sormus oli nimittäin kallis, eikä siinä ole palautusoikeutta."
"Sinä senkin", Kerttuli ehti sanoa ja huomasi sitten Danielin ilmeestä, että tämä vain vitsaili. "Törkimys!"



Artturia inhotti ajatuskin sitoutumisesta. Hänelle "seurustelu" oli jo kirosana, "kihloista" puhumattakaan. "Elämä on liian lyhyt vietettäväksi yhden ihmisen rinnalla!"



Sitä hän ei tietenkään kertonut seuralaisilleen. "Olet elämäni rakkaus", hän sanoi kurssitoverilleen Liisalle. Niin kuin muutamalle muulle ennen sitä.



Elena sai kuulla Kerttulin kihlauksesta kyllästymiseen asti.
"Hän oli niin romanttinen! Mutta samalla oma humoristinen itsensä."
"Aivan", Elena sanoi ja yritti keskittyä ostos-TV:n ohjelmatarjontaan.



"Kerroinko jo sormuksesta?" Kerttuli kysyi innoissaan.
"Kerroit", Elena sanoi, mutta Kerttuli ei kuunnellut, vaan aloitti kertomuksen alusta.
"Siis, ajattele: kaksi timanttia. Eivätkä ne ole edes pieniä... Ja - jopas! Minun pitää kiirehtiä luennolle!"



Kerttulin mentyä Elena jäi katselemaan televisiota. Edes hetken rauhaa kampuksen onnellisimmasta morsiamesta! Elena halusi nyt vain unohtaa kaiken rakkauteen ja suhteisiin liittyvän höpötyksen ja nollata ajatuksensa.



Sitten Klemetti ilmestyi paikalle aivan puun takaa.
"Mi-mitä sinä teet täällä?" Elena kysyi liiankin ärsyyntyneesti, mutta Klemetti ei kiinnittänyt asiaan huomiota.
"Tulin tietenkin tapaamaan sinua", Klemetti sanoi. "Oletko jo lempannut sen blondin?"



"Häh?" Elena ehti vain sanoa, kun Klemetti oli kurottanut kätensä hänen ympärilleen. "Mit-"
"Älä", Klemetti hyssytteli, ja Elena huomasi, etteivät hänen vanhat tunteensa olleet mihinkään kaikonneet. Hän oli vain uskotellut niin itselleen.



Sitten Elena suuteli Klemettiä ja tämä tietenkin vastasi suudelmaan. Opiskelutoverit katsoivat hämillään ja ujoimmat poistuivat huoneesta vikkelästi.
Lopulta Elena sai tarpeekseen yleisöstä ja kuiskasi: "Tule, mennään minun huoneeseeni."



Elena nousi Klemetin sylistä vain huomatakseen, että myös Arhippa oli liittynyt yleisöön. Arhipan ilmettä oli mahdotonta lukea, mutta pian hän parahti: "Tämä ei ole totta!"



"Miten sinä... Miksi..." Arhippa ei osannut pukea ajatuksiaan sanoiksi. "Luulin, että sinä rakastat minua!"
"En minä ole koskaan sanonutkaan, etten rakastaisi", Elena yritti korjata tilannetta.



"Älä viisastele!" Arhippa sanoi menettäen malttinsa. Hän läpsäisi Elenaa avokämmenellä. "Mokoma akka!"



Elena ei osannut reagoida, mutta Klemetti ei hyväksynyt Arhipan toimia. "Miten sinä kehtaat lyödä häntä?!"
Klemetti mottaisi Arhippaa ja tappelu alkoi.



Kamppailu oli hyvin tasaväkistä. Muhinointia karkuun lähteneet kämppäkaverit tulivat takaisin seuraamaan tappelua ja muutamat löivät jopa vetoa voittajasta.
Elena ei osannut kuin tuijottaa epäuskon vallassa.



Lopulta urheilullisempi Klemetti pääsi niskan päälle ja heitti Arhipan kanveesiin. "Pysy kaukana Elenasta!"



"Mielelläni!" Arhippa raivosi ja teki lähtöä. "Teistä kahdesta tuleekin varmasti onnellisia yhdessä! Kaksi luuseria sopii hyvin toisilleen!"
Ja sitten Arhippa oli poissa.



Elena oli saanut koottua ajatuksiaan. "Häivy sinäkin siitä", hän sanoi Klemetille, joka yllättyi tytön reaktiosta. "Sinun takiasi kaikki on niin sekaisin! Häivy!"
Klemetti ymmärsi häipyä, ja Elena jäi yksin muiden opiskelijoiden tuijotettavaksi.



Seuraavat päivät menivät Elenan osalta kuin sumussa. Hän ei jaksanut kiinnittää huomiota ihmisten tuijotteluun ja kuiskutteluun, jota hän sai osakseen minne menikin. Onneksi Klemetti sentään tajusi pysyä poissa.



"Kyllä kaikki kääntyy vielä hyväksi", Kerttuli lohdutti sisartaan.
Elena oli epäuskoinen. "Ehkä seurustelu ei vain sovi minulle."



Ainakaan Artturille se ei sopinut. Hän ei ollut vielä lähelläkään elämäntavoitteensa toteuttamista, mutta eiköhän se aikanaan saavutettaisi.





Hän oli jopa lyönyt erään samanhenkisen ystävänsä kanssa vetoa siitä, että pystyisi toteuttamaan elämäntavoitteensa ennen yliopistosta lähtöä.



Artturin epäonneksi moraalisaarnaajaksi ryhtynyt Kerttuli sai kuulla vedosta.
"Se on sairasta!" Kerttuli huudahti. "Huijaat niitä tyttöjä ja -"
"En minä ketään huijaa!" Artturi puolustautui. "He tietävät kyllä, mistä on kyse!"



"Tiesivät tai ei", Kerttuli jatkoi, "se ei silti ole oikein!"
"En tarvitse sinua äidikseni!" Artturi sanoi sitten. "Tiedätkö mitä? Minä häivyn!"



Artturi todella häipyi. Hän pakkasi kamansa ja muutti toiseen asuntolaan.
"Kai hän vielä tulee takaisin", Elena kysyi varovaisesti.
"Toivottavasti ei", Kerttuli sanoi tylysti. "Hyvä, että pääsimme hänestä."



"Hänhän on aivan moraaliton!" Kerttuli selitteli puheitaan jonkin ajan päästä. "Varmaan sinäkin sait häneltä jotain vaikutteita ja säädit siksi usean pojan kanssa yhtä aikaa."
"Ei se nyt ihan -"



"No miten vain. Nyt vain keskitymme etsimään sinulle jonkun yhtä upean miehen kuin Daniel", Kerttuli kertoi suunnitelmiaan. "Siitä tulikin mieleeni, että Danielin serkku, Gunnar nimeltään, on aivan hurmaava tapaus! Sopisitte varmasti hyvin yhteen!"



"Enpä nyt tiedä..."
"Niin no. Hän soittaa bändissä... Ehkä se on tosiaan liian rajua ja moraalitonta", Kerttuli sanoi ja siirtyi saman tien seuraavaan puheenaiheeseen.



Artturi vältteli sisariaan. Elenaa lähinnä vain siksi, ettei Kerttuli poistunut tämän viereltä kovinkaan usein.



Tämä välirikkotilanne teki Elenan hyvin surulliseksi, mutta ainakin hän sai muuta ajateltavaa omien ongelmiensa tilalle.



"Sinun ei pitäisi tuhlata ajatuksiasi niihin ääliöihin", Kerttuli sanoi herättäen Elenan ajatuksistaan. "Arhippa oli totaalisen tylsä ja osoittautui väkivaltaiseksi. Ja Klemetti taas.. "



Kerttuli pudisteli päätään ja yritti ilmiselvästi keksiä mahdollisimman halventavaa haukkumasanaa. "Hän..." Kerttuli huokaisi syvään. "Sinun ei vain pidä miettiä häntä enää."
"Ei kai sitten", Elena myöntyi, sillä hän ei jaksanut riidellä sisarensa kanssa.



Aika kului yllättävän nopeasti. Elena luki kokeisiin paremmin kuin koskaan, ja ne hetket jolloin ei ollut luettavaa, kuluivat Kerttulin hääkuvastoja katsoessa.
"Sinunkin häistäsi järjestetään sitten yhtä hienot!" Kerttuli intoili aina silloin tällöin, vaikka Elenalla ei ollutkaan vielä sulhasta.





Kerttuli oli vihdoin saanut lopputyönsä palautettua, ja nyt saatettiin vain juhlistaa vuosien työtä. Vieraiden joukossa oli tietenkin Kerttulin sulhanen Daniel, joka oli itse valmistunut yliopistosta puolta vuotta aiemmin.



"Mitenköhän sinä pärjäät täällä ilman minua?" Kerttuli oli huolissaan Elenan jaksamisesta. "Soitat ainakin minulle. Joka päivä. Ja kerrot ihan kaiken!"



"Tottahan toki", Elena lupasi, vaikka suunnitteli soittavansa korkeintaan viikoittain. Tai ehkä kahden viikon välein.



Sitten Kerttuli kasvoi aikuiseksi ja palasi Kaunialaan suunnittelemaan satuhäitään.



Ainakin Elenalla oli nyt vielä enemmän aikaa opiskeluihin. Hänen viimeinen yliopistovuotensa oli alkamaisillaan, ja tenttejä olisi enemmän kuin koskaan.



Tylsäähän se kieltämättä oli. Jopa Kerttulin hääkirjat alkoivat vaikuttaa mielenkiintoisilta.
"Minun on keskityttävä opintoihini", Elena muistutti itseään kerta toisensa jälkeen.



Sitten eräänä lauantaina Artturi kutsui Elenan bileisiin.
"On todella tärkeää, että tulet", Artturi selitti, ja Elena suostui vastusteltuaan aluksi. Ei kai siitä mitään haittaakaan olisi.



Artturin bileissä ei näyttänyt olevan mitään erikoista. Musiikki oli liian kovalla, juomaa kului enemmän kuin vappuna ja tunnelma oli vähintään katossa.
Elena viihtyi silti mieluummin ulkosalla istuen.



"Eikö sinulla ole hauskaa?" Artturi kysyi huolissaan, kun hän tuli käymään kuistilla.
"Onhan minulla", Elena vastasi hieman haikeana.
"Sinun ei pitäisi välittää hänen puheistaan", Artturi sanoi, ja Elena tiesi heti, että Artturi tarkoitti tarkoitti Kerttulia.



"Sinä päätät itse omasta elämästäsi", Artturi totesi. "Tietenkään minun ei pitäisi silloin neuvoa sinua näin."
Elena naurahti, ja samalla Artturi muisti jotain. "Tule, eräs haluaa tavata sinut."



Olisihan Elenan pitänyt arvata, että tämä eräs olisi Klemetti. Aluksi Elena oli hieman varuillaan, mutta päätti totella mieluummin Artturin kuin Kerttulin neuvoa.



"Hei", Klemetti tervehti ujosti hymyillen.
"Et taida olla taaskaan sattumalta paikalla?"
"Onko minua niin helppo lukea?" Klemetti naurahti. "Tulin ihan vain sinun vuoksesi."



"Sinä se et koskaan luovuta", Elena tokaisi, ja Klemetti hymyili hänen ilmeelleen.
"En niin. Et ole antanut minulle kunnon mahdollisuutta", Klemetti selitti.
Elena katsoi kummastuneena, ja Klemetti jatkoi: "Ei sinun tarvitse heti päättää."

"Mieti viikon ajan", Klemetti ehdotti. "Jos et ensi lauantaihin mennessä soita minulle, en enää koskaan häiritse sinua. Minä lupaan."
Elena nyökkäsi. "Minä lupaan ajatella asiaa."
Klemetti hymyili huojentuneena. "Kiitos."

Arkipäivät kuluivat nopeammin kuin koskaan. Elena mietti Klemetin sanoja ja vanhoja tapahtumia, huonoja ja hyviä puolia.



Joko Klemetti oli todella häiriintynyt tai todella rakastunut. Perjantai-ilta kului vaihtoehtoja miettiessä, eikä Elena saanut nukuttua silmäystäkään.



Kello viisi Elena nousi ylös, sillä nukkumisesta ei tullut enää mitään.
"Ja hitot Kerttulista! Hitot kaikesta", Elena mutisi, "ei minulla ole mitään menetettävää! Voin aivan hyvin antaa hänelle mahdollisuuden!"



Hän soitti Klemetille auringon noustua ja sopi tapaavansa tämän vielä samana päivänä.
"Et kadu tätä", Klemetti sanoi ja hymyili taas sitä hymyä, jota Elena oli lukioaikoinaan ihannoinut.

"Olen niin pahoillani kaikesta, mitä olen tehnyt", Klemetti huokaisi. "Lukioajoista alkaen. En vain osannut suhtautua oikealla tavalla siihen... Suosioon. Näin kaikki ihailijani ärsyttävinä pyrkyreinä, joita kiinnosti vain asemani joukkueen kapteenina. Ja sitten... Sinä avasit silmäni."



"Ne muutamat tytöt, joita luulin silloin rakastaneeni", Klemetti sanoi tuijottaen kaukaisuuteen. "He eivät olleet enää mitään sinuun verrattuna. En ole voinut ajatella mitään muuta, vaikka olen kuinka yrittänyt."


 
Yleensä sankarillisesti hymyilevä Klemetti näytti nyt kaihoisalta.
"Älä murehdi enää menneitä", Elena neuvoi tarttuen Klemetin käteen. "Nyt voit näyttää minulle, että olet muutakin kuin koripallojoukkueen kapteeni."



Eivätkä he murehtineet sinä iltapäivänä yhtikäs mitään. Sen sijaan aika kului naurun raikuessa, ja he sopivat tapaavansa mahdollisimman pian uudestaan.



Seuraavat treffit he sopivat lähikaupungin nuorekkaimpaan tanssipaikkaan.
"Käytkö sinä useinkin tällaisissa paikoissa?"
"En", Elena naurahti. "Halusin vain tanssia tänään."



"Tanssitaan sitten", Klemetti sanoi ja veti Elenan lähelleen.
Seuraavaksi soitettiinkin hitaampia kappaleita, ja Elena ja Klemetti tanssivat turhia puhumatta. Tunteja kului aivan huomaamatta.

"Ei jaksaisi tanssia koko iltaa", Elena punastui, ja niin teki pian Klemettikin.
"Jos todella olet sitä mieltä", Klemetti sanoi posket yhä punoittaen.



Ikuisuudelta tuntuneen taksimatkan jälkeen pari oli päätynyt Elenan sängylle.
"Me olemme molemmat olleet todellisia idiootteja", Elena totesi.
"Sinäpä osaat olla romanttinen", Klemetti nauroi.



"Mutta ei olla idiootteja enää, eihän?"
Klemetti ei saanut aikaa vastata, sillä Elena painoi huulensa hänen huulilleen.



Ainakin jonkun mielestä he olivat idiootteja.
"Miten sinä saatat?" Kerttuli kiljui, kun hän oli saanut kuulla Elenan ja Klemetin lämmenneistä väleistä. "Enkö minä sanonut, ettei sinun pitäisi tuhlata aikaasi häneen?"



"Omapahan on elämäni", Elena sanoi kylmästi. "Ei sinun tarvitse siitä murehtia."
"Toivottavasti tiedät, mitä teet", Kerttuli sai sanotuksi ja katkaisi puhelun.
Elena mietti hetken soittaisiko takaisin, mutta päätti sitten, että se oli Kerttuli, joka pyytäisi ensin anteeksi.



Vaikka opiskelut veivätkin aikaa, Elena onnistui näkemään Klemettiä varsin usein. Tämä oli toki muuttunut, mutta osa itsekeskeisyydestä oli yhä jäljellä.
"Sekin on tavallaan viehättävää", Elena tuumi. "Niin kuin urheilijan kroppa ja se ihana hymy..."



Klemetti oli kummissaan Elenan sisaren reaktiosta. "Mikä hänen ongelmansa on?"
Elena kohautti olkiaan. "Ehkä hän ei pidä siitä, ettei hallitse elämääni."
"Ihme tyyppi", Klemetti kummasteli.



"Eiköhän Kerttuli pian lepy", Elena arveli.
Mutta Kerttuli ei ottanut leppyäkseen. Sen sijaan hän hankki lisää puolustajia omalle näkökulmalleen.



"Isä, et kai sinäkin?!" Elena puuskahti.
M-P oli soittanut Elenalle kyselläkseen tämän uudesta poikaystävästä.
"Kerttuli oli hyvin huolissaan asiasta, ja minä luotan hänen arvostelukykyynsä."
"Etkö sinä luota minun arvostelukykyyni?"



M-P oli hetken hiljaa. "Minä... Tuota... Se on aivan eri asia. Minusta sinun ei pitäisi seurustella tämän... Klemetin kanssa."
"Ei kai. Hei sitten, isä", Elena sai sanotuksi.
Kerttuli sai olla vihainen, mutta oliko hänen pakko sotkea isäkin tähän?



Elena puri huultaan. Olihan perheessä aiemminkin riitoja, mutta mikään aiempi ei ollut repiä perhettä kahtia...


***

Hiton pitkä osa, mutta onhan tässä ollut vähän taukoa edellisestä :) Ja melkein koko yliopistoaika, seuraavassa osassa ollaan taas sitten kotopuolessa. Nähdään, miten talo on muuttunut jne...
En jaksanut enää kuvatekstejä :P Niihin on mennyt aina hirveästi aikaa ja suurin osa on ollut väkisin väännettyjä. Kokeillaan siis ilman.

Kerttulista muokkautui tässä osassa aika ärsyttävä :D (Suuttui kai kun ei päässyt perijäksi)

Klemetin arkiasu on niin hieno :'DDD Melkein mikä tahansa muu olisi parempi, mutta ei voi mitään.

Toivottavasti tämä jaksaa kiinnostaa, vaikka kolmonen tulikin :)

Että silleen. Kommenttia taas tulemaan, kiitos!