Yliopistoajat alkoivat olla takana päin, ja Elena suunnitteli tulevaisuuttaan innokkaasti. Ainoa, mikä huoletti, oli Klemetti. Haluaisiko tämä muuttaa yhteen yliopiston jälkeen? Ja mitä isä siihen sanoisi?



"Totta kai muutan", Klemetti sanoi, kun Elena uskaltautui kysymään asiaa. "Isäsikin saa totutella asiaan."
"Isä on kyllä itsepäinen", Elena varoitteli.



"Olen vain oma hurmaava itseni ja kaikki sujuu hyvin", Klemetti sanoi voitonvarmana.
Elena naurahti. "Kyllähän se sitten sujuukin."



"Äläkä sinä turhaan huolehdi. Murheinen ilme ei sovi sinulle", Klemetti kiusoitteli ja suukotti Elenaa, joka oli kommentista hieman hämillään.





Vielä oli kuitenkin muutama tärkeä tentti ja essee edessä. Elena lukaisi kirjat läpi varmuuden vuoksi, vaikka olikin hyvin varma osaamisestaan.



Viimeinen tentti ja valmista tuli! Elena valmistui lopulta huippuarvosanalla Laudatur.



Ennen kotiinpaluuta Elena kutsui vielä Klemetin kylään.
"Nyt kun muutamme saman katon alle", Klemetti aloitti lauseen, muttei jatkanut.
"Niin?" Elena kysyi.



"Ajattelitko, että menisimme naimisiin?" Klemetti sanoi mietittyään hetken.
Elena tirskahti. "Oliko tuo kosinta?"



"Ei! Tai siis... ellet halua, että se oli", Klemetti selitteli kasvoit punoittaen.
"Ei minulla ole niin kiire", Elena sanoi, "mutta jonain päivänä kyllä."





Sitä ennen oli kuitenkin muututtava aikuiseksi ja lähdettävä yliopistolta.



Elena loi vielä viimeisen katsauksen asuntolaansa ja kampukseen, kun taksi vei häntä kotia kohti.
"Kyllä kaikki menee hyvin", hän vakuutteli itselleen.

Ala-Tuuheloilla elo oli sujunut rauhaisasti. Lasten asuessa yliopistolla M-P ja Vilja olivat viettäneet yhteistä laatuaikaa ja kunnostaneet taloaan asumiskelpoiseksi.



"Ihanaa, että olet vihdoin kotona", M-P sanoi, kun nuorempi tytär viimein saapui tutkintotodistus kourassaan.
"Niin, vielä ihanampaa on sitten, kun Klemettikin on täällä", Elena huokaisi hymyillen.



M-P kurtisti kulmiaan. "Klemetti", hän tuhahti. "Se mies ei tähän taloon muuta."
"Muuttaapas!" Elena tulistui. "Jos tahdot minun asuvan täällä, saat sietää myös Klemettiä!"



"Minun taloni tämä on loppujen lopuksi", M-P sanoi vastaan. "Minä päätän, kuka täällä asuu."
"Sitten minä lähden!" Elena uhkasi.



Mutta ei hän lähtenyt. Vilja onnistui takomaan järkeä miehensä päähän, ja tämä suostui edes tapaamaan Klemetin.
"Älä tuomitse häntä ennen kuin olet edes tavannut hänet", Vilja pyysi.



Vilja kutsui Klemetin illastamaan ja varmisti, että M-P olisi paikalla tapaamassa vävykokelastaan.
Elenaa pelotti. Isä oli usein niin äkkipikainen, eikä Klemettikään ollut mikään lammas, kun tilanne muuttui uhkaavaksi.



Alkaisivatko pihviveitset viuhua ja lautaset lennellä? Entä jos isä kääntäisi käytöksellään Klemetin Elenaa vastaan?
Elena huokaisi. "Kyllä se ihan hyvin menee. Varmasti."



Suuri päivä koitti viikkoa myöhemmin. Vilja oli valmistanut mureketta ja sienikastiketta, jota Klemetti innostui kehumaan ennen kuin oli maistanutkaan. Muuten seurue oli hiljainen; M-P pyöritteli ruokaa lautasellaan, ja Elena mietti kuumeisesti sopivaa puheenaihetta.



"Niin, isä", Elena sanoi sitten. "Sinun firmasihan alkaa sponsoroida sitä lasten koripallojoukkuetta..."
M-P murahti vastaukseksi.
"Niinkö?" Klemetti kysyi uteliaasti. "Minkä nimistä joukkuetta?"



M-P ei nostanut katsettaan lautasestaan. "Kaunoperän Kukkoilijat."
"Ihanko totta? Pikkuveljeni on pelannut Kukkoilijoissa", Klemetti kertoi. "Kelpo joukkue, mutta rahoitus on tosiaan ollut ongelma. Joukkuehan nousee vaikka kansalliselle tasolle, kun saa noin hyvän sponsorin!"



"Niin kai", M-P sanoi, katse yhä murekkeessa. Sen jälkeen Vilja alkoi kysellä Klemetiltä tämän opiskeluista ja urasuunnitelmista, ja Elena liittyi keskusteluun. M-P oli enimmäkseen hiljaa, vastaili ainoastaan sillloin, kun jotain kysyttiiin ja silloinkin lyhytsanaisesti.



M-P oli tyrmistynyt, sillä hän oli uskonut Kerttulin kertomukset sokeasti. Ja nyt hänen edessään oli mitä kunnollisimman oloinen nuori mies, joka ei muistuttanut mitään Kerttulin kuvauksista.



Suurin yllätys M-P:lle oli kuitenkin Klemetin katse. Klemetti tuskin irrotti katsettaan Elenasta, vaikka puhuikin myös Viljan kanssa. Klemetin ihaileva tuijotus suorastaan tulvi rakkautta ja M-P tunsi olonsa jopa hieman vaivautuneeksi katsoessaan tätä palvontaa.



"Hyvinhän se meni", Klemetti sanoi myöhemmin illalla. Hän oli jäänyt vielä hetkeksi ennen kuin jatkaisi matkaa omaan kotiinsa.
"Niin, kukaan ei joutunut sairaalaan", Elena vitsaili.



"Äläs nyt", Klemetti nuhteli. "Se meni hyvin. Ei enää kauaa, ja isäsi vaatii minua liittymään perheeseenne."



Elena hymyili. Klemetin itsevarmuudella ei tuntunut olevan rajaa. "Eipä kuitenkaan mennä asioiden edelle."
"Ei sitten", Klemetti sanoi kohauttaen olkiaan.



"Etkö jäisi yöksi?" Elena kysyi vielä.
"Eikö se olisi asioiden edelle menemistä?" Klemetti virnisteli, suukotti Elenaa ja lähti sitten kotiinsa.





Ranen ja Mimmun pennut Laku ja Luna olivat varttuneet aikuisiksi. Lunasta luovuttiin, mutta Laku sai jäädä vanhempiensa seuraksi ja odottamaan puolisoa itselleen...



Kesällä M-P ja Vilja saivat kutsun Kerttulin häihin. Elena oli jätetty kutsumatta, mutta Artturi oli saanut kutsun, johon hän ei kuitenkaan tarttunut.



"Pitäisiköhän minun vain antaa periksi ja pyytää anteeksi?" Elena mietti yksinäisyydessään, sillä riita Kerttulin kanssa otti voimille. "Ei, hän se tämän aloitti."



Aikaa kului ja Artturikin valmistui vihdoin yliopistosta, ja tuli asumaan perheensä nurkkiin ennen oman asunnon hommaamista.



"En minä kauaa aio täällä homehtua", Artturi vakuutteli. "Olen käynyt jo katsomassa muutamaa asuntoa."
"Hienoa kuulla", Elena kommentoi.



"Miten suhteenne on edennyt?" Artturi kysyi sitten.
"Normaalisti. Isä ei ole vieläkään antanut Klemetille lupaa muuttaa tänne", Elena huokaisi. Tilanne alkoi jo ärsyttää häntä.



Artturi sai kuin saikin oman asunnon ja muutti pois. Pian sen jälkeen elämän ehtoo kutsui M-P:tä ja Viljaa, ja he päättivät järjestää pienet juhlan tapaiset. Kerttuli oli vältellyt entistä kotitaloaan järjestelmällisesti, eikä saapunut nytkään paikalle. Artturikin mumisi jotain tärkeistä treffeistä, joita ei voisi perua.



Elena oli tietenkin paikalla ja oli saanut luvan kutsua Klemetinkin vieraaksi. M-P ei enää vältellyt Klemettiä ja oli jopa kysellyt useaan otteeseen, oliko vävykokelas tulossa juhliin.



Ilta sujui rattoisasti vanhoja aikoja muistellen ja eläkepäiviä suunnitellen. Ensimmäisenä vanhuuden päiviin pääsi käsiksi Vilja.



Muutos ei ehkä johtanut tyylikkäimpään ulkoasuun, mutta mieli oli ainakin platinainen.



M-P:n tyylikin oli kasvun jälkeen hieman hakusessa. Elämäntavoite oli kuitenkin toteutettu, joten platinamieli oli taattu.



Illan päätteeksi vanhukset uusivat vaatekertansa ja kampauksensa. Vilja ei ollut vielä valmis harmaantumaan, ja M-P halusi kokeilla viiksiä.



M-P oli myös saanut nieltyä ylpeytensä.
"Olen pahoillani", hän sai sanottua Klemetille. "En ole ollut aivan reilu sinua kohtaan."
"Ei sinun tarvitse minulta anteeksi pyytää."



M-P hymähti. "Pitemmittä puheitta: tervetuloa perheeseen, poika. Olekin sitten kunnolla."
"J-joo, totta kai", Klemetti vakuutteli yllättyneenä.



Pian juhlien jälkeen Klemetti sitten muutti Ala-Tuuheloille. Hän työskenteli poliisivoimissa, mutta kokeili myös muita aloja, sillä mikään ei oikein tuntunut kutsumusammatilta (elämäntavoite on 20 hyvää ystävää).



Elenakin vaihteli työpaikalta toiselle etsien jotain mielenkiintoista työtä. Hän halusi vain julkkiskokiksi, mutta yhdessäkään ravintolassa ei ollut edes tiskaajan paikkaa tarjolla.



Elo sujui hyvin. Ressu säikäytteli jälkeläisiään tämän tästä, ja oli jopa saanut vaimonsakin herätettyä ikiunestaan. Ainakaan iltoja ei voinut sanoa tylsiksi.



"Kuule, hunajapupuseni", Klemetti sanoi hieman epävarmalla äänellä. Oli syyskuun alku, ja juuri niin viileää, että Elena ja Klemetti makoilivat mielellään takkatulen ääressä.
"Niin, nallekarkkini?"



"Kysyisin vain... Nyt kun asumme yhdessä ja -" Klemetti puhui epäröiden.
Elena katsoi häntä uteliaasti.
"Pitäisikö meidän.. Tai siis tulisitko vaimokseni?" Klemetti sai kakaistua.



Elenan kasvot pysyivät peruslukemilla. "Mihin meillä on niin kiire?"
"Etkö sitten halua?" Klemetti kysyi.
"Haluan, mutta ei kiirehditä, ole kiltti", Elena pyysi, ja he vaihtoivat puheenaihetta.



Hääkeskustelu muuttui kenties ajankohtaisemmaksi, kun Elena alkoi voimaan pahoin yhä useammin.
"Vielä mitä! Pikku flunssa vain!" Elena vakuutteli, mutta suostui kuitenkin käymään lääkärin puheilla.



"Sinä olit oikeassa", Elena tunnusti illemmalla, kun hän ja Klemetti katselivat Heikointa penkkiä.
"Häh?" Klemetti sai sanottua, sillä hän oli keskittynyt tv-ohjelmaan.



"Minä olen raskaana", Elena sanoi muina naisina.
Klemetti tuijotti suu auki. "Ihanko totta?"



"En minä valehtele tällaisesta asiasta", Elena sanoi tiukasti.
"Ei, et niin", Klemetti kiirehti sanomaan ja mutisi sitten itsekseen. "Lapsi. Isä. Vanhemmat. Hurjaa..."



"Niinhän se on."
"Milloin poikamme sitten syntyy?" Klemetti oli ilmeisesti saanut koottua ajatuksiaan.
"Poika? Ei sukupuoli ole vielä tiedossa. Toukokuussa."



"Minä vaistoan, että se on poika", Klemetti virnisti.
"Selviämmekö me tästä?" Elena oli huolissaan. "Olemme niin nuoria ja -"
"Vanhempasi auttavat varmasti", Klemetti rauhoitteli. "Emmekä me ole ensimmäiset nuoret vanhemmat maailmassa."



"Olet oikeassa", Elena myönsi. "Tästä tulee jännittävää."
Klemetti ei voinut kuin yhtyä mielipiteeseen.



Vatsakumpu kasvoi hiljalleen. Elena oli tällä kertaa töissä arkkitehtitoimistossa, ja saattoi jatkaa työtään raskaudesta huolimatta.



Klemetti otti taas vanhan puheenaiheen esille.
"Mutta en minä halua mennä raskauden vuoksi naimisiin", Elena sanoi, ja Klemetin kasvoilla häivähti pettymys.



"Olen kyllä miettinyt asiaa", Elena jatkoi. "Ajankohta ei vaan vielä tunnu sopivalta."
"Olen jo lakannut laskemasta, kuinka monta kertaa olen saanut rukkaset", Klemetti hymähti apeana.



"Äläs nyt", Elena lohdutti. "Keskitytään nyt lapseemme."
Klemetti nyökkäsi, yhä apea hymy kasvoillaan.



"Pojan täytyy todella rakastaa häntä, kun jaksaa kosia niin monta kertaa", M-P kommentoi Viljalle, joka nyökkäsi.
"Niin hän rakastaakin. Mutta Elena saisi lopettaa miettimisen."



Klemetti antoi Elenan olla rauhassa naimisiinmenon suhteen. Raskaus sujui vähintäänkin hyvin, ja Elena jäi pikku hiljaa äitiyslomalle.



Elena soitteli kaupungin ravintoloita läpi työn toivossa, mutta yksikään ruokapaikka ei ollut valmis palkkaamaan häntä. "Eihän sinulla ole edes asiaankuuluvaa koulutusta", kuului vastaus useasta paikasta.



Vilja halusi antaa äidillisiä neuvoja, ja Klemetti ja M-P oli lähetetty seuraamaan Kaunoperän Kukkoilijoiden matsia.
"Sinun pitäisi vihdoin suostua hänen kosintaansa", Vilja yritti puhua järkeä tyttärelleen.



"Eihän sinulla ole edes kunnon syytä kieltäytyä", hän jatkoi. "Et kiusaisi häntä."
"Mitä naimisiinmeno muka muuttaa? En voi rakastaa häntä enempää, oli sormessani sormus tai ei", Elena puuskahti.



"Älä ole niin varma", Vilja myhäili. Hetken hän näytti hieman poissaolevalta ajatellessaan menneitä.



"Tee päätös. Oli se sitten mikä tahansa", Vilja sanoi painokkaasti. "Äläkä kiertele, kun hän uskaltautuu kysymään seuraavan kerran."



Seuraavaa kertaa ei tullut vähään aikaan, sillä Elenan synnytys sai perheen pahemman kerran sekaisin.
"Apua, apua", Klemetti kiljahteli.



Kului vain pieni hetki, ja Elena kannatteli pikkuista tyttöä.
"Oi miten hurmaava hän onkaan!" Elena ihasteli.



Tyttö oli ominaisuuksiltaan sekoitus äitinsä hiuksia, isänsä ihoa ja mumminsa vihreitä silmiä.



Ja sitten todellinen yllätys! Esikoistytön jälkeen maailmaan pullahti vielä toinen tytär.



Nuorimmainen oli tullut äitiinsä hiuksia lukuunottamatta; ne olivat punaiset kuten isälläänkin.



Jos ajatus lapsista oli tuntunut jännittävältä, ajatus kaksosista oli ainakin kymmenen kertaa jännittävämpi.



Nuoret vanhemmat eivät olleet miettineet nimivaihtoehtoja. Pienen pohdinnan jälkeen tytöistä vanhempi sai nimekseen Tessa ja nuorempi nimettiin Annukaksi.



Elämä vauvojen kanssa osoittautui odotettua helpommaksi, ja isovanhemmat olivat enemmän kuin valmiita auttamaan.





Klemettikin piti huolta tyttösistään minkä ansiotyöltään ehti.



"Milloinkas Annukastakin tulee isosisko?" Vilja virnisteli, ja sekä Klemetti että Elena punastuivat.
"Ei nyt ainakaan ihan heti."



"Lapset pitää hankkia, kun on nuori", Vilja neuvoi ja oli täysin tietoinen nuorien vaivautuneisuudesta. "Älkäähän nyt. Ei mitään paineita."



"Haluaisitko sinä lisää lapsia?" Elena kysyi myöhemmin samana iltana, kun hän oli kahdestaan Klemetin kanssa.
"Ehkä joskus", Klemetti sanoi kohottaen hartioitaan. "Tällä hetkellä kaksi riittää hyvin."



"Sama täällä", Elena hymyili. Hetken oli hiljaista, vain tuuli puhalteli hiljalleen pensaikossa.
"Mutta", Klemetti sanoi hitaasti. "Mutta haluan erästä toista asiaa."
Elena nielaisi. Hän tiesi, mitä oli tulossa.



Klemetti ei sanonut mitään, hän vain laski pienen samettisen rasian pöydälle. "Ota tai jätä."
Kosinta oli kaukana romanttisesta, mutta Elena tunsi ansaitsevansa sen.



"Se-sehän on upea", Elena kuiskasi katsottuaan sormusta. "Minun olisi pitänyt suostua jo kauan sitten!"



"Mennään naimisiin, rakkaani", Elena sanoi, ja onnen kyyneleet valuivat hänen poskillaan. Nyt hän alkoi ymmärtää äitinsä viisaita sanoja.



Ennen häitä Ala-Tuuheloilla juhlittiin kuitenkin syntymäpäiviä, kun kaksoset halusivat päästä konttailemaan ja pureskelemaan kaikkea eteen sattuvaa.



Ensimmäiseksi muuttumaan pääsi nuorempi tytär Annukka.



Ja Annukasta kasvoikin varsin suloinen tytöntyllerö.



Elena sai puhaltaa kynttilät Tessan puolesta.





Esikoistyttö ponnahti korkeuksiin ja kasvoi. Tessalla oli ilmeisesti jonkin sortin pigmenttihäiriö, sillä hiukset olivat mustien sijaan vaaleat.



Ongelma korjaantui ulkonäköä muokattaessa.



Myös Annukka sai uuden tyylin.



Elena tunsi itsensä onnelliseksi. Ainakin hänen pitäisi tuntea. Olihan hänellä ihanat lapset, ihana mies ja häät tulossa. Vanhemmatkin apuna ja viihtyisä koti.



Artturia hän näki, kun kiireiltä ehti eikä heidän suhteessaan ollut ongelmia.
Elenaa kuitenkin inhotti, että hänellä oli huonot välit Kerttulin kanssa. Sisko oli ollut hänen läheisin ystävänsä niin kauan, mutta sitten kaikki oli muuttunut.



Elena tiesi, että mitä kauemmin tilanne jatkuisi, sitä vaikeampi sitä olisi purkaa. Mutta hän oli vähintään yhtä ylpeäluontoinen kuin isänsä, eikä Kerttuli ollut yhtään nöyrempi.



Elena huokaisi syvään. "Voinko minä koskaan antaa hänelle anteeksi?"


***


Hiton jättiosa (98 kuvaa) :DD Ja näiden kun piti lyhentyä. En vaan pystynyt lyhentämään :'D

Epämääräostä sekoilua taas kerran. Juoni lienee kesälomalla...
Pitäisi kuvailla pelatessa ahkerammin, niin ei tarvitsisi käyttää niin tyhmiä kuvia. Mutta kelvatkoon : D

Hitsit, kaksoset tulivat ihan puun takaa :D Olin tippua tuolilta, kun "perheeseen tuli kaksi uutta vauvaa" -teksti lävähti ruutuun. Inteenimaterilla taitaa olla osuutta asiaan, pelissäni kun syntyy muutenkin kaksosia epäilyttävän usein U____U (Varmaan 50-50 mahdollisuus kaksosiin, ellei korkeampi....)

Seuraavan osan jälkeen teen varmaan osat Kerttulin ja Artturin elämästä, muuten ne saavat olla vain pikkurooleissa.