Aiemmin tapahtunut:
Lassi otti jo nuorena elämäntehtäväkseen todistaa Maan ulkopuolisen elämän olemassaolo. Avaruusolennot eivät ole kuitenkaan ottaneet yhteyttä, ja Lassi on toisinaan epäillyt tavoitteensa realistisuutta. Yliopistossa hän kohtasi viehättävän, mutta pöhkön Lolan, josta tulikin pian Lassin mielitietty. Kaupan päälle tuli kuitenkin ylisuojeleva ja ilkeä kälyehdokas Lulu, joka olisi halunnut erottaa Lolan ja Lassin. Pitkän odotuksen jälkeen avaruusolennot ottivat viimein yhteyttä, mutta kohtaaminen herätti vain lisää kysymyksiä.
Miten Lassin ja Lolan elämä sujuu yliopiston jälkeen? Ja onko vihdoin aika?


***



Lassi ja Lola pitivät yhtä koko yliopiston ajan. Lopputodistukset saatuaan pari muutti ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa – muutamasta asuntovaunusta yhdistettyyn röttelöön.



He menivät naimisiin Vas Legasin halvimmassa vihkikappelissa. Ainoa todistaja oli kappelin puolesta. Häämatka vietettiin erässä Outolaakson motellissa.



Lassi ja Lola saivat elää muutaman vuoden rauhassa. Sattui kuitenkin perinteinen vahinko, ja parille oli tulossa lapsi. Lolan ylihuolehtiva sisar Lulu otti ja muutti pariskunnan kotiin pitämään huolta sisarestaan.



"Sinun pitäisi käydä töissä!" Lulu kivahti asetuttuaan taloksi.
"Kävinhän minä", Lassi selitteli. "Siinä vain kävi vähän huonosti..."
"Niin, nukuit pommiin joka ikinen aamu, koska olit valvonut yöt sen himskatin kaukoputkesi ääressä!" Lulu kiljui. "Lola kertoi."



"Minä uskon, että olen tekemässä läpimurron", Lassi sanoi hiljaa.
"Et sinä sillä perhettäsi elätä!" Lulu tokaisi.
Lulu osasi halutessaan olla inhottava ja hän valitti paljon, mutta hän oli myös oikeassa. Se Lassin oli pakko myöntää.



Lulu työskenteli trailerialueen laidalla olevassa baarissa. Aamupäivisin hän piti kauneushoitolaa, jossa kävivät muut alueen vähävaraiset.
Vaikka Lassi saikin satunnaisia tuloja kirjoittamistaan artikkeleista, oli Lulu ylivoimaisesti parempi tuomaan rahaa perheeseen.



Lassi antoikin Lulun johtaa taloutta. Olisi voinut luulla, että Lassi ja Lola asuivat Lulun luona, eikä toisin päin.
Vähitellen yhteiselo alkoi kuitenkin sujua.



"Oletko jo kirjoittanut sen jutun Tiedeuutisiin?" Lulu tiukkasi valmistaessaan aamiaista.
"Aloitin sen", Lassi sanoi ja yritti olla nauramatta. Lulu oli kuin keskiverto komedian nalkuttava vaimohahmo.



Lassi vietti pitkiä aikoja katolla. Hän tutkaili tähtiä, mutta hän ei nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Ei sinä yönä, ei edellisenä, eikä seuraavana tai sitä seuraavana...



Hän oli kuitenkin sinnikäs. Naapuritrailerin hullu-Pena kertoi nähneensä outoja valoilmiöitä muutama vuosikymmen takaperin. Vähän sen jälkeen erään trailerin isäntä katosi salaperäisesti. Kukaan ei ollut kuullut miehestä sittemmin.



Eräänä iltana Lolan mahaan alkoi sattua ja hän valitti siitä siskolleen. Tämä ei ollut yhtä pihalla kuin siskonsa.
"Siskokulta, ne ovat supistuksia!" Lulu kiljahti. "Sinä synnytät!"



Ja niinpä perheeseen syntyi pieni tyttövauva. Lola antoi tytölle nimen Olivia. Perusteluna oli vain se, että "Olivia on kiva nimi". Olivia oli iholtaan vaalea ja ruskeahiuksinen kuin äitinsä, mutta violetit silmät hän oli perinyt isältään.



Lassi oli alkanut työskennellä erään Kriston kanssa. Kristo oli Lassin tavoin kiinnostunut avaruudesta ja Maan ulkopuolisesta elämästä.
"Olen lähettänyt avaruuteen radioaaltoja", Kristo kertoi. "Viestejä, mutta niihin ei ole vastattu. Tai ehkä vastaus saapuu tänne valovuoden päästä..."



"Meidän pitää tehdä projektisuunnitelma", Lassi sanoi.
"Niin pitääkin. Ja tarvitsemme rahoitusta", Kristo mietti. "Laitan hakemuksen tiedeministeriölle."
Hakemus kuitenkin hylättiin.



Lassin tutkiessa taivaita Olivia oli varttunut jo kunniakkaaseen taaperonikään. Lola halusi opettaa lapsensa kävelemään ja pitikin opetustuokioita päivittäin.



Pahaksi onneksi hän ei varonut viereistä autotietä. Eräs puolisokea eläkeläisvaari olisi ajanut hänen ylitseen, ellei Lulu oli sattunut paikalle ja varoittanut.



"Ehkä tämä auttaa", Lassi sanoi ääneen. Sillä asuinalueella yksikseen puhuminen oli aivan normaalia. Lassi piteli taskulamppua kaukoputken linssiä vasten, ja taivaalle piirtyi valojuova.



"Toivottavasti tämä ei häiritse lentokoneita", Lassi ehti sanoa, kun hän kuuli jyrähdyksen.
Ääni kuulosti aivan ukkoselta, mutta taivas oli kauttaaltaan pilvetön.



Samassa hänen yläpuolellaan syttyi sininen valo. Se oli niin kirkas, ettei Lassi hetkeen nähnyt muuta kuin sinistä.
"Mitä ihmettä?!" Lassi oli kauhuissaan.



Sitten painovoima hylkäsi hänet ja Lassi nousi ilmaan. Hänen näkökenttänsä oli edelleen sumea ja täynnä harmaita täpliä. Lassi menetti vähitellen tajuntansa.



Lassi heräsi. Hänen päätään jomotti kuin juhannuskrapulassa. Hän ei aluksi nähnyt mitään, sitten sumeasti ja hiljalleen näkö palasi.



Vähäinenkin väri katosi Lassin kasvolta, kun hän näki missä oli. Tai sitä hän ei tiennyt, missä, mutta millaisessa paikassa! Huoneessa kuului hiljaista surinaa. Lassi veti henkeä ja huomasi, ettei huoneessa haissut miltään.



Kummallisinta olivat kuitenkin selin Lassiin kääntyneet olennot. Niiden iho oli turkoosi, ja aluksi Lassi ajatteli sen olevan meikin aikaansaannosta. Olennot kuitenkin liikkuivat epäinhimilliseen tapaan.



Sitten toinen olennoista kääntyi ja huomasi Lassin olevan hereillä. Se ei sanonut mitään, mutta toinenkin olento kääntyi vilkaisemaan. Aivan kuin ne olisivat kommunikoineet telepaattisesti. Olennot jättivät toimensa ja kävelivät Lassin luo.



Reagoimatta Lassiin sen enempää ne alkoivat puhua keskenään. Puhe ei ollut mitään Maan kieltä, sen Lassi osasi heti sanoa. Hän ei tunnistanut yhtäkään sanaa, ja myös äänenpainot olivat kummallisia. Osa äänteistä kuulosti enemmänkin vihellyksiltä ja kujerruksilta kuin puheelta.



Lassi ei uskaltanut sanoa mitään. Olennot vaikuttivat vaarattomilta, mutta koska Lassi ei ymmärtänyt, mistä oli kyse, hän päätti tarkkailla tilannetta.
"Saitko seerumin sekoitettua?" Toinen olennoista sanoi.



Lassi yllättyi ymmärtäessään olennon sanat. Tämä oli vaihtanut simlishiin niin sujuvasti, ettei Lassi ollut heti huomannut kielen vaihtumista.
"Sain", siilihiuksinen olento sanoi.



"Niin, hyvä Maan asukas, nyt on aika", rastapäinen olento sanoi juhlallisesti.
"Mille? Minkä aika?" Lassi kysyi, ja sai olennot naurahtamaan.



"Nyt on aika", olento vain sanoi. Siilihiuksinen olento laskeutui polvilleen ja pisti Lassia käsivarteen pienellä ruiskulla.
"Ai", Lassi sanoi, mutta nukutusaine liikkui hänen suonissaan nopeasti. Lassin pää alkoi jo nuokkua.



Ja niin hän vaipui taas uneen. Viimeiset sanat, jotka hän kuuli ennen nukahtamistaan, olivat: "hänestä tulee hyvä kasvattaja."



Lassi heräsi hiestä märkänä. Se oli mitä kummallisin uni! Vai oliko se unta? Se tuntui niin todelta!
Hän tarkisti kätensä, johon olento oli häntä pistänyt, mutta mitään jälkeä ei näkynyt. Ja hänen päällään oli pyjama, ei samoja vaatteita kuin unessa.



"Mitä nyt, kultsi?" Lola kysyi unisesti.
"Näin vain pahaa unta", Lassi sanoi ja veti peiton korviinsa. Hän ei nukkunut silmäystäkään sinä yönä.



Elämä trailerissa sujui entiseen malliin. Outo unikokemus vähensi Lassin intoa tutkia taivaita ja sen sijaan hän vietti aikaa tyttärensä kanssa.



Kuukausi oudon unen jälkeen Lassi tunsi mahassaan outoa möyrintää. Häntä oksetti. Sama toistui jokaisena aamuna sillä viikolla. Lulu käski häntä menemään lääkärin ennen kuin tauti tarttuisi häneenkin, mutta Lassilla oli muuta mielessään.



"Et usko tätä", Kristo sanoi. Hän oli tutkinut Lassin veriarvot.
"Onko minulla joku outo virus? Tai loinen?" Lassi kysyi. Hän oli kertonut Kristolle unikokemuksestaan. Tarkemmissa tutkimuksissa Kristo oli löytänyt mikroskooppisen pistojäljen ja leikkausarven Lassin alavatsasta.



"Niinkin voisi sanoa", Kristo virnuili. "Hormonitasojesi mukaan olet raskaana."
"Älä huijaa", Lassi ähkäisi. "Aprillipäivä meni jo."
"En huijaa", Kristo sanoi. "Otetaan ultraäänikuvat, niin näemme olenko oikeassa."



"Jos on pakko", Lassi myöntyi, vaikka ei uskonut pätkääkään Kriston puheista.
Ultraäänikuvassa näkyi kuitenkin naisen kohdun tapainen massa, jossa oli kuin olikin pieni sikiö. Lassi oli enemmän kuin järkyttynyt.



Sikiö todettiin Kriston tutkimuksissa turvalliseksi. Uteliaisuus antoi periksi, ja luonnonoikun annettiin jäädä kasvamaan Lassin vatsaan.
"Tämä on jännää!" Lola intoili.



"Kunhan et kerro kenellekään, miksi vatsani kasvaa", Lassi muistutti. "En kaipaa lehdistöä ja jatkuvaa tarkkailua. Pahimmassa tapauksessa minut suljetaan alueelle 51."
"Kerron kaikille, että olet koukuttunut juustoleipiin!" Lola keksi ja nauroi iloisesti.
"En minä sitä tarkoittanut", Lassi mutisi ja antoi sitten Lolan taputella vatsaansa.



Raskaus sujui niin normaalisti kuin miehen raskaus vain voi. Lulusta se oli kuitenkin kaikkea muuta kuin normaalia. Hän olisi halunnut ilmoittaa Lassin poliisille, mutta Lola oli kieltänyt.



"Miksi tuollaista pitää käydä juuri minun perheessäni?" Lulu voivotteli. Hän vältteli katsomasta Lassin yhä vain kasvavaa vatsaa.
"En minä tätä pyytänyt", Lassi selitteli ja taputti vatsakumpuaan.



"Minähän sanoin, että tähtiin tuijottelusta ei hyvää seuraa", Lulu sanoi. "Mitä aiot tehdä sille... jollekin, minkä synnytät?"
"En tiedä", Lassi sanoi. Hän ei ollut miettinyt koko asiaa.



Pian miettimisaika umpeutui. Lassi oli tekemässä itselleen välipalaa seitsemättä kertaa sinä iltapäivänä, kun hänen vatsaansa kouraisi.
Ovatkohan nämä niitä supistuksia, joista Lola kertoi?



Nytkö se syntyy?! Lassi karjui minkä pystyi. Sitten hän tajusi, ettei synnytystä oltu erityisesti suunniteltu. Miten hän edes synnyttäisi? Hän soitti saman tien Kristolle, joka oli valmis leikkausoperaatioon.



Lääketieteellisestä potkut saaneeksi Kristo oli varsin hyvä kirurgi. Lassi oli suurimman osan leikkauksesta nukutuksessa, eikä leikkausarpikaan tulehtunut erityisen pahasti.



"Miten täällä voidaan?" Kristo kysyi, kun Lassi oli herännyt.
"Tilanteeseen nähden hyvin", Lassi arveli kohauttaen olkiaan ja rapsutti hieman vatsaansa peittäviä siteitä. "Entä se... mikä syntyi?"



"Molemmat voivat hyvin", Kristo sanoi iloisesti. "He ovat ihmeellisiä!"
Lassi oli kiinnittänyt huomionsa yhteen sanaan. "Molemmat?!"



Pikkuolioita oli syntynyt kuin syntynytkin kaksi! Ensimmäisellä ultrauskerralla toinen sikiö oli ollut piilossa. Kun Kristo oli myöhemmin huomannut kaksosraskauden, hän oli halunnut yllättää Lassin.



Syntyneet vauvat olivat samanvärisiä kuin Lassin aiemmin kohtaamat olennot. Vauvat olivat tyttö ja poika, niin ainakin pääteltiin. Lassi ja Kristo eivät olleet täysin varmoja siitä, miten avaruusolioiden biologia toimi.



Molemmat saivat nimen taivaankappaleiden mukaan. Tyttövauvasta tuli Galatea erään Neptunuksen kuun mukaan, ja poikavauvasta Deimos, joka on myös Marsin toisen kuun nimi.



Oliolasten hoito oli yllättäen samanlaista kuin ihmisvauvojenkin. Jopa Lulu rakastui pieniin vihreisiin olentoihin ja vannoi suojelevansa näitä pahalta maailmalta henkensä kaupalla.



Lassi oli kirjoittamassa blogia Tähtienystävät-seuran sivuille, kun tietokone yhtäkkiä jumittui.
"Mitä?" Lassi parahti. Hän oli kirjoittanut tuntikausia eikä ollut tallentanut hetkeen.



Sitten ruutu alkoi välkkyä sinisenä. Sävy oli täsmälleen sama kuin avaruusaluksessa. Lassi katsoi ruutua epäluuloisena.
Ruudulle ilmestyi kirjoitusta, jota Lassi ei osannut lukea.



Kauan rikki olleet kaiuttimet särähtivät. Niistä alkoi kuulua virheetöntä ääntä: "Hyvää työtä, kasvata heidät hyvin."
Sen jälkeen ruutu palasi normaaliksi. Blogikirjoituskin oli tallella.



"Sepäs... oli jotain", Lassi lausahti. Hän alkoi vasta nyt ajatella, että avaruusoliot olisivat voineet haluta lapsensa takaisin. Mutta onneksi niin ei käynyt. Ja vanhat kaiuttimetkin toimivat taas!



Galatea ja Deimos asettuivat Lassin perheeseen hyvin. He alkoivat puhua ja kävellä poikkeuksellisen nuorina. Tai ihmislapsille se olisi ollut poikkeuksellista.



Olivia oli ihastunut pikkusisaruksiinsa. Lasten outo ihonväri kummastutti jokaista, joka heidät näki. Kyselijöille oli sanottu, että lapset olivat altistuneet raskausaikana kemikaaleille. Toistaiseksi selitys oli mennyt läpi.



"Isä, minä olen kuullut sen tarinan jo tuhansia kertoja", Galatea sanoi äänellä, jossa ei ollut häivääkään lapsellisuudesta. Se oli melkein aikuisen ääni. "Lukisitko mieluummin jotakin Simlandia-ehdokasta?"



"Hyvä on", Lassi myöntyi. Hänestä oli edelleen outoa lukea lapsilleen aikuisten kirjoja. No, ainakin Simlandia-palkintoa tavoittelevat kirjat olivat laadukkaita.



Viisi vuotta myöhemmin Galatea ja Deimos olivat aloittaneet koulunkäynnin. Muut lapset olivat aluksi kiusanneet heitä, mutta kun Galatea oli kertonut ihonvärin tarttuvan, olivat kiusaajat karkonneet.



"Valehtelu on pahasta", Lassi sanoi periaatteen vuoksi.
"Mutta isä hyvä", Galatea sanoi tyypilliseen tapaansa. "Meidän oli puolustauduttava. Ja Teidänkin on myönnettävä, että väkivallalla vastaaminen olisi ollut barbaarista. Vai kannattaisiko niin tehdä seuraavalla kerralla?"



"Ei", Lassi sanoi ja päätti olla hiljaa. Hän ei koskaan tottunut tyttärensä vanhanaikaisen kohteliaaseen puhetapaan. Mistä lie tyttö olikin sen oppinut?
"Veli rakas, ojentaisitteko suolan?" Galatea kysyi.



"Tietty", Deimos sanoi. Hän oli sisartaan ujompi eikä hän muistanut teititellä jokaista vastaantulijaa.
"Ainakin te voittaisitte ne tyypit kuusi-nolla", Olivia kertoi.
"Tuo on varmasti totta", Galatea sanoi ylpeästi.



Lassi komensi lapset ruoan jälkeen hammaspesulle. Itse hän kiipesi katolle ihailemaan hiljalleen tummenevaa tähtitaivasta. Kerrankin naapuritrailereissa oli hiljaista, ja luonnon äänet – sirkat, yöeläimet ja vieno tuulenvire – olivat kuultavissa.



Lassi seisahtui kaukoputken viereen ja taputti sitä mietteliäästi. Linssi oli pölyn peitossa; sitä ei oltu käytetty vuosiin. Kaksosten synnyttä Lassi oli tähystänyt tähtiä vain muutaman kerran.



Hän katsoi tähtitaivasta mieteliäästi. "Kiitos. Kiitos lapsista. Kiitos, että toteutitte toiveeni."
Aivan kuin eräs kaukainen valopiste olisi välkähtänyt ottaen kiitokset vastaan.



***


Muutin alien-defaulteja viime kerrasta :D
Aluksen siilitukka oli sama alien kuin yliopisto-osassa, mutta tarinassa se voi olla eri tyyppi. Se ei ole olennaista :D

Lululla ja Lolalla ei ilmeisesti ole ainakaan ongelmia ulkonäkönsä kanssa. Tai onhan tuo paljastavasti pukeutuminenkin jonkinlainen ongelma...? Löysin vaan jonkun sivun, jossa oli tuollaisia aavistuksen hutsahtavia vaatteita ja mieleeni tulivat heti Lola ja Lulu :DDD
Molemmat ovat myös ottaneet aurinkoa, kuten yhdessä kuvassa näkyykin. Siksi iho on tuollainen tummempi :D
Oliviastakin tuli aika lissu, siksi tuo meikki. Tyttö on tätinsä meikkipää :D

Kaksosista pidän enemmän Galateasta. Deimos on vähän pallopää, enkä pidä noin paksuista huulista. No kai ne vielä kapenevat, kun poika kasvaa...

Se blondi, jota Lulu meikkaa, on pikkusiskoni tekemä Tuksu-sim :'--D
Tuksu käveli kadulla talon ohi ja pitihän se napata mukaan. Meikkaus tosin epäonnistui tuolla kerralla. Muistaakseni sen naamalla on yhä joku vaaleanpunainen suttu...
Ja viimeksi pelatessani Tuksu vaan tunki taloon ahdistelemaan Ramia, joka oli silloin vieraana :O

Näiden Peten lastenlasten iät ovat varmasti menneet enemmän tai vähemmän sekaisin. :D
Minäkin joudun tekemään koko ajan taulukoita ja hakkaamaan seinää, kun huomaan että olen taas tehnyt laskuvirheen ja joku onkin 10 vuotta nuorempi kuin luulin...
Aikajana antaa ehkä jonkinlaista infoa. Ja tämän osan lopussa on n. vuosi 2105. Ja se on aikalailla myös se vuosi, josta osa 49 jatkuu :)

Kommentteja taas! <3
Haluaisiko joku, että kävisin kertomassa uusista osista esim. cboxissa? En ole harrastanut sellaista, mutta ei siitä vaivaa olisi ;)


***