HUOM!!

Ehdithän jo lukea viime viikolla ilmestyneen osan 31: "Leo, osa I"?
Jos ei kuulosta tutulta, linkki osaan löytyy sivupalkista --->
 

***


Aiemmin tapahtunut:
Pete tapasi yliopistokaverinsa Emmin, johon hän vähitellen ihastui. Pete ei kertonut Emmille olevansa naimisissa, ja tapaili tätä vaimoltaan Sanelmalta salassa.
Jo ennestään vaikea liitto päättyi, kun Sanelma antoi periksi ja halusi erota. Pete oli asiasta iloinen ja meni kertomaan uutiset Emmille. Tämä kuitenkin suuttui Peten valehdeltua.
Pete odotti kuukauden ja ehdotti sitten Emmille suhteen jatkamista. Emmi suostui, mutta vain jos he aloittaisivat puhtaalta pöydältä. Hieman myöhemmin Emmi muutti Peten luo.

Nyt pari odottaa lasta, ja koko perhe suunnittelee muuttavansa uuteen kotiin...


***



Kaunialan taivaan peitti hiljalleen pilvikerros. Pitkään jatkuneen helleaallon jälkeen sade oli enemmän kuin toivottua.
"Sadehan saa taas kaiken kasvamaan", Pete sanoi mietteliäästi. "Kuin uusi alku. Ehkä symbolisoi meidänkin uutta alkuamme."



"Oletpa sinä runollinen", Emmi naurahti.
"Nyt kun me muutamme jo toiseen yhteiseen kotiimme", Pete aloitti, "ja saamme lapsen, haluan kysyä sinulta erästä asiaa."
Emmi ei sanonut mitään, vaikka arvasikin mistä oli kyse.



"No, tuletko vaimokseni?" Pete tokaisi melko epäromanttisesti, mutta se ei Emmiä haitannut.
"Kyllä, jos..." Emmi sanoi ja tuumi sitten sopivaa tapaa ilmaista asiansa.



"Onko sinulla ehtoja?" Pete kysyi, eikä tiennyt olisiko hänen pitänyt olla kauhuissaan vai nauraa.
"Kyllä", Emmi hymähti ja punastui hieman. "Hyvä on. Tulen vaimoksesi, jos kasvatat viikset."



"Mitä?" Pete naurahti helpottuneesti. "Sopisivatko ne minulle?"
"Varmasti", Emmi vakuutti ja oli edelleen punaposkinen.
"Hyvä on sitten", Pete myöntyi rehvakkaasti. "Jos viikset haluat, niin ne myös saat. Siihen saattaa mennä kyllä aikansa. Näitäkin haituvia kasvatin kuukausitolkulla", Pete myhäili ja sipaisi leukaansa koristavaa parrantapaista.



"Ei se mitään", Emmi hymyili. "Onhan minulla aikaa odottaa."
"Totta", Pete sanoi nyökäten ja suuteli sitten tulevaa vaimoaan ikionnellisena.



Pete oli tehnyt tarjouksen eräästä talosta, joka sijaitsi kivenheiton päässä Leon asumuksesta. Talo kaipasi remonttia, mutta oli riittävän iso ja hyvällä paikalla.
Vielä ennen sopimuspaperien kirjoittamista Pete halusi esitellä talon Emmille kahden kesken. Koko perheen voimin he olivat tutkineet talon jo muutamaa viikkoa aiemmin.



"Tämä on ihana talo", Emmi sanoi vilpittömästi. "Onhan täällä korjailtavaa siellä sun täällä, mutta –"
"Meillä on rahaa korjata kaikki", Pete vakuutti.



He kuljeskelivat käsi kädessä huoneesta toiseen, unelmoivat ja tanssahtelivat.
"Pitäähän meidän häävalssia harjoitella", Pete naureskeli. "Ja pidämme isot häät."
"Hyvä on, hyvä on", Emmi lupasi. Hän ei ollut kovin innokas juhlija, mutta Peten vuoksi hän teki mitä tahansa.



"Ihan vain siksi, että äiti saa tehdä sinulle upean puvun, jota kaikki voivat ihastella", Pete perusteli ja kuvitteli sitten hetken morsiuspukua.
"Mitä sinä oikein mietit?" Emmi naurahti, kun Peten katse harhaili.
"Sinua", Pete sanoi saman tien ja suikkasi suukon Emmin huulille.



"Eiköhän siis laiteta nimet sopimukseen ja muuteta", Pete sanoi reippaasti.
"Laitetaan, laitetaan", Emmi naurahti.
Sitten Pete soitti myyjälle ja ilmoitti, että ostopäätös oli tehty.



Muuttoa edeltävänä iltana Ala-Tuuhelat kokoontuivat illallispöytään vanhassa kodissaan.
"Tämä tuntuu hullulta", Annukka totesi. "Olen asunut koko ikäni tässä talossa. Mitä nyt neljä vuotta yliopistolla."
"Niin sehän on yli kuusiky–" Veronika vaikeni virnistäen, kun Annukka katsoi häntä tuimasti. Ikä oli Annukalle arka aihe.



"Kaikki lapsenlapsesi ovat sitten lähellä", Pete sanoi nielaistuaan perunansa. "Sitten sinun ei tarvitse hemmotella pelkkää Paulaa piloille."
"Enhän minä nyt sentään", Annukka punastui korviaan myöten.



"Ja häät pidetään..." Veronika aloitti lauseen ja odotti Peten tai Emmin vastaavan.
"Ennen lapsen syntymää", Pete sanoi heti. "Eikö niin?"
"Niin, joo, kyllä", Emmi sanoi, sillä oikeasti hän ei ollut miettinyt koko asiaa. Mutta jos Pete kerran halusi...



"Hienoa", Annukka hymyili. "Pääsemme sitten heti suunnittelemaan pukua!"
"Sepä mukavaa", Emmi sanoi, vaikka ajatus ei häntä erityisemmin innostanut. Hän ei pitänyt tälläytymisestä ja muodista.



"Pitäisikö sitten kohottaa malja tälle talolle?" Pete mietiskeli.
"Hyvä idea", Annukka kommentoi. "Menen etsimään sopivan juhlavat lasit..."
Sitten he kilistelivät ja kertoilivat tarinoita ja miettivät, mitä kaikkea talo voisi kertoa heille jos pystyisi.



Elämä uudessa kodissa alkoi niin hyvin kuin saattoi toivoa. Talo oli saatu sisustettua, vaikka Emmi kävikin vielä mielellään tekemässä löytöjä huonekaluliikkeissä.



Raskaus alkoi hiljalleen näkyä ulospäin. Häihin oli vielä muutama kuukausi, ja Emmiä hieman hirvitti ajatus morsiuspukuun ahtautumisesta ison mahan kanssa.



Ainakin minulla on anoppina vaatetusalan ammattilainen, Emmi muistutti itseään kalaa paistaessaan. Mitään kamalaa ei voi tapahtua.
Annukka oli halunnut, että puvun suunnittelu aloitettaisiin sinä iltana, ja Emmiä jännitti.



Paula oli saanut oman huoneen, jonne oli jo tulevaisuutta varten sijoitettu sänky ja työpöytä.
"Niin", Annukka sanoi. "Niitä käytät sitten, kun käyt koulua."
"Koulua?" Paula virnisti.



"Lapset käyvät koulua", Annukka selitti.
"Niin käyvät", Paula vahvisti ylpeästi, sillä nyt hän tiesi, mistä oli kysymys.
"Soitetaanpas sitten", Annukka sanoi, ja Paula tarttui soittokapulaan.



Paula soitti Akka-Neeaa jo tottuneesti, ja Annukka oli varma, että tytöstä tulisi vielä muusikko.
Pianotunneille heti, kun kouluun pääsee, Annukka myhäili mielessään ja kuunteli Paulan sujuvaa soittoa.



Seuraavana päivänä Emmi sovitti Annukan ompelemaa pukua. Nuppineulat nipistelivät saumoissa, mutta se ei ollut ainoa, mikä Emmiä häiritsi.
"Eikö minun mahani näytä isolta?" Hän kysyi huolestuneena.



Annukka pudisti päätään. "Minä olin kuules kahdeksannella kuulla, kun menin naimisiin. Eikä Pete ollut mikään pieni vauva."
"Niin", Emmi sanoi nyökäten. Hän oli nähnyt Annukan ja Veronikan hääkuvia perhealbumeissa, ja Annukka oli näyttänyt upealta.



"Kannat vain mahasi – lapsesi – ylpeydellä", Annukka ohjeisti, ja Emmi nyökkäsi vielä kerran. "No niin, nyt sitten mietitään vielä väriä, tuo ei ehkä ole se oikea."
Annukka kaivoi tilkkukokoelmansa esiin ja alkoi miettiä muita värivaihtoehtoja.



Vihkikaari oli pystytetty pihalle, ja hääseremonia häämötti viikon päässä. Veronika ja Pete kävivät läpi vieraslistaa ja juhlan ohjelmaa läpi.
"Anita ei voi ottaa kahta aveccia", Pete huokaisi. "Mitä hän oikein kuvittelee? Ei tämä mikään kartano ole. Jos hän ottaisi miehensä ja poikansa, kohta kaikki muutkin ottavat mukaan enon kummin kaimat ja –"



"Rauhoitu nyt, poika hyvä", Veronika naurahti. "Annukka selitti asian siskolleen."
"No hyvä", Pete tuhahti. Häät aiheuttivat päänvaivaa enemmän kuin hän olisi uskonut. Ehkä olisi ollut ihan hyvä idea vain mennä salaa naimisiin kaupungilla...



"Häistä tulee upeat", Veronika huokaisi. "Serkkusi eivät ole panostaneet juhliin, joten kunnon häitä ei ole aikoihin nähty."
"Niin, sitten teidän häittenne?" Pete hymähti, ja Veronika purskahti nauruun.



Suuri ja odotettu päivä koitti, ja vieraat saapuivat paikalle. Pölyt oli pyyhitty useampaan kertaan, kakut oli laskettu ja lautasliinat taiteltu. Emmi ja Pete saattoivat vain yrittää rentoutua ennen h-hetkeä.



Pete oli kutsunut myös isänsä, joka oli ottanut kutsun vastaan ilomielin. Arvi ei ollut vielä nähnyt ainoata lapsenlastaan Paulaa.
"Toivottavasti tällä kertaa kaikki menee hyvin", Arvi sanoi. "Emmi vaikuttaa kyllä mukavalta tytöltä."



"Niin hän onkin", Pete myönsi. "Sinullakin on mennyt ilmeisen hyvin."
Arvi sipaisi sormusta, jota Pete katsoi. "Kahdeksan vuotta takana. Et ole käynyt katsomassa pikkuveljeäsi vähään aikaan."
"Pitää korjata tilanne", Pete naurahti ja meni sitten kuuntelemaan tätiensä onnitteluja.



Kun sukulaiset olivat saaneet neuvoa nuorta paria ja tärkeimmät kuulumiset oli vaihdettu, oli aika kokoontua pihalle.
Emmi ja Annukka olivat päätyneet limenvihreään muhkeaan mekkoon, joka ei ainakaan jäänyt keneltäkään huomaamatta.



Pete sujautti sormuksen Emmin sormeen melkein tottuneesti, vaikka hän ei muistanut ensimmäisistä häistään juuri mitään.



Paulakin oli mönkinyt esiin katsomaan toimitusta, vaikka hänet oli vain hetkeä aiemmin laitettu nukkumaan pinnasänkyynsä. Annukka kävi vaivihkaa ottamassa Paulan syliinsä.



Sormukset oli vaihdettu, ja Pete intoutui suutelemaan tuoretta vaimoaan hieman intohimoisemmin kuin mihin oli totuttu. Sukulaiset tyytyivät hihittelemään häveliäästi, ja riettaimmat vieraat innostuivat taputtamaan ja vislaamaan.



Sitten laitettiin jalalla koreasti. Häävalssi oli nopeasti tanssittu, ja Leo vaihtoi soittimeen menevämpää musiikkia, josta vanhempikin väki innostui.



Häät toivat muistoja mieleen muillekin aviopareille. Annukka ja Veronika muistelivat keittiössä samaan aikaan, kun muut pelasivat jotain ulkona tai istuivat olohuoneessa kahvilla.



Juhla jatkui myöhään yöhön. Leo ja Silja olivat lähteneet päästämään lastenhoitajansa kotiin, ja Arvikin oli mennyt jo kotiinsa. Sitkeimmät sukulaiset tekivät hiljalleen lähtöä.



Emmi ja Pete tanssahtelivat puutarhassa.
"En tiennyt, että voisin olla yhtään onnellisempi", Pete kertoi.
"Häät siis onnistuivat", Emmi hymyili.
"Erinomaisesti", Pete lisäsi.



"Olet niin kaunis", Pete jatkoi ja hymyili seesteisesti.
"Se johtuu siitä, että olen rakastunut", Emmi sanoi kainosti, ja Pete naurahti.
"Pidän vaatimattomuudestasi", Pete kuiskasi. He tanssivat vielä hetken ja lähtivät sitten sisään viettämään hääyötään.



Emmi viihtyi loppuraskauden ajan kotona samalla, kun Pete teki pitkää päivää eduskunnassa. Pete oli valittu kansanedustajaksi reilulla äänimäärällä, ja työ oli vaativaa, mutta palkitsevaa.
"Etkö ehdi tänäänkään syömään?" Emmi kysyi apeasti. Pete oli soittanut hänelle lounastauollaan.



"Joo en, kulta, anteeksi", Pete sanoi kiireisen kuuloisesti. "Ai, siinähän hän onkin. Hei! Minun pitää mennä, nähdään."
Emmiä lohdutti vain hieman se, että Pete oli luvannut olla asettumatta ehdolle seuraavissa vaaleissa. Niihin oli kuitenkin vielä muutama vuosi.



Sunnuntaina Pete päätti leikkiä tyttärensä kanssa.
"Huomenta", Pete tervehti Paulaa, joka näytti suorastaan yllättyneeltä.
"Isi!" Paula kiljahti ihmeissään. Pete oli viimeisen viikon aikana tullut kotiin Paulan nukkumaanmenoajan jälkeen ja nähnyt tytön vain vilaukselta.



Pete hymyili surumielisesti. "Taidan tehdä liikaa töitä."
"Niin teet", Paula totesi ja sai Peten hymähtämään.



Pete nosti Paulan syliinsä ja halasi tätä.
"Anteeksi", Pete sanoi. "Saanko anteeksi?"
"Saat anteeksi", Paula päätti hetken mietittyään. "Nyt lue!"



Hieman sen jälkeen perheeseen syntyi poikavauva. Poika sai nimen Rami, jonka onnelliset vanhemmat olivat bonganneet suositusta tv-ohjelmasta. Ramilla oli äitinsä silmät ja hänelle oli selvästi kasvamassa punaiset hiukset.



"Isoäitinsä näköinen!" Veronika ihasteli, kun oli hänen vuoronsa lähettää Rami höyhensaarille. Rami jokelteli tyytyväisenä ja haukotteli sitten.



"Miten voitkaan olla noin suloinen?" Veronika huokaisi, kun Rami katsoi häntä violeteilla silmillään.
Ramilla oli oma huone alakerrassa. Toistaiseksi oma. Eihän sitä vielä tiennyt, jos haikara tulisi myöhemminkin vierailulle...



Kaksi vuotta myöhemmin Paula aloitti koulunkäynnin Kaunialan alakoulussa. Hän oli innoissaan uusista kavereista ja kaikesta muusta, vaikka uuteen paikkaan oli jännittävää mennä aivan yksin. Suurin osa hänen esikoulukavereistaan oli mennyt toiseen kouluun.



Paula oli kuitenkin reipas tyttö ja hän asteli koulubussiin varsin rehvakkaasti.
"Tullut isäänsä", kommentoi Veronika.
"Toivottavasti ei liian paljon", Annukka tuhahti. Häntä puistatti muistella poikansa edesottamuksia alakoulussa.



Pete ja Emmi olivat kutsuneet Leon ja Siljan juhlistamaan Emmin raskautta. Uutta lasta odoteltiin syntyväksi puolen vuoden päästä.
"Niin onneksi olkoon vielä, jos en aiemmin muistanut mainita", Silja onnitteli.



"Milloinkas teille tulee uusi vaippasankari?" Pete virnisti ja kohotteli kulmakarvojaan vihjailevasti.
"Meillä on nyt tarpeeksi lapsia, kiitos vain kysymästä", Silja tuhahti, sillä perheeseen oli syntynyt neljäs lapsi edellisenä vuonna.



"Miten Paulalla on alkanut koulunkäynti?" Leo kysyi ennen kuin Pete ehti jatkaa kiusoitteluaan.
"Hyvinhän se", Emmi kertoi. "Hän odottaa aina innolla koulun alkua. Ja hän manailee viikonloppuja."



"Ainakaan hän ei taida aiheuttaa opettajille harmia niin kuin isänsä aikoinaan..." Leo hymähti.
"Hei nyt! Miksi kaikki oikein sanovat noin?" Pete parahti, ja muu seurue nauroi. Peten lapsuuden toilailut olivat surullisen kuuluisia.



Kun Rami oli nukkumassa, Veronika ja Annukka hoitivat puutarhaa. Kasvihuone oli ollut mukava yllätys, sillä vanhassa kodissa ei sellaista luksusta ollut ollut.
"Pian saadaankiin tomaatteja lapsille", Annukka iloitsi. "Niissä on paljon vitamiineja ja kaikkea. Eikä näissä ole mitään myrkkyjäkään."



"Ei taatusti", Veronika vahvisti ja kasteli tomaatintaimen. He olivat hoitaneet kasveja tunnollisesti, ja satoa oli sinä kesänä luvassa rutkasti.
"Paulakin on onneksi oppinut syömään tomaatteja", Annukka huokaisi. "Tyttö on kamalan nirso."



"Ainahan lapset ovat", Veronika hymähti sopuisaan tapaansa.
He miettivät vielä lannoituksia ja kasviksia, joita he voisivat kokeilla kasvattaa ensi vuonna. Sen jälkeen he menivät tekemään ruokaa Ramille ja Paulalle, joka oli palaamassa koulusta.



Laskettu aika oli vielä muutaman kuukauden päässä, mutta Emmi tuskin malttoi odottaa kuopuksensa näkemistä. Hän oli jo sanonut Petelle lapsiluvun tulevan täyteen uuden tulokkaan myötä, vaikka tämä olisi ollut valmis vaikka oman jalkapallojoukkueen kasaamiseen.



"Kukkuu!" Paula kiljahti, ja Rami kikatti ihastuksissaan. Rami oli hyvin kiintynyt isosiskoonsa, joka jaksoi leikkiä hänen kanssaan aina läksyjen tekemisen jälkeen.
"Missä Paula?" Rami hihkui, vaikka hän oli jo perillä leikin todellisesta luonteesta.



"Sinun vuorosi, Rami", Paula sanoi sitten, ja Rami läimäisi kämmenensä silmiensä eteen tottelevaisesti. "Missäköhän Rami on?"
"Täällä!" Rami ei malttanut pysyä kauaa piilossa. Paula näytteli vakuuttavasti yllättynyttä ja sai Ramin taas nauramaan.



Vaikka Pete oli lopettanut eduskunnassa vasta edellisenä vuonna, hän oli jo alkanut miettiä politiikan pariin palaamista. Vaaleihin oli vielä kolmisen vuotta, mutta kampanjointi ja varsinkin sen suunnittelu olisi aloitettava hyvissä ajoin.
Hän oli soittanut puolueensa puheenjohtajalle, ja tämä oli ollut enemmän kuin valmis ottamaan Peten takaisin näinkin pian.



Pasifisti-Liberaalit-puolue kaipasi tunnettuja ehdokkaita tuleviin vaaleihin, ja vanhana tekijänä Pete sopisi listoille.
"Niin tietenkin", Pete oli myhäillyt. P-L-puolue oli hiljalleen valumassa oppositioon, ja Pete otti mielellään haasteen vastaan nostaakseen puolueen takaisin loistoon.



"Hyvä on", Pete oli sanonut mietittyään hetken. "Ilmoittakaa minut ehdokkaaksi."
Emmi ei välttämättä pitäisi ideasta, sillä Pete oli alunperin luvannut viettävänsä kotona pidemmän aikaa.
Tämä on kuitenkin minun unelmani, Pete mietti päättäväisenä. Enkä aio luopua siitä.
"Etkö sinäkin ole sitä mieltä, Jamppa?"



Paula oli kuin olikin löytänyt itselleen ystävän saman tien. Riku oli vuotta vanhempi, ja he olivat tavanneet koulun jälkeen järjestetyssä kerhossa. Heillä oli synkannyt heti niin hyvin, että Riku oli melkein joka toinen päivä Ala-Tuuheloilla leikkimässä. Ja joka toinen päivä Paula oli vastavierailulla.



"Sinä huijaat", Paula sanoi, kun Riku oli asettamassa tikkua laaman selkään.
"En varmasti!" Riku vakuutti, mutta Paula näytti yhä epäilevältä. "En huijaa."
"No ehkä et", Paula myönsi ja alkoi miettiä omaa siirtoaan.



"Tulisitko muuten perheeni kanssa Särkänlinnalandiaan ensi viikonloppuna?" Riku kysyi. Särkänlinnalandia oli suosittu huvipuisto läheisessä kaupungissa. "Äiti sanoi, että se olisi ok."
"Minun pitää vielä kysyä isältä", Paula vastasi aseteltuaan tikkunsa laaman selkään sitä horjuttamatta. "Mutta tulen kyllä mielelläni!"



Pete oli mennyt käymään eduskuntatalolla tavatakseen puoluetovereitaan. Hän oli juuri lähdössä, kun hän kuuli jonkun sanovan hänen nimensä.
"Enpä olisi uskonut näkeväni enää sinua täällä, Ala-Tuuhela."



Pete oikaisi ryhtinsä ja kääntyi uhmakkaasti. Hän tunnisti äänen, joka kuului Maria Teresa Goottilalle. Maria Teresa katsoi häntä ylimielisen tyynesti.
"Niinpä. Kaikenlaista sitä tapahtuu", Pete sanoi niin rauhallisesti kuin pystyi. Hänen verensä alkoi vaistomaisesti kiehua aina, kun Maria Teresa oli lähettyvillä.



Olihan tämä Ala-Tuuheloita piinanneen Güntherin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.
"Ethän sitten itke paljon, kun joudutte häipymään hallituksesta. Itkevät miehet eivät ole kaunista katsottavaa", Maria Teresa sanoi hymyillen irvokkaasti ja kävellä kopisteli pois ennen kuin Pete ehti vastata mitään.



Maria Teresa oli ylimielinen ja turhamainen, mutta hän oli myös taitava sanankäyttäjä ja kokenut poliitikko, joka oli luotsannut puoluettaan menestyksekkäästi jo kolme kautta. Pete tiesi, että Maria Teresaa pitäisi aliarvioida.



Vaikka Annukalla oli jo useampia lapsenlapsia, hän ei väheksynyt yhtäkään. Rami sai osakseen huomiota siinä, missä muutkin.
"No niin Ramppeli", Annukka puheli. Hänen keksimänsä lempinimet saivat Peten irvistelemään.



"Nyt on pottaopetuksen aika", Annukka selitti. Rami ei ollut kovin puheliasta tyyppiä, vaikka olikin jo oppinut puhumaan ihan hyvin.



Rami istui potalla kuuliaisesti ja hyppäsi pois, kun mummi antoi luvan.
"Hienoa, Ramsuli", Annukka kehui ja nosti pojan taas syliinsä. "Mennäänkö sitten katsomaan, mitä kaikkea äiti on tehnyt ruoaksi?"



"Riku, onko kaikki nyt mukana? Varmasti?" Pete kyseli, ja poika nyökkäili innokkaasti samalla, kun selosti Paulalle Piltti-hirviön seikkailujen uusinta jaksoa.
Kadulta kuului auton oven kolahdus. "No niin, Riku, tuo on varmasti äitisi."
Pete varmisti vielä kerran, oliko Riku muistanut kaiken.



Sitten oveen koputettiin. "Sisään! Ovi on auki!
"Pete?" Ovelta kuului ääni, joka sai Peten pysähtymään.
Ääni oli tuttu, mutta samalla uudenlainen. Se ei ollut enää sama ääni, jonka Pete kuuli muistoissaan, mutta hän tunnisti sen heti. Ja se sai Peten sydämen yhä pakahtumaan.



"Minerva", Pete sanoi kääntyessään ja hänen rintalastansa tuntui tukahduttavan hänen sydämensä. Miten Minervalla saattoi olla sellainen vaikutus vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen?
"Tulin hakemaan Rikun", Minerva lausahti, kun Pete ei näyttänyt sanovan mitään muuta.



"Äiti, meidän pitää mennä nopeasti", Riku kiljahti. "Piltti-hirviö alkaa ihan kohta!"
"Tietenkin", Minerva hymyili pojalleen, joka säntäsi sitten pihalla odottavaan autoon. Paula juoksi pojan perässä jatkamaan keskustelua.
"Riku on hyvä poika", Pete sanoi, koska ei keksinyt mitään viisaampaakaan.



"Niin on", Minerva nyökkäsi. Pete tiesi, että Minerva oli yhtä hämmentynyt kuin hänkin. Tämä oli vain aina ollut hyvä säilyttämään tyyneytensä.
"No, meidän pitää kai mennä", Minerva sanoi, kun he olivat seisseet hiljaisuudessa jonkin aikaa. "Piltti-hirviö tulee."
"Aivan", Pete naurahti aavistuksen hermostuneesti.



"Nähdään joskus", Minerva sanoi samalla kun astui ulos. Hän kääntyi vielä sanomaan hymyillen: "Kivat viikset muuten."
"Ki-kiitos", Pete naurahti, ja kaikki hermostuneisuus oli tiessään.



Emmi jaksoi tehdä puutarhatöitä vielä silloinkin, kun synnytys häämötti enää reilun viikon päässä. Pete oli huolissaan vaimonsa jaksamisesta, mutta perheen naisväki naureskeli miehen huolenpidolle.



"Ainahan naiset ovat tehneet töitä ja synnyttäneet", Annukka naurahti. "Emmi on terve kuin mikä, ei häntä puutarhanhoito rasita."
Pete hyväksyi tosiasiat pitkin hampain, mutta yritti parhaansa mukaan liikuskella pihalla "sattumalta", kun Emmi teki vähänkään raskaampia töitä.



Raskaus sujui tietenkin ongelmitta aivan loppuun saakka. Pete jaksoi kuitenkin muistuttaa, että jotain olisi voinut sattua.
Perheeseen syntyi terve tyttövauva täsmälleen laskettuun aikaan.



Kului kolme vuotta vaippoja vaihdellessa ja vaalikampanjoita suunnitellessa. Peteä povattiin vaalien äänikuninkaaksi, ja ainoa vakavasti otettava vastustaja oli Maria Teresa Goottila, jonka kampanja oli näkyvä ja tehokas.



Ala-Tuuheloiden perheen kuopus oli nimetty Hannaksi. Hanna oli veljensä tavoin punahiuksinen ja violettisilmäinen, mutta hänen ihonsa oli hieman tummempi. Hän oli muutenkin tullut ulkonäössä äitiinsä.



Emmi oli jo antanut Petelle anteeksi politiikkaan palaamisen ja hän oli itsekin miettinyt töihin palaamista. Hän oli työskennellyt viime vuosina satunnaisesti, mutta Hannakin alkoi olla jo iso tyttö.



"Tule mukaan, äiti", Hanna hihkaisi uima-altaasta.
"Ihan kohta", Emmi lupasi.
Hanna viihtyi uima-altaassa kuin hylje. Jos Paula olikin musikaalinen, Hannasta voisi tulla huippu-uimari!



Äänestykset oli äänestetty, ja Pete tuijotti epäuskoisena television ruutua. Maria Teresa oli haastateltavana aamu-uutisissa.
"Tietenkin olen pettynyt", Maria Teresa sanoi. "Puolueemme on heti selvitettävä syyt tähän."



Pete pudisti päätään. Maria Teresan Utopianrakentajat-puolue oli päässyt niukasti hallitukseen. Myös Pasifisti-Liberaalit olivat saaneet muutaman ministerisalkun.
Järkyttävintä olikin, että Itsepäisyyspuolue oli rynninyt voittoon aivan puun takaa, ja se sai tärkeimmät paikat hallituksessa.



Pete tiesi, että Maria Teresaa raivostutti tilanne aivan yhtä paljon kuin häntäkin. Olihan heillä kummallakin ollut varma voitto lähes hyppysissä. Jomman kumman heistä pitäisi nyt olla ehdolla pääministerin virkaan.
Ilta-Pala ja muut lehdet jaksaisivat jauhaa asiasta päivätolkulla, ja Peten pitäisi selitellä, missä oli mennyt vikaan.



Koko perhe ei jakanut Peten ärtymystä, vaikka tämä ei sitä peitellytkään. Paula oli vetäytynyt huoneeseensa päiväkirjansa kanssa.
Rakas päiväkirja, Paula kirjoitti, minun on kerrottava sinulle eräs TÄRKEÄ juttu. Se asia on ollut minulla jo mielessäni pitkään, mutten ole uskaltanut kirjoittaa sitä sinulle. Ehkä joku sittenkin lukee kirjoituksiani salaa.



Paula henkäisi syvään ja jatkoi kirjoittamista. Nyt en voi enää olla kertomatta. Tiedäthän ystäväni Rikun, josta olen kirjoittanut niin monet kerrat. En ole hetkeen maininnut mitään hänestä. Minusta tuntuu, että olen saattanut ihastua Rikuun.


***

Aika epäuskottavaa tuo Paulan päiväkirjakirjoittelu, kun tytteli on kuitenkin 10-vuotias. Tai siis kaikkihan (varsinkin lapset) kirjoittavat päiväkirjaa kirjakielellä yms :--D
Sorruin myös me-passiiviin (eli siis "me leivotaan", ei "me leivomme"). Se kuitenkin kuulostaa melkein oikealta tai ei ainakaan niin pahalta kuin monet muut puhekielisyydet.

Emmin käsi jumitti muuton jälkeen jonkin aikaa. Esim. häissä käsi on tönkösti paikallaan. Toivottavasti ette kiinnittäneet asiaan huomiota ennen kuin mainitsin :-D
Pelikonsolin pelaaminen paransi käden, kun olin ensin yrittänyt kaikenlaista muuta.

En vaan pysty laittamaan simeilleni valkoisia häämekkoja. Kerttuli ja Sanelma olivat tosin poikkeuksia, mutta muuten. Mitä turhia jättää hyviä värikkäitä mekkoja käyttämättä :->
Valkoiset ovat niin tylsiä.

Hieman randomia, että Ramilla ja Hannalla on punaiset hiukset... Mutta toisaalta, omatkin hiukseni ovat punertavat ja vanhemmillani on tummat hiukset. Että onhan se sinänsä realistista. Olisin vain halunnut vaihtelua :--D

Kamalia aikahyppäyksiä. Anteeksi, etten näytä nuorempien lasten vauva-/taaperoaikoja tuon enempää. Ei vaan jaksa tai mahdu :-P
Mietin, että ensi osassa hypättäisiin aika ronskisti viitisen vuotta eteenpäin heti aluksi. Eli Paula olisi 15, Rami 10 ja Hanna 7 vuotta. Katsotaan nyt, mitä teen.

Pitäisi varmaan myös vääntää jonkin sortin taloesittely. Saattaa tulla vasta sitten, kun nykyiset lapset ovat yliopistoikäisiä. Johonkin sopivaan väliin, nyt on niin paljon juonta suunniteltu, etten malta tehdä mitään "tylsää taloesittelyä". :-D


***