Aiemmin tapahtunut:
Romeo palasi kotiin vuosien jälkeen, ja moni asia oli muuttunut. Äidistä oli tullut leski, ja siskosta äiti. Arkielämään paluu sujui kuitenkin kivuttomasti.

Sitten Romeo sai vampyyritädiltään Helmiltä tehtävän. Noidat olivat vampyyrien kimpussa ja heistä oli päästävä eroon! Romeo ryhtyi toimeen epäillen. Tavattuaan noidan ensimmäistä kertaa Romeo ei voinut jatkaa. Melissa-noita oli hyvin inhimillinen, ja lisäksi kohtalo veti Romeota ja häntä yhteen. Onko kohtaloa mahdollista uhmata ja haluaako Romeo edes?



***




Tapailu ja sitten seurustelu Melissan kanssa oli ihmeellisempää kuin Romeo oli uskaltanut kuvitellakaan. Päivä päivältä oli selvempää, että kohtalo oli todella tarkoittanut heidät toisilleen.



Heidän yhteiselonsa oli hyvin sopuisaa ja onnellista. Aivan kuin he olisivat tunteneet toisensa vuosikymmenten ajan sen sijaan, että he olivat seurustelleet vasta puoli vuotta. He tiesivät, ettei kyse ollut vain rakastumisvaiheesta, jossa kaikkea katsoi ruusunpunaisten lasien läpi. Se tunne kestäisi ikuisesti.



Ja molempien mielestä se tuntui täysin luonnolliselta.
"Melissa", Romeo sanoi eräänä aamuna. "Olen miettinyt."
"Mitä olet miettinyt, kulta?" Melissa kysyi.



"Että ehkä meidän pitäisi mennä naimisiin", Romeo vastasi.
"Tuo oli varmasti romanttisin kosinta, josta olen kuullut", Melissa naurahti sarkastisesti. "Eikö sinusta tunnu, että on vielä liian aikaista?"



Romeo oli kertonut Melissalle aiemmasta kihlauksestaan ja viime hetkellä peruuntuneesta avioliitostaan ja sen jälkeisestä harhailusta.
"Ei", Romeo sanoi kuitenkin. "Tämä on eri asia. Me kuulumme yhteen. Ja sinäkin tiedät sen."



Melissa ei sanonut mitään, vaan nyökkäsi hymyillen.
"Tuletko vaimokseni, Melissa?" Romeo kysyi ja suuteli Melissa kättä. "Teetkö minusta onnellisimman miehen, jota maa päällään kantaa?"
"Kyllä", Melissa vastasi ja kapsahti tulevan puolisonsa kaulaan.



Jos suhteen nopea kehitys ei ihmetyttänyt Romeota, Hannaa se kummastutti sitäkin enemmän. Ei hän ollut nähnyt tulevaa miniäänsä, saati tiennyt että poika ylipäätään seurusteli! Romeosta oli selvästi nähnyt, että hän oli korviaan myöten ihastunut, ja Hanna oli tiennyt jotakin olevan tekeillä, muttei tällaista! Jo oli aikoihin eletty.
"Ahaa", Hanna sanoi kuivakasti, kun Romeo pamautti aikovansa naimisiin.



Oli sunnuntaiaamu, ja Romeo istui Hannan kanssa keittiössä. Pete joi tavalliseen tapaansa aamukahvinsa puutarhassa.
"Tiedän, että tämä tuntuu aika pikaiselta", Romeo selitteli. "Mutta nyt olen varma tästä."



"Niinhän sinä sanot", Hanna sanoi epäilevästi.
"Äiti", Romeo sanoi painokkaasti. "Minä tiedän, mitä teen."
"Hyvä niin", Hanna jatkoi vähemmän epäilevästi. "Saan kai kuitenkin tavata morsiamesi ennen tärkeää päivää?"



"Tietenkin, emmekä ole päättäneet hääpäivää", Romeo vastasi innokkaasti. "Itse asiassa kutsuin Melissan tänään syömään tänne."
"Hienoa", Hanna sanoi kireästi hymyillen. Hän ei voinut olla epäilemättä poikansa mielenterveyttä.



Romeo valmisti illallisen ja puhkui intoa. Hän ryntäili ympäriinsä siivoillen ja hymyili ja hyräili koko ajan. Hannan oli pakko myöntää, että poika oli todella rakastunut. Kun kello löi kuusi, alettiin vierasta odotella saapuvaksi.



Melissa saapuikin viittä yli. Romeo otti hänet vastaan eteisessä samalla, kun Hanna ja Pete odottelivat ruokasalissa.
"Kai tämä puku on sopiva?" Melissa kysyi, ja Romeo nyökkäili innokkaasti.
"Tietenkin se on, kultaseni", Romeo vakuutti.



Hanna oli siemaissut viiniä ja oli sylkäistä sen saman tien, kun Melissa astui huoneeseen. Oli kieltämättä yllättävää, että tuleva miniä oli... vihreä. Peten silmät kaventuivat viiruiksi, kun hän katsoi Melissaa, mutta hän ei sanonut mitään.



Romeo rikkoi huoneeseen laskeutuneen hiljaisuuden iloisesti. "Saanko esitellä, kihlattuni Melissa, äitini ja isoisäni!"
Hanna mumisi jotain tervehdyksen tapaista. Pete oli edelleen vaiti.



Nuoripari istuutui pöydän ääreen. Hanna oli edelleen pöllämystynyt. Peten kasvoilla oli kumma ilme.
"Te varmasti ihmettelette", Romeo sanoi ohi mennen, "miksi Melissa on... hieman erinäköinen kuin me muut."



Hanna ei voinut kuin nyökätä. Pete ei ihmeemmin reagoinut.
"Minä voin selittää", Romeo jatkoi luontevasti kuin keskusteluohjelman juontaja. Sitten hän kertoi noidista ja siitä kuinka he olivat aivan vaarattomia.



"Joten Melissa on kuin kuka tahansa meistä, vain hieman erinäköinen", Romeo sanoi ja katsoi rakastavasti morsiantaan. "Ja hänellä on taitoja, joista kukaan meistä ei uskalla uneksiakaan. Ja hän on minun rakkaani."



Hanna oli entistä pöllämystyneempi. Noita? Onko tämä jotain pilaa?! Pete oli sen sijaan lakannut tuijottamasta. "Se selittääkin kaiken", hän sanoi tyynesti ja kohautti olkiaan.



Seurue alkoi syödä ja keskustella aivan arkipäiväisistä asioista. Hannakin rentoutui lopulta, vaikka hän miettikin, miten muille sukulaisille selitettäisiin, että miniä oli vihreä. Romeolla oli vastaus.



"Yksinkertaisesti sanomme, että Melissa on altistunut kemikaaleille", Romeo selitti. "Niin kuin Lassi-enon lapsetkin." Hanna nyökkäsi. Selitys oli melko uskottava.



Seuraavalla viikolla Romeo ja Melissa alkoivat järjestellä Melissan muuttoa Ala-Tuuheloille. Hanna jaksoi ihmetellä, että hän oli se, jonka oli vaikeinta tottua miniän erilaisuuteen. Peten se piti olla kaikkea kummallista vastaan!



Ehkä isä on vihdoin tullut järkiinsä, Hanna mietti. Tai sitten hänen järkensä alkaa pettää. Niin tai näin, Pete suhtautui tyttärenpoikansa morsiameen suopeasti.



Kuusi kuukautta muuton jälkeen Romeo ja Melissa saivat toisensa. Häät olivat pienimuotoiset, mutta ne oli suunniteltu tarkkaan. Lähisukulaisten lisäksi vieraita ei juuri ollut.



Melissan perhe oli halunnut pysytellä poissa, sillä enimmäkseen vihreä juhlaväki olisi varmasti herättänyt kysymyksiä. Tuore aviopari lupasi käydä juhlistamassa liittoaan myös morsiamen perheen luona, kun sopiva aika löytyisi.



"Tahdon", sanoi Melissa, ja juhlakansa taputti. Romeo sädehti. Hannan oli vaikea sitä myöntää, mutta hän oli liikuttunut. Hän jopa kyynelehti, vaikka yrittikin peittää sen.



Illan koitteessa juhlijat olivat joko syöneet tai juoneet liikaa, ja useimmat joutuivat lähtemään kotiin. Robin oli ottanut juhlat vastuulleen ja hän käskytti vieraita koteihinsa oksentelemaan.



"Olen niin onnellinen", Melissa kuiskasi. "Kuvitella, että vuosi sitten olimme vain häive toistemme ajatuksissa." "Niin", Romeo sanoi eteerisesti ja suukotti vaimoaan.



Hyvin ymmärrettävästä syystä Melissa ei hankkiutunut tavallisiin töihin. Hän oli kuitenkin varsin lahjakas laatimaan sanaristikoita, ja siksi hän myikin eri lehdille tekeleitään. Sen lisäksi hän kirjoitteli ruoka-aiheisia juttuja, joissa käsiteltiin erikoisempia raaka-aineita, kuten lepakonmaksaa ja ruttoyrttiä.



Romeo sen sijaan oli vihdoin saanut oikeita töitä. Hän toimi harjoittelijana erään yrityksen viestintäosastolla ja toivoi tulevansa vakinaistetuksi vuoden kuluessa. Hanna oli tyytyväinen siihen, että hänen poikansa oli ylipäätään töissä.



Harjoittelijana Romeo joutui tuon tuosta johtoportaan juoksupojaksi, ja tällä kertaa hän oli hakenut viestintäpäällikön puvun pesulasta ja kuskannut tämän lapset naamiaisiin.



Päästyään vihdoin kotiin Romeo maleksi takapihalle kuuntelemaan sirkkojen siritystä ja haapojen havinaa. Hän oli tuskin ehtinyt istahtaa, kun hänet yllätettiin. "Iltaa, Romeo."



Ääni oli pehmeä ja salaperäinen. Tuttu kuitenkin, ja Romeo tiesi kenen katseen kohtaisi avatessaan silmänsä. "Iltaa, Aada."



Aada oli vampyyrimaiseen tapaan iätön ja eteerinen. Toisin kuin Helmi, Aada ei hohkannut välitöntä uhkaa, mutta Romeo oli silti varuillaan. "Kuulin, että menit naimisiin", Aada sanoi lempeästi. "Onneksi olkoon."



"Kiitos", Romeo sanoi tönkösti. Joutuisiko hän nyt maksamaan lupauksensa rikkomisesta? Kaiken sen rakkauden huuman keskellä hän oli unohtanut, että hänen olisi pitänyt tappaa noitia, ei ystävystyä niiden kanssa. Tai mennä naimisiin.



Aada katseli hajamielisesti taivasta. "Helmihän antoi sinulle tehtävän." Romeo vain nielaisi. "Ja sinä suoritit sen varsin omintakeisella tavalla", Aada jatkoi.



Romeo ynähti. "Et tehnyt niin kuin oli sovittu", Aada kuiskasi. "Tekosi kuitenkin auttoi tilannettamme." "Mitä tarkoitat?" Romeo kysyi.



"Noidat ovat jättäneet meidän rauhaan", Aada kertoi. "Voimme vihdoin elää rinnakkain sovussa." Romeo oli vaiti ja tuijotti. "Sinä olet jonkinlainen... linkki välillämme", Aada jatkoi. "Olet tuonut rauhan ikuisessa sodassa olleiden välille."



Romeo ei osannut sanoa mitään. "Kiitos siitä", Aada sanoi ja naurahti. Hänen naurunsa kuulosti pienten kellojen kilinältä. "Voit lopettaa pelkäämisen." "Hyvä", Romeo sanoi punastuen. "En ole ollut kovin peloissani..."



"Kiitos vielä kerran, Romeo", Aada sanoi. "Ja näkemiin." Sanottuaan sen hän suukotti Romeota poskelle ja katosi yöhön. Romeo jäi tuijottamaan pimeyteen.



Oliko hän siis tehnyt hyvin, kun oli rikkonut lupauksensa? Eikö hänen kävisi kuinkaan? Vampyyrit ainakin jättäisivät hänet rauhaan. Kaikki tuntui kuitenkin järjestyneen aivan liian helposti.



Viisi kuukautta tuon välikohtauksen jälkeen Romeo istui samaisella pihalla, mutta eri seurassa. Melissa luki klassikkoromaania; ihmisten kirjat eivät olleet ennestään tuttuja hänelle ja hän halusi oppia tuntemaan ne.



"Kulta", Romeo sanoi mietittyään jokusen hetken. Melissa luki sivun loppuun ja kohotti katseensa. "Niin, rakkaani?" "Olisiko sinusta liian aikaista", Romeo sanoi, "hankkia oma lapsi?"



Melissa katsoi kultaansa. "Olen itsekin miettinyt samaa." "Oletko?" Romeo kysyi ja purskahti riemukkaaseen nauruun. "Olisiko siis aika?" Melissa nyökkäsi. "Sovitaan niin."



Koska Romeo ja Melissa eivät pitäneet asioita pitkään kahden keskisinä, Hanna ja Pete saivat kuulla vauvasuunnitelmista saman tien. "Aijaa", Hanna sai sanottua.



"Olemme kuitenkin olleet jo yli puoli vuotta naimisissa", Romeo selitti ja katsoi puolisoaan rakastavasti. "Meistä on aika lapsille." Hanna mietti kuumeisesti, miten esittäisi asiansa. "Voiko lapsesta tulla... tuota noin... vihreä?" hän töksäytti.



"Ei", Romeo vastasi tyynesti. "Noidaksi ei synnytä, noidaksi tullaan. Mikäli lapsi edes haluaa noidaksi, kestää vuosia ennen kuin hänen ulkonäkönsä muuttuu." "Jos muuttuu", Melissa painotti. "Kaikkien iho ei muutu vihreäksi. Toisen sisareni hipiä ei vaihtanut väriä, vaikka hän on noita siinä missä minäkin."



"Aivan niin", Hanna sanoi toivoen, ettei kuulostanut törkeältä. Romeo ja Melissa eivät näyttäneet pahastuneilta. "Joten sinulla ei ole mitään asiaa vastaan?" Romeo sanoi iloisesti ja puristi Melissan kättä.



"Ei tietenkään", Hanna sanoi hymyillen. "Onhan täällä tilaa." Romeo ja Melissa kikattelivat innostuneesti. Hanna ei kuitenkaan jaksanut innostua lapsenlapsista. Ne olivat mummojen juttuja, ja Hanna ei missään tapauksessa ollut niin vanha!



Kuukausia myöhemmin Melissa oli selkeästi raskaana. Mahakumpu erottui löysienkin vaatteiden alta, mutta ei Melissa sitä peitellyt. Hän tuntui joskus unohtavan olevansa raskaana, niin luonnolliselta se tuntui.



Hanna oli hieman kateellinen. Hänen raskautensa olivat olleet kaikkea muuta kuin huomaamattomia. Aamupahoinvointia ja kipeitä niveliä oli riittänyt niin, että Hannan selkäpiitä karmi yhä.



Välillä Melissa näytti keskustelevan vauvan kanssa. Melissa puhui, odotti hetken ja jatkoi keskustelua. Hannasta tuntui, että vauva jotenkin, ehkä telepaattisesti, vastasi! Tai sitten hänen miniänsä oli hullu.



Niin tai näin, raskaus sujui loppuun asti leppoisana. Romeo ja Melissa halusivat yleisien normien vastaisesti lapsensa näkevän päivänvalon heidän kotonaan.



Synnytys sujui kuitenkin hyvin, suorastaan taianomaisesti. Hanna oli ollut koko ajan valmiustilassa soittamaan ambulanssin. Hänkin saattoi huokaista helpotuksesta saadessaan tyttövauvan käsivarsilleen.



"Susanna Emmi Annukka Ala-Tuuhela", Romeo sanoi. "Se on tuleva lapsen nimeksi." "Susanna on kaunis nimi", Hanna kuiskasi ja oli hieman pahoillaan siitä, ettei hän nimensä päässyt etunimien joukkoon. Romeo vaikutti lukeneen hänen ajatuksensa. "Jos saamme vielä tyttären, Hannasta tulee yksi hänen nimistään."



Melissa hoiti lasta kotona, ja Romeokin piti isyyslomaa. Hän lähti kuitenkin usein asioille vaimonsa sijasta. Nyt hänen oli tarkoitus löytää lapselle avokadouutetta, joka pitäisi pahat henget loitolla. Melissan mukaan pahat henget riivasivat juuri kahden kuukauden ikäisiä vauvoja.



Romeosta se oli täysin uskottavaa ja nyt hän etsi avokadouutetta keskustan pikkukaupoista. Hän alkoi olla jo epätoivoinen, mutta kuulikin menneisyydestä tutun äänen. "Oletko se sinä Romeo?"



"Erika", hän sanoi tunnistettuaan kysyjän. Hän ei ollut nähnyt naista yli kymmeneen vuoteen, mutta tämä oli yhä hymyileväinen itsensä. "Kuulin, että olit ulkomailla", Erika sanoi.



"Niin", Romeo vastasi lievästi punehtuen. "Siitä on kuitenkin aikaa. Olen asunut täällä jo muutaman vuoden."
"Hassua, ettemme ole aiemmin törmänneet", Erika jatkoi. Hän kertoi opiskeluistaan, työpaikastaan ja tuoreesta kihlauksestaan.



"Onneksi olkoon", Romeo sanoi kuullessaan uutisen. "Minä olen nyt ollut ukkomies pari vuotta. Itse asiassa olen etsimässä... erästä tuotetta vauvallemme."
"Onpas nopeaa toimintaa", Erika naurahti. "Minun on nyt mentävä, mutta olisi kiva vielä jutella. Joku toinen kerta sitten?"



"Sopii", Romeo vastasi automaattisesti ja vilkutti hyvästiksi. Hänestä oli outoa, että Erikakin oli vanhentunut.
Aivan kuin elämän kotopuolessa olisi pitänyt pysähtyä ulkomaan-reissun ajaksi.



Susanna oli ehtinyt kasvaa jo vuoden ikäiseksi, kun Romeo ja Melissa ottivat lapsiasian uudelleen puheeksi.
"Susanna varmaan kaipaisi pikkusisarusta", Romeo mietiskeli ja sai Melissan hymyilemään.



"Niinkö sinusta?" Melissa kysyi yhä hymyillen.
"Ja minäkin kaipaan toista pienokaista", Romeo myönsi hymähtäen.
"Kyllä se minulle sopii", Melissa kuiskasi.



Kaksi vuotta myöhemmin Susanna täytti kolme vuotta. Pikkusisko Amanda oli täyttänyt vuoden kuukautta aiemmin. Syntymäpäiväjuhliin oli kutsuttu muutamia sukulaisia. Romeo ja Melissa eivät perustaneet suurista juhlista.



"Itte! Itte!" Susanna vaati, kun Melissa oli leikkaamassa hänelle kakkua. Juhlaväki nauroi. "Vaikea kuvitella", Robin sanoi veljelleen, kun he seisoivat sivummalla, "että kaikki kääntyi näinkin hyväksi." Romeo nyökkäsi. Hän tiesi, mitä Robin tarkoitti.



"Niiden seikkailujesi jälkeen. Niiden... häiden", Robin vilkaisi veljeään nopeasti.
"Niin", Romeo sanoi hymyillen. "Mutta nyt elämääni ei mahdu enää mitään yllätyksiä ja seikkailuja. Olen täysin arkinen perheenisä. "



Jokunen viikko juhlien jälkeen oli tuiki tavallinen rauhallinen koti-ilta. Lapset nukkuivat omassa huoneessaan, ja Hanna oli vetäytynyt lukemaan vanhoja aikakausilehtiä uima-ajoiltaan. Romeo ja Melissa katselivat myöhäisuutisia, kun puhelin soi.



"Ei siihen ole pakko vastata", Melissa sanoi.
"Jos joku soittaa tähän aikaan, sen on oltava tärkeää", Romeo totesi ja nousi vastaamaan. "Kyllä, se olen minä", Romeo sanoi vakavalla äänellä puhelimeen.



Hän enimmäkseen kuunteli vakavalla naamalla ja antoi soittajan hoitaa puhumisen. Hän nyökkäili välillä ja vastasi lyhyillä lauseilla. Keskustelua kesti viitisen minuuttia, ja lopuksi Romeo lupasi soittaa aamulla takaisin.



"Se oli poliisi", Romeo sanoi puhelun loputtua.
"Mitä he halusivat?" Melissa kysyi pelokkaasti. "Mitä on sattunut?"
"Saara", Romeo pukahti. "Minun entinen kihlattuni. Hän on kuollut."



"Otan osaa", Melissa sanoi nopeasti. Hän katsoi Romeota, joka näytti mietteliäältä. "Miksi siitä sinulle kerrottiin?"
Romeo mietti sanojaan hetken. "Hänellä on poika."



Melissa arvasi, miten juttu jatkuisi.
"Poika, jonka isä minä olen", Romeo jatkoi. "Ja Saara oli testamentissaan toivonut, että poika siirtyisi minun huollettavakseni hänen kuolemansa jälkeen."

***

Loppu varmasti herätti kysymyksiä. Moniin vastataan seuraavassa osassa.
Voitte kysyä kuitenkin jotain, enkä välttämättä vastaa niihin. Asia voi kuitenkin tulla esille osasssa ;--)

En pidä itseäni kovin romanttisena, mutta vaihtelun vuoksi oli kivaa kirjoittaa tuollaista lässyn lässyn -rakkaushömppää. Ymmärrän hyvin Hannan kyynistä asennoitumista :__D Hannasta tuli jonkinlainen päähenkilö tähän osaan, mutta tavallaan se sopikin. Romanttista lässytystä katsotaan kyynikön näkökulmasta tai jotain :D

En muista, kuvailinko Hannan raskauksia ihmeemmin. Selailin vanhoja osia läpi, enkä löytänyt mitään. Mutta jos on ristiriitaisuuksia, niin sanokaa :) Osassa on muitakin ristiriitaisuuksia tai oikeastaan kuvien osalta, mutta yrittäkää katsoa läpi sormien... Huomasin niitä vasta jälkikäteen, enkä jaksa/ehdi lavastaa tilanteita uudestaan. Sen siitä saa kun pelaa taloudella jossa on kuusi simiä ja neljä koiraa ja täysi kaaos päällä koko ajan :P

Nuo raskaudet ja synnytykset käytiin nyt tavallista (paljon) nopeammin. En halunnut osasta kovin pitkää ja halusin tuon Saaran poika -jutun tämän osan loppuun. Siksi piti vähän kiirehtiä :-P (Lisäksi vauva-aika on muutenkin vähän tylsää, joten en ole kovin pahoillani sen skippaamisesta...)

Kuvia kuitenkin...
Susanna:

ja Amanda:


En muista yhtään, mikä iho Melissalla on vihreyden alla, mutta joku tumma ilmeisesti, kun molemmat lapset ovat isäänsä tummempia. Ainakin lapset ovat erinäköisiä :) Nenätkin ovat jännät, katsoo mitä niistä tulee.

(Tämän osan julkaisu oli uskomatonta taistelua piru vie :P)

***