Aiemmin tapahtunut:
Emmin ja Peten vanhin lapsi Rami ihastui yliopistossa serkkuunsa Millaan. Kielletty rakkaus oli isälle liikaa ja hän katkaisi välit poikaansa. Rami päätti kuitenkin jatkaa eloaan Millan kanssa.


***



Yliopiston jälkeen Rami oli asunut muutaman vuoden eräässä Kaunialan lähiössä. Hän oli mennyt Millan kanssa naimisiin, ja sen jälkeen Emmi oli alkanut kysellä lapsenlasten perään. Emmi oli jankuttanut asiasta loputtomasti.



Rami oli kyllästynyt kyselyyn pian ja hän oli päättänyt muuttaa Millan kanssa. Milla oli aluksi ollut ajatusta vastaan, mutta lopulta myöntynyt. Toisin kuin Rami, Milla oli läheinen perheensä kanssa ja olisi mielellään asunut näiden lähellä.



Milla oli kuitenkin nopeasti tottunut elämään Laiholaaksossa. He olivat saaneet nopeasti ystäviä. Hannan saatua lapsia Emmi oli rauhoittunut, mutta Rami ja Milla päättivät jäädä Laiholaaksoon.



Pikkujalkojen tepsutusta ei heidän talossaan kuultu. Ainakaan pienten ihmisjalkojen. Kolmantena asukkina talossa oli Muppe-niminen sekarotuinen koira.



"No niin, Muppe", Rami sanoi. "Näin esität kuollutta."
Muppe katsoi tarkkaan, mitä Rami teki. Oliko isäntää sattunut? Muppe uikutti surkeasti ja tökki Ramin päälakea kuonollaan.



"Ei, ei pöhkö koira", Rami naurahti. "Sinun piti matkia minua."
Muppe haukahti pölhösti ja heilutti hännäntöpöään.
"Okei", Rami hymähti. "Jatketaan harjoituksia huomenna."



Rami ja Milla kestitsivät usein ystäväpariskuntiaan, ja heillä oli lähes joka viikko illanistujaiset. Tällä kertaa vieraina oli Millan Roni-veli perheineen.
"Oli suorastaan ihme, että pääsimme tämän päivän aikana perille", Roni päätti tarinansa heidän tulomatkastaan.



"Hurjaa", Milla sanoi aavistuksen sarkastisesti.
"Niinpä", Ronin vaimo Klaara sanoi. "Matkamme jatkuu jo huomenna."
"Mitäs halusit vierailla kaikkien sukulaisten luona", Roni tokaisi.



"Entäs Silmu? Oletko viihtynyt lomalla?" Rami kysyi Ronin ja Klaaran tyttäreltä, joka oli jäänyt huomiotta.
"On se ihan kivaa", Silmu sanoi ujosti.



"Aivan totta", Roni sanoi muistaessaan jotain. "Ostin Silmulle sellaisen kännykän, jolla voi pelata 'Ärtsyjä lintuja'. Matka menee nopeasti pelaillessa. Vai mitä, Silmu?"
"Joo, isä", Silmu sanoi nöyrästi.



Illan tullen miehet vetäytyivät pihalle. Klaara ja Milla puhuivat naisten juttuja, ja Silmu leikki Muppe-koiran kanssa.
"Ettekö te aio hommata jälkikasvua?" Roni kysyi.



"Emme ole oikein puhuneet asiasta", Rami sanoi kohauttaen olkiaan. "Olemme tyytyväisiä nykytilanteeseen."
"Ihan järkevää", Roni myönsi. "Lapsista on iloa, mutta ensimmäiset vuodet ovat yhtä itkua ja sotkua. Ei siinä paljoa ehdi muuta ajatella."



Niin tai näin, Rami ei kokenut tarvitsevansa lapsia. Hänellä oli ihana vaimo, mukava talo mukavalla alueella ja suloinen koira. Ei siihen lapsia tarvittu!



Kauppareissuilla naapurin rouvat päivittelivät lasten rikkomia ikkunoita ja kalliita lukukausimaksuja. Toinen valitti lasten mankuvan koko ajan koiraa tai ponia.
Niiden keskustelujen kuuntelu sai Ramin entistä tyytyväisemmäksi hänen ja Millan valintaan.



Eikä Rami uskonut lapsia hankkineiden ystäviensä viettävän niin rauhaisia sunnuntaiaamuja. Rami oli herännyt kymmeneltä ja luvannut valmistaa aamiaista.



"Et olisi noussut näin aikaisin." Rami säpsähti kuullessaan Millan äänen takanaan. "Me lisimme voineet makoilla peiton alla koko päivän."
"Syödäänkö ensin?" Rami kysyi.



"Miten teillä miehillä on aina mielessä väärät asiat?" Milla kysyi ja räpsytti ripsiään. Rami unohti pannukakkutaikinansa saman tien.



Pelkkää ruusuilla tanssimista ja kuhertelua heidän elämänsä ei suinkaan ollut. Milla työskenteli usein pitkälle iltaan, ja Rami vietti monet arki-illat yksin television ääressä.



Rami heräsi töihin jo kukonlaulun aikaan, jolloin Milla oli vielä nukkumassa.
He tekivät paljon töitä, mutta siten he saivat paljon rahaa ja niin mahdollsiuuden lomailla paljon.



Hanna ja Benjamin olivat tulleet vierailulle ilman lapsiaan. Jopa Roosa-vauva oli uskallettu jättää kotiin.
"Onhan se helpottavaa olla erossa heistä", Hanna myönsi.



"Vaikka samalla onkin ikävä", Benjamin jatkoi.
"Nyt kun teidän ei tarvitse huolehtia nukkumaanmenoajoista", Milla aloitti, "voisimme mennä teatteriin."
"Niin Laiho-teatterissa menee se Eeppinen spektaakkeli -näytelmä, josta kirjoitettiin lehdessä", Rami kertoi.



"No, mikä ettei", Hanna sanoi, ja Benjamin nyökkäsi.
"Aikuisten illalle!" Rami sanoi ja kohotti viinilasiaan. Muut seurasivat esimerkkiä.



Joitakin kuukausia myöhemmin Rami oli yksikseen kävelyllä. Hän sattui kävelemään erään leikkikentän ohi.
"Et saa minua kiinni!" Yksi tytöistä kirkui.



Rami pysähtyi katsomaan lasten touhuja. Olipa lapsuus huoletonta aikaa! Ja noiden lasten vanhemmat olivat varmasti ylpeitä reippaista lapsistaan.
Olisinkohan minäkin, jos minulla olisi lapsi?



Se ajatus sai liikkeelle erään tapahtumaketjun.
Rami katseli leikkikenttää vielä hetken. Sitten eräs tuima täti hääti hänet pois ja mutisi samalla nykypäivän namusetien röyhkeydestä.



Outo ajatus kypsyi Ramin päässä viikkokausia. Työpäivät kuluivat hajamielisesti vaellellessa. Sitten erään kerran, kun Rami oli tullut kotiin, hän päätti kertoa asiasta Millallekin.



"Kulta, näin tänään aivan ihanan perheen", Rami kertoi ihastuneesti, ja Milla katsoi häntä ilmeettömästi. "Lapset olivat nauravaisia, ja vanhemmatkin olivat niin onnellisia."
"Hyvä heille", Milla totesi.



"Varsinkin heidän taaperonsa", Rami huokaisi. "Suloisin napero, jonka olen koskaan nähnyt."
"Haluatko sinä lapsen?" Milla sanoi vakavalla äänellä.
"En tiedä. Ehkä. Taidan haluta", Rami sanoi naurahtaen.



"Rami", Milla puuskahti ja hengitti syvään rauhoittuakseen. "Minä luulin, ettet halua ollenkaan lapsia."
"Niin minäkin", Rami selitti. "Biologinen kelloni on tainnut jätättää."
"Me olemme jo aika vanhoja hankkimaan lapsia", Milla sanoi.



"Isä ja äiti olivat paljon vanhempia, kun Lassi syntyi", Rami perusteli. "Helmistä puhumattakaan."
"Minulla on ura, Rami!" Milla parahti. "Olen rakentanut uraani vuosia! Raskaus ja äitiysloma pilaisivat kaiken!"



"Niin, mutta", Rami aloitti, mutta Milla pudisti päätään.
"Kymmenen vuotta sitten olisin voinut suostua", Milla sanoi katsomatta puolisoaan. "Olen varmaankin itsekäs, kun sanon nyt ei."



Milla käveli pois olohuoneesta, eikä Rami yrittänyt estää.
Olisi pitänyt ottaa asia esille varovaisemmin, Rami tuskaili. Voisimmehan me adoptoida. Silloin Milla ei tarvitsisi pitkiä lomia. Mutta adoptioprosessi kestää pitkään...



Rami ei puhunut lapsenteosta enää. Hän yritti unohtaa asian, mutta aina lapsia nähdessään hänet valtasi kaipuu.
Milla oli ollut tavallista vaiteliaampi ja hän oli vältellyt lapsia sivuavia puheenaiheita.



Juuri kun Rami oli lopettamassa kirjansa lukemista, Milla tuli yläkertaan.
"Hei", Milla sanoi arasti, ja Rami nyökkäsi.



Milla istuutui sängyn laidalle. "Olen miettinyt."
Rami katsoi vaimoaan. "Mitä olet miettinyt?"
"Lapsia", Milla vastasi. "Olen minäkin joskus halunnut oman pikkuisen. Luovuin ajatuksesta, koska sinä et silloin halunnut lasta."



"Milla, mikset ole sanonut?" Rami kysyi.
"Keskitin kaiken energiani uraani", Milla kertoi. "Ja minähän olen menestynyt."



Rami katsoi vaimoaan ymmärtävästi.
"Pidän työstäni", Milla sanoi. "Mutta voisin kuitenkin harkita lasta."
"Oletko tosissasi?" Rami kysyi hymyillen.



"Kyllä", Milla sanoi nyökäten. Rami istuutui hänen viereensä.
"Älä sitten harkitse liian pitkään", Rami sanoi. "Me nimittäin olemme aika vanhoja."
Milla mottasi miestään leikkisästi olkapäähän.



Milla suostui kuin suostuikin yrittämään. "Sehän on kuitenkin arpapeliä. Emme välttämättä onnistu."
"Jos se on minusta kiinni, niin onnistumme", Rami julisti.



Arpaonni ei kuitenkaan ollut suosiollinen. Kului melkein vuosi yrittäessä, kunnes pariskunta alkoi vaipua epätoivoon.



"Onkohan jokin vialla?" Milla kysyi. Vauvakuume oli vihdoin tarttunut häneenkin. "Mitä jos olemmekin hedelmättömiä?"
"Tai jos toinen meistä on", Rami sanoi vakavalla äänellä. "Sekin riittää."



"Tai jos me olemme liian vanhoja", Milla nyyhkäisi. Hän oli muutamaa kuukautta aiemmin täyttänyt 39 vuotta.
"En usko", Rami yritti lohduttaa. "Me voimme mennä lääkärille."



"Mutta ei kerrota kenellekään", Milla vannotti. "En halua kenenkään tietävän."
"Ei sitä tarvitsisi hävetä", Rami sanoi lempeästi, mutta lupasi kuitenkin olla kertomatta.



"Teimme kaikki tavalliset testit, mutta emme löytäneet mitään poikkeavaa", lääkäri kertoi viikkoa myöhemmin. "Teillä on ollut vain huonoa tuuria."
"Todella huonoa tuuria", Rami tokaisi. Hän oli yllättynyt tiedosta.



"Jatkatte vain samaan malliin, niin eiköhän se lapsi kohta ala tulla", lääkäri sanoi iskien silmää.
"Mutta jos huono tuuri jatkuu?" Milla puuttui puheeseen. "Meillä ei ole vuosikausia aikaa odottaa onnen kääntymistä..."



"No siinä tapauksessa voin suositella Martta-muorin taikatippoja. Muutama tippa iltateehen, ja johan alkaa lapsia tulla ovista ja ikkunoista!" Lääkäri hohotti, ja Rami ja Milla vaihtoivat katseita. Kai tämä vielä onnistuisi?



Lääkärikäynnistä kului jonkin aikaa. Rami oli juuri palannut ruokakaupasta ja hän suunnitteli illallista. Hän oli laskemaisillaan ostoksia alas, kun Milla kutsui häntä: "Rami!"



"Mitä nyt?" Rami kysyi. Millan ilmettä oli vaikea tulkita. Tämä oli tavallaan kauhistunut, mutta innoissaan.
"Se onnistui!" Milla kiljahti.



"Mikä onnistui?" Rami kysyi yhä kummastuneempana. Hän laski ostokset käsistään.
"Lapsi!" Milla naurahti hermostuneesti. "Me saamme lapsen, Rami! Minä olen raskaana."



"Etkä!" Rami virnisti kuin Hangon aurinko.
"Olen, olen!" Milla nauroi ja itki yhtä aikaa.
"Mitäköhän äitini sanoo, kun kuulee tästä?" Rami nauroi. "Hän on odottanut tätä viisitoista vuotta!"



"Älä soita nyt", Milla pyysi ja suukotti miestään. "Juhlitaan ensin kaksistaan. Huomenna voimme soittaa sukulaisille."
"Sopii", Rami naurahti.



Kuultuaan uutiset Emmi oli kiljunut riemusta. Hän oli halunnut saman tien ultraäänikuvan, mutta Rami oli toppuutellut ja sanonut, ettei kuvaa vielä ollut.
"No lähetät sen heti, kun saatte sen", Emmi oli sanonut.



Mieheksi Rami oli poikkeuksellisen innokas sisustamaan lastenhuonetta. Hän oli hetkessä vaihtanut kuukauden palkkansa pinnasänkyyn, hoitopöytään ja erinäisiin välttämättömiin ja turhiin tavaroihin.



"Toivottavasti olet noin innoissasi vielä silloin, kun lapsi on syntynyt", Milla hymähti.
"Totta kai olen, kulta!" Rami hihitti innoissaan.
"Sinä olet hullu", Milla puuskahti.
"Hulluna on hyvä olla", Rami lauleskeli ja sai Millan pyöräyttämään silmiään.



Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Rami pääsikin ihailemaan esikoistaan. Tyttö oli silmiään lukuun ottamatta kuin ilmetty äitinsä. Pikkuinen sai nimekseen Stella.



"Nyt me olemme perhe", Rami julisti. "Kokonainen perhe."
"Eli olet tyytyväinen yhteen lapseen", Milla sanoi.
"Ainakin tällä hetkellä", Rami naurahti.
"Minäkin olen", Milla hymähti ja laski päänsä Ramin olkapäälle.



"Miten nuo roikkuvat härpäkkeet voivat olla noin mielenkiintoisia?" Rami kummasteli, kun Stella kurotteli laamalelua.
"Kyllä sinäkin ihmettelisit kohdatessasi aivan uuden maailman", Milla sanoi tietäväisesti.



Stellasta kasvoi suloinen tytöntyllerö. Ainoana lapsena tyttö oli hemmoteltu, ja Rami oli jo varannut paikan kalliista yksityiskoulusta.
"Sinusta tulee sitten juristi tai lääkäri", Rami suunnitteli.



"Minä haluitin olla eläintenhoitaja!" Stella sanoi, ja Rami naurahti.
"Eihän se nyt ole mikään kunnon ammatti", Rami yritti selittää tyttärelleen, joka kertoi jo innokkaasti eläimistä, joita eläintarhassa asui.
"Puhutaan ammateista myöhemmin", Rami päätti. "Nyt syödään!"



Rami halusi taas kerran esitellä päivänsädettään äidilleen ja siskolleen. Hän oli ottanut varta vasten lomaa ja lähtenyt Stellan kanssa käymään lapsuudenkodissaan. Milla oli jäänyt kotiin työkiireisiin vedoten.



Stella oli alakerrassa mummonsa ihasteltavana. Rami oli päättänyt kohdata pelkonsa ja puhua isänsä kanssa. Kynnystä madalsi se, ettei isä todennäköisesti sanoisi vastaan.
"Isä?" Rami sanoi istuutuessaan Peteä vastapäätä. Pete ei tietenkään vastannut.



"Toin Stellan näytille", Rami kertoi. "Hän on sinun lapsenlapsesi... Vai pystytkö koskaan antamaan anteeksi?" Rami ajatteli ääneen. "Ehkä et haluaisikaan nähdä Stellaa."
Pete hengitti tasaisesti ja tuijotti tyhjyyteen.



"Ei sillä sinänsä ole väliä", Rami jatkoi yksinpuheluaan. "Olemme pärjäilleet hyvin tähänkin asti. Mutta ehkä sinä voisit kuitenkin... antaa anteeksi?"
Ja silloin Pete nyökkäsi. Hädin tuskin huomattavasti. Vai näkikö Rami omiaan?



"Isä?" Rami sanoi ja odotti Peten reagoivan uudestaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Näinkö minä näkyjä? Rami mietti. Alkaako isä toipua? Ja ennen kaikkea - antoiko hän anteeksi?


***


Joo, loppu oli aika random :-------D
Joka tapauksessa Rami palaa kotiinsa ja elelee sitten Millan ja ainoaksi jäävän lapsensa kanssa. En uskalla luvata jälleen näkemisiä tulevissa osissa. Tai riippuu siitä kuinka sympaattinen Stellasta kasvaa. :>

Olisin tavallaan halunnut, että Milla ja Rami olisivat pysyneet lapsettomina, mutta olin liian utelias... 8D

Pelasin tämän osan aika nopeasti, joten en miettinyt juonta erityisen tarkkaan. Siksi osa on melko tasapaksu.
Tuo talo on vaan niin kiva. Tykkäsin pelata sillä :D Se on siis joku pelin mukana tullut talo (varmaan peruspelistä tai alkupään lisäreistä), jota olen muokkaillut. Ja ulkoseinät olen siis tehnyt itse. (Mainostan aina kun mahdollista :'---D)
Ja sänky vaihtui tyylikkäästi kesken kaiken LOL

Joo, tuossakin todellisuudessa on jokin aurinkoinen kaupunki nimeltä Hanko.

Okei, minulla taitaa olla joku "outojen nimien kausi"... Silmu ja Stella : D
Silmu sai muuten pikkuveljen, jonka nimesin Terhoksi :--D

Rami on lopussa noin 42-vuotias. Stella on Roosaa kolmisen vuotta nuorempi ja vanhimpaan serkkuun Siiriin on ikäeroa peräti 27 vuotta :D

Ramilla on vähän tuollainen porvariperhe, mutta ensi osassa päästäänkin aivan päin vastaisiin tunnelmiin...

Kommentit = <3


***