Kohti korkeuksia!
"Jippii!" Huudahti Kerttuli ja otti vielä lisää vauhtia.
Oli syksyn ensimmäinen päivä, ja juuri ja juuri niin lämmintä, että lapset saattoivat vielä leikkiä ulkona.
"Lisää vauhtia!"
Koulunkäynti sujui hyvin, ja läksyjen teon jälkeen ehti hyvin pihalle leikkimään. Kerttulin ystävä Sanelma oli taasen kutsunut hänet kylään.
Huoleton.
"Onneksi emme ole aikuisia", Kerttuli riemuitsi pyöriessään karusellissa. "Aikuisten elämä on niiiin tylsää!"
Hiljaa hyvä tulee...
Tylsää tai ei, Vilja nautti elostaan. Hän oli ansioitunut ompelussa jo sen verran, että hallussa oli pronssinen arvomerkki.
Valmista!
Verhojen ja muiden tekstiilien ompelu sujui jo varsin mallikkaasti.
Hienot valkoiset verhot.
Tai sitten ei. Luovuutta pitäisi vielä hioa, jotta kankaat saisivat kauniimman muodon.
Tulevaisuuden lupaus.
Artturin elämä oli tietenkin vielä huolettomampaa kuin Kerttulin. Päivät kuluivat iloisasti sormia ja kaikenlaista lattialta löytyvää romua mutustellen.
Torttu uuniin...
Lyyti piti edelleen taukoa supersankarihommistaan ja leipoi piiraita lapsenlapsilleen. "Tämän marjapiirakkareseptin anastin tohtori Kyyltä", hän kertoi bravuuristaan.
Ja uunista ulos!
Lasten kelpasikin tulla raskaan koulupäivän jälkeen kotiin, kun välipalaksi oli mitä upeampia marjaluomuksia.
Jaksaa, jaksaa...
"Sitten tää äiti vois..."
Läksyjä tuli reilusti, mutta onneksi tytöillä oli aikaa leikkiä koulun jälkeen. Kerttuli piti rauhallisemmista leikeistä omissa oloissaan.
"Buu!"
Elena taas mieluummin juoksenteli ympäriinsä tai leikki koirien tai pikkuveljensä kanssa.
Herra toimitusjohtaja.
M-P oli kovan työn jälkeen onnistunut ylenemään toimitusjohtajaksi. Palkka oli kova, mutta niin oli myös vastuu; pienikin virhe saattaisi kaataa koko firman.
Golfia myöhään yöhön..
Nyt ei vaadittu ainoastaan loogisia taitoja, vaan M-P:n piti harjoittaa myös karismaansa. Harjoittelu kävi välillä tylsäksi, ja olikin hyvä, kun hän sai yllättävän työtarjouksen.
"Mitä jos rupeaisit kirjailijaksi?"
"Isäsi kirjasarja oli menestys", kirjailijaseuran puheenjohtaja kertoi. "Mitä jos kirjoittaisit jatko-osan?"
"Minäkö?" M-P oli ymmällään. "Kai minä voisin..."
Luomisen tuskaa.
Kirjoittaminen eteni hitaasti, sillä M-P:n ajatukset risteilivät työasioissa ja lasten harrastuksissa ja kouluasioissa.
"Tuleekohan tästä koskaan valmista?" M-P tuskaili.
Koiravanhus.
Perheen Luna-koira oli jo vanha. Vastahan se oli perheeseen hankittu, ja kohta sille jouduttaisiin kaivamaan lepopaikka pihan nurkkaan!
Kerttuli ja huippuarvosanat!
Kesäloma oli vihdoin täällä ja Kerttuli juoksi kotiin iloissaan. Hänellä oli kourassaan kympin todistus!
Jotain tapahtuu...
Artturi oli mönkimässä kohti palikoitaan, kun luonto puuttui peliin ja päätti, että oli aika kasvaa.
Iso poika jo!
Artturista tuli varsin komea nuori mies...
Kuka on tämä hurmuri?
Nimittäin tällainen!
Välipalahetki.
"Koulussa pitää osata vastata oikein tai opettaja heittää kylmää vettä päälle", Elena kertoi faktoja koulunkäynnistä. Artturi oli kauhuissaan, mutta Kerttuli oikoi sisarensa valheet saman tien.
Uutta multaa Jampalle.
Artturi oli isoisänsä tapaan innostunut kaktuksista. Hän piti huolta Jampasta ja hänen huoneeseensa hankittiin muitakin kaktuksia.
Johonkin hän on tyytymätön.
Ressun haamu oli välillä hyvin rauhaton ja rymysi ympäri pihamaata ulisemassa ja örisemässä. Kukaan ei tiennyt, mitä asialle olisi pitänyt tehdä.
Räjähtävää kasvua.
Seuraavaksi oli Kerttulin vuoro kasvaa. Kohti teini-ikää!
Kasvu onnistui!
Kerttuli sai kasvettuaan tietotavoitteen, ja elämäntavoitteeksi valikoitui rikollisneroksi kohoaminen. Eli äidin jalanjäljille siis.
Mikki-kampaus ei ole enää in.
Vaikka Kerttuli oli meikittäkin varsin söpö, hän halusi kuitenkin hieman ehostusta kasvoilleen.
Omalla autolla töihin.
M-P oli onnistunut kohoamaan firmansa pääjohtajaksi, joten unelman toteutumiseen ei ollut enää pitkä matka. Nyt kaikki vapaa-aika piti kuluttaa vain shakinpeluuseen ja minigolfiin.
"Apua! Isä?!"
Ressu ei ilmeisesti ollut tyytyväinen poikansa saavutuksiin, vaan pelästytteli tätä tämän tästä.
"Ei, ei sitä nuottia!"
Artturi sai muun perheen tapaan opetella pianonsoittoa, ja opettajaksi ryhtyi Kerttuli.
"Sä sotket mun kampauksen!"
"Kyllä sinä vielä jonain päivänä opit", Kerttuli rohkaisi veljeään, kun tämä oli kiduttanut muiden tärykalvoja muutaman tunnin.
"Stipendejä? Rahaa?!"
Kerttuli itse taas valmistautui kovin odotuksin yliopistoa varten. Hän soitti hyvissä ajoin yliopistolle kyselläkseen stipendeistä.
Kuka se tässä tärykalvoja kiduttaa?
Arvosanat riittivät erinomaisesti Simakatemian apurahaan, mutta musikaalisuus ei vielä riittänyt toiseen stipendiin. Lisää harjoitusta siis!
Kuuntelija.
Lyyti kuunteli mielellään Kerttulin harjoittelua.
"Isoisäsi olisi ylpeä sinusta", Lyyti sanoi.
Kynttilät sammuksiin ja kohti teini-iän tuskaa!
Elena halusi pitää synttärijuhlat omassa huoneessaan. Ilmapalloja oli taas muutamien juhlien tarpeeksi.
"Juuri sitähän minä toivon..."
Elena puhalsi kynttilät ja toivoi hiljaa mielessään...
Fuumps!
Ja sitten kasvoi..
Ei mikään ruma tapaus.
Varsin sieväksi nuoreksi neidoksi! Elenalle arpoutui nautintotavoite, ja hän haluaa julkkiskokiksi.
Hiustyyli sai jäädä.
Hänkin halusi hieman ehostusta nyt, kun oltiin jo sentään kunniallisessa teini-iässä.
Tyttöbakteerit eivät tartu siskoista.
"Sinä olet yhä minun suosikkiveljeni", Elena sanoi veljelleen, jota harmitti, etteivät he enää käyneet samaa koulua. Elenan ajatukset olivat kuitenkin jo aivan muualla...
Häh?
"Onkohan Elena aivan kunnossa?" Vilja kysyi huolestuneena esikoiseltaan.
"Miten niin?" Kerttuli ihmetteli, sillä hän ei ollut huomannut mitään ihmeellistä.
"Hän on niin vaitonainen", Vilja sanoi. "Se ei ole hänen tapaistaan."
Eikö sitä saa unelmoida?
Elena tosiaan vietti tuntikausia poissaolevana mietiskellen. Ruoka sentään maistui, mutta Vilja oli aivan varma, että Elena oli sairastunut.
On se niin ihaaana!
No, ei Elena sairas ollut. Hän oli vain äärettömän rakastunut koulun koripallojoukkueen kapteeniin Klemettiin, joka vahvistaisi muutaman vuoden päästä yliopiston joukkuetta.
Paitsi luonteeltaan.
Kerran Elena uskaltautui jopa puhumaan Klemetille, mutta tämä ei ollut kiinnostunut tytön mielipiteistä, vaan väitti olevansa kiireinen ja jätti Elenan kuin nallin kalliolle.
"Joo, siis sitten silleen ja..."
Kerttulilla ei ollut sen enempää onnea poikien kanssa. Hän oli kutsunut luokkatoverinsa Valton luokseen, ja poika vaikutti yhtä mukavalta kuin koulussa.
"Mitä ihmettä sinä selität?"
Jossain vaiheessa puhe kääntyi kuitenkin politiikkaan ja kävi ilmi, että nuoret kannattivat täysin vastakkaisia puolueita.
"Sinä siis oikeasti kannatat sitä idioottijoukkoa?" Valto kysyi inhoten.
"Idioottijoukko sinulla on housuissasi!"
"Okei, mielipiteesi ei kiinnosta", Kerttuli tuhahti. "Ei tästä kuule taida tulla mitään."
Valto oli ymmällään, mutta kohautti hartioitaan. "Sinähän se tässä häviät."
"Klemetti, Klemetti, Klemetti...."
Kerttuli ei ollut samaa mieltä, eikä aikonut tuhlata sekuntiakaan Valton ajattelemiseen.
Elena sen sijaan ei päässyt yli ihastumisestaan. Hän hehkutti Klemetin hohtavaa hymyä ystävilleen niin, että nämä alkoivat jo kyllästyä.
"Saisit muuta ajateltavaa."
"En minä jaksa", Elena sanoi, kun Kerttuli kysyi häntä kaupungille kanssaan.
Kerttuli huokaisi, sillä hän tiesi, että Elena viettäisi iltansa unelmoiden Klemetistä.
Näin kelpaa juhlia!
Kohti juhlia!
Kerttuli lähti kuitenkin kaupungille Sanelman kanssa.
"Tästä tulee kivaa!" Hän oli innoissaan.
Täällä on niin hauskaa!
Kerttuli ja Sanelma tanssivat koko illan ja saivat hätyytellä joitakin ääliöitä typerine iskuyrityksineen, mutta ilta sujui silti hyvin.
Kunnollisia poikaystäväehdokkaita ei löytynyt, mutta hauskaa oli.
"Tämä se vasta on elämää!" Kerttuli hehkutti.
"Ei ihan vielä, joohan?"
Eräänä talvi-iltana Viikatemies tuli hakemaan Lyytiä parempaan paikkaan.
"Ai, ihan heti nytkö?" Lyyti yritti viivytellä.
"Tule, siellä on keksejä."
"Ihan hyvä mesta se on", Viikatemies murahteli ja Lyyti siirtyi miehensä tykö.
Suru on pohjaton.
Perheenjäsenet ottivat Lyytin lähdön tietenkin raskaasti. Varsinkaan M-P ei jaksanut peitellä suruaan.
Isoäidin menetys oli kova pala myös lapsille. Kului viikon päivät ennen kuin Artturi jaksoi mennä kouluun.
Kaksi platinauurnaa.
Lyytin uurna sijoitettiin katakombiin Ressun uurnan seuraksi. Ehkä Ressun henki vihdoin rauhoittuisi.
"Ai kustantaja?"
Onneksi pian saatiin hyviä uutisia, kun kustantamosta soitettiin. M-P:n kirja oli myyntimenestys!
"Tiesin, että pystyt siihen!"
"Onneksi olkoon, isä!" Elena hihkui ja halasi isäänsä ikionnellisena. Tästä Ressukin olisi iloissaan!
Nyt Klemettikään ei voi vastustaa!
Elena halusi itsekin kokea onnen hetkiä, ja hän päätti ajan olevan kypsä Klemetin hurmaamiseen. Elena kulutti tuntikausia itsensä ehostamiseen ja lähti onnittelemaan Klemettiä koripallokauden päätösmatsiin.
"Ei kiinnosta."
Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata suutaan ennen kuin Klemetti jo torjui hänet. "Sori, en ehdi nyt jakaa nimikirjoituksia lapsille, kun tytöt odottavat. Meillä on isot juhlat."
Sinne meni.
Elena oli raivoissaan, mutta se ei näkynyt ulospäin. Hän tyytyi vain tuijottamaan Klemettiä kiukkuisesti.
Tämä ei jää tähän!
Ihme kyllä Elena ei vieläkään lannistunut. Hän vannoi mielessään: "Vielä minä sinulle näytän Klemetti!"
***
Ei tullutkaan paljoa lyhyempi :P Ihan hyvä vain, että jätin Artturin kasvamisen suosiolla seuraavaan osaan. Eikä tullut koiranpentuja... Perheeseen ei mahtunut :D Ensi osassa sitten!
Olen niin huono keksimään nimiä näille osille :P
Miksiköhän tässä tarinassa puhutaan niin paljon politiikasta, vaikken oikeasti seuraa sitä ollenkaan :D
Tässä osassa on paljon kuvia, joihin en ole kovin tyytyväinen, mutten jaksanut kuvata uudestaankaan. Talo kökkii sen verran :-( En tiedä jaksanko pelata samalla tontilla enää kauaa. Pitää vain siirtyä pienemmälle tontille. Harmi vain, kun tuo talo on niin kiva ja rakentamiseen meni kauan :-/
Miksi townieilla on niin random-nimiä kuin Klemetti?? :'DDD
Ensi osassa on sitten luvassa perijä-äänestys :3
Kommentit ovat tietenkin kivoja! :>
***
