Aiemmin tapahtunut:
Hanna kohtasi ensirakkautensa Vilhelmin, joka sekoitti Hannan ajatukset täysin. Robin piti hauskaa etsiessään sitä oikeaa. Roosa päätti luottaa horoskooppeihin, jotka eivät kuitenkaan lupailleet romantiikkaa. Romeo taas jatkoi tutkimuksiaan uuden ystävänsä Erikan kanssa.
Kaikkien elämä oli täynnä kysymyksiä. Olisiko nyt vastausten aika?


***



Kauppakeskuksen nurkkaan oli rakennettu ennustajan teltta, jossa matami Mataliina tutkaili kristallipalloaan. Ennustuksista perittiin tietenkin hulppeaa palkkiota, mutta se ei lyhentänyt jonoa. Tunnin odotuksen jälkeen Roosakin pääsi telttaan.



"Sinä etsit rakkautta", matami sanoi syvällä äänellä, kun Roosa oli istuutunut.
"Miten arvasit?" Roosa lausahti.
"Minun sisäinen silmäni näki", matami sanoi eteerisesti ja tuijotti tyhjyyteen. Hetken oli hiljaista.



"Niin, näetkö onneni kääntyvän?" Roosa kysyi ujosti. "Löydänkö joskus poikaystävän?"
Matami kohotti kätensä kristallipallon yläpuolelle. Hän liikutteli käsiään, ja pallon sisällä alkoi syntyä savua. Matamin silmät rävähtivät auki ja tämä tuijotti palloon.



Roosa vain katsoi lumoutuneena. Matami tuntui unohtaneen Roosan läsnäolon; hän vain tuijotti palloonsa keskittyneesti.
Hetken päästä matami sanoi monotonisella, mutta dramaattisella äänellä: "Näen pojan."



"Ooh", Roosa sanoi, mutta matami ei reagoinut.
"Näen pojan, jolla on keltainen lakki", matami jatkoi. "Keltalakkinen poika. Tuo poika on sinun mahdollisuutesi."
"Mahdollisuuteni?" Roosa kysyi. "Mitä tarkoitat?"



Matami ei taaskaan näyttänyt kuulevan. "Muista keltainen lakki. Tapaat keltalakkisen pojan, joka muuttaa elämäsi."
"Hyvä on", Roosa sanoi innokkaasti. Hän halusi kuulla lisää.
Matami alkoi yhtäkkiä puhua tympeän normaalilla äänellä: "Sisäinen silmäni on väsynyt. Tämä sessio tekee sitten 160 simoleonia."



Robin ja Jesse olivat seurustelleet seitsemän kuukautta. He viettivät paljon aikaa Jessen kotona, ja Robinin olisi voinut luulla muuttaneen Jessen luo.



"Harmi, kun olen liian nuori", Robin huokaisi. "Muuten voisinkin muuttaa tänne."
"Muutat sitten heti, kun olet tarpeeksi vanha", Jesse vannotti.



"Lupaan sen", Robin sanoi.
"Halusin kuitenkin kysyä sinulta yhtä juttua ennen sitä", Jesse sanoi ja polvistui. "Tuletko sitten vaimokseni, kun ikäsi riittää?"



"Oi!" Robin kiljahti. Hän oli viimeisten kuukausien aikana alkanut uskoa Jessen olevan se oikea. "Tulen! Totta kai tulen!"
"Ihanaa", Jesee sanoi helpottuneena ja antoi Robinin hypätä kaulaansa.



"Itse olet ihana, Jesse", Robin kuiskasi ja suukotti kultaansa.
"Sinäkin olet ihana", Jesse sanoi ja silitti Robinin hiuksia hellästi.



Hanna halusi tehdä lopun Vilhelmin haaveista. Ja nyt hän istui lounaalla ravintolassa, jossa annosten hinta oli kolminumeroinen. Sellaiset paikat olivat ehkä Vilhelmille arkipäiväisiä, mutta Hanna tunsi olonsa vaivaantuneeksi.



"Ymmärrän kyllä", Vilhelm sanoi totisesti, kun Hanna oli selittänyt, ettei halunnut suhdetta Vilhelmin kanssa.
"Minä kyllä leikittelin ajatuksella", Hanna myönsi. "Mutta tajusin, etten kaivannut sinua, siis sillä tavalla. Kaipasin vain nuoruuttani."



Vilhelm nyökkäsi. "Kiitos, että olit sentään rehellinen."
"Tietenkin", Hanna sanoi. "Olen pahoillani."
"Älä ole. Saan syyttää vain itseäni", Vilhelm sanoi olkiaan kohauttaen.



"Voimmeko silti pysyä ystävinä?" Hanna ehdotti arasti.
"Voimme yrittää", Vilhelm vastasi. "Tunteeni ovat kuitenkin mitä ovat. Mutta maista nyt hummeriasi. Et ole aloittanutkaan annostasi."
Hanna teki työtä käskettyä. Puheenaiheen vaihdos olikin paikallaan.



Romeo ja Erika olivat kävelemässä kirjastolta. Ilta oli synkkä ja tuuli vinkui nurkissa ja sai puut heilumaan vaarallisen näköisesti. Hetki oli kuin suoraan kauhuelokuvasta.
"Ihan kuin joku seuraisi meitä", Romeo sanoi vilkuillen ympärilleen.



"Höh", Erika tuhahti. "Kuka meitä nyt seuraisi?"
"Olethan sinä kuullut jutun Koukkumurhaajasta?" Romeo kysyi. Koukkumurhaaja oli salaperäinen tappaja, jonka uhriksi oli joutunut jo kaksi viatonta kulkijaa Kaunialan alueella.



"Ei Koukkumurhaaja iske kuin yksinäisten kimppuun", Erika selitti. "Ja lisäksi ne tapaukset sattuivat Ruusutarhan puistossa. Kaukana täältä."
"Voihan murhaajakin vaihtaa paikkaa", Romeo arveli.



"Ehkä voi", Erika sanoi pelottomasti. "Mutta ei hän tänä iltana meidän kimppuumme käy."
"Syytän siis sinua, jos Koukkumurhaaja iskee", Romeo sanoi imitoiden murhaajaa. Erika kohotti katseensa taivaisiin.



Oli mitä tavallisin aurinkoinen kevätpäivä.
"Muru!" Roosa kiljahti hullusti juoksevan koiran perään. Muru ei kuitenkaan noteerannut käskyjä.



"Muru!" Roosa äyskähti toistamiseen ja pysähtyi niille sijoilleen. Siinä se oli! Keltalakkinen poika! Matami oli tarkoittanut lehdenjakajaa. Roosan kohtalo oli suoraan hänen edessään.



Poika laski lehden maahan, eikä huomannut tuijottavaa tyttöä. Roosa mietti juoksisiko suoraan pojan luo, mutta hän ei keksinyt mitään sopivaa sanottavaa.



Roosa katseli pojan perään, kun tämä lähti kävelemään seuraavan talon luo.
Huomenna menen puhumaan hänelle, Roosa päätti ja alkoi samalla miettiä, mitä pojalle sanoisi.



Robin ja Jesse olivat olleet kihloissa kaksi kuukautta. Robinin yllätykseksi hänen vanhempansa olivat suhtautuneet asiaan positiivisesti.
"Kunhan kerrot häistä hyvissä ajoin etukäteen", Hanna oli sanonut.



"Sinulla on ymmärtäväinen perhe", Jesse kehui.
"Tai sitten heitä ei vain kiinnosta, mitä teen", Robin arveli.
"Ei kai sentään", Jesse sanoi.



"Toisaalta on ihan kiva, etteivät he vaatineet kihlauksen purkamista", Robin myönsi. "Tai muuta sellaista."
"Niin on", Jesse sanoi. "Mikään ei saa tätä kihlausta purettua."



Vilhelm-asian selvittyä Hanna oli saanut uutta puhtia työntekoon. Hän pystyi keskittymään paremmin, mutta hän ei halunnut tuhlata puhtiaan vain töihin.
"Ben", hän sanoi aiottua vakavammalla äänellä.



"Onko jotain sattunut?" Benjamin kysyi.
"Ei", Hanna naurahti. "Ei mitään. Me voisimme lähteä lomalle. Jonnekin kauas lämpimään."
"Hyvä idea", Benjamin sanoi. "Mutta lapsilla on koulua. Joudumme  -"



"Ei oteta lapsia mukaan", Hanna selvensi. "Vain me kaksi. Mennään vaikka Hatitille."
"Häämatkan uusinta?" Benjamin alkoi innostua ideasta. "Kuulostaa hyvältä."



"Hyvä, koska varasin jo liput", Hanna paljasti.
"Milloin lähtö on?" Benjamin kysyi.
"Lauantaina", Hanna vastasi ja suukotti miestään.



Erikalla oli ollut työvuoro, joten Romeo oli käynyt kirjastossa yksin. Ilta oli kolea, ja Romeo pinkoi eteenpäin päästäkseen kotiin lämmittelemään.
Koukkumurhaajaa ei oltu vieläkään saatu kiinni. Romeo säpsähti jokaista rasahdusta ja vilkuili taakseen jatkuvasti.



Käännyttyään tarkastamaan selustaansa viidettätoista kertaa Romeo alkoi turhautua. Ehkä Koukkumurhaaja olisi sinä iltana toisella puolella kaupunkia.
"Eihän täällä ole ketään", Romeo sanoi ääneen.
"Niinkö luulet?" Ääni kuului hänen takaansa.



Romeo kääntyi nopeasti. Läheisellä penkillä istui nainen, joka katsoi Romeota tyynesti.
"Hmmh" , Romeo sanoi ja aikoi kävellä pois paikalta nopeasti.
"Odota", nainen sanoi. "Odota, Romeo."
Romeo pysähtyi ja katsoi naista kummastuneena. "Mistä tiedät nimeni?"



"Minä tiedän kaikenlaista", nainen vastasi.
"Kiva tietää", Romeo sanoi ja teki taas lähtöä.
"Minä voin auttaa sinua etsinnöissäsi", nainen sanoi. "Sinähän etsit Aada Ala-Tuuhelaa. Haluat selvittää, mitä hänelle tapahtui."



"Mitä sitten? Mitä sinä siitä tiedät?" Romeo alkoi jo ärsyyntyä. Oliko nainen jonkin sortin hullu?
"Sanotaan vaikka, että tunnen seudun historian hyvin", nainen sanoi huvittuen omista sanoistaan. "Voin kertoa asioita, joita et saa muuten selville."



"Ööö", oli kaikki mitä Romeo sai sanotuksi.
"Ei sinun tarvitse heti päättää", nainen sanoi ja ojensi Romeon käteen pienen lapun, jossa luki osoite: Syrjäisenkujantie 13.  "Tule tapaamaan minua, jos haluat tietoja. Mutta tule yksin, äläkä kerro osoitetta kenellekään. Olen tarkka yksityisyydestäni."



Sitten nainen lähti. Romeo oli niin pöllämystynyt, ettei kyennyt sanomaan mitään. Idea tuntemattoman kotiin menemisestä yksin oli suorastaan typerä, mutta nainen oli vaikuttanut niin luotettavalta. Ja nainen saattoi olla vaikka Koukkumurhaaja! Romeo päätti kuitenkin harkita asiaa.



Roosa oli kysynyt lehdenjakajapoikaa ulos. Hän oli odotellut pihalla kunnes lehdenjakaja oli tullut ja yllättänyt tämän totaalisesti kysymyksellään. Poika oli ollut niin hämillään, että oli suostunut.



Treffit oli sovittu Kaunoharjun luistinradalle. Roosa kävi siellä viikoittain luistelemassa ja hän aikoi hurmata Immon luistelutaidoillaan. Kuka nyt voisi vastustaa taitavasti jäällä tanssivaa tyttöä?



Immo ei kuitenkaan ollut hyvä luistelija. Hän kaatui tämän tästä, eikä pystynyt ihailemaan Roosan piruetteja, lutzeja ja axeleita. Roosa päätti, että luistelu sai riittää.



He löysivät vapaan pöydän jäähallin kahvilasta ja istuivat juttelemaan.
"Harrastatko jotain?" Roosa kysyi.
"No", Immo sanoi, "soitan huuliharppua ja luen tieteiskirjallisuutta."



"Okei", Roosa vastasi tönkösti. Hän ei keksinyt luontevaa jatkoa.
"Oletko lukenut Tähtien tuomio -trilogian?" Immo kysyi.
"En", Roosa sanoi ja toivoi, ettei olisi kuulostanut niin inhoavalta. "Tai siis, minulla ei ole ollut aikaa."



"Niin tietysti", Immo sanoi. "Mitä sitten luet?"
"Horoskooppeja", Roosa vastasi. Sitten hän soimasi itseään. Nyt hän pitää minua ihan outona! "Siis ihan vain huvin vuoksi. Kuka niihin edes uskoo? Heh heh..."



He istuivat vartin verran vähäpuheisina. Kaakaot oli nautittu, ja Immo vilkaisi kelloa. "Kuule, minusta tuntuu, että me olemme samaa mieltä tästä. Eivät nämä treffit olleet kovinkaan kummoiset."
"Niin", Roosa myönsi apeasti.



"Mutta, no, öh, hyvää päivänjatkoa", Immo sanoi katsomatta Roosaa silmiin. Hän halasi tätä nopeasti ja poistui paikalta vielä nopeammin.
Roosa ei yllätyksekseen ollut kovin pettynyt. Hänen elämänsä oli tosiaan muuttunut, niin kuin matami oli ennustanut. Roosa oli paljon rohkeampi. Nyt hän uskaltaisi kysyä muitakin poikia ulos! Sillä edellytyksellä, että tähtien asema olisi suotuisa.



Jessellä oli tärkeää kerrottavaa. Hänen äänensä oli ollut tavallinen, eikä Robin osannut epäillä mitään kummallista.
"Minä muutan Kaukajärvelle", Jesse kertoi.



Hän oli saanut stipendin Kaukajärven opiston musikaaliteorian linjalle. Sinne pääsi yksi sadasta hakijasta, joten tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.
"Sitten minä muutan sinun kanssasi!" Robin sanoi kuin asia olisi itsestään selvä.



"Ei, Robin", Jesse toppuutteli. "Sinä olet liian nuori muuttamaan sinne. Sinulla on koulu kesken ja kaikki. Muutetaan yhteen sitten, kun valmistut lukiosta."
"Minä voin vaihtaa koulua", Robin selitti.



"En halua sinun uhrautuvan minun vuokseni", Jesse huokaisi.
"Tai sitten et vain halua minua lainkaan!" Robin kivahti. "Minä en mitään kaukosuhdetta tahdo! En kestä, jos emme näe joka päivä!"
"Robin", Jesse sanoi rauhallisesti. "Kuuntele nyt."



Robin oli kuitenkin jo repinyt kihlasormuksensa sormestaan ja viskasi sen huoneen poikki. "Mene sinä sinne Kaukajärvelle! Hyvä vaan, ettei minun tarvitse nähdä sinua enää!"
Sen sanottuaan hän marssi ulos ja paukautti oven kiinni niin kovaa, että ikkunat helähtivät.



Hannan ja Benjaminin lomamatka oli onnistunut odotusten mukaisesti. He olivat viettäneet kaksi viikkoa Hatitilla. He eivät olleet lukeenet sanomalehtiä tai katsoneet uutisia, joten he olivat täysin pihalla siitä, mitä kotopuolessa oli tapahtunut. Kotiin palatessaan he halusivatkin ensimmäiseksi nähdä uutiset.



"Sitten seuraamme suoraa lähetystä poliisitalolta", uutistenlukija kertoi. "Viime viikolla kotoaan kuolleena löydetyn Vilhelm Goottilan tapauksesta on saaatu uutta tietoa. Poliisi on analysoinut todisteita, ja nyt Goottilan vaimoa syytetään murhasta."



"Mitä!" Hanna kiljahti järkyttyneenä ja pomppasi ylös sohvalta. Vilhelmkö kuollut? Ja oman vaimonsa murhaamana. Hanna yritti selkiyttää ajatuksiaan, kun ruutuun ilmestyi kuva Vilhelmin vaimosta.



"En voinut muuta", vaimo väitti. "Hänellä oli joku toinen nainen. Hän ei rakastanut minua enää. Mutta minä rakastin häntä enemmän kuin ketään. Jos minä en voinut saada häntä, en halunnut kenenkään muunkaan saavan. Hän oli minun!"



Hanna istuutui sohvalle ja antoi Benjaminin kietoa kätensä hänen ympärilleen.
"Onko kaikki hyvin?" Benjamin kysyi. "Tehän tunsitte toisenne."
"Siitä on jo aikaa", Hanna valehteli. "Hämmästyin vain."



Uutisten jälkeen Hanna sanoi lähtevänsä lenkille. Hän halusi olla yksin. Hän verrytteli hiukan ennen kuin lähti juoksemaan.
Olenko minä syynä siihen? Minunko takiani Vilhelm eli haavemaailmassa ja laiminlöi vaimoaan? Ei, ei se voi minun syytäni olla...



Syyttely ei ainakaan toisi Vilhelmiä takaisin. Hanna lisäsi vauhtia ja antoi tuulen piestä kasvojaan. Sää tuntui muuttuneen synkeäksi Hannan mielen tilan mukaan.
Oli niin epäreilua, että Vilhelmin kaltainen mies joutui murhan uhriksi. Tämä oli ollut hopeareunus pilvessä, joka tunnettiin Goottiloiden sukuna.
Tunnin päästä Hanna oli rauhoittunut niin paljon, että saattoi palata kotiin.



Osoitteessa Syrjäisenkujantie 13 seisoi vanha kartanorakennus. Vaikka ikkunoissa näkyikin valoa, talo sai Romeon niskavillat nousemaan pystyyn. Talo suorastaan käski Romeota palaamaan kotiin.
"Mitäköhän ihmettä minä olen tekemässä?" Romeo mietti ja rohkaisi mielensä.



Hän ei ehtinyt koputtaa oveen, kun se jo avautui aavemaisesti.
"Tervetuloa", tuttu ääni sanoi. "Astu rohkeasti peremmälle."
Romeo teki työtä käskettyä.



Hän näki vaaleaverikön seisomassa ikkunan ääressä. Tämä oli taas tyyni ja elegantti.
"Ehdin jo luulla, ettet tulisi. Löysitkö tänne helposti?" nainen kysyi kuin tilanne olisi arkipäiväinen.



"Kävelin melkein harhaan", Romeo vastasi. "Lupasin mennä kotiin yhdeksitoista. Joten voimmeko mennä suoraan asiaan? Kiitos."
"Niin, tietenkin", nainen sanoi. "Olen jo vieraantunut kuolevaisten päivärytmistä. Istu alas, ole hyvä."



Lausahdus kuulosti oudolta. Romeo istuutui kuitenkin, mutta mietti samalla nopeinta reittiä ovelle. Nainen kääntyi ikkunaan päin ja mietti jotakin.



Romeo ei voinut olla tuijottamatta. Nainen oli niin kummallinen! Hänen kasvonsa olivat kuin parikymppisen, mutta hän vaikutti muuten vanhemmalta. Naisen läsnäolo oli lähes pökerryttävän rauhoittavaa, vaikka kaiken järjen mukaan Romeon olisi pitänyt olla vähintäänkin varuillaan.



Ja miten ihmeessä nainen tiesi niin paljon? Romeon nimen. Ja sen, että Romeo etsi kadonnutta sukulaistaan. Olikohan nainen joku salainen agentti? Vai osasiko hän lukea ajatuksia?



Romeo yskähti. "Voitko nyt kertoa kuka olet? Ja miksi tunnet isotätini Aadan?"
Nainen vilkaisi Romeota arvoituksellinen ilme kasvoillaan. "Eiköhän se selviä kertomukseni aikana", hän sanoi. Sitten hän aloitti tarinansa.


***

Seuraava osa on siis nimeltään "Aada". Pelkkä Aada vain, en lupaa vielä useampia osia Aadasta. Eli ei siis "Aada, osa I" tmv.
Ja Aada ei osaa lukea ajatuksia, sen voin paljastaa :D
Aada-osan jälkeen hypätään yliopistoon perijän mukana. Ja kukas se perijä sitten onkaan?

Perijä-äänestys täällä!
Ei äänestystä osan kommenteissa!

Tästä osasta jäi monta suunnittelemaani juttua pois. Aluksi olin suunnitellut, että Romeolla ja Erikalla olisi ollut jotain juttua. Halusin kuitenkin, ettei kenelläkään teineistä ole seurustelukumppania osan lopussa ja siten etulyöntiasemaa :D
Muista pois jääneistä kohtauksista en puhu sen enempää, ne kohtaukset näkyvät luultavasti jatkossa...

Ennustuskohtaus on ihan kamalasti muokattu XD
Olin suhteellisen tyytyväinen silloin kun muokkasin ne. Nyt kun katson niitä, niin en ole kovinkaan ylpeä. Mutta pakko mennä noilla, kun alkup. tiedostoja ei enää ole. Enkä jaksa kuvata uudestaan : D

Ja vanhukset olivat vielä pienemmässä roolissa kuin viime osassa D:
Sekä Emmi että Pete voivat hyvin... Tai tila ei ole muuttunut viime osasta. Vanhuksia nähdään taas sitten kun yliopistolta tullaan takaisin.

Kommentteja ja käykäähän äänestämässä!


***