Aiemmin tapahtunut:
Romeon tyttäret Susanna ja Amanda kasvoivat teini-ikään. Ja kuten tavallista, teini-ikä ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Susanna suunnitteli tulevaisuuden uraansa. Hän tapasi Martinin, josta tuli hänen poikaystävänsä. Suhde syveni, mutta Susanna ei ollut vielä valmis menemään seuraavalle tasolle.
Kouluun saapui uusi opettaja, nimittäin tyttöjen lapsuuden suosikki Anssi Tuikku. Miehestä tuli Amandan laulunopettaja. Kaikki ei kuitenkaan sujunut hyvin, vaan vanhempien keskuudessa alkoi kiertää ilkeä huhu. Anssin väitettiin lähentelevän oppilaita, ja tästä valitettiin rehtorille. Amandaa kiellettiin tapaamasta Anssia.
***
Oli kulunut kuukausi siitä, kun Anssi Tuikku oli erotettu virastaan. Amanda ei ollut nähnytkään koko miestä sen jälkeen, kun häntä oli kielletty tapaamasta tätä. Hän oli kuitenkin ajatellut tätä päivittäin. Miettinyt mitä tämä oikein oli ajatellut siitä kaikesta. Oliko Anssi vain lähtenyt tappelutta? Kaipasiko Anssi heidän laulutuntejaan?
Kauaa Amanda ei saanut miettiä, kun Susanna pyyhälsi huoneeseen.
"Ai anteeksi", Susanna sanoi, "en tiennyt, että ole kotona. Aioin lainata yhtä mekkoasi..."
"Lainaa vain", Amanda sanoi apeasti.
"Mietitkö vieläkin sitä Tuiskua?" Susanna kysyi.
Amanda kohautti olkiaan.
"Olen pahoillani", Susanna sanoi. "Se oli osittain minun syytäni."
"En minä sinua syytä", Amanda sanoi. "Aikuiset vain haluavat ajatella pahinta."
Susanna yritti hymyillä myötätuntoisesti. "Kyllä se siitä."
Amanda ei ollut laulanut nuottiakaan sen jälkeen, kun Anssi oli kadonnut hänen elämästään. Ehkä hänen pitäisi etsiä uusi opettaja, uusi naisopettaja. Silloinhan ei voisi käydä mitään pahaa!
Ja silloin Amandan puhelin soi.
"Haloo?" hän vastasi arasti, sillä soittajan numero oli salainen.
"Hei Amanda." Se oli Anssi.
"Hei", Amanda sanoi yllättyneenä.
"En ehtinyt hyvästellä sinua kunnolla", Anssi aloitti. "Ihmettelet varmasti, miksi lähdin niin helposti."
Amanda vain ynähti vastaukseksi.
"Totuus on", Anssi sanoi raskaasti huokaisten, "että minun on pidettävä matalaa profiilia. Olin kuuluisuus, ja lehdet ovat yhä kiinnostuneita minusta. Jos potkuistani olisi nyt kirjoitettu skandaalijuttuja, sinutkin olisi sekoitettu niihin. Enkä halua sinulle sellaista julkisuutta. Oli sinun parhaaksesi, että lähdin."
Amanda ei saanut sanottua mitään.
"Älä ole vihainen minulle, Amanda", Anssi sanoi.
"En", Amanda sanoi tönkösti. Hän oli aivan ymmällään.
"En tiedä tapaammeko enää", Anssi sanoi, "mutta yhden asian haluan sanoa sinulle: Älä lopeta laulamista."
Sen jälkeen he hyvästelivät. Amanda oli häkeltynyt, mutta myös onnellisempi. Hän oli saanut vastauksia. Sitten hän alkoi miettiä, löytyisikö lähialueilta toista laulunopettajaa.
Samaan aikaan Susanna valmistautui treffeihin. Hänen poikaystävänsä Martin oli tulossa hakemaan häntä minä hetkenä hyvänsä.
Tänään on se päivä, Susanna mietti. Tärkeä päivä nuoren naisen elämässä. Tänään tytöstä nimeltä Susanna tulee oikea nainen.
Silloin ovikello soi.
"Hei", Martin sanoi, kun Susanna avasi oven. "Oletko valmis?"
"Olen", Susanna sanoi ujosti ja punastui aavistuksen.
Hän huusi hyvästit perheelleen ja lähti Martinin kanssa ulos. "Minne me olemme menossa?"
"Se on yllätys", Martin virnisti.
Käveltyään noin kilometrin he siirtyivät kulkemaan metsäpolulle. Viiden minuutin päästä metsä muuttui niityksi, ja Susanna huomasi viltin erään puun alla.
"Oi", hän huokasi.
"Arvasin, että pitäisit tästä", Martin sanoi ja auttoi Susannaa istuutumaan viltille.
He söivät Martinin tekemiä eväitä jännittyneen hiljaisuuden vallassa.
Susanna rikkoi hiljaisuuden ensin. "En jaksa enää odottaa."
"Oletko aivan varma?" Martin kysyi.
"Kyllä", Susanna painokkaasti. Hän asettui makuulle. Martin teki samoin.
"Kuule, minä rakastan sinua", Martin kuiskasi tohkeissaan.
"Niin minäkin sinua, mutta mennään jo asiaan", Susanna vastasi.
Martin sai yhtäkkiä annoksen itsevarmuutta. Hän kääntyi suutelemaan Susannaa, joka vastasi suudelmaan tavallista kiihkeämmin. Martin yritti avata samalla Susanna mekon vetoketjua, mutta tuloksetta. Lopulta Susanna avasi sen itse. Martin avasi suunsa, mutta Susanna ehti puhua ensin: "Älä kysy. Minä olen valmis."
Romeo oli taas uskaltautunut ystävänsä Erikan seuraan. Erikan vauvakuume oli lieventynyt reippaasti sen jälkeen, kun hän oli päätynyt hedelmöityshoitoihin ja saanut lapsen.
"Olin aivan hullu silloin aiemmin!" Erika puuskahti. Hän istui Romeon kanssa puistossa. Erikan tytär Meria istui minialtaassaan temmeltämässä.
"Minua kaduttaa niin paljon", Erika jatkoi. "Ja hävettää! Olen pahoillani. Kaikkea minä ehdottelinkaan..."
"Se on ihan ok", Romeo vakuutti. "Turha sitä on enää miettiä."
Erika huokaisi helpotuksesta.
"Hienoa kuulla", Erika sanoi. "Ehdin jo pelätä, että kantaisit minulle kaunaa ikuisesti."
"En tietenkään", Romeo naurahti. "Muuten, tiedätkö Merian isästä mitään?"
"Jotakin", Erika kertoi. "Sain eteeni kasan profiileja, joista sain valita mieluisimman. Niissä kerrottiin perustietoja hiustenväristä harrastuksiin ja allergioihin. Ei nimeä tai yhteystietoja kuitenkaan."
"Mutta jos Meria jonain päivänä haluaa tietää, kuka hänen isänsä on", Erika jatkoi, "hänellä on siihen oikeus."
"Jännittävää", Romeo sanoi. "Olen onnellinen puolestasi, Erika."
"Kiitos", Erika sanoi.
Palattuaan kotiin Romeo löysi Melissan keittiöstä. Tämä näytti haikealta.
"Armaani, onko kaikki hyvin?" Romeo kysyi, ja Melissa säpsähti.
"Mietin vain Amandaa", Melissa tunnusti. "Hän on yhä allapäin. Olikohan sittenkään oikein pyytää sen opettajan erottamista?"
Romeo mietti hetken. "Me uskoimme silloin tekevämme oikein."
"Amanda! Oletko siellä?"
Amanda nosti katseensa kirjasta. "Olen."
Melissa avasi oven varovasti. "Saanko tulla sisään?"
"Vaikka", Amanda sanoi olkiaan kohauttaen.
"Olet vieläkin allapäin", Melissa totesi surullisena. "Olen pahoillani, Amanda."
Amanda katsoi äitiään tietämättä mitä sanoa.
"Yritän vain sopeutua joukkoon", Melissa selitti. "Jos yleinen mielipide on se, ettei suhteenne ollut sopiva, meidän pitäisi kunnioittaa sitä..."
"Ei meillä ollut mitään suhdetta!" Amanda kiljahti. "Hän oli vain minun opettajani. Tietenkin olen allapäin, kun oma äitini ei usko sanojani!"
"Tiedän", Melissa kuiskasi. "Tiedän sen Amanda ja olen pahoillani. En ollut tarpeeksi vahva sanomaan muille vastaan", Melissa jatkoi. "Ja kun se huhumylly lähti pyörimään... Muutkin vanhemmat uskoivat sen miehen lähennelleen heidän lapsiaan. Se ei ollut vain minun syyni, vaikka en minä oikein toiminut."
Amanda puri huultaan ja pidätteli kyyneleitä. Lopulta hän ei voinut kuin purskahtaa itkuun. Melissa sulki tyttärensä tiukkaan syleilyyn. Kumpikaan ei sanonut mitään, hiljaisuuden rikkoi vain Amandan nyyhkytys.
"Saat anteeksi, äiti", Amanda kuiskasi lopulta.
Melissa hymyili ja suukotti tyttärensä otsaa. "Kiitos, kultaseni."
Myöhemmin Amanda oli piristynyt sen verran, että oli lähtenyt bileisiin Susannan ja Martinin kanssa. Pari oli varmaankin muhinoimassa jossain nurkassa, joten Amanda istui nurkkapenkillä yksikseen. Kauaa hän ei saanut yksin olla, kun joku lyöttäytyi hänen seuraansa.
"Moi, nimeni on Rane", nuori mies sanoi reippaasti hymyillen.
"Moi", Amanda tyytyi sanomaan.
"Sinähän pidät itseäsi vanhemmista miehistä?" Rane sanoi. "No, en ole kuin vasta kahdenkymmenen, mutta sinua vanhempi kuitenkin."
"Mistä olet sellaista kuullut?" Amanda kysyi otsa rypyssä.
"Kaikkihan tietävät, että sinulla oli sutinaa sen Tuikun hyypiön kanssa", Rane selitti.
"Eikä ollut", Amanda huokaisi.
"No me voisimme tutustua toisiimme paremmin, vai mitä luulet?" Rane jatkoi välittämättä Amandan vastahakoisuudesta. "Lauantaina on sen uuden komedian ennakkonäytös."
"Et sinä häviä siinä mitään", Rane muistutti, kun Amanda ei vastannut ja tuijotti vain eteensä.
"Olet oikeassa", Amanda myönsi. "Lauantai-iltaako sinä ehdotit?"
Samaan aikaan toisaalla Susanna etsi Martinia. Hän oli lähtenyt vessaan ja sieltä palattuaan saanut huomata, ettei Martin ollut odottanut sovitussa paikassa.
Mihin se jätkä on ehtinyt mennä? Susanna tuumi kurkkiessaan ympäriinsä. Tarkastettuaan uima-allasalueen ja alakerran Susanna kiipesi yläkertaan. Hän yllätti puolen tusinaa paria ja yhden kolmen koplan erinäisitä puuhista, kunnes kuuli yhden oven takana Martinin äänen.
Kenen kanssa hän oikein puhuu? Susanna mietti. Hän halusi tietää, keitä huoneessa oli ennen kuin avaisi oven.
"Meidän pitäisi lopettaa tämä", Martin sanoi.
"Vielä yksi kerta edes", toinen ääni sanoi. Susanna tunnisti sen oitis Juliettaksi.
"Minä en voi", Martin valitti. "Jokainen kerta on väärin Susannaa kohtaan."
"Et sinä häntä rakasta", Julietta sanoi.
"Rakastanpas!" Martin intti. "Tai no, en ole varma. Ehkä en enää..."
"Niin", Julietta johdatteli. "Minua sen sijaan rakastat, eikö niin?"
"Joo", Martin sanoi ujosti, ja sen jälkeen huoneesta ei kuulunut enää ääniä. Susanna epäili, että he suutelivat ja sitten... Hän ei halunnut kuulla enempää.
Alakertaan rynnättyään hän etsi hetken Amandaa, mutta huomasi tämän löytäneen seuraa. Hän päätti lähteä kotiin. Susanna oli yllättynyt, muttei järkyttynyt. Ehkä hänenkin rakkautensa oli salakavalasti hiipunut... Suhdetta ei tietenkään voinut jatkaa, mutta toisin kuin Martinilla, Susannalla oli munaa sanoa se ääneen. Susanna kirjoitti kävellessään Martinille viestin: "Jutellaan huomenna."
Martin oli ollut häpeissään saadessaan tietää, että Susanna oli kuullut hänen ja Juliettan herkästä hetkestä. Susanna kuitenkin selitti, ettei ollut vihainen.
"Sinä vain autoit minua huomaamaan, että suhteemme on lässähtänyt", Susanna ilmoitti topakasti. "Olisi kuitenkin ollut reilumpaa, että olisit kertonut minullekin, kun kerran huomasit sen jo aiemmin."
"Niin no... anteeksi", Martin sanoi.
He halasivat.
"Sinä olit minun ensirakkauteni, Martin", Susanna sanoi. "Muista se."
Martin hymyili. "Ja sinä olit minun. Muistan sen ikuisesti."
Amanda oli alkanut seurustella Ranen kanssa, ja Susanna oli kateellinen. Miksen minä voi löytää aikuista miestä, joka haluaa vain minut? Minäkin olen sievä ja tarpeeksi kypsä olemaan vanhemman miehen kanssa...
Hän istui olohuoneessa katsomassa televisiota, kun Amanda ja Rane hipsivät eteisestä yläkertaan ja kikattivat kuin pikkulapset.
"Olkaahan kiltisti", sanoi Romeo, joka istui myös sohvalla.
Susanna huokaisi äänekkäästi.
"Sinä olet vielä nuori, Susanna", Romeo sanoi kuin ohi mennen. "Älä kuulosta niin murheelliselta."
"Minäkin haluaisin vanhemman poikaystävän", Susanna tunnusti.
"Ei tässä talossa ole kuin minä ja Rane", Romeo sanoi ja iski silmää, "ja me kumpikin olemme varattuja."
Susanna katsoi isäänsä kuin tärähtänyttä. "Minun pitäisi lukea kokeeseen. En voi lähteä kaupungille pyörimään!"
"Hyvin se koe menee", Romeo vakuutti, eikä sanonut enää mitään muuta.
Susanna oli typertynyt. Millainen isä kehotti teini-ikäistä tytärtään etsimään miesseuraa kun kokeeseenkin pitäisi lukea!?
Hyvä isä, Susanna ajatteli. Sitten hän lähti huoneeseensa vaihtamaan ylleen jotain tyylikkäämpää.
Jokunen kuukausi vierähti. Susanna alkoi miettiä yliopisto-opintojaan miehen metsästyksen ohessa. Hän suunnitteli edelleen ryhtyvänsä opettajaksi ja sivuaineiksi hän aikoi valita liikunnan tai franskankielen.
Amanda sen sijaan oli onnellisesti yhdessä Ranensa kanssa. Rane ei ollut aloittanut yliopisto-opintoja, koska oli halunnut taiteilijaksi.
Ja nyt hänen taitonsa oli huomattu.
"Muistatko, kun teokseni julkaistiin Aika-lehdessä?" Rane kysyi.
"Kyllä", Amanda sanoi nyökäten. "Se oli hienoa."
"Sain sen myötä työtarjouksia", Rane jatkoi. "Osa oli pieniä, mutta minun haluttaisiin maalaavan Pyhän Pellervon temppelin seinäreliefit!"
"Mutta se temppelihän on... Simikaanissa", Amanda sanoi epäuskoisesti. "Kaukana."
"Niin on", Rane myönsi. "Ja maalaamiseen menee kuukausia, vähintäänkin."
"Joudumme olemaan pitkään erossa", Amanda sanoi. "Onko sinun pakko mennä?"
"Se on unelmani!" Rane julisti. "Mutta ei hätää, Amanda. Tule mukaani Simikaaniin ja mennään naimisiin!"
"Minä olen vasta kuudentoista!" Amanda puuskahti. "Oletko ihan sekaisin?"
"Tarkoitatko, ettet halua?" Rane sai vuorostaan olla epäuskoinen. "Etkö halua minun elävän unelmaani?"
"Haluan", Amanda sanoi. "Mutta minulla on omat unelmani. Ja ne eivät tällä hetkellä ole samoja kuin sinun."
"Tiedän", Rane huokaisi. "Tiedän."
"Ehkä niin on parempi", Susanna mietti kuultuaan, että Amanda ja kypsempi mies olivat lähteneet eri teille. "Nuorena on aikaa kokeilla erilaisia kumppaneita. Minäkin aion mennä yliopistoon sinkkuna ja vietän villiä elämää!"
Amanda oli murheissaan, mutta siskon rempseys piristi häntä. "Ehkä niin on parempi", hän toisti.
"Tuletko samaan yliopistoon kanssani?" Susanna kysyi. "Voisimme tehdä kaikkea hauskaa yhdessä."
Amanda mietti. Hän ei ollut päättänyt, mitä halusi opiskella, miksi hän haluaisi isona. Hän oli vielä niin nuori, miksi hänen pitäisi jo tietää, mitä aikoi tehdä seuraavat 40 vuotta?
"Ehkä", Amanda sanoi.
Ja niin kuluivat ne muutamat vuodet, joina Susanna aloitti opettajanopinnot yliopistossa, ja Amanda viimeisteli lukiotaipaleensa. Amanda oli kuin olikin päätynyt samaan yliopistoon kuin isosiskonsa ja hän oli valinnut pääaineekseen musiikin. Hän aikoi myöhemmin erikoistua lauluun, mutta harjoitteli kovasti myös pianonsoittoa.
"Upeaa Amanda!" Susanna kiljahteli, kun hänen siskonsa purki tavaroitaan asuntolassa. Amanda oli saapunut kampukselle vain muutamaa tuntia aiemmin. "Kuulitko, että yliopistolle perustetaan tänä syksynä huutosakki! Voimme molemmat hakea mukaan! Ja tiedätkö, huutosakkilaiset ovat kuumaa kamaa..."
"Niinkö?" Amanda sanoi kiinnostuneempana. Hänkin haluaisi totta vie olla suosittu.
"Kyllä", Susanna kihersi. "Jokainen haluaa huutosakkilaisen kanssa ulos. Joten me voimme vain valita mieleisemme ehdokkaan..."
"Hyvä on", Amanda sanoi. "Milloin karsinnat pidetään?"
"Kuukauden päästä", Susanna kertoi. "Mutta meidän on harjoiteltava ennen sitä."
"Selvä se."
Amandan vuosikurssilla muodostettiin aluksi bändit, joissa opiskelijoiden tuli harjoitella vapaa-ajalla ja tehdä ryhmätehtäviä yhdessä. Bändien muodostus tehtiin koe-esiintymisten perusteella. Amanda saisi varmasti solistin paikan, mutta hän harjoitteli tarmokkaasti myös pianonsoittoa. Hän halusi laulavaksi kosketinsoittajaksi.
Mitähän Anssi sanoisi, jos kuulisi minut nyt? Amanda pohti aloittaessaan uuden kappaleen. Hän soitti toisinaan Anssin kappaleita, mutta nykyään hän oli lähinnä keskittynyt rokahtavampaan tyyliin.
"Ja miksi se on niin vaikeaa", Amanda aloitti laulun, "antaa anteeksi ja unohtaa?"
"Sinullehan tämä on helppoa", Amanda manasi. Susanna oli laittanut soimaan nopeatempoisen kappaleen ja alkanut tahdittaa Amandan venyttelyä. "Opiskelet kuitenkin liikuntaa."
"Vain sivuaineena", Susanna virnisti. Hän pyörähti muutaman kerran ja teki sitten ketterän hypyn.
"En minä ole liikunnallinen", Amanda puhisi yrittäessään koskettaa varpaitaan.
"Ajattele niitä miehiä, jotka jonottavat seuraasi, kun olet huutosakissa", Susanna neuvoi kärsivällisesti.
Sillä kerralla ei nähty tuloksia, mutta muutaman viikon ankara harjoittelu teki tehtävänsä. Amandakin yletti varpaisiinsa ja pystyi hyppimään melko vakuuttavasti.
Susanna oli jo ensimmäisenä vuonnaan saanut töitä yhdestä kampuksen monista kahviloista. Hän oli oppinut baristan hommat nopeasti ja hän oli reipas asiakaspalvelija. Susannasta oli tullut luottotyöntekijä, joka sai työskennellä yksin. Lisäksi hän sai varsin vapaasti valita työvuoronsa ja lomansa. 
"Se tavallinen", tilasi eräs tyttö, joka kävi lähes päivittäin kirjoittamassa lopputyötään kahvilassa.
"Espresso inkiväärillä siis", Susanna virnisti silmää iskien. Hän muisti jokaisen kanta-asiakkaan suosikit. Hän oli myös oppinut tunnistamaan, mitä asiakkaat kaipasivat. 
Susannan opiskeluja työ ei sinänsä edistänyt. Hän ei voinut harjoitella koululaisten ohjausta tai liikuntaa. Kielitaito sentään kehittyi, koska kahvilat olivat vaihto-opiskelijoiden suosiossa. Aiemmin Susanna ei ollut pitänyt kieliopintoja kuin pakollisena pahana, jotka hän oli suorittanut välttävästi. Nyt hän suunnitteli jo valitsevansa lisää kielikursseja.
Ehkä voisin opettaa myös simlantia tai franskaa, hän mietti sekoittaessaan tuoreen inkiväärin kahvin sekaan. 
Huutosakin karsinnat järjestettiin kampuksen pienessä liikuntahallissa eräänä sunnuntaiaamuna. Susanna ei ollut nukkunut silmäystäkään, ja Amanda taas olisi mielellään jäänyt koisimaan vielä muutamaksi tunniksi.
"Nyt näytetään niille, mistä meidät on tehty!" Susanna uhosi pukuhuoneessa.
Karsintoja arvioivat huutosakin perustajat istuivat rivissä kentän laidalla, kun Susannan vuoro koitti. Hän oli suunnitellut haastavan koreografian, jotta tekisi suuren vaikutuksen. Susanna aloitti hitaasti, mutta loppua kohden tahti nopeutui niin, että arvostelijat haukkoivat henkeään. Lopun kruunasi ketterä voltti, ja ensimmäisenä hakijoista Susanna sai tuomaristolta aplodit.
Amandan vuoro oli vasta viimeisten joukossa. Häntä jännitti, vaikka hän olikin laulajana tottunut esiintyjä. Oli kuitenkin aivan eri asia tehdä yleisön edessä jotain, jota ei osaa niin hyvin. Hän aloitti esityksensä ja suoriutui siitä varsin kelvosti, kunnes lopun piruetti jatkui liian pitkään ja Amanda hoiperteli hetken kuin humalainen.
Arvostelijat julkistivat tulokset, kun hakijat olivat käyneet suihkussa ja vaihtaneet puhtaat vaatteet.
"Mukana joukkueessa ovat seuraavat hakijat", toinen arvostelija sanoi. "Susanna, Riikka, Netta, Lotta, Amanda..."
"Kuulitko, Amanda?" Susanna hihkui. "Me ollaan huutosakissa!"
Karsintojen jälkeen joukkueeseen valittujen kunniaksi pidettiin bileet. Amanda ja Susanna halusivat ottaa ilon irti huutosakista, ja he tälläytyivät oikein kunnolla. He halusivat olla edukseen, sillä huutosakissa oli 12 muutakin vetävän näköistä tyttöä. Nyt jos koskaan he olivat kampuksen kuumimpia.
"Nyt pitää vain valmistautua torjumaan epämiellyttävät pojat", Susanna julisti, kun Amanda oli saanut suortuvansa ojennukseen. "Meidän seuraamme haluavat kaikki!"
"Jep!" Amanda hihkaisi. Hän oli nähnyt kuinka elokuvissa huutosakkilaiset olivat koulun suosikkeja. Ja nyt hänestä tulisi suosikki.
Bileiden paikaksi oli valittu kampuksen amfiteatteri, jonne oli raahattu tiskijukan vehkeet ja pari baaritiskiä. Juhlissa oli tietenkin paikalla myös muuta porukkaa, mutta tuoreet huutosakkilaiset olivat illan tähtiä.
Tanssittuaan tunnin tai kaksi tytöt hakivat juomat tiskiltä ja jäivät seisoskelemaan tanssilattian läheisyyteen.
"Miten kukaan ei ole vielä huomannut meitä?" Amanda puuskahti.
Susanna pudisti päätään. "En ymmärrä. Mutta katso, tuolla suorastaan jonotetaan Marjutin seuraan!"
Marjut oli valittu huutosakin johtajaksi.
Amanda huokaisi. "Miksei meillä voi olla miesseuraa?"
Ja sitten, kuin taikaiskusta, he saivat miesseuraa. Joskin tämä seura oli sitä, mitä kukaan opiskelijatyttö viimeiseksi halusi: koripallojoukkueen laamamaskotti.
"Luulen, että voisin tehdä sinusta hyvin onnellisen", maskotti sanoi Susannan suuntaan.
"Miten? Oletko lähdössä?" Susanna kysyi pisteliäästi. "Minä ainakin olen."
Susanna kääntyi lähteäkseen, mutta laamamies oli yhtä vikkelä ja seisoi pian Susannan tiellä.
"Okei, älä ole ujo. Pyydä minua ulos", maskottimies sanoi. Hänen äänensä kaikui hassusti laaman pään sisällä.
"Hyvä on, mene ulos", Susanna totesi kylmästi ja jatkoi matkaansa vessaa kohti.
Perässä kulkenut Amanda jäi maskotin seuraavaksi uhriksi.
"Olenko nähnyt sinut jossain?" maskotti kysyi tihrustaessaan Amandaa naamarin onnettomien silmäaukkojen läpi.
"Kyllä, ja siksi en käy siellä enää", Amanda sanoi kipakasti ja työntyi sukkelasti maskotin ohi siskonsa perään. Hänen onnekseen maskotti jäi seisomaan paikoilleen pöllämystyneenä.
"Miten meitä lähestyvätkin vain tuollaiset... friikit?!" Susanna puuskahti, kun Amanda sulki naistenhuoneen oven. "Luulin, että huutosakin jäseniä piirittäisivät kaikki. Kaikki komeat ja suositut..."
"Niin", Amanda myönteli. "Mikä kaikkia vaivaa?"
Häntä harmitti enemmän se, että hän oli vasta toinen vaihtoehto Susannan jälkeen. Oli kyseessä sitten maskotti tai kuka tahansa.
"Kyllä tämä tästä", Susanna sanoi rauhoittuen. "Meidänkin seuraamme jonotetaan, kun joukkue on saanut näkyvyyttä."
"Aivan", Amanda sanoi. "Joten nyt vain ollaan panikoimatta ja odotetaan."
He tanssahtelivat aamukolmeen asti, ja lopulta päätyivät yksin nukkumaan omiin sänkyihinsä.
Kolme Susannan ja Amandan kaverusta oli tullut istumaan iltaa.
"Aion hakea vaihtoon Simlantiin", Selja kertoi.
"En osaa päättää Simlannin ja Simtalian välillä", Jonna puuskahti.
"Minulle Simpanja on aina ollut ainoa vaihtoehto", Iina julisti.
"Mitä?" Susanna kysyi. "Haetteko te kaikki vaihtoon?"
"Tietenkin", Jonna ja Iina vastasivat kuorossa.
"Kaikilla on mahdollisuus siihen", Selja selitti. "Ja vaihdosta on vain hyötyä. Ettekö te muka ole hakeneet mihinkään?"
"Ei", Susanna sanoi.
"Tule mukaani Simpanjaan!" Iina ehdotti.
"Höh, Simlanti on ainoa järkevä ratkaisu", Selja totesi.
"Kuulostaa mielenkiintoiselta", Amanda puuttui keskusteluun. "Kauanko meillä on aikaa hakea?"
Jonna mietti hetken. "Hakuaikaa on parisen viikkoa jäljellä."
"Mietitään nyt vielä, Amanda", Susanna toppuutteli.
"Nuorena pitää nähdä maailmaa", Iina sanoi kuin olisi itse vanha ja viisas.
"Me mietimme", Amanda sanoi. 
Seuraavalla viikolla oli kiireistä, mutta viikon lopulla tytöt ehtivät taas jutella vaihtoon lähdöstä.
"Olen miettinyt, Amanda", Susanna sanoi, kun tytöt olivat haravoimassa.
"No?" Amanda sanoi.
"Sitä vaihtojuttua", Susanna jatkoi. "Minusta meidän pitäisi lähteä. Sinulla tosin on vielä monta vuotta aikaa, mutta nyt on minun viimeinen mahdollisuuteni."
"Kyllä minä haluaisin mennä jo nyt", Amanda sanoi. "En tosin tiedä, minne haluaisin."
"Franska voisi olla mielenkiintoinen paikka", Susanna pohti. "Ja meillähän on sukua siellä."
"Niin", Amanda mietti. "Hanna-mummon siskohan asui siellä?"
"Jep", Susanna totesi.
"Katsotaan hakukohteita illalla", Susanna jatkoi. "Muuten, tehdäänkö tästä vähän uhkapeliä?"
Susanna hymyili ovelasti, ja Amanda aavisti pahaa.
"Mitä tarkoitat?" Amanda kysyi epäilevästi.
"Jos ei pääse vaihtoon, lähtee laamamaskotin kanssa ulos!" Susanna julisti virnistäen.
"Hyvä on", Amanda sanoi ja otti haasteen vastaan. "Mutta kenen? Heitä on monta."
"No arvotaan vaikka", Susanna sanoi. "Heitetään noppaa tai jotain."
"Kuulostaapa romanttiselta", Amanda huokaisi.
"Vaihtoon tai laaman syliin!" Susanna hihkaisi, ja tytöt löivät ylävitoset.
Amandalla oli kuitenkin vientiä ilman laamatreffejäkin. Hän oli useissa bileissä päätynyt jatkoille erään opiskelijatoverinsa kanssa. Mutta se, mitä illalla oli tapahtunut, oli aina aamulla unohtunut. 
Ei Amanda kuitenkaan mitään pitkää suhdetta kaivannut, ei ainakaan tämän miehen kanssa. Hän vain nautti siitä, että joskus joku lausui kauniita sanoja hänestä ja piti hyvänä.
"Olenko kertonut, että sinulla on kauniit silmät?" Viljami kysyi hieman takellellen.
"Ehkäpä", Amanda hymyili arvoituksellisesti.
"No", Viljami sanoi. "Ne ovat tosi kauniit."
"Ole hiljaa ja suutele minua", Amanda huokaisi ja painautui Viljamia. Amanda ei jaksanut miettiä, olivatko tällaiset heppoiset suhteet järkeviä. Nuorena piti kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, mutta toisaalta hän olisi halunnut kokeilla muutakin kuin Viljamia. 
Susanna oli innostunut ikihyviksi, kun oli nähnyt asuntolan kylpyhuoneesta ammeen. Hän oli aina ollut vaahtokylpyjen ystävä, ja mikään ei rentouttanut pitkän luennon jälkeen kuin kuuma kylpy. Niinpä Susanna upottautui kuplien sekaan ainakin muutaman kerran viikossa.
Miksi kukaan ei kiinnostu meistä? Susanna pohti vajotessaan lämpöiseen veteen. Amandalla nyt on satunnaista sutinaa Viljamin kanssa, mutta ei sitä lasketa.
Kylpy oli paitsi hyvä paikka rentoutua, myös oivallinen syvälliseen ajatteluun.
Nättejä me olemme molemmat. Ja huutosakissa. Arvosanamme ovat hyvää keskitasoa, joten luulisi kelpaavan sekä niille, jotka panostavat kaiken kouluun, että niille, joille koulun läpäisy riittää. Olen esillä harrastustoiminnassa ja töissä, eikä Amandakaan mikään nurkissa nyhjääjä ole.
Pohdinta ei ollut loppunut, kun Susanna oli saanut pyyhittyä kuplat kehostaan.
Olenko minä sitten liikaa esillä? Onko Amanda liian mysteerinen? Susanna mietti sipaistessaan kasvovoidetta nenäänsä. Pitäisiköhän meidän pukeutua eri tavalla? Mitä hyötyä on olla oma itsensa, jos se ei kelpaa kenellekään?
Sitten hän rauhoittui. Susanna hengitti syvään. Olen vielä nuori ja minulla on aikaa. Elämässäni on muutakin kuin parin löytäminen. Minun on oltava vain kärsivällinen ja odotettava. Vielä löydän jonkun, joka pyytää minua ulos tai joka suostuu lähtemään treffeille, kun pyydän...
Oli eräs huhtikuun lopun aamu. Aurinkokaan ei ollut vielä noussut.
"Amanda! Amanda!" Susanna kiljui. "Jonna soitti ja kertoi vaihtopäätösten tulleen!"
Amanda hyppäsi saman tien ylös ja kiiruhti alakertaan.
Susanna oli jo käynnistänyt koneen ja avannut sähköpostinsa. Saapuneet-kansiossa oli viesti, jonka otsikko oli "Vastaus vaihto-opiskeluhakemukseen".
"Okei, oletko valmis?" Susanna kysyi ja kääntyi siskonsa puoleen. Tämä kirjoitti täyttä päätä salasanaansa sähköpostin kirjautumisikkunaan.
"No niin", Amanda sanoi lyödessään enterin pohjaan. Sähköpostikansio alkoi latautua.
Sitten ruutuun lävähti Saapuneet-kansio, jossa odotti yksi avaamaton viesti. Amanda vilkaisi Susannaa, joka virnisti hermostuneena.
"Klikataan, kun sanon nyt", Susanna ehdotti. Amanda nyökkäsi hitaasti.
"N... y... t", Susanna sanoi hitaasti. Ja sitten: "Nyt!"
Molemmat tytöt klikkasivat viestin auki.
Hetken oli hiljaista, kun he lukivat viestinsä. Sitten kuului yksi valtava riemunkiljahdus ja yksi masentunut parahdus: "Joudunko minä nyt ulos laamamaskotin kanssa?!"
***
Ja vaihtohakemusten tulos selviää tietenkin äänestyksellä.
Ja kuten aiemmin sanoin, saatte äänestää kahtaa juttua! ;D
>> Äänestykset täällä!
(Vain tuohon äänestyspostaukseen tulleet äänet laitetut äänet lasketaan ;))
Välissä tulee siis Jesse-osa, joka on jo valmiiksi kirjoitettu, mutta kuvat puuttuvat :)
Laitan postauksen äänestyksen voittajasta kunhan tulos ratkeaa, ja osaattehan te laskea ;) (Hyväkin vain jos laskette, minulla on aina ongelmia äänien laskemisen kanssa. Kun tarkistan tuloksen, on se aina muuttunut -_-)
Seuraava perijäosa on varmaankin pelkkää yliopistoa. En ole vielä suunnitellut, koska perijä vaikuttaa asiaan :) Tai sitten puoliksi yliopistoa ja puoliksi kotitontilla oleilua. Ja uudella kotitontilla ;) Vaikkakin se uusi talo on aika samantyyppinen kuin vanha, isompi vain :D
Kommentit ovat kivoja ja muistakaa äänestää! ;)
***
