Teen Tessan ja Anitan elämästä siis kaksi osaa, ensimmäinen tulee nyt (yllätys!) ja toinen jossain vaiheessa, kaksi tai kolme "perusosaa" tulee välissä. Tässä osassa olevat tapahtumat sijoittuvat osien 20 ja 21 aikoihin. Eli tämä osa alkaa siitä, mistä osa 20 ja loppuu samaan kohtaan kuin 21.
(Ja sovitaan, että Anita on suunnilleen kolme vuotta Tessaa ja Annukkaa nuorempi :-))

***



Tessa ja Björn muuttivat yhteen valmistuttuaan yliopistosta. He eivät olleet oikein koskaan puhuneet koko asiasta, yhteisestä tulevaisuudesta tai unelmista. Yhdessä asuminen vain tuntui niin itsestäänselvältä.



"Sinä siis sait sen tarjoilijan paikan?" Tessa kysyi, kun Björn palasi työhaastattelusta.
"Sain", Björn hymyili vinosti. "Vaikka jouduinkin vähän tinkimään palkasta. Se vain kuulostaa niin hyvältä paikalta."



Tessa itse oli taas isänsä tavoin kiinnostunut urheilu-urasta. Hänet oli palkattu lasten koripallovalmentajan apulaiseksi. Palkka ei ollut kummoinen, mutta jostainhan sitä oli aloitettava.



Heillä ei ollut paljoa rahaa, mutteivät he köyhiäkään olleet. Elämä kulki omalla painollaan, eikä Tessalla tai Björnillä ollut aihetta valitukseen.



Vaikka heiltä toisinaan udeltiin häistä ja lapsista, ei kumpikaan mennyt hämilleen tai osannut sanoa asiasta sen kummempia.
"Emme me puhu niin suurista asioista", Tessa kertoi. "Elämme päivän kerrallaan. Ei meillä ole mikään kiire."



Kiire tai ei, aina asiat eivät ilmoita tulostaan.
"Arvaa mitä?" Tessa kysyi hymyillen, eikä Björn todellakaan osannut arvata. "Me saamme vauvan."
"Ihan totta?" Björn naurahti ja tajusi sitten, ettei Tessa pilaillut.



"Kyllä, kyllä", Tessa sanoi. "Raskaus on vasta ihan alussa."
"Aika jännittävää", Björn hymyili leveästi.
"Niin onkin", Tessa myönsi.



"Todella uskomaton juttu!" Björn sai sanottua.
"Eikö olekin?" Tessa nyökkäili. "En itsekään meinannut aluksi uskoa sitä."



"Voimmekohan makailla näin kahdestaan, kun nyyttimme on tullut maailmaan?" Tessa mietiskeli eräänä leppoisana sunnuntaina.
"Yritetään parhaamme", Björn hymyili.



"En malttaisi odottaa, vaikka minua pelottaakin", Tessa kuiskasi.
"En minäkään", Björn kuiskasi takaisin. "En minäkään."



Pian mitään odotettavaa ei ollutkaan, kun Tessa joutui vatsakipujen ja verenvuodon vuoksi sairaalaan, jossa hän sai tietää raskauden päättyneen keskenmenoon.



"Mitä minä tein väärin?" Tessa niiskutti, kun hän oli päässyt kotiin toipumaan. "Mikä meni vikaan? Minä..."
"Eihän se sinun syysi ollut", Björn sanoi hiljaa.



Ja Björn oli oikeassa. Lääkärin mukaan keskenmenolle ei ollut ollut mitään erityistä syytä. "Valitettavaa, mutta niin vain käy joskus."



"Ja minä kun olin jo niin valmistautunut", Tessa huokaisi surumielisesti.
Björn katsoi Tessaa ja yritti keksiä jotain sanottavaa kuitenkaan onnistumatta.



Björn halusi kaikin keinoin piristää Tessaa ja keksi viimein hyvän idean. Tai niin hän ajatteli.
"Kultaseni", Björn sanoi hiljaa ja hymyili ujosti, ja nosti pienen samettirasian pöydälle.



 "Voih", Tessa sai sanottua ja pudisti sitten päätään. "Ei, ei."
Björn tajusi heti, ettei hänen ideansa toiminut. Tessa työnsi rasian takaisin Björnin avaamatta sitä.



"Ei se ole sinun syysi", Tessa sanoi. "En vain voi ajatella nyt mitään tällaista."
"Minä vain ajattelin..." Björn sanoi ja mietti samalla, mitä oli oikeastaan ajatellut. "Olen pahoillani."



He yrittivät jatkaa elämäänsä mahdollisimman normaalisti, mutta muisto lapsen menetyksestä oli mukana joka tilanteessa.



Björn nukkui sohvalla silloin, kun Tessa halusi olla yksin. Heidän oli vaikeaa puhua keskenään, mutta onneksi sukulaiset jaksoivat puuttua asiaan.



"Olihan se nyt aika tahditonta", Annukka totesi, kun hän oli katsomassa Tessan ja Björnin vointia.
"En vain tiedä, mitä tehdä", Björn voihkaisi.



"Ei missään kerrota, mitä tällaisessa tilanteessa tehdään", Björn kuiskasi.
"Puhukaa", Annukka neuvoi. "Jatkakaa elämää. Tiedän, että se sattuu, mutta ette te voi jumiutua tähän hetkeen."



Björn huokaisi syvään. "Tiedän. Päivä kerrallaan ja niin edelleen."
"Kyllä te siihen pystytte", Annukka sanoi ja hymyili rohkaisevasti. "Ja me olemme teidän tukenanne."



Björnin ja Tessan elämä palasi hiljalleen vanhoihin uomiinsa, mutta lapset olivat yhä vaikea puheenaihe.



Anita valmistui yliopistosta ja vanhempiensa ja sisartensa yllätykseksi hän karkasi valmistajaisjuhlistaan suoraan maistraattiin Väinön kanssa.



"Kyllä minä halusin isot häät", Anita myönsi, "mutta sitäkin enemmän halusin naimisiin!"
"Minä pidän enemmän tästä ratkaisusta", Väinö sanoi. "Vaikka vanhempani olisivatkin halunneet olla paikalla."



"Ei meidän tarvitse elää muita miellyttääksemme tai muiden odotusten mukaan", Anita julisti, eikä Väinö voinut kuin hymähtää huvittuneena.



Björn oli ylennetty apukokiksi, ja elämä alkoi näyttää hiljalleen valoisammalta. Hän ei uskaltanut puhua suurista tulevaisuuden suunnitelmista, mutta Anitan naimisiinmeno oli saanut Tessankin mietteliääksi.

Ehkä ei kuluisi kauaa, kun Tessakin ottaisi Björnin sormuksen vastaan. Sopi vain toivoa.



Talvi oli alkanut vasta tehdä tuloaan, kun Anita huomasi jotain outoa terveydentilassaan. "En kai minä vain ole raskaana?" Hän mietti hädissään, kun hän ryntäsi vessaan kolmatta kertaa samana aamuna.



Vaikka Anita kuinka toivoi muuta, hän oli raskaana. Ei hän kaivannut ketään kolmatta osapuolta elämäänsä. Väinö oli kaikki, mitä hän tarvitsi ja halusi.
"Pitänee totutella asiaan", Anita huokaisi alistuneena.



"Hyvä juttu se on", Väinö yritti saada Anitaa paremmalle tuulelle.
"Ehkä", Anita tuhahti. "En minä halunnut... Vielä... Ehkä joskus", hän sopersi.
"Älä hermoile", Väinö sanoi rauhallisella äänellä. "Sinulla on kuukausikaupalla aikaa totutella asiaan."



Nekin kuukaudet tuntuivat kuluvan hujauksessa. Anita ei löytänyt raskaudestaan hyviä puolia, vaikka kuinka yritti. Hän ei voinut tietenkään valittaa asiasta Tessan kuullen, mutta Väinö ymmärsi vaimoaan.
"Tulee raskausarpiakin! Ja hirveä laihdutusrumba", Anita valitteli.



Väinö, joka oli suorastaan immuuni kaikelle Anitan valitukselle, jaksoi pysyä positiivisena. "Vuoden päästä naurat tälle kaikelle."
"En minä jaksa ajatella niin kauas", Anita voihkaisi ja sai taas Väinön nauramaan.



Se tosiasia, että Anita oli raskaana, sai Tessan toiveikkaaksi elämänsä suhteen. Hän valmisti illallisen, pukeutui juhlavasti ja istutti avomiehensä pöydän ääreen.



"Meidän... Minun on aika siirtyä vähän eteenpäin", Tessa sanoi ja yritti hymyillä rohkeasti. Hän alahuulensa kuitenkin tärisi.
"Ei meillä ole kiire", Björn sanoi nopeasti.



"Ei niin", Tessa totesi. "Ei niin. Olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa..."
Björn katsoi Tessaa kysyvästi. Hän ei tiennyt, mitä odottaa.



Tessa otti esiin pienen samettirasian. Täsmälleen samanlaisen kuin se, jota hän ei ollut ottanut vastaan.



"Mentäisiinkö vihdoin naimisiin?" Tessa henkäisi, kun Björn otti rasian hänen kädestään ja avasi kannen.



"Mennään", Björn sanoi hiljaa. Hänen silmissään oli onnenkyyneleitä.



"Heti kesällä", Tessa ideoi. "Ja kutsutaan perheemme. Pienet häät kuitenkin."
"Mitä vain haluat", Björn lupasi, sillä hän oli niin onnellinen.



"Ja", Tessa sanoi, nielaisi ja huokaisi sitten, "hankitaan lapsiakin vielä jonain päivänä."
"Kuulostaa hyvältä", Björn sanoi ja suuteli sitten kihlattuaan.



Anita oli kutsunut äitinsä ja sisarensa syömään. Tessa oli joutunut töidensä vuoksi kieltäytymään kutsusta, mutta Annukka oli päässyt paikalle.
"No, miten raskaus sujuu?" Elena kysyi, sillä tiesi, että se ärsyttäisi Anitaa.



"No tarpeeksi hyvin", Anita puuskahti ja toivoi, että puheenaihetta vaihdettaisiin pian. "Miten sinulla ja... Ainolla menee?" Hän osoitti kysymyksensä Annukalle.
"Hyvin kai", Annukka kohautti hartioitaan. "Se kolmiodraamajuttu vain painaa mieltä."



"Ai niin", Anita sanoi. "Olin jo unohtanut koko jutun."
"No, Aino ei ole", Annukka huokaisi. "Hän on koko ajan varpaillaan. Ja aivan turhaan."
"Eiköhän hän kohta opi", Elena sanoi sitten.



"Hänen on pakko", sanoi Anita totisesti, ja Annukka nyökkäsi.
"Kyllä minä uskon, että hän pystyy siihen", Elena sanoi luottavaisesti.



Toisinaan Elena tuli vierailulle yksikseen.
"Äitini aina sanoi, että lapset kannattaa hankkia nuorina, että jaksaa", Elena sanoi.



"Niin, kyllä minäkin muistan", Anita vakuutti. Vaikka mummon kuolemasta oli jo melkein kymmenen vuotta, oli tämän muisteleminen vaikeaa. "Olisipa hän täällä."
"Sitä minäkin toisinaan toivon", Elena sanoi hiljaa.



Sitten he vaihtoivat puheenaihetta ja keskustelivat loppupäivän vauvanvaatteista ja lopulta siitä, mihin yliopistoon pienokainen lähetettäisiin.



"Onko sinulla nimiehdotuksia?" Anita kysyi, kun vauvan sukupuoli oli selvinnyt.
"Hmmm", Väinö mietti suurieleisesti. "Äitini toinen nimi on Amalia."



"Eikö se ole vähän vanhanaikainen nimi?" Anita mietti, sillä nimi ei ollut hänen mieleensä.
"On se ehkä vähän", Väinö myönsi. "Mutta eivätkö vanhanaikaiset nimet ole nyt muotia?"



"Taitavat olla", Anita huokaisi. "Mutta haluaisin jotain ajattomampaa."
"Emmeköhän me keksi pikkuprinsessallemme nimen", Väinö sanoi hymyillen.



Kuukaudet kuluivat, ja toistaiseksi nimettömän pikkuprinsessan oli aika nähdä päivänvalo.



Saatuaan päivänsäteensä syliinsä Anita tiesi, mikä lapsen nimeksi tulisi.
"Anette", hän kuiskasi hellästi. "Se on sinun nimesi."



Anette vain katseli häntä suurilla silmillään ja näytti olevan tyytyväinen nimeensä.



Vauvanhoito osoittautui odotettua helpommaksi. Väinö ja Anita kävivät töissä vuoropäivinä, joten lastenvahtiakaan ei tarvittu.



"No niin, pikkukulta", Väinö leperteli Anettelle. "Leikipäs siinä."
Anette oli hyvin toimelias lapsi, eikä malttanut paljoa nukkua.



Kesällä tanssittiin viimein Tessan ja Björnin häitä. Tilaisuuteen oli kutsuttu koko Tessan perhe. Björnin sukulaiset asuivat kaukana, eikä heillä ollut aikaa poikansa tärkeälle päivälle.



"Tärkeintä on, että sinä olet täällä", Björn vakuutti, kun Tessa kyseli hänen vanhemmistaan.
Tessa hymyili. "Niin, ei anneta sen pilata tätä."



Juhlallisuudet sujuivat hyvin, vaikka Björn hermostuksissaan unohtikin muutaman rivin vihkivalastaan.



"Onneksi olkoon, rouva Kurttu", Björn kuiskasi ja naurahti sitten. Olihan heidän yhteinen sukunimensä hieman kummallinen ja huvittava.



"Onneksi olkoon!" Huusivat myös vieraat ja taputtivat niin, että koko naapurusto raikasi. "Olkoon teillä onnea vielä vuosikymmeniksi!"



Anette oli äitinsä tapaan temperamenttinen, ja se ilmeni jo nuorella iällä. Kun Anette tahtoi ruokaa, hän myös piti huolen siitä, että kaikki tietäisivät sen.



"No, no, Anetteliini", Anita sanoi hellän toruvasti. "Pitää olla kärsivällinen."
Anita ei ehkä ollut sopiva henkilö opettamaan kärsivällisyyttä, mutta Anetten kanssa hän tuli hyvin toimeen.



Tessa oli tehnyt raskaustestin kotona ja vielä sai iloisia uutisia, kun hänen raskautensa varmistettiin lääkärissä.



Hän ehti hädin tuskin iloita asiasta, sillä tämäkin raskaus päättyi ennenaikaisesti.
"Tämä on niin epäreilua", Tessa nyyhkytti.



Olisi voinut luulla, että toinen kerta olisi ollut helpompi, mutta Tessasta tuntui vain pahemmalta. Miksi häntä kiusattiin näin?



Tessa näki painajaisia vielä kuukausien jälkeenkin. Syntymättömät lapset pyörivät hänen unissaan.
"Miksi teit sen?" Lapset kysyivät yhä uudestaan ja uudestaan.



"Tein minkä? En minä tehnyt mitään!" Tessa huudahti kauhuissaan ja hätkähti hereille. Painajaiset muuttuivat vain pahemmiksi.



Lääkäri ei osannut edelleenkään antaa mitään lääketieteellistä syytä keskenmenoille. "Teillä on vain hyvin huono onni. En kuitenkaan näe mitään syytä, ettei raskaus voisi onnistuakin."



"Minulta alkaa pikku hiljaa mennä usko koko asiaan", Tessa tunnusti kaksoissisarelleen.
Annukka tiesi, ettei voinut mitenkään samaistua sisarensa tilanteeseen, mutta yritti kuitenkin olla tämän tukena.



"Me olemme sinun tukenasi", Annukka vakuutti. "Jos vaikka haluaisitte adop-"
"Ei", Tessa sanoi tiukasti. "Me haluamme kyllä vielä yrittää."
Annukka nyökkäsi ja hymyili, joskin hieman surumielisesti.



Vaikka Tessa oli todella toivovansa vielä uutta raskautta, hän oli hyvin pelokas, kun testi osoitti hänen taas odottavan lasta.
"Älä stressaa", lääkäri neuvoi. "Yritä elää normaalisti."



"Hyvä on", Tessa sanoi ja hengitti syvään. "Tällä kertaa kaikki menee hyvin."
"Tuo on hyvä asenne", lääkäri sanoi.



Raskaus eteni ja oli pian niin pitkällä, että keskenmenon riski oli huomattavan pieni. Tessa ei kuitenkaan uskaltanut iloita asiasta. "Entä jos jotain tapahtuu? Riski on kuitenkin olemassa..."



Björn oli ottanut lopputilin ollakseen Tessan kanssa kotona koko odotusajan.
"Mitään ei tapahdu", Björn vakuutteli, mutta oli itsekin hieman varuillaan.



Samalla, kun Tessa odotti esikoistaan, Anitan esikoistyttö kasvoi jo taaperoikään.





Hups vain, ja Anette oli pikkutaapero! Anette oli yhtä tumma kuin vanhempansa, hänen silmänsä olivay ruskeat kuin isällään ja hiukset mustat kuten Anitalla.



Kun raskaus oli niin pitkällä, ettei keskenmenosta ollut vaaraa, Tessa uskalsi huokaista helpotuksesta.
"Vihdoinkin me onnistuimme", Tessa sanoi helpottuneesti.



Anita hymyili leveästi. "Olen hyvin onnellinen puolestanne."
"Kiitos", Tessa huokaisi. "Nämä vuodet ovat tuntuneet ikuisuudelta."
Oli kulunut viitisen vuotta Tessan ensimmäisestä keskenmenosta.



"Elämä on kohdellut teitä epäreilusti", Anita sanoi myötuntoisesti. "Haluatteko muuten joitakin Anettelle pieneksi jääneitä vaatteita?"
"Olipa taidokas puheenaiheenvaihto", Tessa virnisti, ja Anita naurahti.
 




Pitkä ja vaikea odotus palkittiin vihdoin. Laskettuun aikaan oli vielä muutama päivä, kun pikku-Kurttu pyrki maailmaan.



Tessa ja Björn saivat pienen poikavauvan, joka oli kuin ilmetty isänsä silmiä ja punaisia hiuksia myöten. Lapsi nimettiin Tinoksi.



"Mikä on selkku?" Anette kysyi, kun Väinö kertoi uudesta Tino-serkusta. 
"Tessa-tädin lapsi", Väinö yritti selittää, mutta Anette ei tuntunut sisäistävän asiaa.
"Mikti?" Anette kysyi hieman epäloogisesti.



"Mitä miksi?" Väinö kysyi kummastuneena.
Anette oli hetken hiljaa. "Mennään syömään."
"Mennään sitten", Väinö hymähti.



Tessa aikoi pitää pitkän äitiysloman. Björn oli ottanut joitakin työvuoroja, vaikka olisi mieluummin pysynyt kotona.



"Voi pientä", Tessa sanoi vauvalleen. "Nyt kaikki menee hyvin..."

***

Uuden osan kirjoittamiseen on mennyt paljon kauemmin kuin suunnittelin :-P
Ehkä osittain siksi, että pikkusiskoni hankki Sims 3:n, ja kakkosen pelaaminen on vähän jäänyt. En kuitenkaan aio jättää tätä tarinaa kesken!

Minulla on siis teiniraskaus-hack käytössä ja siitä siis nuo keskenmenot, eli ihan oikeasti tapahtuivat.

Tessan elämästä oli paljon enemmän, mutta ei voi mitään. En ole ilmeisesti jaksanut kuvailla niin paljon, kun olen pelannut Anitan perheellä ;-P
Ehkä korjaan asian sitten toisessa Anita ja Tessa -osassa.

Kirjoittelen siis sen toisen osan Tessan ja Anitan elämästä sitten jossain vaiheessa. Seuraavassa osassa on vuorossa uusi perijä ja muuta hauskaa....
Yritän saada sen mahd. pian valmiiksi =)

Ja kommentteja taas. Itse en ole kovin tyytyväinen, mutta kertokaa mietä mieltä olette.

****