Aiemmin tapahtunut:
Hannan lapset Robin ja Romeo lähtivät yliopistoon, ja nuorimmainen Roosa lähti vaihto-oppilaaksi. Yliopistossa Romeo kohtasi Saara-nimisen tytön, jonka kanssa hän alkoi seurustella. He menivät kihloihin ja alkoivat suunnitella häitä. Romeo ei kuitenkaan lopulta kestänyt ajatusta ukkomieheksi ryhtymisestä, vaan jätti Saaran alttarille ja katosi.

Mutta minne Romeo onkaan päätynyt..?


***




Kuukausi oli kulunut Romeon karkaamisesta. Aika parantaa haavat, sanotaan, mutta Romeo tunsi olonsa yhä kurjaksi. Ja samalla vapaaksi, mikä sai hänet vielä huonommalle tuulelle.



Häntä hirvitti. Miten hän oli voinut tehdä Saaralle niin? Tämä ei ollut ansainnut sitä, ei pätkän vertaa!
Romeon olisi pitänyt vain kertoa, mitä oli ajatellut. Hänen olisi pitänyt sanoa, että hän ei halunnut vielä naimisiin.



Mutta ei, hän oli jänistänyt ja odottanut, että muuttaisi mielensä. Hän oli vain toivonut, että tajuaisi avioliiton hienouden ja hänestä tulisi unelma-aviomies. Mutta niin ei käynyt, ja sitten olikin jo liian myöhäistä. Romeo oli panikoinut ja karannut.



Hän oli soittanut useille matkanjärjestäjille ja ostanut puolen tusinaa lippua hämäyksen vuoksi. Lopulta hän oli muutamien välietappien jälkeen päätynyt eräälle Twikkii-saariryhmän saarista, ja toivoi, ettei hänen perheensä tavoittaisi häntä.



Romeo ei halunnut puhua, vaikka hänen olisi ehkä pitänyt. Ehkä ei olisi vielä liian myöhäistä pyytää anteeksi. Ehkä kaikki voisi palata samanlaiseksi kuin se oli ollut?

Tuskin!



Pohjoisin Twikkii-saari oli tunnettu hippien pyhiinvaelluspaikkana, ja joka vuosi tuhannet uteliaat matkasivat sinne etsimään elämänsä tarkoitusta. Siksi Romeokin oli siellä. Hän halusi suunnan, johon pyrkiä. Vastauksia, neuvoja, mitä vain.



Niitä Romeo ei ollut vielä löytänyt. Hän oli käyttänyt viimeiset rahansa turhien lentolippujen ostoon, ja nyt hän oli jumittunut saaren pahimpaan turistirysään. Hän nukkui aurinkotuolissa rannalla ja söi salaa hotellien noutopöydistä. Se vasta oli hienoa elämää!



Mutta Romeo ajatteli tarvitsevansa sen. Hän ansaitsi rangaistuksen, koska oli ollut niin törkeä Saaraa kohtaan. Samalla hän halusi kuitenkin aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja se oli vaikeaa, kun hän poti syyllisyyttä Saaran hylkäämisestä.



"Kuules poika", rantabaarin pitäjä sanoi, kun Romeo oli tavalliseen tapaansa tuijottanut kaukaisuuteen jo toista tuntia. "En haluaisi olla epäkohtelias, mutta karkoitat asiakkaat."
"Anteeksi", Romeo sanoi uupuneesti.



"Et sinä ole ensimmäinen siipeensä saanut näillä rannoilla", baarimikko sanoi ystävällisemmin. "Kaikki edelliset ovat toipuneet."
"Se on hyvä kuulla", Romeo sanoi, muttei kuulostanut vakuuttavalta.



"Ensi viikonloppuna järjestetään bileet eräällä huvilalla", vanhempi mies muisteli. "Tiedän, ettei huvilan isäntä ole kovin tarkka vieraslistan suhteen, joten voisit ujuttautua niihin bileisiin. Se voisi tehdä sinulle hyvää."
"Kiitos", Romeo sanoi ja hymyili hieman.



Bileet järjestettiin rannan hulppeimmassa huvilassa. Huoneita oli toistakymmentä, ja talossa oli monta uima-allasta. Vieraita oli kutsuttu kymmeniä, mutta Romeo uskoi, että suurin osa paikallaolijoista oli tullut kutsumatta.



Se ei menoa haitannut, koska kuokkijat käyttäytyivät asiallisesti. Romeokin innostui tanssahtelemaan ja juttelemaan muiden kanssa. Hän siirsi masentavat ajatukset taka-alalle ja rentoutui. Ehkä elämä alkaisi vielä hymyillä...



Bileiden jälkeen Romeon mieliala laski, muttei yhtä alas kuin ennen. Se oli hyvä merkki, joka antoi Romeolle voimaa jatkaa.



Bileissä Romeo oli tavannut Pinja-nimisen naisen, joka oli häntä jokusen vuoden vanhempi. Pinja oli reppumatkailemassa ympäri maailmaa, ja hänen reissunsa oli kestänyt jo yli vuoden päivät. Twikkii-saarilla hän oli viihtynyt jo kaksi kuukautta.



"Seuraavaksi aion Papu-Apun saarelle. Siellä on kuulemma virkistäviä kuumia lähteitä ja hohtavan valkeat hiekkarannat", Pinja kertoi.
"En ole koskaan kuullutkaan koko saaresta", Romeo hymähti.



"Sinun pitäisi jutella muiden reppumatkailijoiden kanssa", Pinja neuvoi. "Jakaa vinkkejä ja sen sellaista."
Romeo nyökkäsi. Hän ei pitänyt itseään reppumatkailijana, hän oli enemmänkin... hän vain... oli.



"Mutta", Pinja sanoi lempeämmällä ja lähes hunajaisella äänellä. "Ehkä voisimme puhua jostain muusta. Tai tehdä jotain muuta?"
"Sopii", Romeo vastasi vienosti hymyillen.



Romeo ei ollut suunnitellut aloittavansa minkäänlaista romanttista suhdetta. Oli kuitenkin vapauttavaa vain olla jonkun kanssa. Hänen ei tarvinnut murehtia tulevaisuudesta, elämästä tai arjesta. Oli vain tämä hetki, tässä ja nyt.



Eräissä vauhdikkaissa bileissä Romeo oli avautunut häistään ja siitä kuinka kelvoton hän oli. Pinja oli ollut ymmärtäväinen, eikä asiasta puhuttu sen koommin. Tietty apeus ja häpeän tunne kuitenkin häilyi Romeon ympärillä jatkuvasti.



Pinja oli mukava nainen ja varsinainen rämäpää. Romeo oli kyllä ihastunut, muttei voinut kuvitella, että olisi seurustellut Pinjan kanssa muualla kuin saarella. Ja hän uskoi, että Pinja ajatteli samoin, vaikka he eivät siitä puhuneetkaan.



Pohjoinen Twikkii-saari oli oikea paratiisi. Aurinko paistoi aina, ja lempeä tuuli puhalsi mereltä ja esti ilmaa muuttumasta ahdistavan kuumaksi. Romeolla oli hyvin hauskaa Pinjan kanssa.



Puolitoista kuukautta myöhemmin Pinja ilmoitti haluavansa lähteä Papu-Apun saarelle. "Lautta lähtee sunnuntaina", hän sanoi.
"Vai niin", Romeo lausahti. Hän ei ollut valmistautunut asiaan vielä, vaikka olikin tiennyt, että Pinja ei viihtyisi saarella kovin kauaa.



"Me emme varmaan näe enää", Pinja jatkoi. "Tai ainakaan näissä merkeissä. Minulla oli kuitenkin kivaa. Muistelen sinua lämmöllä."
"Joo, niin minäkin sinua", Romeo sanoi hajamielisesti. Pinja huokaisi syvään.



"Sinun pitäisi siirtyä eteenpäin", Pinja sanoi ja katsoi Romeota silmiin.
"Öhm, niin kai", Romeo sanoi ja käänsi katseensa merelle.
"Hei sitten", Pinja jatkoi ja käveli pois sen enempiä hyästelemättä.



Siirtyä eteenpäin... Kyllä Romeo tiesi, mitä Pinja oli tarkoittanut. Oli turhaa murehtia loppuikäänsä. Tehty mikä tehty. Mutta Romeo halusi muutenkin siirtyä eteenpäin. Hän halusi pois siltä rannalta.



Romeo laski säästönsä. Hän oli tehnyt saarella pieniä hanttihommia, ja rahat riittivät jo reilusti kotimatkaan, mutta Romeo ei ollut vielä valmis palaamaan. Hän uskoi, että olisi aika lähteä saaren toiselle puolelle. Siellä ei olisi turisteja.



Jo seuraavana päivänä Romeo oli kiertänyt saaren toiselle puolelle katamaraanilla. Paikka oli rauhallinen kalastajakylä, jossa näkyi muutama reppumatkailija. Hotelleista ei ollut tietoakaan, mutta pieni majatalo löytyi.



Makoiltuaan pari viikkoa auringossa Romeo alkoi tutustua muihin ulkomaalaisiin.
"Ai et ole kuullut gurusta?" eräs Tuomas-niminen kaveri kysyi. "Kaikkihan tulevat tänne gurun takia."
"Niinkö?" Romeo ihmetteli.



"Eihän täältä muuten mitään vastauksia saa", Tuomaan ystävä Riku sanoi. "Päräyttävä äijä se guru. Me kävimme hänen luonaan eilen."
"Niin, ja muuten, ajattelimme syödä tänään syväjäädytettyjä hedelmälepakon pernoja", Tuomas kertoi. "Lähdetkö messiin?"



"Enpä taida", Romeo sanoi. Hän alkoi miettiä gurua. Ehkä tämä voisi kertoa, mikä Romeossa oli vikana. Kertoa, mitä hänen pitäisi elämällään tehdä. Romeo kysyi vielä reittiä gurun luo ja meni sitten pakkaamaan vähät tavaransa.



Guru asui erakoituneena saaren keskellä sijaitsevan tulivuoren läheisyydessä. Vuori ei ollut purkautunut moneen sataan vuoteen, eikä se osoittanut minkäänlaisia toimimisen merkkejä. Alue oli kuitenkin vaikeakulkuinen, joten guru sai olla rauhassa.



Kolmen tunnin patikoimisen jälkeen ("kuljin tuon puun ohi jo ainakin kolmasti") Romeo löysi suon, joka yksi nurkka näytti asutulta. Ainakin siellä oli nuotio. Asukkaita ei kuitenkaan näkynyt.



"Hmmm... Herra... Guru?" Romeo kutsui. Vastausta ei kuulunut. Metsästä kantautui lintujen ääniä ja apinoiden kiljahduksia. Romeosta ne alkoivat kuulostaa pahaenteisiltä ja häntä alkoi hiljalleen pelottaa.



"Onko täällä ketään?" Romeo sanoi nielaisten.
"Poika oikeaan paikkaan tullut olet."
Romeo katsahti metsikköön ja näki vanhan, sokean miehen. Mies oli kuin suoraan sanakirjasta kohdasta "tyypillinen guru".



"Mi-mistä sinä sen tiedät?" Romeo ei voinut kuin ihmetellä.
"Vastauksia etsit", guru sanoi arvoituksellisesti. "Myös niitä saava olet. Mutta ensin ruokaa minulle laitat."



Väsättyään epämääräisen salaatintyyppisen sekasotkun toissapäiväisistä kookospähkinöistä ja pavuista Romeo puhutteli gurua uudestaan. "Onko sinulla vastauksia?"
"On vastauksia", guru sanoi. "Mutta kysymyksiä et tiedä. Ne täytyy sinun ensin selvittää."



Sellaista vastausta Romeo ei ollut odottanut. "Öh, miten minä ne selvitän?"
Guru oli hiljaa hetken ennen kuin vastasi. "Yksi hyvä paikka on. Siellä saat selvittää kun vaatteeni pyykännyt olet."



Guru laittoi Romeon tekemään vielä monia askareita ennen "hyvän paikan" esittelyä. Lopulta guru johdatti Romeon vuorelle ja pienen luolan oviaukolle. Luola näytti niin luotaan työntävältä kuin mahdollista. Se oli pimeä, kylmä ja haisi puoliksi kompostoituneilta hikisukilta.



"Sinne menet", guru sanoi. "Pois kun tulet tiedät kysymykset."
"Eikö ole mitään muuta keinoa?" Romeo kysyi.
"Luola ainoa vaihtoehto on", guru sanoi, ja Romeo olisi voinut vannoa, että vanhus puhui vahingoniloisesti.



Guru jäi katsomaan oviaukolle, kun Romeo kömpi luolaan. Haju oli pökerryttävä, mutta Romeo jatkoi matkaansa. Hän ei tiennyt, miten pitkälle hänen piti jatkaa. Romeo oli kulkenut vasta viisi metriä, mutta aikaa tuntui kuluneen jo tunteja.



Luola jatkui jatkumistaan. Käännyttyään eräässä mutkassa Romeo joutui täydelliseen pimeyteen. Lattia oli kostea, seinät olivat kosteita ja katosta tippui jotakin kylmää ja märkää Romeon niskaan.



Romeon teki mieli huutaa gurulle. Mitä minä oikein etsin?!
Sitten hän kuitenkin jähmettyi paikoilleen. Löyhkä oli kadonnut, ja sen tilalle oli ilmestynyt mausteinen tuoksu. Ääniä ei kuulunut; ei pisaroiden putoamista lätäköihin tai tuulen vonkunaa.



Romeolle tuli lämmin olo ja hän unohti olevansa kolkossa luolassa. Jostain kaukaa kantautui epämääräistä musiikkia. Tyhjyydestä ilmestyi usvaa, joka alkoi hitaasti muovautui kasvoiksi. Kasvoiksi, jota Romeo tunsi hyvin.



Hän näki äitinsä, jonka kasvoilla oli vakava ilme. Hanna oli valtavan pettynyt, sen Romeo tiesi heti, vaikkei ollut sellaista ilmettä useinkaan nähnyt. Äidin katseessa ei ollut rakkautta, ymmärrystä eikä sääliä.



"Äiti, minä voin selittää", Romeo huudahti epätoivoisena, mutta Hanna haihtui näkyvistä. Tilalle ilmestyi Robin, joka näytti onnelliselta, lempeältä ja äidilliseltä. Mitä tämä nyt oli? Robin ei katsonut Romeota, eikä näyttänyt huomaavan tätä.



Kuten äitinsäkin, Robin katosi näkyvistä. Sitten Romeo näki Aadan. Aada katsoi Romeota tietäväisesti. Hänen kasvoillaan paistoi vuosisatojen kerryttämä viisaus, eikä merkkiäkään tuomitsemisesta. Aada nyökkäsi hitaasti ennen kuin häipyi.



Romeon sydän tuntui rutistuvan rusinaksi, kun vielä yksi hahmo tuli näkyviin. Se oli tietenkin Saara. Saaran kasvoilla oli pohjattoman surullinen ilme. Hän ei itkenyt, mutta hän oli selvästi surun murtama. Niin väsynyt, ettei jaksanut enää itkeä.



"Ei", Romeo kuiskasi, kun Saarakin alkoi kadota näkyvistä. "En minä tätä halunnut..."
Hän vajosi polvilleen. Luolassa alkoi kuulua hiljaista musiikkia, joka voimistui nopeasti.



Yhtäkkiä Romeon silmille välähti kirkas vihreä valo, ja hänet valtasi kuvottava tunne. Hän oli vähällä oksentaa. Ja sitten hänet otti valtaansa euforinen onnen tunne; kuin hän olisi maannut höyhentyynyllä auringonpaisteessa vailla huolen häivää.



Ja aivan yhtä nopeasti valo oli poissa, äänet olivat poissa, kaikki oli poissa. Romeo kömpi jaloilleen varovasti, koska häntä heikotti. Mikä se valo oli ollut? Ja mitä se tarkoitti? Miksi se oli tuntunut niin pahalta ja sitten hyvältä?



Luolareissu oli herättänyt vain lisää kysymyksiä.
"Oikein näkyjä tulkita pitää", guru sanoi, kun Romeo oli kertonut näkemästään.
"En minä osaa", Romeo valitti.



"Et sitten valmis ole", guru ilmoitti. "Kun valmis olet, vastauksen tiedät."
Guru käveli takaisin leirilleen ja Romeo jäi seisomaan hetkeksi aloilleen. Hän oli luullut, että kaikki kävisi helposti.



Hän oli ajatellut vain tulevansa gurun puheille, kuuntelevansa pari neuvoa ja palaavansa seuraavalla lennolla kotiin. Ja nyt hänellä oli vain lisää kysymyksiä.
Ilmeisesti hänen matkansa jatkuisi vielä...


***


Tämän osan kanssa tosiaan kesti! Anteeksi :--S
Pitkä odotus ei johtunut itse osasta. Tai ehkä vähän, koska tässä oli paljon lavastettavaa ja rakennettavaa. Ja muokattavaa. Herran jestas!

Muokkaukset ovat ehkä vähän kökköjä. Innostuin liikaa : 3

Okei, miksi tässä osassa on niin paljon viittauksia leffoihin yms : DDD
No saatte itse keksiä mitä ne olivat  :__D

Seuraavaksi taitaa tulla Robin-osa, vaikka en niin aluksi suunnitellutkaan. Seuraavassa Romeo-osassa ollaan nimittäin hypätty sen verran ajassa eteenpäin, että haluan välissä kertoa Robinista ensin. Aikatauluista en osaa sanoa. Kuvia ei vielä ole, tekstiä on jonkin verran (itse asiassa yllättävän paljon, kun katsoin osan tekstitiedostoa!). Mutta menee varmasti ensi vuoden puolelle.

Päivittelen varmaan ensin osan Radolan simprojektiin : )

Laittakaa kommentteja ja jotain. Varsinkin piilolukijat ja uudet lukijat, olisi kiva lukea mietteitänne : )


***