Aiemmin tapahtunut:
Leon veli Pete yritti iskeä kampuksen kaunottaren Siljan, joka kuitenkin torjui hänet. Leo suostutteli Siljaa tapaamaan Peten, mutta tyttö kysyikin Leoa ulos. Leo ja Silja alkoivat seurustella Peteltä salassa, mutta tämä sai kuitenkin asian selville.
Suhde jatkui, ja kolmannen opiskeluvuotensa lopussa pari meni kihloihin.

Nyt yliopisto alkaa olla ohi ja sen jälkeinen elämä kurkistelee nurkan takana...


***



Leo oli palaamassa kampukselta, kun hän kuuli hyräilyä olohuoneesta. Harri oli sanonut yöpyvänsä (taas) Nellan luona, eikä talossa asunut enää muita.



Hyräilijä paljastui kuitenkin Siljaksi, joka istui mietteliäästi sohvalla.
"Ai, sinä tulit jo", Silja sanoi ilahtuneesti huomattuaan Leon takanaan.
"En tiennyt, että olisit täällä", Leo sanoi.



"Minä vain halusin nähdä sinut", Silja selitti hieman punastuen.
"Minustakin on ihana nähdä sinua", Leo kertoi ja punastui vähän hänkin.
"Voisinko jäädä yöksi?" Silja kysyi sitten. "Emilialla on taas joku vieras ja –"



"Totta kai", Leo hymyili. Silja kertoi päivästään ja hänen huonetoverinsa Emilian typerästä uudesta poikaystävästä ja oudoista naapureistaan.
Leo osallistui keskusteluun parhaansa mukaan, mutta lähinnä hymähteli ja nyökkäili.



Oli huhtikuun loppu, ja viimeiset kokeet olisivat seuraavalla viikolla. Sitten nuorien tarvitsisi vain odottaa tuloksia ja valmistumista.
Vaikka Leo odotti valmistumista innolla, häntä pelotti ajatella kaikkia niitä haasteita, jotka häntä odottivat. Kai hän niistä selviytyisi. Olihan hänellä Silja apuna.



Toukokuu meni ohi valmistumista etukäteen juhliessa, ja oli aika palata takaisin kotikonnuille. Leo pakkasi tavaransa, jätti osakuntatalon Harrin huostaan ja lähti Kaunialaan.



Hänen oli tarkoitus etsiä oma asunto Siljan kanssa kesän aikana. Sitä ennen hän joutuisi selostamaan vuoden tapahtumat veljelleen ja vanhemmilleen. Lisäksi hänen pitäisi sietää veljensä vaimoa Sanelmaa.



Siihen aikaan asunnot olivat onneksi halpoja, ja Silja ja Leo saivat hankittua oman kodin jo elokuun alussa. Talo oli melko vanha ja remonttia vailla. Huoneita oli vähän, mutta nuori pari päätti selvitä asian kanssa. Oma talo oli kuitenkin oma talo!



"Voi Leo", Silja hihkui ja hypähti Leon kaulaan. Viimeisetkin muuttolaatikot oli kannettu sisään sinä aamuna. "Tästä se alkaa!"
"Niin alkaa", Leo huoahti, sillä hän ei ollut mikään urheilija.



"Anteeksi", Silja naurahti Leon laskettua hänet maahan. "Innostuin vähän liikaa."
"Mitäs tuosta", Leo toppuutteli, vaikka samalla päätti, että alkaisi treenata.



Myöhemmin illalla he istuivat vastasisustetun olohuoneensa sohvalla. Koska pöytiä ja kaappeja ei oltu vielä saatu ostettua, kirjat ja muut tavarat vain lojuivat lattialla.
"Ei kaapeilla niin väliä", Silja vakuutti.



"Kunhan on vain katto pään päällä", hän jatkoi ja nosti katseensa kynttilänliekistä.
"Oletpa sinä vaatimaton", Leo hymähti ja haukotteli leveästi.
"Oletko jo noin väsynyt?" Silja kysyi. "Onhan tämä ollut pitkä päivä."



"Kyllä minä vielä jaksan istua tä–" Leon lause katkesi haukotukseen. "Hyvä on, olen minä aika väsynyt."
"Menkäämme sitten nukkumaan", Silja ehdotti, mutta Leo ei tehnyt elettäkään noustakseen.



"Ei ihan vielä", Leo mutisi jo puoliunessa. Hetken päästä hän jo nukkui, ja Silja vain pudisti päätään.
"Höpsö", Silja kuiskasi, suukotti Leon otsaa ja nousi seisomaan. Sitten hän nappasi Leon silmälasit ja asetti ne kirjapinon päälle. Silja haki huovan, peitteli sulhasensa ja meni itse yläkertaan nukkumaan.



Syksy saapui kuin varkain, ja Leo ja Silja tottuivat vähitellen elämään kahdestaan. Kummallakaan ei ollut vakituista työtä ja he viettivät paljon aikaa kotona.



Pizza oli tavallinen ruokalaji, sillä kumpikaan ei jaksanut tehdä kunnon ruokaa.
Alkaa tämä jo hiljalleen kyllästyttää, Leo tuumi mutustaessaan pizzaa aamiaiseksi.



"Muistatko", Silja aloitti, kun hän makoili Leon kanssa heidän sängyllään. Ulkona oli viileää, ja nuoripari oli päättänyt viettää päivän sisätiloissa. "Muistatko, kun kerroin haluavani suurperheen?"
Leo hymyili ja nyökkäsi. "Muistanhan minä."



Silja oli hetken vaiti ja mietti, miten sanoisi asiansa. Lopulta hän vain tokaisi: "Eikö sinusta olisi jo sopiva aika hankkia lapsia?"
Leo yskähti, mutta hymyili kuitenkin. "Olisi?"



"Kuulostat melko epävarmalta", Silja sanoi hieman pettyneenä.
"Mietin vain raha- ja työtilannettamme", Leo sanoi totuudenmukaisesti. "Luuletko, että selviämme vielä lapsen kanssa?"



"Totta kai", Silja sanoi topakasti ja laskeutui makuuasentoon. "Älä murehdi."
"En", Leo sanoi ja suuteli sitten Siljaa. Hän oli vielä hieman epävarma asiasta, mutta hän oli kuitenkin valmis isäksi.



Seuraavana päivänä Leo teki laski heidän taloutensa menoja ja tuloja. Loppujen lopuksi hän tuli siihen tulokseen, että heillä oli kuin olikin varaa lapsen kasvattamiseen. Ehkä useammankin.



Ja hyvä niin, sillä muutamaa kuukautta myöhemmin Silja ryntäsi vessaan ennen kimppakyytiin nousemista.
"Voi voi." Siljan vatsa oli kipeä, mutta hän oli enemmän kuin onnellinen.



Hän päätti käydä lounastauolla ostamassa raskaustestin. Silja ei ollut uskaltanut tehdä testiä vielä, sillä häntä pelotti negatiivinen tulos. Nyt merkit näyttivät kuitenkin hyviltä.



Tulos oli tietenkin positiivinen, ja harras odottaminen alkoi. Varsinkin Silja odotti malttamattomana pikkuisensa näkemistä.
"Oletko miettinyt jo nimiä?" Silja kysyi innoissaan, kun laskettuun aikaan oli tasan 25 viikkoa.



"Enpä ole ehtinyt", Leo myhäili. Silja katsoi häntä odottavasti. "Mutta sinä varmaankin olet."
"Voi, niin olen", Silja huudahti. "Vaikka kuinka paljon."



Ja kun Leo ei kysynyt enempää, Silja jatkoi: "Tyttö voisi olla Vilhelmiina isoäitini mukaan. Ja poika olisi sitten Julius. Tai Joonatan. En ole päättänyt vielä."
Silja oli asiasta niin innoissaan, ettei Leo voinut kuin hymyillä.



Raskaus alkoi käydä Siljan voimille, kun sitä oli jäljellä neljä kuukautta. Silja nukkui pitkään ja söi paljon. Hän yritti kuitenkin olla reipas ja iloinen, sillä hän uskoi sen olevan hyväksi lapselle.



Leo oli viimein saanut vakituisen työpaikan kaupungin arkkitehti- ja kaavoitustoimistosta, jossa hän toimi apulaisena. Jonain päivänä hänestä voisi tulla arkkitehti. Sitä ennen oli kuitenkin tehtävä lujasti töitä.



Montakohan lastakin meillä on siinä vaiheessa, hän naureskeli mielessään ja veti peiton päälleen. Oli taas luvassa kolea yö, eikä vanha talo tahtonut pysyä lämpimänä.



Leo ja Silja olivat menneet naimisiin. Juhlat oli pidetty pieninä, sillä pari oli halunnut säästää rahaa tulevaisuuttaan varten.
"Ja tuleehan niitä juhlia", Silja jatkoi perustelua. Hän ei ollut innokas juhlija.



Annukka oli hieman pettynyt, koska hän olisi mielellään suunnitellut juhlavan morsiuspuvun. "Niin, tuleehan niitä", hänkin sanoi.
"Eihän meillä ole pitkä aika ristiäisiin", Silja sanoi hiljaa ja silitti vatsaansa, joka oli jo komeasti pyöristynyt. Syntymään oli kuitenkin vielä kolmisen kuukautta.



"Niin Paulakin saa sitten leikkikaverin", Annukka lausahti. Paula oli silloin noin puolivuotias.
"Aivan", Leo sanoi ja virnisti. "Ja varmaan toisenkin."



Silja punastui, mutta virnisti silti leveästi. "Toivottavasti."
"Kumpi sieltä tulee?" Veronika kysyi, mutta Silja pudisti hitaasti päätään.
"Me pyysimme, etteivät hoitajat kertoisi", Leo selitti, ja hänen vanhempansa nyökkäsivät ymmärtäväisinä.
Sitten Annukka kertoili Paulan kasvusta ja muutamista tilauksista, joita hän oli viime aikoina saanut.



Kun raskaus oli jo lähellä loppuaan, Siljan vatsa oli kasvanut valtavaksi.
"Hyvä, jos jaksan portaat kiivetä", Silja voivotteli eräänä pilvisenä aamuna.
"Eihän tässä enää kauaa mene", Leo lohdutti piti käsiään Siljan vatsalla ja tunnusteli vauvan potkuja.



Silja huokaisi uupuneesti. "En arvannut, että tämä olisi näin raskasta."
"Luulenpa, että lapsen hoitaminen se vasta raskasta onkin", Leo tuumi, mutta Silja näytti vain väsyneemmältä. "Tai siis, ei se varmaankaan raskasta ole. Ei suinkaan."



"Ei se voi olla", Silja melkein haukotteli. "Ei, kun sinä olet apuna."
"Tietenkin", Leo hymähti ja sipaisi Siljan poskea.



Synnytys oli jo lähellä, ja Silja oli soittanut sairaalaan, mutta sieltä oli käsketty odotella kotona.
"Ties vaikka", Silja aloitti, "tämä olisi viimeinen ateriamme ennen synnytystä."
"Niinpä", Leo sanoi ja katsoi Siljan vatsan melkein pelokkaana. Hän tuntui jännittävän synnytystä Siljaa enemmän.



"Hassua, että kohta meitä onkin kolme tämän pöydän ääressä", Silja sanoi ei kenellekään.
Hän oli aamusta saakka tuntenut vatsanpohjassaan jotain pientä. Varmaankin aikaisia supistuksia, Silja mietti.



Leo nousi ylös, keräsi astiat ja riensi tiskaamaan. Silja nousi hänkin. Ja sitten supistukset olivat jo aika isoja.



"Leo", Silja ulvahti, ja Leo kääntyi katsomaan.
Leo pudotti astiat tiskialtaaseen. "Nytkö se alkaa?!"
"No, alkaa, alkaa", Silja kivahti.



Leo hyppeli sinne tänne tietämättä, mitä tehdä. Hetken päästä hän keksi soittaa sairaalalle ja ilmoitti, että nyt olisi aika. Ambulanssi lähetettiin paikalle saman tien.



"Tämä se vasta raskasta onkin!" Silja ulvoi ja antoi Leon auttaa hänet alakertaan ja ambulanssiin.



Synnytys kesti lopulta aamuun saakka. Silja oli uupunut, mutta onnellinen nähdessään esikoistyttärensä parkuvan vieressään. Leokin yritti turhaan pidätellä kyyneleitä.



Kaksi viikkoa myöhemmin Silja oli taas kerran omassa keittiössään, mutta nyt hänellä oli seuranaan lapsensa.
"Voi, Lilli-kulta", Silja puheli. "Onko sinulla taas nälkä?"



Lilli Vilhelmiina Ala-Tuuhela haukotteli ja katseli äitiään. Tytöllä oli isänsä silmät.
"Ei, et sinä taida nälkää valittaa." Silja vielä totutteli vauvan viestien tulkitsemiseen.



Silja mietti jo toista lasta. Suurperheenhän hän halusi, eikä lapsilla pitäisi olla suurta ikäeroa.
Ei nyt kuitenkaan kiirehditä, Silja mietti, kun Lilli nukahti hänen syliinsä.



Puoli vuotta myöhemmin Silja oli sitten raskaana.
"Kyllä, äiti", Leo sanoi puhelimeen. "Kaikki on hyvin. Ei, emme kerro lapsen sukupuolta."
Silja hymyili asetellessaan vuodevaatteita paremmin.



"Niin, niin", Leo jaaritteli. "No hyvää yötä nyt kuitenkin."
Hän ei kuitenkaan lopettanut puhelua, sillä Veronika jatkoi puhumista.
"Minun pitäisi lopettaa", Leo yritti taas.



"Hyvää yötä", Leo sanoi painokkaasti ja lopetti puhelun. Istuessaan sängylle hän sanoi: "Aina he jaksavat höpöttää."
Silja oli kuitenkin jo ehtinyt nukahtaa.



Vaikka toista lasta odotettiin innolla, Silja oli nyt kärsivällisempi.
"Lapsilta oppii kaikenlaista", Silja päätteli. Hän oli Leon kanssa hoitamassa kasveja.
"Sittenhän meistä tulee aika viisaita", Leo naurahti, ja Silja virnisti.



"Kuinka monta lasta sinun suurperheeseesi sitten kuuluu?" Leo kysyi ohimennen.
Silja mietti hetken. "Neljä. Vähintään."
Leo nyökkäsi.



Silja piti tauon. "Vai onko sinulla muita suunnitelmia?"
"Ei", Leo sanoi. "Neljä kuulostaa hyvältä."
"Hyvä", Silja hymyili. "Neljään siis tähtäämme."



"Tuu-tuu-tupakkarulla", Leo lauloi hiljaa Lillin jokeltaessa.
Silja oli raskaudesta väsynyt, ja Lillin hoitaminen jäi pitkälti Leon työksi. Tai ei Leo sitä työksi kutsunut.



Leo oli vain iloinen siitä, että sai hoitaa pikkuistaan raskaan työpäivän jälkeen. Päivisin mummit olivat vuorotellen tai yhdessä auttamassa Siljaa vauvan ja muiden askareiden kanssa.



Raskaus kahta viikkoa vaille finaalissa, ja Silja käyskenteli valtavan mahansa kanssa vaivalloisesti. Hän ei malttanut odottaa synnytystä ja sitä, että pääsisi taas kävelemään normaalisti.



Niin ja onhan lapsen näkeminenkin ihan kivaa, Silja hymähti itsekkäiden ajatustensa jälkeen. Hän hotkaisi ateriansa nopeasti ja meni sitten katsomaan Lilliä, joka valitti jotain viereisessä huoneessa.



Kului kuukausi, synnytys oli takana, ja perheeseen oli tullut potra poikavauva, joka oli nimetty Viliksi. Silja oli päättänyt pitää vähintään vuoden tauon ennen kolmannen raskauden yrittämistä.



"Juopas nyt, niin kasvat", Leo höpisi pojalleen, joka tarttui hanakasti tuttipulloon. "Noin."
Leolle oli pitkin hampain myönnetty lyhyt isyysloma, josta hän aikoi ottaa kaiken irti.
"Ensi kuussa isi joutuu menemään taas töihin", Leo puheli.



Vilillä oli äitinsä vaaleansiniset silmät ja muuten hän muistutti sisartaan vauvana. Vaikka pikkuvauvasta oli vaikea huomata luonteenpiirteitä, Leo oli varma, että Vili oli siskoaan temperamenttisempi.



"Tullut varmaan äitiinsä", Leo naurahti ja silitti samalla hellästi poikansa selkää.
Hetken päästä Vili oli unessa, ja Leo vei hänet kehtoonsa.



Samaan aikaan Silja oli yläkerrassa lukemassa Lillille.
"Mikä se tulivuori oikein on?" Lilli kysyi ihmeissään. Hän keskeytti tarinan melkein joka virkkeen jälkeen.



"Se on vuori, josta tulee tulta ja laavaa", Silja selitti, ja kun Lilli näytti yhä olevan ihmeissään, hän jatkoi: "Vaarallinen vuori."
"Aijaa", Lilli nyökkäsi.



Silja luki kertomuksen loppuun, ja Lilli alkoi vaatimaan lisää.
"On jo myöhä, pikkukulta", Silja sanoi. "Aika mennä nukkumaan."
Lilli tuhahti kovaäänisesti, mutta suostui kuitenkin menemään nukkumaan.



"Huomenta, päivänsäde", Silja tervehti esikoistaan seuraavana aamuna. Lilli kurkotteli äitiään kohti.
"Syliin!" Hän vaati, ja Silja naurahti.
"Ja Leo pitää Viliä temperamenttisempana", Silja hymähti ja silitti tyttärensä hiuksia.



"Syliin", Lilli toisti ja katsoi äitiään tuima ilme kasvoillaan.
Silja odotti hetken, että Lilli rauhoittuisi. Kun Lilli oli sitten hiljaa, Silja nosti hänet syliinsä.



"Kärsivällisyyttä, neitiseni", Silja opetti Lillille, joka ei kuitenkaan kuunnellut.
"Luetaan", Lilli keksi. Silja mietti hetken.
"Taas? No, hyvä on", Silja myöntyi, koska ei keksinyt parempaakaan tekemistä. "Mitä haluaisit lukea?"



Kaksi raskautta oli tuonut Siljalle liikakiloja, joista hän halusi eroon. Vaikka hän ei ollutkaan erityisen turhamainen, oli hän entisenä teinimissinä tottunut näkemään peilistä sutjakkaan vartalon.



"Ja vaikka Leo", Silja puhisi polkiessaan yhä lujemmin, "kuinka sanoo, ettei hän välitä muodostani, en usko häntä. Sitä paitsi hyvästä kunnosta ei ole haittaa."
Sitten Silja polki vielä vartin ja meni nukkumaan päiväunet.



Lapset kasvoivat kuten odottaa sopi, ja elämä sujui hyvin. Vaikka rahatilanne oli ihan mukiinmenevä, joutuivat he jättämään joitakin mukavuuksia kauppaan.
"Emmehän me tarvitse muuta kuin toisemme", Silja vakuutteli miettiessään haikeasti  leipäkonetta, joka odotti ostajaansa kaupan hyllyllä.



Puolitoista vuotta myöhemmin Leo ja Silja alkoivat yrittää kolmatta lasta, ja kuten edellisilläkin kerroilla, nytkin tärppäsi nopeasti.



Leon lyhyet lomat menivät lasten kanssa touhutessa. Nyt hän oli ottanut tehtäväkseen Vilin kävelyopetuksen. Poika oli itsepäinen, eikä tahtonut luopua konttaamisesta.
"Nyt, askel", Leo kehotti Viliä, joka seisoi jalkojensa varassa.



Vili kuitenkin laskeutua polvilleen ja konttasi isänsä luo tyytyväinen ilme kasvoillaan.
"No, no", Leo sanoi aavistuksen toruvasti. "Ei elämästä selviä konttaamalla."



Sitten hän nosti Vilin ilmaan, ja poika kikatti.
"Käveleminen on kuules hauskaa", Leo kertoi pojalleen nauraen. "Kannattaa opetella."



Silja halusi kantaa kortensa kekoon pojan opetuksessa ja oli päättänyt opettaa Vilin puhumaan kunnollisin lausein.
"Mitä Vili on tehnyt tänään?" Silja puheli niitä näitä.



Vili katseli äitiään sinisillä silmillään ja availi suutaan, muttei saanut aikaiseksi mitään järkevää puhetta. Tai ei vain halunnut saada.
"Puhuminen on aivan yhtä tärkeää kuin käveleminen", Silja vakuutti.



Vili pudisti päätään. "Ei."
"Kylläpäs", Silja intti, mutta tiesi häviävänsä. "Mennäänkö lukemaan Peppi-koiran seikkailuja?"
"Joo, joo, mennään!" Vilin ilme kirkastui.



Kuukaudet seurasivat toisiaan, ja kolmannen lapsen syntymä läheni. Annukka ja Veronika yrittivät taas udella lapsen sukupuolta, mutta Leo ja Silja pysyivät lujina.



"Kohta sinä ja Lilli saatte uuden leikkikaverin", Silja kertoi Vilille.
"Tiedän", Vili sanoi ylpeästi, ja Silja virnisti.
"Oletpas fiksu", Silja sanoi pojalleen, joka oli vain entistä ylpeämpi itsestään.



"Otapas pullo", Silja sanoi kyykistyessään ojentaakseen tuttipullon. Iso maha oli taas tiellä ja teki liikkeistä vaivalloisia.
"Taas tätä", Vili nyrpisti nenäänsä maistettuaan ruokaansa.
"Muuta ei ole, joten syö pois vaan", Silja kommentoi.



Aika lipui ohi huomaamatta, ja raskauden yhdeksän kuukautta olivat pian takana. Varsinkin Lilli kyseli jatkuvasti uudesta perheenjäsenestä. Hän kaipasi pikkusiskoa, sillä Vili oli hänestä "ihan tylsä".



Silja oli lähdössä sairaalaan synnytystä varten, ja Veronika ja Annukka oli pyydetty huolehtimaan Lillistä ja Vilistä.
"Ja muistakaa, että Vili on allerginen banaanille", Silja sanoi varmaan kymmenennettä kertaa.



"Tietenkin", Veronika hymyili.
"Äh", Silja huokaisi. "En vain pysty rentoutumaan."
"Kyllä se siitä", Veronika sanoi rauhoittavasti.



"Onhan tämä jos kolmas kerta", Silja puuskahti. "Luulisi tämän jo sujuvan."
"Eihän se nyt niinkään mene", Veronika lohdutti, vaikka eihän hänellä tietenkään ollut kokemusta synnyttämisestä.



"No, kyllä te pärjäätte", Silja sanoi sitten.
Veronika nyökkäsi. "Niin pärjäätte tekin."
Sen jälkeen Silja ja Leo lähtivät sairaalaan.



Tälläkin kertaa synnytys sujui ilman sen suurempia ongelmia. Perheessä oli nyt toinen poika. Leo oli mennyt veljensä luo kertomaan lapsista ja kyselemään muuttoaikeista.



"Kyllä, me päätimme muuttaa", Pete vahvisti tiedon. "Olihan se iso päätös."
"Ja että meidän naapuriimme", Leo päivitteli pieni virne kasvoillaan.
"Haluamme pitää perheen lähellä", Pete perusteli. "Paula on hieman yksinäinen ainoana lapsena."



"Eihän hän kauaa ole ainoa lapsi", Leo sanoi ja katsoi veljeään merkitsevästi.
"Ei vauvasta ole leikkikaveriksi vielä hetkeen", Pete tokaisi. "Syntyisi nyt ensin."
Leo hymähti.



"Mihin nimeen päädyitte?" Pete jatkoi sitten.
"Emme vielä mihinkään", Leo kertoi. "Silja haluaa miettiä tarkkaan. Ja meillä on monia vaihtoehtoja."
"Kannattaahan se miettiä", Pete myönsi. "Voittehan aina nimetä hänet minun mukaani..."



Leo purskahti nauruun, ja Pete virnisti aavistuksen loukkaantuneen näköisenä.
"Ei se nyt noin hauska juttu ollut", Pete sanoi, mutta Leo ei lopettanut nauramista. Pete pudisti päätään hymyillen. "On siinäkin veli."


***

Tämä osa oli jotenkin tosi vaikea kirjoittaa. Otin kuvia liian vähän ja jouduin hyppelemään ajassa varsinkin lopussa aika paljon. Eiköhän jatkossa mene sitten paremmin...
Anteeksi, että kesti näin kauan!

Osassa ei oikein tapahtunut mitään viisasta, koska en halunnut sivuuttaa raskauksia yms ihan kokonaan ja ne veivät lopulta aika paljon tilaa. Juuri tämän takia perheissäni on aina se max kolme lasta. Vaikka suurperheet ovatkin hauskoja :-)

Hahhaa, olisi pitänyt vähän ahkerammin käydä vaatekaapilla. Siljalla oli tuo sama pinkki paita puolen osan ajan. Vaikka onhan se kiva asu...
Silja oli muuten aika isossa osassa. Leoa oli vain vaikea tunkea mukaan, kun lapsia syntyi paljon ja äitihän siinä on tärkeämpi. Ehkä sitten seuraavassa Leo-osassa Leo pääsee paremmin esille :--D

Elenan nimi oli muuten aluksi Lilli. Vaihdoin kuitenkin nimen, koska keksin Elena-nimen ja se sopi paremmin Kerttulin ja Artturin kanssa.

Varmaan hämäävää, kun kerrotaan olevan talvi tai syksy, mutta puut ovat kuvissa vihreitä eikä lunta näy. Pelissäni on ikuinen kesä, kun en jaksa muita vuodenaikoja. Lumi ja sade hidastavat konettani :-/ (Minulla on hack, joka estää sateet kesällä).

Olen miettinyt, että laittaisin tuon talon ladattavaksi. Tai ainakin melkein samanlaisen. Ulkoseinät ja vessan kaaakelit ovat muuten itse tekemiäni ja ne ovat ladattavissa Modissa (käyttäjätunnukseni on Tjohtaja). Pitääpäs sitä ylpeillä :---D

Seuraavaksi taas sitten Peten ja muiden pariin. Ja uusi talo!!


***