Seuraavina kuukausina kaikki sujui vallan mainiosti. Annukka puursi muutamien tilattujen pukujen kimpussa ja tapaili Ainoa aina kun ehti.



Elämä jatkui myös vanhemmassa sukupolvessa, ja Klemetin ja Elenan oli aika vanheta.
Ensin vanheni Klemetti.



"Onneksi olkoon, isä", Annukka onnitteli ensimmäisenä. "Yksi etappi takana!"
"Kiitosta vaan", Klemetti naureskeli.





Elena vanheni heti saavuttuaan töistä.



"Eiköhän sitä voisi kohta jäädä eläkkeelle", Elena tuumi vanhennuttuaan. "Tai ei ehkä ihan vielä..."



"Onneksi se juttu salasuhteestasi oli tuulesta temmattu", Aino muisteli menneitä, ja Annukka nyökytteli.
"Suurin osa lehdissä olevista jutuista on toimittajien mielikuvitusta", Annukka vahvisti.



"On vain niin hankalaa", Aino jatkoi, "kun ei tiedä, mitä uskoa."
"Usko minua", Annukka ehdotti.



"Tietenkin", Aino sanoi nopeasti. "Ne kuvat vain näyttävät vain niin aidoilta."
"Ne kuvathan ovat tavattoman sumeita! Nehän voivat esittää ketä tahansa! Vaikka toimittajaa itse peruukki päässä..." Annukka pudisti päätään.



"Aivan, aivan", Aino hyssytteli. "Pyysinhän jo anteeksi."
"Niin", Annukka sanoi. "Luota vain minuun."



"Lehdet kirjoittelevat mielellään juuri julkisuuteen tulleista", Armo kertoi. "Kyllä se juttutulva kohta loppuu."
"Saisi loppua jo", Annukka tuhahti.



"Pitää vain koko ajan miettiä tekemisiään ja varsinkin sitä, mitä sanoo haastatteluissa", Annukka jatkoi ja Armo vain nyökkäili.
"Kuvittelepa vain millaisia juttuja minusta keksittiin aikoinaan", Armo naurahti ja myhäili sitten miettiessään menneitä.



Annukka toivoi, että voisi pian itsekin ajatella kohujaan huvittavina. Ehkä hän selviäisi kohuitta, jos ei kävisi lainkaan ulkona?



Niin helppoa se ei ollut. Lehdet kirjoittelivat kohuotsikoita Annukan syrjähypyistä heti maaliskuun muotiviikkojen jälkeen.
"Sinulla on suhde jonkun mallin kanssa", Aino sanoi itkuisena. "Arvasin sen..."
"Ei", Annukka sanoi lujasti. "Minä vain autoin häntä pukeutumaan. Sen paparazzin kuvakulma vain sai sen näyttämään epäilyttävältä. Minä vannon -"



"Minä en tiedä enää mitä uskoa", Aino parahti.
"Usko minua", Annukka sanoi. "Vai etkö sinä enää luota minuun?"
Aino vaikeni. Hän ei halunnut myöntää asiaa.
"Eiköhän tämä ole sitä myöten selvä", Annukka sanoi surumielisesti. "Ei tässä ole paljoa tehtävissä, jos sinä et luota minuun."



"Hyvä on", Aino sanoi teatraalisesti. "Jätä sitten minut!"
"Älä viitsi esittää uhria", Annukka suuttui. "Sinun syytäsi tämä on!"
"Miten vain", Aino tokaisi. "Tästäpä ne vasta kirjoittavatkin lööppejä."



Juttua Annukan ja Ainon erosta löytyi lähes joka lehdestä, syyksi spekuloitiin kolmatta osapuolta, ja Annukalta haluttiin haastatteluja entistä kiivaammin. Annukka kuitenkin sulkeutui työhuoneeseensa ja kieltäytyi kommentoimasta mitään.



Kiukku ja turhautuminen olivat kuitenkin aina olleet hyvä inspiraation lähde Annukalle, ja hän oli varma, että seuraava mallisto olisi edellistä paljon parempi.
Kuukausia kului syvän inspiraation vallassa, ja Annukka oli yhä tyytyväisempi luomuksiinsa.



Vaikka Annukka oli oikeastaan Armon kilpailija, auttoi hän usein vanhaa työnantajaansa. Armo osasi sitä paitsi olla kysymättä Annukan yksityisasioista. Nyt Armo kaipasi lähinnä kannustusta, sillä hän oli lanseeraamassa hajusvesikokoelmaa.



"Hajuvedet ovatkin aika vaikeita", Annukka myönsi. "Vaikeaa keksiä jotain uutta ja erilaista."
"Niin", Armo sanoi. "Mietin pitkään rupeanko hajuvesibisnekseen ollenkaan, mutta päätin ottaa riskin."



"Hyvä, että otit", Annukka naurahti. "Kuvitella, että nyt minä saan rohkaista sinua töittesi kanssa!"
"Hmph", Armo muka loukkaantui. "Taiteilijoilla on oikeus oikkuihinsa!"



Annukan keskittyminen pelkkään työhön huolestutti vanhempia.
"Mahtaako Annukka löytää kumppania itselleen?" Klemetti kyseli hädissään vaimoltaan.
"Ei Roomaakaan päivässä rakennettu", Elena vastasi viisaasti.



"Tessalla ja Anitalla on ollut onnea", hän jatkoi. "He ovat löytäneet hienot miehet itselleen. Kyllä Annukka löytää vielä puolison."
"Toivottavasti", Klemetti myönteli.



Klemetin toiveeseen vastattiin seuraavalla viikolla, kun Annukka sai tervetulleen puhelun.
"Lähtisitkö ulos?" Veronika kysyi juteltuaan Annukan kanssa hetkisen.
"Ai treffeille?" Annukka kysyi leikillään ja pyöritteli silmiään, mutta Veronika vastasi: "Jos niin haluat."



"Itse asiassa", Annukka sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen, "Se voisi olla kivaa."
"Hienoa, että olet sitä mieltä", Veronika sanoi helpottuneena. Sitten sopivat illastuksensa ajankohdan ja juttelivat niitä näitä.



"Mitä mummin pikkukulta on tänään tehnyt?" Elena puheli Anitan tyttärelle Anettelle.
"Leikkiny", sanoi Anette, eikä Elena voinut kuin hymyillä.



"Milloinhan sinä mahdat saada serkkuja tai sisaruksia?" Elena kyseli, ja Anette vain jokelteli vastaukseksi. Elena kävi katsomassa tyttärentytärtään lähes päivittäin, eikä hän malttanut odottaa saavansa lisää lapsenlapsia.



"Pitäisikö asiaa kysyä äidiltäsi? Kaipaatko leikkikaveria?" Elena nauroi heittäessään Anetten ilmaan ja ottamalla taas kiinni. Anette vain nauroi.



Veronika oli jäänyt ystävänsä Ainon varjoon ja antanut tälle tilaa, mutta nyt Ainon ollessa poissa pelistä hän oli oma itsensä.
"Olen todella pahoillani Ainon puolesta", Veronika sanoi.
"Ei puhuta Ainosta, jooko?" Annukka pyysi, ja Veronika nyökkäsi.



"Teet uutta mallistoa, vai mitä?" Veronika kysyi hymyillen.
"Joo", Annukka myönsi. "Olen varsin tyytyväinen löytämiini kankaisiin. Uskon, että tästä tulee vielä hyvä."



"Niin minäkin", Veronika vakuutti. Sitten hän huomasi tarjoilijan viittovan salin toisella laidalla. "Meille vapautui juuri pöytä."
"Sepäs kävi nopeasti", Annukka ilahtui.



"Sinähän suoritit tutkintosi Simkaupungin akatemiassa?" Veronika jatkoi keskustelua pöydän ääressä.
"Kyllä vain", Annukka sai sanottua.



"Minäkin olisin halunnut sinne", Veronika huokaisi. "Ei vain ollut lukion jälkeen tarpeeksi rahaa yliopistoon, ja sitten kun oli, minut hyväksyttiin vain Taka-Käpykylän opistoon."
"Sehän kuulostaa mielenkiintoiselta", Annukka sanoi ja ihaili samalla Veronikan kauneutta.



Veronika kertoi työstään toimitusjohtajan sihteerinä, ja Annukka kuunteli juttuja suurella mielenkiinnolla.



"Miten aika kuluukin näin nopeasti kun on hauskaa?" Veronika voivotteli katsottuaan kelloa. "Aikainen herätys huomenna, ja haluan ehtiä nukkua vähän", Veronika sanoi iskien silmää.



"Nähtäisiinkö vielä?" Veronika kysyi, kun he odottelivat Annukalle taksia.
"Annas kun mietin", Annukka sanoi, oli miettivinään ja vastasi sitten: "Totta kai."
"Hienoa", Veronika sanoi hymyillen.



Sitten Annukan taksi kurvasi paikalle.
"Hyvää yötä", Veronika sanoi hiljaa.
"Hyvää yötä", vastasi Annukka.



Veronika osoittautui mukavaksi tyypiksi ja Annukka näki häntä usein seuraavien viikkojen aikana.
"Mitäköhän suhteestamme vielä kehittyy?"



"No, ainakaan Veronika ei ole yhtä herkkä lööppien suhteen", Annukka mietti ja päätti sen jälkeen kuntopyöräillä vielä vartin verran.
 


"No kerro nyt", Anita vaati. Annukka oli juuri kertonut seurustelevansa taas. "Millainen hän on? Milloin esittelet hänet meille?"
Annukka naurahti iloisesti. "Kyllä te vielä hänet tapaatte."



"Kertoisit nyt jotain", Anita yritti vielä. "Onko hän muotipiireistä?"
"Ei oikeastaan", Annukka sanoi. "Veronika on kyllä käynyt kaikissa näytöksissäni."



"Ahaa", Anita sanoi tietävän oloisesti ja jatkoi taas lörpöttelyä Anetten viime aikaisista kommelluksista. "Sitten hän onnistui kaatamaan mehun vielä minun ja Väinön päälle..."



Veronika ja Annukka tapailivat niin usein kuin pystyivät.
"Kiva, että pääsit tulemaan", Veronika sanoi, kun Annukka vietti hänen kanssaan lounastuntia.



"Totta kai tulin", Annukka kikatti kuin koulutyttö. "Minulla on paljon hommaa, mutta päätin tulla, kun ehdin."
"Mitäs olet sitten puuhaillut?" Veronika kysyi.



"Yhtä juhlapukua vain", Annukka kertoi, "kreivitär Ruusumaalle."
"Sehän on jo aika hienoa", Veronika kujersi.



Kaikki oli hyvin, melkein liiankin hyvin...



"En minä sittenkään taida päästä", Annukka sanoi, kun Veronika soitti kysyäkseen monelta Annukkaa voisi tulla hakemaan elokuviin.
"Taaskaan", Veronika huokaisi.



"Minulla on todella kiire tämän mekon kanssa", Annukka sanoi ja katsoi sitten kangaskasaa, jonka kuuluisi näyttää upealta punaisella matolla. "Ensi viikolla sitten."



"Se on sitten sovittu", Veronika sanoi napakasti.
"Tietenkin. Merkitsen saman tien kalenteriin", Annukka vakuutti, mutta perui seuraavankin elokuvaillan työkiireisiin vedoten.



Tessa tuli mukaan, kun Annukka meni seuraavan kerran vierailemaan Anitan luona.
"Siitä onkin jo pitkä aika, kun ehdimme viimeksi pelata yhdessä", Tessa sanoi nauraen.



"Liian kauan", Anita julisti. "Pitäisi ottaa yhdessä pelaaminen tavaksi!"
"Käy ainakin minulle", Annukka sanoi hymyillen.



"No, miten sinulla ja Veronikalla sitten menee?" Tessa kysyi hymyillen muikeasti.
"Hyvin", Annukka vastasi. "Erittäin hyvin. En ole ollut näin onnellinen pitkiin aikoihin."



"Hauska kuulla", Anita sanoi sitten. "Sinun vuorosi, jatka peliä."
Ja sitten Annukka laittoi seuraavan palasen pöydälle.



Vaikka Annukka oli suhteeseensa tyytyväinen, Veronika näki siinä ongelmia.
"Sinä teet todella paljon töitä", Veronika totesi.
"En pääse huipulle, jos en tee paljoa töitä", Annukka puolusteli.



"Ymmärrän", Veronika huokaisi. "Mutta sinulla ei riitä aikaa minulle. Meidän suhteellemme."
"Riittääpäs", Annukka väitti vastaan. "Ajattelen sinua joka päivä."



"Olet perunut kolmet treffit tässä kuussa! Töiden vuoksi!" Veronika huudahti, ja Annukka katsoi häntä hiljaa.
"Olen pahoillani", Annukka sai sanotuksi.



"Oletko sinä tosissasi minun kanssani?" Veronika kysyi. "Emme me voi jatkaa näin. Joko meidän pitää muuttua tai -"
"Älä sano sitä", Annukka pyysi. "Hyvä on, minä vähennän töitäni."



Anita oli kutsunut vanhempansa ja Annukan syömään. Väinö tienasi hyvin, ja Anita oli jäänyt kotiäidiksi. Hän kutsui mielellään vieraita, ettei ollut yksin pikkutyttärensä kanssa.



"Hankkisit lisää lapsia, ettei ole niin yksinäistä", Elena heitti.
Anita pyöräytti silmiään. "Olen sanonut jo ties kuinka monta kertaa, että yksi lapsi riittää minulle aivan hyvin."



"Kyllähän teille mahtuisi vaikka kolme lisää", Klemetti naurahti ja lappasi sitten perunamuusia kitaansa.
"Niin kai", Anita sanoi posket punoittaen, "mutta haluan mieluummin keskittyä yhden lapsen kasvattamiseen."



"Jos sinä niin haluat", Elena virnuili ja katsoi merkitsevästi Klemettiä.
"Äiti! Isä!" Anita huudahti.
Annukka hymyili. Olipa hänellä hauska perhe!



"Olen niin iloinen, kun kaikki kääntyi parhain päin", Elena sanoi Tessalle, joka oli tullut pitkästä aikaa tapaamaan äitiään.
"Niin minäkin, usko pois vaan", Tessa nauroi.



Hänen parikuinen poikavauvansa nukkui Ala-Tuuheloiden kuistilla, ja Tessa saattoi jutella Elenan kanssa rauhassa.
"Tino on äärimmäisen kiltti lapsi", Tessa kertoi. "Yllättävää, kun ottaa huomioon millainen Björn on..."



"Odottapas vain, että Tino kasvaa", Elena hohotti. "Olitte tekin enkelivauvoja, mutta varsinaisia kauhukakaroita kasvettuanne."
"Ei Tinosta tule mitään kauhukakaraa", Tessa yritti selittää, mutta Elena vain naureskeli.



Annukka ja Veronika olivat saaneet suhteensa kuntoon. Annukka oli ottanut vähemmän toimeksiantoja, ja saattoi viettää aikaa Veronikan kanssa.



"Rakastan sinua niin paljon!" Veronika lausahti.
"Niin minäkin sinua", Annukka sanoi ja melkein kyynelehti liikutuksesta.



"Tiedätkö", Annukka sanoi sitten. "Voisin viettää kanssasi koko loppuelämäni!"
"Niinkö?" Veronika yllättyi.



"Kyllä, kyllä", Annukka sanoi intoa täynnä. "Muuta tänne asumaan!"
"Oletko tosissasi?" Veronika henkäisi.



"Tietenkin olen!" Annukka naurahti. "Muuta tänne ja perusta perhe kanssani!"
"Hyvä on", Veronika sanoi. "Hyvä on, minä muutan tänne."



Vuosi kului, Annukka suunnitteli pukuja ja Veronika työskenteli tahollaan. Elena oli vihdoin lopettanut tv-työn, mutta Klemetti jaksoi vielä toimia valmentajan työssään.



"Minä olen ihan tosissani miettinyt sitä perheen perustamista", Veronika aloitti. Annukka ja Veronika olivat menneet kihloihin hiljattain.
"Niin minäkin", Annukka tunnusti.



"Adoptioprosessit ovat yleensä pitkiä, joten meidän kannattaisi aloittaa heti. Ellemme halua taaperoa, kun olemme nelikymppisiä", Veronika naurahti.
"Totta puhut", sanoi Annukka mietteliäästi. "Ainakin jos haluaa useamman..."



"Kuinka monta lasta sinä oikein haluat?" Veronika hihitti.
"Ainakin kaksi", Annukka sanoi. Perhetavoitteisella Veronikalla ei tietenkään ollut mitään asiaa vastaan.



"Mennään heti ensi viikolla käymään orpokodilla", Veronika sanoi innoissaan, ja Annukka nyökkäsi.
"Tehdään niin", hän sanoi.



"Olen niin iloinen", Elena sanoi ja hänen hymynsä ylettyi korviin. Annukka ja Veronika olivat juuri kertoneet adoptioaikeistaan.
"Ihana kuulla", Annukka sanoi ja katsoi hymyillen Veronikaa.



"Toivon, että kaikki menee hyvin", Elena huokaisi. "Kotia kaipaavia lapsia on niin paljon, mutta kriteerit ovat usein kovin tiukkoja."
"Niinpä", Veronika sanoi. "Mutta eiväthän he voi vaatia muuta kuin rakastavan perheen?"



"Eivät kai", sanoi Annukka, joka odotti jännittyneenä orpokotivierailua. Elena jaksoi ajatella positiivisesti ja onnistui pitämään nuoret naiset toiveikkaina.



Orpokotivierailun jälkeen Veronika ja Annukka kutsuivat orpokodin johtajattaren vierailulle.
"Varsin vakuuttava talo", johtajatar sanoi. "Sanoisin, että hyvä kasvuympäristö."



"Aivan niin", Annukka sanoi iloisesti. "Minäkin olen kasvanut täällä!"
"Jassoo", sanoi johtajatar ja hymyili väkinäisesti.



"Tässä on monta hyvää kouluakin lähellä", Veronika kertoili. "Ja asuinalue on kaikin puolin turvallinen."
"Siitä ei ole epäilystäkään", Johtajatar sanoi ja maisteli torttupalaansa.



Annukka aavisti pahaa. "Mutta", hän johdatteli.
Johtajatar huokaisi syvään. "Mutta meillä on periaatteemme. Haluamme taata lapsille tasapainoisen kasvatuksen ja roolimallit."



"Ei lapsesta voi tulla ihan tasapainoista, jos hänellä on kaksi äitiä", johtajatar sanoi. "Ette voi olla eri mieltä."
Annukka tuhahti kuuluvasti. "Me -"



"Ymmärrämme periaatteenne", Veronika jatkoi nopeasti. "Pyydämme kuitenkin harkitsemaan vielä. Kiitos ajastanne."
"Kiitos vain itsellenne", johtajatar sanoi ja poistui.



"En voi uskoa tätä!" Annukka huudahti, kun johtajattaren auto oli häipynyt pihasta. "Miten ihmiset voivat olla näin ennakkoluuloisia? Vieläkin?"
"Ennakkoluulojen murtuminen vie aikaa", Veronika yritti rauhoitella.



"Miten he voivat päättää, ettemme pystyisi kasvattamaan lasta?" Annukka sanoi vihaisesti. "Eivät kaikki heteropariskunnatkaan saa lapsistaan henkisesti tasapainoisia!"
"Eivät niin, kulta", Veronika sanoi ymmärtäväisesti.



"Ei peliä ole vielä menetetty", Veronika sanoi. "He harkitsevat vielä. Ehkä he huomaavat, että tekivät elämänsä virheen."
"Ehkä", rauhoittunut Annukka sanoi.



Hakemus kuitenkin hylättiin, ja Annukka ja Veronika olivat taas lähtöruudussa. Tessa, joka tiesi hyvin, ettei lasten hankkiminen ollut helppoa, kutsui Annukan kylään.
"Tärkeintä on, ettette luovuta", Tessa sanoi.



"Koko juttu vain ärsyttää niin paljon", Annukka puuskahti.
"No, olin minäkin monta kertaa masentunut", Tessa sanoi haikeasti ja katseli sitten kaukaisuuteen.



"Anteeksi", Annukka sanoi. "Tuntuu jotenkin tökeröltä, että masennun jo yhden vastoinkäymisen jälkeen."
"Ei se mitään", Tessa vakuutti. "Siitä on jo aikaa."



Koska adoptointi tuntui niin vaikealta, Annukka ja Veronika päättivät kokeilla muita vaihtoehtoja.
"Tässähän on näitä solukokeiluja, joissa kloonattaisiin lapsi meidän soluistamme", Veronika luki esitteestä.



"Ei ihan minun juttuni", Annukka irvisti ja katsoi sitten seuraavaa lappusta. "Alienvauvoja, ihmesikiämisiä... En edes halua tietää, mistä tässä on kysymys!"
"Entä tämä?" Veronika sanoi ja näytti esitettä, jossa kerrottiin spermapankista ja sen palveluista.



"Ai niin", Annukka sanoi ja mietti hetken. "Käy se minulle. Minä voin synnyttää lapsemme!"
"Oletko aivan varma?" Veronika kysyi ihmeissään.
"Totta kai olen", Annukka sanoi intoa puhkuen. "Miksen olisi?"



"No katsotaan ensin isäehdokkaita", Veronika sanoi, ja seuraavana päivänä he kävivät hakemassa ehdokaskansion kotiin tutustuttavaksi.



Lopulta vaihtoehtojen joukosta valikoitui naapurikaupungissa asusteleva Arvi, jonka musikaalisuus, terveys ja järkevä arvomaailma olivat tehneet vaikutuksen. Annukka ja Veronika halusivat kuitenkin tavata miehen ennen lopullista päätöstä.



Arvi saapui tapaamiseen seuraavana tiistaina varttia ennen sovittua tapaamisaikaa.
"Oletko sinä kalju?" Annukka kysyi heti nähtyään Arvin. Lomakkeissa ei ollut ollut kuvaa.
"Voi, en", Arvi naurahti. "Kesäkampaus vain. Muuten läkähtyisin."



"Hyvä", Annukka huokaisi helpotuksesta. "Haluatko kertoa meille jotain erityistä ennen kuin teemme päätöksen?"
"Olen auttanut yhtä lapsetonta pariskuntaa aiemminkin, joten lapsellanne olisi biologisia sisaruksia", Arvi kertoi.



"Sisaruksia? Monta?" Annukka toisti.
"Kaksoset", Arvi naurahti. "Te varmaan haluatte minun luopuvan kaikista oikeuksistani ja velvollisuuksistani lasta kohtaan."



"Joo", Veronika sanoi vuorostaan. "Mutta ajattelimme, että voisit joskus tavata lasta. Jos vain haluat."
"Kyllä se minulle sopii", Arvi hymyili.



Sitten he vielä sopivat käytännön järjestelyistä, aikatauluista ja terveystarkastuksista. Keinohedelmöitys suoritettaisiin sairaalaoloissa.



"Ovat siihen muutkin pystyneet", Arvi sanoi vielä ja iski silmää, sillä naiset näyttivät hieman epävarmoilta.
Sitten Arvi toivotti hyvät yöt ja lähti kotiaan kohti.



"Toivottavasti edes tämä nyt onnistuu", Annukka huokaisi hieman epävarmana.
"Kyllä se onnistuu", Veronika sanoi. "Olen varma siitä."



"Ja ties mitä ne toimittajat taas keksivät kirjoittaa, kun saavat kuulla tästä kaikesta", Annukka huokaisi.




***

Ja lapsihan hankitaan oikeasti tietenkin "normaalilla sim-tavalla" eli Arvi ja Annukka menevät pelehtimään yhteisötontille. ;-)
Yritetään edes pysyä säännöissä :-D

Tämän osan tapahtumat kuluvat noin neljän vuoden aikana, Annukka on alussa 26 ja osan lopulla noin 30. Tai ainakin olen itse ajatellut sen noin :-D

Tästäkin osasta tuli pieruisen pitkä (joku 103 kuvaa) :'D Voi niitä aikoja, kun osat olivat vielä 30 kuvaa pitkiä :D
Pitäisiköhän vähentää noiden yleispätevien talokuvien käyttöä :'D No, ei kai ole suuri rikos, jos 103 kuvasta kaksi esittää taloa =D

Tällä kertaa olen päättänyt jakaa "perijän sisarusten osat" kahdeksi lyhyemmäksi osaksi yhden pitkän sijaan. Eli seuraavaksi olisi luvassa lyhyehköt osat Tessan ja Anitan elämästä.
En tiedä vielä mikä on "lyhyehkö". Aluksi se oli 50, sitten 70 ja lopulta 20 kuvaa. Katsotaan, miten se projekti kehittyy. Tammikuun aikana olisi tarkoitus saada molemmat julkaistua :-)

Ja kommentteja taas kehiin, ystävät hyvät! :-)

***