Tämän osan tapahtumat kertovat siis Annukan sisarten perheiden elämästä. Tapahtumat sijoittuvat osien 23-25 kanssa päällekkäin. Aikahyppyjä tulee sitten melko paljon, toivottavasti pysytte perässä. :)

Aiemmin tapahtunut:
Valmistuttuaan yliopistosta Tessa muutti yhteen Björnin kanssa. Tessa tuli yllättäen raskaaksi, mutta raskaus päättyi keskenmenoon. Myös seuraava raskaus päättyi ennenaikaisesti.
Keskenmenojen jälkeen Tessa ja Björn saivat vihdoin pojan, Tinon. Tino on parin ainokainen, mutta Tessa toivoisi kovasti suurempaa perhettä...

Anita ryntäsi valmistujaisjuhlistaan suoraan vannomaan vihkivaloja. Anita ja Väinö alkoivat odottaa perheenlisäystä pian häiden jälkeen, ja parin esikoinen, Anette, syntyi vajaa vuosi Anitan valmistumisesta.
Anita oli varma, ettei haluaisi lisää lapsia, mutta hänen mielensä näyttää muuttuneen vuosien saatossa...


***

Tinosta oli kasvanut oikein reipas poika ja hän oli vanhempiensa silmäterä. Tessa oli päättänyt olla palkkaamatta lastenhoitajaa, joten joko hänen tai Björnin oli pidettävä koko ajan vapaata.



"Kuka on isin lempipoika? Kuka?" Björn kyseli ainokaiseltaan, kun tämä kikatteli lattialla.
"Minä", Tino sai sanottua kikatuksensa välistä.



"Uskaltaisitko mennä päiväkotiin?" Björn kysyi, sillä hänestä olisi parempi, jos hän ja Tessa voisivat käydä normaalisti töissä.
"Ai tinne minne muut lappet menee?" Tino kysyi silmät pyöreinä ja mietti hetken. "Joo!"



"Niin mitä asiaa teillä oikein oli? Äiti, isä?" Anette sanoi uteliaana. Anita oli pyytänyt koko perhettä koolle kertoakseen suuren uutisen.
"Isällä ja minulla on kerrottavaa", Anita sanoi.



"Saanko minä koiran?" Anette arvaili innokkaasti. Hän oli pyytänyt omaa koiraa koko pienen ikänsä. Tuloksetta.
Anita naurahti. "Ei nyt sentään. Mutta saat pikkuveljen tai -siskon."



Anette oli sanaton. Sitten hänen kasvoilleen levisi leveä hymy. "Ihanko totta? Luulin, etten koskaan saisi olla isosisko!"
"Niin", Väinö hymyili seesteisesti. "Uusi perheenjäsenemme kasvaa äitisi masussa -"



"Isä", Anette huokaisi ja pyöräytti silmiään. "Kyllä minä tiedän, mistä vauvat tulevat. Ei tarvitse luennoida."
Väinö hymyili edelleen. "Hyvä niin. Kai?"



"Milloin hän syntyy?" Anette kysyi sitten ja näytti melkein kärsimättömältä.
"Vielä kahdeksan kuukautta", Anita sanoi. Sitten he puhuivat kaikesta hauskasta, jota uuden lapsen kanssa voisi tehdä.



Lopulta Tessakin suostui viemään Tinon päivähoitoon, ja hän palasi normaaliin työrytmiinsä. Hän kuitenkin teki mahdollisimman lyhyitä päiviä, jotta pääsisi hakemaan Tinon aikaisin kotiin.



"Haluan viettää aikaa hänen kanssaan", Tessa perusteli, kun Björn kysyi asiasta. "En halua huomata kymmenen vuoden päästä, ettei minulla ole muisteltavaa hänen lapsuusajoistaan."



Anitan raskaus eteni tasaisen varmaan tahtiin.
"Emmekö voisi kertoa kaikille vauvan sukupuolta?" Väinö kyseli, vaikka tiesikin sen olevan turhaan. Anitaa oli mahdotonta taivutella.



"Emme", Anita sanoi painokkaasti. "Saavat arvailla. Ostat sitten vain neutraalinvärisiä vaatteita ja leluja. Emmekä tarvitse paljoa, Anetten vanhat käyvät hyvin."
"Kyllä, kulta", Väinö sanoi tottelevaisesti.



Sitten kuluivat raskauden viimeiset kuukaudet ja vauva tuli taloon. Pienokainen oli jo synnytyslaitoksella nimetty Harriksi.



Harri oli kuin isosiskonsa; hänen hiuksensa olivat pikimustat ja silmät kauniin ruskeat.



Anita oli niin ihastunut nuorimmaiseensa, ettei jaksanut välittää äitinsä naljailusta.
"Minähän sanoin, että vielä se mieli muuttuisi", Elena jaksoi jankuttaa joka kerta tavatessaan Anitan.
Harri jää kyllä kuopukseksi, Anita oli päättänyt, muttei sanonut sitä ääneen kuin Väinölle.



Anette otti isosiskon roolin hyvin vastaan. Hän ei ollut lainkaan mustasukkainen pikkuveljen saamasta huomiosta, vaan piti huolta siitä, että Harrilla riitti unta, ruoka ja leluja.



Häntä harmitti enemmänkin se, ettei äiti luottanut Harria hänen hoitoonsa, vaan vei tämän aina tätien luo.
"Jos olisit vanhempi", Anita sanoi joka kerta.



Tinon hoito oli toisinaan raskasta, ja kun Björn vielä kuntoili sen lisäksi, oli lämpöhalvaus usein lähellä.
Erään työpäivän jälkeen Tessa löysi miehensä puoliksi tuupertuneena olohuoneesta. Björn oli ottanut vapaapäivästään ilon irti ja kuntopyöräillyt niin pitkään kuin oli jaksanut.



"Björn!" Tessa huudahti puoliksi peloissaan ja puoliksi närkästyneenä siitä, miten ajattelematon Björn oli ollut. "Mitä on tapahtunut?"
"Mitä?" Björn kysyi. Häntä pyörrytti. "Missä Tino on?"



"Tino on ihan kunnossa", Tessa sanoi rauhallisempaan sävyyn. "Mutta sinä et ole. Istu alas ennen kuin kaadut, ja minä haen sinulle ison lasin vettä."
"Kunhan Tino on kunnossa, niin kaikki on hyvin", Björn sanoi ja istui sitten alas.



"Niinkö Anita sanoi?" Elena kysyi muikea ilme kasvoillaan. Hän oli Väinön kanssa syömässä lounasta, kun Anita oli sisarensa makutuomarina kaupungilla.
"Kyllä hän niin sanoi", Väinö vahvisti.



"Hän haluaisi kovasti lasten pääsevän yksityiskouluun", Väinö kertoi ja söi annostaan samalla, kun Elena mietti asiaa.
"Kaipa se on hyvä ratkaisu", Elena sanoi lopulta. "Minä ja siskonikin kävimme yksityiskoulua, kun olimme lapsia.



Sitten Elena alkoi muistella lapsuuttaan ja Väinö ei voinut kuin kuunnella avuttomana ja nyökkäillä. Hän oli täysin suvun naisten tossun alla.



Samaan aikaan Anette leikki veljensä kanssa yläkerrassa. Heillä oli ikäeroa sen verran, etteivät kaikki leikit onnistuneet, mutta Anette tykkäsi opettaa veljeään.



"Ei, ei, ei", Anette sanoi, kun Harri yritti laittaa palikkaa suuhunsa. "Palikat kuuluvat pöytään. Voit rakentaa tällaisen hienon linnan."
"Ei, ei", Harri pudisteli päätään omituinen virne kasvoillaan.



"Harri", Anette huokaisi. Ei pikkuveljen opettamisesta tullut mitään, jos ei tämä halunnut oppia. Eikö veli voinut kasvaa nopeammin, niin hänen kanssaan pääsisi leikkimään kunnolla?



"Mitä yksityiskoulua olette oikein miettineet?" Elena sanoi aivan yhtäkkiä muistelujensa väliin. "Niitä on alueella nykyään monta."
Väinö oli kysymyksestä yllättynyt, mutta vastasi sitten: "Uppiniskan koulua."
Elena nyökkäsi hyväksyvästi. "Erinomainen opinahjo."



Myöhemmin illalla, kun lapset olivat jo menneet nukkumaan, Anita ja Väinö istuskelivat keittiön sohvalla.
"Äitisi piti yksityiskouluideasta", Väinö kertoi.



"Kerroitko sinä hänelle?" Anette huokaisi. "Mokoma juoruilija. Mitä hän sanoi?"
"Että se on hyvä ajatus", Väinö hymyili. "Sinun pitäisi keskustella enemmän äitisi kanssa."



"Ehkä", Anita mietti. "Mutta vain jos olet mukana."
"Tarvitsetko henkistä tukea?" Väinö kysyi vinosti hymyillen.
Anita naurahti ja katsoi sitten posket punottaen miestään. "Ehkä myös fyysistä..."
Väinö vain nauroi.



Nauraessa menivät myös seuranneet vuodet. Lapset kasvoivat huomaamatta, ja aikuisten urat etenivät. Elämä oli juuri sellaista kuin saattoi toivoa.



Björn oli saanut Tessan suostuteltua pelikonsolin hankintaan, ja nyt sBjörn ja Tino kuluttivat iltapäivänsä huipputulosten rikkomiseen.
"Niin, Leolla ei ole konsolia", Tino kertoili samalla, kun yritti syöstä isänsä virtuaaliautoa tieltä.
"Ehkä se on hyvä juttu", Björn sai sanottua tehdessään tiukkaa väistöliikettä.



"Se johtuu siitä että hänellä on kaksi äitiä", Tino sanoi tosissaan.
"Miksi se nyt siitä johtuisi?" Björn vilkaisi poikaansa kysyvästi.
"Eihän äiti halunnut konsolia. Sinä sen ostit", Tino aloitti perustelunsa.



Koska isä ei vielä ollut vakuuttunut, Tino jatkoi: "Leolla on vain kaksi äitiä, ja konsolin ostoon tarvitaan isä."
Björn naurahti ja pudisti päätään. "Onpahan logiikka, mutta ehkä siinä on perää."



Vasta koulun aloittanut Harri oli jo saanut seuraa muutamaa vuotta vanhemmasta serkustaan Leosta. Vaikka he kävivät eri kouluja, he leikkivät usein yhdessä.



"Millaista siellä yksityiskoulussa on?" Leo kysyi tehtyään siirtonsa. Kuten aiempienkin sukupolvien edustajat, Leo ja Harri pelasivat mielellään shakkia.
"On se ihan kivaa", Harri kohautti olkiaan. "Käydään ainakin paljon retkillä."



"Siistiä!" Leo kommentoi. "Me kävimme viimeksi Kustilan postimuseossa. Se oli aika tylsää."
"Varmasti", Harri naurahti. Hänestä oli jotenkin noloa käydä kalliissa yksityiskoulussa, mutta Leo suhtautui asiaan hyvin.



"Kuulostaa kyllä hauskalta", Leo myönsi. "Kannattaa ottaa ilo irti siitä, että pääsit hyvään kouluun."
"Joo, totta kai", Harri sanoi. Pitäisi noudattaa serkun neuvoa, kun tämä oli kuitenkin vanhempi ja varmasti viisaampi.



Tessa mietti elämäänsä. Hän oli tyytyväinen, kyllä hän sen pystyi myöntämään. Olihan hänellä ihana aviomies, suloinen poika ja upea talo hyvällä paikalla.



Mutta silti hän tunsi itsensä hieman onnettomaksi. Hän oli miettinyt, mitä häneltä puuttui ja vihdoin hän oli keksinyt vastauksen. Tessa kaipasi suurempaa perhettä.



Hän halusi toisen lapsen. Oliko se itsekästä tai epäreilua Tinoa kohtaan, sitä Tessa ei osannut sanoa.
Tessa päätti keskustella asiasta Björnin kanssa.



Harri oli ollut hieman yksinäinen sen jälkeen, kun hänen sisarensa oli aloittanut yläasteen. Toki Harrilla oli ystäviä yksityiskoulussa, mutta he asuivat kaukana ja pääsivät leikkimään harvoin.



Serkutkin olivat juuri sen verran vanhempia, että olivat lakanneet leikkimisen ja keskittyivät enemmän opiskeluihin.
"Kuinka tylsää", Harri marisi. Kunpa minäkin olisin vanhempi!



Harrin olisi kuitenkin odotettava vuosi tai pari ennen kuin hän pääsisi taas mukaan serkkujensa vapaa-ajanviettoon.



Tino ja Leo eivät enää leikkineet. Ainakaan mitään lapsellisia hippaleikkejä niin kuin Harri. Oikeastaan he eivät leikkineet mitään pihalla. Tinon pelikonsoli vei kaiken heidän vapaa-aikansa.



"Kuulitko, että Harri halusi pelaamaan kanssamme?" Tino kertoi.
"Hänhän on aivan liian nuori! Ei hän osaa pelata", Leo naurahti ja vakavoitui sitten. "Ehkä meidän pitäisi kuitenkin ottaa hänet mukaan. Vaikka vain katsomaan."
Tino kohautti olkiaan. "Niin kai sitten."



Kun pojat olivat lopettaneet pelaamisen ja menneet nukkumaan, Tessa ja Björn vetäytyivät keskustelemaan.
"Oletko varmasti sitä mieltä?" Tessa kysyi vielä varmuuden vuoksi.



"Olen", Björn nyökkäsi. "Teen mitä tahansa tehdäkseni sinusta onnellisen."
"Mutta etkö halua sitä itse?" Tessa puuskahti pettyneenä. Björn oli välillä liian kiltti.



"Totta kai", Björn vakuutti. "Ei tällaista voi tehdä, jos ei ole täysillä mukana."
Tessa katsoi miestään äärettömän onnellisena. "Voi Björn, me adoptoimme lapsen!"



Adoptioprosessi ei kuitenkaan sujunut hetkessä. Paperit menivät läpi nopeasti, mutta sopivaa lasta ei tuntunut löytyvän.



"Mikä on ongelma?" Annukka kysyi, kun Tessa kertoi taas epäonnistuneesta haastattelusta.
"Monet lapsista ovat kovin nuoria", Tessa kertoi. "Emme halua istua kiikkutuolissa, kun lapsemme valmistuu yliopistosta."



"Ja monilla on kaikenlaisia ongelmia", Tessa huokaisi alakuloisesti. "Olemmeko itsekkäitä, kun etsimme vain täydellistä lasta?"
"Ehkä vähän", Annukka sanoi. "Mutta harkitkaa kuitenkin tarkkaan."



"Tietenkin. Hyvä on, meidän pitää olla suvaitsevaisempia", Tessa päätti, ja sai Annukan hymyilemään.
"Eiköhän teitä kohta onnista", Annukka jatkoi. "Mekin onnistuimme."



Sitten he puhuivat poikiensa yläasteen alkamisesta ja siitä, mitä kaikkea se toisi tullessaan.



Adoptioasia eteni nyt nopeammin, ja Tessa ja Björn tuntuivat vihdoin löytäneen etsimänsä.
Tietenkin myös Anitalla oli sanottavansa asiaan.



"Toivottavasti he tietävät, mitä tekevät", Anita sanoi. "Annukalla oli tuuria, kun sai niin hienon pojan, mutta olen kuullut huonoista kokemuksista. Yksi kolleganikin –"
"Kulta", Väinö keskeytti. Hän teki niin äärimmäisen harvoin. "Sinun pitäisi luottaa sisaresi arvostelukykyyn."



Anita katsoi miestään ja mietti hetken. "Hyvä on. Taidat olla oikeassa."
"Kuulin, että he saavat lapsen kotiinsa ensi kuussa", Väinö kertoi, ja Anita nyökkäsi.



"Niin minullekin kerrottiin", Anita vahvisti. "Ehkä voimme lahjoittaa heille joitakin Anetten vanhoja tavaroita. Tyttöhän heidän uusi tulokkaansa on."
"Eiköhän meiltä jotakin jouda", Väinö hymyili. Kerrankin hän oli saanut puhuttua järkeä vaimolleen.



Seuraavat viikot tuntuivat Kurttujen perheessä ikuisuudelta. Vihdoin koitti aamu, jota oli odotettu.



Kaikki oli valmiina uutta perheenjäsentä varten, kun lastenkodin auto kurvasi talon eteen. Tessa pidätti hengitystään. Se olisi menoa nyt!



Auton moottori sammui ja hetken oli hiljaista. Sitten autosta nousi ylös vaalea, suorastaan kalpea tyttölapsi. Tessa hymyili nähdessään Evitan, tytön, jota he olivat Björnin kanssa käyneet katsomassa aiemmin.



"Hei", Evita sanoi ujosti ja katseli ympärilleen uteliaasti.
"Hei ja tervetuloa", Tessa sanoi vähintään yhtä ujosti ja tarkasteli uutta tytärtään.



"Kiitos", Evita sanoi hiljaa. Hän tutkaili edelleen ympäristöään, mutta vaikutti jo hieman rentoutuneemmalta.
"Teemme parhaamme, että tunnet olosi kotoisaksi", Tessa sanoi rauhallisesti. "Onhan tämä sinunkin kotisi."



Evita nyökkäsi. Sitten Tessa halasi Evitaa, ja tyttö aluksi hieman hämillään hellyydenosoituksesta, mutta halasi kuitenkin takaisin. Evita oli asunut äitinsä kuoleman jälkeen asunut kolmessa eri sijaisperheessä, eikä yhdessäkään oltu otettu halauksin vastaan. Tämä perhe vaikutti muutenkin erilaiselta. Jotenkin pysyvämmältä...



Seuraavaksi he menivät katsomaan, miten Björn pärjäsi. Tämä oli jäänyt sisälle ottamaan ruokia uunista, kun Tessa oli vastaanottanut tulokkaan.
"Hei ja tervetuloa", sanoi Björnkin kasvoillaan leveä ja lempeä virnistys.



Sitten Björnkin halasi uutta tytärtään ja nyt Evita oli valmistautunut.
Pitää kai tottua tähän, Evita ajatteli. Tämä oli niin erilaista kuin aiemmissa kodeissa!



Tessa katsoi miestään ja Evitaa niin suuren onnen vallassa, ettei tiennyt miten päin olisi ollut.
Jo nämä muutamat hetket ovat olleet kaiken sen vaivan arvoisia, Tessa mietti muistellessaan pitkää adoptioprosessia.



Myöhemmin samana iltana koko perhe oli istuutunut illallispöytään. Huomenna alkaisi arki Evitankin osalta, mutta ensin oli juhlistettava iloista perhetapahtumaa.



Tessa oli kammannut Evitan hiukset nutturoille ja pukenut tälle sievän mekon. Myös Tino oli laittautunut tilaisuutta varten, koska ei ollut päässyt paikalle aamulla.
"Se oli tärkeä koe", Tino selitteli. "Uusintamahdollisuus olisi vasta ensi vuonna."



"Kyllä sen ymmärtää", Tessa sanoi rauhallisesti. "Tärkeintä on, että olemme kaikki nyt tässä."
"Oliko se vaikea?" Evita kysyi. "Se koe siis."



"Ei oikeastaan", Tino hymähti. "Olin lukenut juuri oikeat kohdat."
"Millaisessa koulussa sinä käyt?" Evita kysyi sitten. Tino kertoi koulustaan ja projekteistaan, ja Evita kuunteli tarkkaavaisesti.



Tessa katseli lapsia hiljaa. Olipa hyvä, että nämä tulivat heti hyvin toimeen keskenään!
Hiljalleen keskustelu kääntyi ruokaan ja työasioihin, mutta tunnelma oli koko illan erinomainen.



Evita oli koko ajan innokkaampi liittymään keskusteluun. Siinä vaiheessa, kun ruoka oli syöty ja oli aika mennä nukkumaan, Evitasta tuntui, että hän oli ollut aina Kurttujen perheen tytär.



Röyhkän perheen tytär Anette oli tavannut koulussa mukavan pojan ja kutsunut tämän tekemään läksyjä.
Läksyt olikin nopeasti tehty ja nuoret keskustelivat nyt muista aiheista. Tai keskusteleminen ei ehkä ollut oikea sana...



"Nähtäisiinkö viikonloppuna? Tommilla on bileet", Sami kertoi ja kietoi kätensä Anetten ympärille.
Anette punastui ja nyökkäsi. "Sopii. Siitä tulee varmasti hauskaa."



Tino ja Evita olivat koulussa, ja Tessa ja Björn olivat viettämässä aamupäivää kotona ennen töihin lähtöä.
"Evita on sopeutunut niin hyvin", Tessa huokaisi.



Oli kulunut kaksi kuukautta siitä, kun Evita oli saapunut perheeseen. Evita oli aloittanut koulunkäynnin ja löytänyt jo uusia ystäviä.
Björn naurahti. "Tuskin muistankaan aikaa ennen häntä."



"Nyt kun mainitsit", Tessa tuumaili. "En minäkään oikeastaan. Hänhän on ollut täällä jo... muutaman kuukauden! Onko siitä niin vähän?"
"On, todellakin", Björn sanoi ihmetyksen vallassa.



Kimppakyytejään odotellessaan he ihmettelivät ajankulua ja lopulta sitä kuinka vanhoja he itse olivatkaan. Aika oli ihmeellinen asia!



Eräänä iltana Harri soitti Tinolle ja kuulosti hätää kärsivältä. Kuunneltuaan epämääräistä valitusta hetken aikaa Tino käski serkkuaan kakistamaan asiansa tai hän lopettaisi puhelun.



"Auta minua", Harri aneli. Hän oli ihastunut erääseen tyttöön, joka ei lämmennyt hänen lähestymisyrityksilleen. "Sinä tunnet hänet."
Niin Tino tunsikin. Harrin ihastuksen kohde Nella oli myös oppilaskunnan hallituksessa.



"Ehkä voin puhua sinun puolestasi", Tino myöntyi lopulta. "Nellan päätä on vaikea kääntää."
"Kyllä minä sen tiedän", Harri vakuutti.



"Puhun Nellalle, mutta jos hän ei pidä siitä, niin anna asian olla", Tino neuvoi. Hän ei halunnut hankaluuksia serkkunsa vuoksi.
"Totta kai", Harri lupasi. Tällä kertaa mikään ei menisi pieleen.



Vanhempiensa harmiksi Tinosta ei ollut seuraksi puutarhatöissä. Evita kuitenkin lupautui auttamaan. Tessan hankki puutarhaan niin paljon uusia kasveja kuin mahtui, eikä hänellä ollut aikaa huolehtia yksin kaikesta.



"Minä pidän puutarhanhoidosta", Evita kertoi. Hänen Aiemmassa kodissaan perheen lapsilla oli ollut oma puutarha, jossa jokainen oli huolehtinut omasta osastaan. Evitan hoitamat kasvit olivat tuottaneet parhaan sadon.



Anette oli aloittanut viimeisen lukiovuotensa. Hän oli katsonut tarkkaan läpi kaikki yliopistot ja pääaineet ja hän oli tehnyt päätöksensä.



Hän ei ollut tehnyt päätöstään pelkästään pääaineiden kiinnostavuuden tai opetuksen tason perusteella, se hänen oli pakko myöntää. Kuten pikkuveljensä, hän oli rakastunut eikä osannut tehdä asialle mitään.



Tino istui tietokoneen ääressä ja kirjoitti Leolle:
<Julistaja> Harri pyysi apua Nellan hurmaamisessa. Lupasin puhua hänen puolestaan, ehkä Nella suostuu lähtemään ulos.
<Lionheart65> Sen minä haluaisin nähdä. :D



<Julistaja> En ole vielä puhunut mitään Nellalle, mutta tiedän ettei hän riemastu.
<Lionheart65> Nella nyt ei riemastu mistään :P



<Lionheart65> Ainakin saat kokeilla puhujan taitojasi. Onkohan sinusta puheenjohtajaksi, jos et saa yhtä tyttöä ylipuhuttua?
<Julistaja> Älä viitsi.



<Lionheart65> Kyllä sinä selviät. Molemmista jutuista.
<Julistaja> No, saa nyt nähdä miten käy... Aion puhua Nellan kanssa  huomenna.
<Lionheart65> No pidän peukut pystyssä. Harrin puolesta. ;>



"Kuinka olet viihtynyt koulussa?" Tessa kysyi Evitalta, kun he tekivät tämän läksyjä.
"Hyvin", Evita sanoi. Hän kuitenkin arvasi, ettei Tessa tyytyisi vastaukseen ja jatkoi: "olen saanut jo monta uutta kaveria. Menen viikonloppuna leikkimään Ilonan luo. Ei kai se haittaa?"



"Ei tietenkään", Tessa vastasi ja hymyili. Niin pahalta kuin se kuulostikin, hän oli toivonut, että Evitalla olisi ollut ongelmia koulussa. Tessa tunsi itsensä hieman tarpeettomaksi, kun Evita pärjäsi yksinkin.



"Äiti", Evita sanoi varovasti, ja Tessa heräsi mietteistään. "En ymmärrä tätä tehtävää. Auttaisitko?"
"Totta kai", Tessa sanoi hymyillen leveästi. Kyllä Evita vielä tarvitsi äitiään.



"Oletko jo miettinyt yliopisto-opintojasi?" Anita kysyi. Hän oli syömässä aamiaista tyttärensä kanssa.
"Olenhan minä", Anette kertoi. "Haen samaan kouluun, jossa opiskelit."



"Oi", Anita sai sanottua. Hän oli hieman yllättynyt. Simkaupungin akatemia ei enää ollut mikään huippukoulu. "Sinähän pääsisit parempiin kouluihin. Sinun arvosanoillasi –"
"Tiedän", Anette sanoi rauhallisesti ja punastui sitten hiukan. "On vain eräs toinenkin, joka menee sinne..."



Anita katsoi tytärtään tietäväisesti. "Ahaa. Aiot mennä sinne jonkun pojan perässä, eikö totta?"
Anette huokaisi. "Tiedän, että se on typerää eikä se välttämättä kestäisi edes yliopiston loppuun ja –"



"Katso minua", Anita sanoi, ja Anette katsoi, muttei tiennyt miksi. "Minä seurasin teini-ihastustani yliopistoon ja olen yhä hänen kanssaan naimisissa. Kyllä se voi hyvinkin onnistua."
"Kiitos äiti", Anette sanoi helpottuneena.



"Hän on ihan hyvä tyyppi", Tino kertoi Nellalle. "Hän ei ole niin tyhmä kuin miltä näyttää."
"Eipä uskoisi", Nella tuhahti. "Hän antoi minulle syntymäpäivälahjaksi kiven. Voitko kuvitella?"



Tino naurahti. "Kuulin siitä. Mutta oli siinä ajatustakin."
"Mitä tarkoitat?" Nella kysyi ihmeissään.
"Se oli kappale amorinkvartsia", Tino selitti. "Se symboloi ikuista rakkautta."



Nella punastui eikä kyennyt sanomaan mitään.
"Ainakin hän yrittää", Tino sanoi ja katsoi Nellaa kysyvästi.
"Hyvä on, minä tapaan hänet", Nella luovutti. "Mutta vain koska sinä suosittelit."



Kurttujen perheessä ei oltu erityisen musikaalisia, mutta Björn oli jo kauan sitten hankkinut pianon, koska se sopi sisustukseen.
Evita kertoi, että hän oli jo pitkään unelmoinut osaavansa soittaa pianoa, mutta hänellä ei ollut ollut mahdollisuutta opetella.



Tämän kuultuaan Tessa ei ollut aikaillut ja oli soittanut Kaunialan musiikkiopistoon ja ilmoittanut Evitan alkeiskurssille.
Nyt Evita soitteli jo hieman monimutkaisempia sävellyksiä ja oppi koko ajan lisää.



Nella oli pitkin hampain suostunut tapaamaan Harrin koulun jälkeen ja seisoskeli nyt tämän pihalla.
"Kiva, että tulit", Harri sanoi ja yritti olla punastelematta.



"Joo kai", Nella sanoi tylsistyneesti. "Oliko sinulla jotain asiaakin?"
"Öh, joo", Harri takelteli, sillä hän oli yllättynyt kysymyksestä. "No oikeastaan halusin vain jutella."



"Urheiletko sinä?" Nella avasi keskustelun kunnolla. Ehkä hän pääsisi nopeammin pois, jos keskustelu saataisiin käytyä.
"Joo, jonkun verran", Harri sanoi heti, vaikka ei harrastanut liikuntaa muuten kuin koulun liikuntatunneilla.



"Yleisurheilua?" Nella kysyi, ja koska Harri nyökkäsi innokkaasti, hän jatkoi: "Ensi kuussa on Kaunialan puolimaraton. Olen menossa sinne ja yritän uusia aiemman ennätykseni. Haluaisitko tulla mukaan?" Hän halusi antaa pojalle mahdollisuuden, kun tämä kerran oli urheilija.
"Totta kai minä tulen", Harri lupasi tarkemmin miettimättä. Tämähän meni hyvin!



Tino oli puhunut aiemmin päivällä Leon kanssa. Leo oli kertonut Peten kehottaneen häntä hankkimaan harrastuksia ja elämään kunnolla. Tino oli nauranut koko jutulle ja sanonut, että Pete puhui typeryyksiä.



Nyt Tino oli kuitenkin miettinyt asiaa ja oli sitä mieltä, että Peten puheissa saattoi olla perää. Tino oli kuluttanut valtavasti aikaa puheenjohtajakampanjaansa ja oppilaskuntatoimintaan. Samaan aikaan kun muut seurustelivat, matkustelivat ja unelmoivat tulevaisuuttaan Tino mietti vaalijulisteidensa typografiaa.



Pitäisikö minun luopua tästä? Hän melkein sanoi ääneen. Onko tämä kaiken muun uhraamisen arvoista?
On se, hän päätti lopulta. Yliopistossa hankin kunnon elämän.



Harri polki kuntopyörää kuin viimeistä päivää. Hän oli päättänyt tehdä vaikutuksen Nellaan ja uskoi, että hyvä kroppa ja kunto sen tekisi. Jos hän lähtisi puolimaratonille nykyisellä kunnollaan, hän jäisi vanhainkodin juoksujoukkuetakin huonommaksi.



Harri polki ja polki, ja hänen reisiinsä sattui, mutta hän ei voinut lopettaa.
"Ei ennen kuin näen muutosta", Harri toisti itselleen, kun hän mietti lopettavansa.



Poika oli täysin rakkautensa lumoissa. Ja varsinkin nyt, kun tunnelin päässä häämötti jo valonpilke, Harri teki kaksinverroin töitä tämän eteen. Toivottavasti Nellakin vain huomaisi sen.



"Meidän budjettimme on siis selvillä", Leo kertasi, ja Tino nyökkäsi. "Ja Iivari piirtää julisteet."
Nyt Iivari nyökkäsi. Tino katsoi läpi joitakin papereitaan.



"Oletko varma, että minun kannattaa luvata parempia luokkaretkiä?" Tino epäili. Luokkaretket olivat suuri rahareikä koululle, mutta oppilaat pitivät niitä suuressa arvossa.
"Täysin varma", Leo hymyili.



"Kai tämä on sitten ok", Tino sanoi hyväksyvästi ja siisti paperipinon.
"Kyllä sinusta vielä puheenjohtaja tulee", Leo vakuutteli, koska Tino vaikutti vielä hieman varautuneelta asian suhteen.



"Ei pidä olla liian varma mistään", Tino sanoi puolustukseksi.
Leo nyökkäsi hitaasti. "Niin kai sitten. Ei sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan..."


***

Okei, puhki palaneita kuvia löytyy taas. Voi räkä. Nyt pitää oikeasti kiinnittää huomiota niihin!!
Anitan kirottu ruokapöytä on puhkipalaneen värinen jo valmiiksi :-/

Lisäksi osassa on muutama muukin fail, mutta en kerro niitä. Etsikää ne itse, jos teillä on tylsää. Elleivät ne olleet ilmiselviä.
Huomasin ne vasta kun päivitin osaa tänne, joten en jaksanut kuvata uudestaan :D

Pojat sitten chattailevat kirjakielellä, mutta en jotenkin osannut kirjoittaa puhekielellä, kun simit kuitenkin puhuvat kirjakieltä. Toivottavasti ei ollut liian epäuskottavaa. :D
Leo on ilmeisesti kaltaiseni hullu hymiöiden liikakäyttäjä :D

Lasten iät vähän heittävät, mutta ei voi mitään :D
Menen aina sekaisin, kun ajattelen aina Anetten olevan paljon serkkujaan vanhempi, mutta ei hänen pitäisi olla kuin muutaman vuoden Peteä tai Tinoa vanhempi :D

Tämän piti olla Anitan ja Tessan elämiin keskittyvä osa, mutta päähenkilöinä ovatkin heidän lapsensa :D
Ei voi mitään...

Meinaan koko ajan mennä sekaisin Anitan ja Anetten nimissä :D
Pikkusiskoni keksi nimen Anettelle, joten hänen syytään kaikki! Ala-Tuuheloiden suvussa on muutenkin kamalasti a-alkuisia etunimiä...

JEE!! Sitten yliopistoon :) En vielä tiedä, tuleeko yliopistosta yksi vai peräti kaksi osaa. Paljon olen sitä suunnitellut, mutta näkee sitten.
Olen suunnitellut laittavani nuo poikaserkukset samaan kommuuniin, joten Tinosta ja Harrista ei ihan kokonaan päästä eroon. Anette on liian vanha ja Evita liian nuori.

***