Aiemmin tapahtunut:
Leo ja Silja muuttivat yhteen yliopiston jälkeen. Pian pari päätti hankkia lapsen, ja syntyi esikoistyttö Lilli. Myöhemmin perheeseen syntyivät vielä pojat Vili ja Roni sekä tyttö Milla.
Kaikki näyttäisi olevan hyvin, lapsia sopiva määrä ja elämä oikeilla raiteilla. Mutta onko harmonia tehty vain koeteltavaksi?


***



"Kaksoset?!" Huudahdus kaikui Kurttujen ruokasalissa, jossa Leo ja Siljakin olivat ruokailemassa. Lapset olivat isovanhempiensa huomassa, ja vanhemmat saattoivat viettää laatuaikaa keskenään.



"Oletko ihan tosissasi?" Tino jatkoi hämmästelyään.
"Olen", Leo sanoi eikä voinut olla hymyilemättä.
"Onneksi olkoon", sanoi Gunnel, Tinon vaimo.
"Kiitos", Silja hymähti punastellen.



Leo ja Silja olivat suunnitelleet tyytyvänsä neljään lapseen, mutta olihan se viideskin pitänyt hankkia. Ja nyt viidennen lapsen lisäksi tulisi kuudes samalla.
"Olihan se meillekin yllätys", Leo myönsi naurahtaen.



"Varmasti", Tino hymähti.
"Teillä on niin kauniita lapsia", Gunnel kommentoi. "Millan ihanat kiharat hiukset... Kummankohan puolelta nekin ovat periytyneet?"
"Siljan puolelta varmasti", Leo sanoi heti.



Sitten hän tajusi, ettei hän edes tiennyt minkä näköisiä hänen sukulaisensa olivat. Hänen biologiset sukulaisensa. Leon äidillähän saattoi ollakin kiharat hiukset.
Kukaan muu ei näyttänyt huomaavan asiaa, vaan puhe oli jo kääntynyt uutuuselokuviin.



Silja onnistui utelemaan Gunnelilta muutaman salaisen reseptin, ja Tino selosti innokkaasti poikiensa jalkapalloharrastuksesta. Leo yritti parhaansa mukaan osallistua keskusteluun, mutta hänen ajatuksensa karkailivat jatkuvasti tuntemattomiin sukulaisiin.



Palattuaan kotiinsa Leo ja Silja jäivät vielä keskustelemaan kuistille.
"Mitä sinä oikein mietit?" Silja kysyi terävästi.
Leo ei ollut yllättynyt siitä, että Silja oli huomannut. Tämä huomasi aina kaiken. "En mitään erityistä."



"Etpä kai", Silja tuhahti, sillä hän ei pitänyt siitä, että häneltä salattiin asioita.
"Ei se ole mitään tärkeää. Ihan totta", Leo vakuutteli ja toivoi, että Silja antaisi asian olla.
"Hyvä on sitten", Silja myöntyi ja suukotti sitten miestään.



Kiharakutrinen Milla oli vielä toistaiseksi perheen kuopus. Hän oli perheen pikku prinsessa, sievä ja vaativa luonteeltaan. Kuitenkin jo nuorella iällä Milla tuntui tietävän, milloin kiukuttelu kannatti.



"Täälläkö se Milla oli?" Silja sanoi esittäen yllättynyttä, ja Milla oli aivan riemuissaan. Silja ei ollut lainkaan kyllästynyt taaperoiden kanssa leikkimiseen, eikä sopinut ollakaan nyt, kun perheeseen oli tulossa vielä kaksi vauvaa.



Lilli oli jo koululainen. Hän oli vastuuntuntoinen ja hoiti oman osuutensa perheen askareista. Häntä kuitenkin harmitti, ettei hänellä oikein ollut leikkikavereita lähialueella.



Pikkuveljet leikkivät lähinnä keskenään ja Paula-serkkukin vietti aikansa Rikun kanssa. Koulukaverit asuivat melko kaukana.
Ei auttanut kuin leikkiä koulussa ja soitella kavereille koulun jälkeen.



Kaksosten ansiosta Siljan vatsa kasvoi valtavaksi. Liikkuminen oli vaikeampaa kuin koskaan aiemmin, ja Silja tunsi itsensä valaaksi.
"Vielä kysyt!" Silja höpötti puhelimeen.



"En voi edes kuvitella", Emmi sanoi linjan toisessa päässä. Naiset olivat viettäneet viime aikoina tuntikausia puhelimessa ja jakoivat raskauskokemuksiaan ja vinkkejään.



"No onneksi tämä on kohta ohi", Silja huokasi. Raskautta oli jäljellä korkeintaan muutama viikko. Sitten Emmi kertoi Ramin ja Hannan hiljattaisista edesottamuksista.



Viikko ja viisi päivää myöhemmin Silja lähti sairaalaan. Seuraavana päivänä terveet kaksoset olivat syntyneet. Muutaman päivän tarkkailun jälkeen äiti ja vauvat pääsivät kotiin.



Kaksoset, tyttö ja poika, nimettiin Marieksi ja Timiksi. Kuten Lilli ja Milla, myös Marie oli harmaasilmäinen ja Timi oli isoveljiensä tapaan sinisilmäinen. Kumpikin vauvoista oli ruskeahiuksinen.



"Mitenkäs kuopukset ovat nukkuneet?" Leo kysyi Timiltä, joka oli juuri herännyt päiväuniltaan.
Timi ja Marie jakoivat alakerran makuuhuoneen taaperosiskonsa Millan kanssa, ja vanhemmat lapset olivat ahtautuneet yläkertaan.



"Nyt, nyt", Leo höpötti laskiessaan Timin takaisin kehtoon. Marie oli alkanut valittaa nälkäänsä.
Katsoessaan Marien silmiin Leo mietti taas, keneltä ne olivatkaan periytyneet...



Illan tullen Leo alkoi miettiä asiaa toden teolla. Miksi hänen sukunsa kiinnosti häntä yhtäkkiä? Ja olisiko hänellä oikeus tutkia asiaa?
Leo tunsi syyllisyyttä. Tulkittaisiinko tämä kiinnostus kiittämättömyydeksi?



"Mitäs sinä täällä yksiksesi istut?" Silja kysyi astuessaan sisään.
"Minä vain..." Leo ei keksinyt mitään hätävalhetta. Ehkä olisi vain viisainta kertoa koko juttu.



"Mutta eihän siinä ole mitään väärää!" Silja huudahti saman tien, kun Leo oli saanut asiansa kerrottua. "Ja kyllä vanhempasikin ymmärtävät!"
"Oletko sitä mieltä?" Leo oli yllättynyt.
"Totta kai!" Silja vakuutti. "Oikeastaan minuakin kiinnostaa tietää..."



"Kysyn kuitenkin vanhemmiltani", Leo sanoi.
"He todennäköisesti tietävät jotain", Silja myönsi. "Johtolankoja siis! Tämä on niin jännittävää!"



Jännittävää tai ei, Leo ei saanut heti unta. Hän mietti vanhempiensa reaktiota, vaikka Silja olikin ollut varma, että nämä hyväksyivät asian.
Entä jos he luulevat, että haluan mieluummin elää oikean perheeni kanssa? Entä jos he luulevat, etten rakasta heitä?



"Luulitko oikeasti niin, hölmö poika?" Veronika sanoi ensimmäiseksi, kun Leo oli kertonut tunnontuskistaan ja suunnitelmistaan.
"Täh?" Leo ei ollut odottanut sellaista reaktiota.
"On ihan oikein olla kiinnostunut juuristaan", Annukka sanoi.



"Itse asiassa olemme odottaneet, että kysyisit", Veronika paljasti.
"Harjoittelimme keskustelunkin moneen kertaan", Annukka virnisti.
"Mitä sitten aioitte sanoa?" Leo kysyi pöllämystyneenä.



"Että haluamme auttaa sinua etsimään", Annukka kertoi.
"Etsimään? Eli teillä ei siis ole tietoa?" Leo sanoi aavistuksen pettyneenä.
"Meille kerrottiin vain jotain terveystietoja", Veronika huokaisi. "Biologinen äitisi oli kuulemma pyytänyt, ettei hänen nimeään luovutettaisi eteenpäin."



"Voit silti udella tietoja orpokodilta", Annukka jatkoi. "Kyllä heidän on pakko jotain tietää."
"Niin kai", Leo hymähti. Tutkimus oli ottanut saman tien askeleen taaksepäin.



Saatuaan luvan tutkia sukuaan Leo aloitti palkkaamalla yksityisetsivän. Orpokodilta ei ollut herunut paljoakaan tietoa, joten etsivä aloitti melkein tyhjästä.
"Aloitin selvittämällä kaikkien orpokotiin sinä vuonna saapuneiden lasten taustat", etsivä selitti.



"Sinut sinne vienyt henkilö on ilmeisesti toiminut salanimellä, sillä sitä nimeä ei löytynyt väestörekisteristä", etsivä jatkoi.
"Onko tässä mitään toivoa?" Leo kysyi.
"Älä nyt heti luovuta! Kukaan ei ole jäänyt minulta löytämättä", etsivä vakuutti. "Löytymiseen voi vain mennä jonkin aikaa."



"Ilmoita sitten, kun jotain selviää", Leo sanoi ja lopetti puhelun.
Miksi tämä on niin hankalaa? Ja onko oikein etsiä ihmisiä, jotka eivät selvästikään halua tulla löydetyiksi?



Kuten alakouluikäiset pojat usein, Roni ja Vili olivat innokkaita pelaamaan pelikonsolilla. Isoäidit olivat ostaneet uusimman mallin joululahjaksi, ja pojat olivat pelanneet kaikki pelinsä läpi jo useaan kertaan.



"Minun vuoroni pelata tuolla ohjaimella!" Vili ilmoitti, sillä hänen mielestään ohjaimissa oli eroja. "Tämä ei tottele kaikkia painikkeita kunnolla."
"Totteleepas", Roni väitti, muttei suostunut kuitenkaan vaihtamaan ohjaimia.



"Katsopa vaikka", Vili sanoi ja paineli x-painiketta – tuloksetta.
"Hyvä on", Roni myöntyi silmiään pyöräyttäen ja ojensi ohjaimen veljelleen. Tämä osasi sitten olla tylsä!



Leo etsi sukuaan netistä, mutta mistään ei löytynyt merkintää naisesta, joka oli synnyttänyt Leon syntymävuonna ja täyttänyt muut ehdot. Kaiken lisäksi nettiin mahtui kaikenlaista valheellista tietoa, lasten epämääräisiä sukututkimuksia ja päivittämättömiä artikkeleita.



Silja auttoi miestään parhaansa mukaan ja hän lainasi kirjastosta sukututkimuksesta kertovia kirjoja. Hän oli myös kopioinut väestörekisteristä joitakin kansioita, mutta vielä ei ollut tärpännyt.



Etsintöihin kului aikaa eikä tuloksia näyttänyt syntyvän. Marie ja Timi kasvoivat ja heistä oli tullut jo vilkkaita taaperoita.



Milla oli ehkä perheen prinsessa, mutta Marie oli oikea diiva. Hän ei malttanut odottaa ruokaansa hetkeäkään.
"Ruoka tänne heti!" Marie vaati ja rummutti pöytäänsä.



Saatuaan ruokansa Marie kuitenkin nautiskeli siitä kuin mikäkin kulinaristi. Eikä ruoka yleensä ollut mitään velliä tai sosetta kummempaa.



Roni oli varsin suloinen sinisine silmineen ja hänessä oli hurmurin vikaa jo lapsena. Isoveli Vili oli enemmänkin nörtimpää sorttia, joten Roni yritti kouluttaa pikkuveljestään itselleen kaveria.



"Juuri noin!" Roni innostui, kun Timi nauraa kikatti. "Tuo on juuri sellainen hymy, joka sulattaa paatuneimmankin sydämen!"
Timillä ei ollut tietenkään hajuakaan siitä, mitä veli oikein ajoi takaa.



"Meidän äiti tekeekin teidän äitin ruoat", Marien koulukaveri Karita sanoi ylpeästi.
"Onko noin?" Marie epäili, sillä äiti ei syönyt kuin itse tekemäänsä ruokaa.
"Joo on se", Karita sanoi hymyillen oudosti.



"Eikä!" Marie väitti vastaan nauraen ja kaivoi jostakin mystisestä paikasta tyynyn, jolla huitaisi ystäväänsä.
"Onpas!" Karita huudahti nauraen hänkin.



"Ei taatusti!" Marie kikatti untuvien keskellä.
"Hyvä on, hyvä on", Karita luovutti, muttei lopettanut tyynysotaa. "Se oli vain se tyhmä mainos."



Suvun etsimiseen oli kulunut jo yli viisi vuotta, ja Leo oli luopumassa toivosta. Eikä yksityisetsivän palkkakaan ollut aivan pieni, kun otti huomioon sen, ettei mitään ollut oikeastaan selvinnyt.



"Kyllä he löytyvät", Silja jaksoi vakuuttaa yhä, vaikka hänenkin uskonsa oli vähentynyt vuosien aikana.
"Mutta kannattaako etsiä, jos he eivät halua itseään löydettävän?" Leo epäili koko projektia.



"Ryhdistäydy nyt!" Silja tokaisi. "Sinulla on oikeus tietää juuristasi!"
"Ehkä heillä on syynsä", Leo pohti. "Siis syy pysyä piilossa."
"No ehkä äitisi oli sarjamurhaaja ja synnytti sinut vankilassa", Silja ehdotti. "Tai olet kaukaiselta planeetalta kotoisin oleva prinssi..."



"Tai supermies", Leo hymähti. Silja oli hyvä tekemään apeimmankin mielen aurinkoiseksi.
"Mitä ikinä he ovatkaan, sinä saat vielä tietää", Silja sanoi ja katsoi Leoa rohkaisevasti.



Lilli oli tehnyt kesätöitä arkkitehtitoimistossa, jossa Leokin työskenteli. Aluksi Lilli oli vain arkistoinut papereita ja keittänyt kahvia, mutta sinnikkäästi kyseltyään hän oli päässyt piirtämään puhtaaksi joitakin piirustuksia.



Ei hän oikeastaan unelmoinut arkkitehdin urasta, mutta piirtäminen oli todella hauskaa. Ainakin hauskempaa kuin mappien lajittelu.
"Ja saahan tästä rahaakin", Lilli myhäili harjoitellessaan piirtämistä kotona.



Lilli piirsi leikkimökin pohjapiirroksen valmiiksi ja meni sitten auttamaan Ronia ja Marieta matikanläksyjen kanssa. Isällä ja äidillä ei kuitenkaan olisi etsinnöiltään aikaa sellaiseen.



Ja sitten etsintä alkoi tuottaa tulosta.
"Löysin hänet", yksityisetsivä sanoi.
Leo ei tajunnut heti, mistä oli kysymys. "Löysit..."
"Hänet. Sinun äitisi", etsivä tarkensi. "Naisen, joka synnytti sinut."



"Mistä? Miten?" Leo kyseli hölmistyneenä. Hän ei ollut osannut odottaa tätä päivää.
"Sen jälkeen kun en löytänyt mitään sairaalarekistereistä, tarkistin eri lukioiden oppilastietoja ja siinä se!" Etsivä selitti asiansa lapsellisen innostuneesti.



"Lukioiden?" Leo oli yhä vain hölmistyneempi.
"Löysin äitisi hänen lukionsa rekisteristä", etsivä jatkoi.
Leo oli saanut jo tarpeekseen eri rekistereistä. "Mitä sait sitten tietää?"
"Hänen nimensä on Riikka Salminen", etsivä julisti. "Ja hän asuu varsin lähellä. Sain hänen nykyisen osoitteensa entisiltä naapureilta."



"Hyvä juttu", Leo sai sanottua. Etsivä kertoi osoitteen ja selitti vielä, miten Leon kannattaisi edetä seuraavaksi.
Leo päätti mennä tapaamaan äitiään heti seuraavalla viikolla.



Kerrottuaan perheelleen minne oli menossa Leo lähti matkaan. Hän oli halunnut mennä yksin, vaikka tuntemattomien kohtaaminen pelottikin häntä hieman.



Leo jätti autonsa erään kaupan pihaan ja käveli talolle. Hän halusi aluksi vain tarkkailla taloa ja jalkaisin se onnistuisi paremmin. Katu oli merkitty selvästi, ja talo löytyi nopeasti. Se näytti uudelta ja siistiltä, eivätkä sen asukkaat varmastikaan olleet epäilyttäviä tai vaarallisia.



Mietittyään hetken Leo päätti mennä tapaamaan talon asukkaita. Meni syteen tai saveen.



Avonaisesta ikkunasta kuului puhetta.
Leo henkäisi syvään ja soitti ovikelloa. Puhe lakkasi ja hetken päästä eteisestä kuului askelia.



Oven avasi vaalea, hieman yli viisikymppinen mies, joka hymyili ystävällisesti.
"Öh", Leo sanoi. "Etsin henkilöä nimeltä Riikka Salminen."
Mies nyökkäsi. "Sen täytyy olla vaimoni. Vaikka ei hän ole enää vuosiin ollut Salminen."



Mies pyysi Leoa astumaan sisään.
"Heikki? Kuka se on?" Viereisestä huoneesta kuului naisen ääni.
Mies, Heikki, nyökkäsi kohti oviaukkoa ja Leo käveli vapisevin askelin.



Huoneessa istui tummahiuksinen nainen. Naisen katse kääntyi Leoon ja hänen suunsa loksahti auki. "Ei voi olla totta."
"Olen Leo Ala-Tuuhela", Leo sanoi yrittäen olla itsevarma.



"Riikka Hellävuoksi", nainen sanoi irrottamatta katsettaan Leosta. "Miten sinä... Miten sinä löysit minut?"
"Se oli vaikeaa", Leo myönsi. "Tarvitsin yksityisetsivän ja paljon apua. Mutta lopulta onnistuin."



Riikka nyökkäsi tuijottaen yhä Leoa. "En tiennyt, että tapaisin enää koskaan poikaani."
"Miten voit olla varma, että olen poikasi?" Leo kysyi ihmeissään, sillä hän ei olisi uskonut tuntematonta miestä pojakseen saman tien.
"Olet aivan isäsi näköinen", Riikka hymyili. "Mutta sinulla on minun silmäni."



Leo punastui hieman. Hän ei ollut kiinnittänyt huomiota koko asiaan.
Riikka oli mitä ilmeisemmin selvinnyt yllätyksestä, sillä hän keskusteli kuin kenen tahansa tuttavansa kanssa. "Voinko kysyä, miksi halusit tavata minut?"



"Halusin vain tietää, millainen sukuni on", Leo selitti. "Siis biologinen sukuni."
"Se on ymmärrettävää", Riikka nyökkäsi. "Haluat varmaankin tietää, miksi me annoimme sinut orpokotiin."
"No, tuota", Leo sai sanottua. Hän oli toki miettinyt asiaa, mutta hän ei ollut ajatella kysyä siitä.
Riikka oli kuitenkin päättänyt kertoa.



"Me olimme todella nuoria", Riikka aloitti. "Minä olin kuudentoista. Olin aivan tavallinen tyttö ja asuin kahdestaan äitini kanssa."
Hän piti tauon ja muisteli asioita, jotka hän oli yrittänyt jo unohtaa. "Isäsi taas... Asko oli koulun suosituin poika. Hän oli varakas ja urheilullinen ja hänellä oli hymy, joka sai tyttöjen polvet pettämään."



Riikka oli taas hetken hiljaa ennen kuin jatkoi. "Jokainen tyttö halusi seurustella hänen kanssaan. Elimme päivämme unelmoiden, vaikka Askolla olikin mainetta naistennaurattajana.
Sitten aloitin lukion. Uuden lukuvuoden kunniaksi pidettiin tanssiaiset, joihin jokaisen oli tultava parin kanssa."



"Tytöt kieltäytyivät toisten poikien kutsuista, sillä Asko ei ollut löytänyt paria. Jollakin käsittämättömällä sattumalla hän päätyi pyytämään minua. En tiedä, mikä hänen syynsä oli, mutta silloin luulin sen johtuneen rakkaudesta", Riikka hymähti. "Muut tytöt olivat kateellisia, tietenkin. Ilta oli kuitenkin ihana. Halusin sen jatkuvan ikuisesti. Pyysin Askon saattamaan minut huoneeni ovelle asti..."



Riikka muisteli taas tapahtumien kulkua. "Seuraavana koulupäivänä menin iloisesti Askon luo, mutta hän suhtautui minuun kuin aina ennenkin. Olin luullut, että välillämme olisi ollut jotain enemmän ja tunsin itseni petetyksi. En kuitenkaan pystynyt vihaamaan häntä."
Leo korjasi istuma-asentoaan ja katsoi Riikkaa odottavasti.



"Jatkoin elämääni normaalisti, kunnes huomasin olevani raskaana", Riikka sanoi ja katsoi apeasti hymyillen Leoa. "Olin varma, että nyt Askon olisi pakko mennä naimisiin kanssani, mutta äitini kielsi kertomasta hänelle. Äitini oli sairaalloinen, eikä hän ollut käynyt töissä vuosiin. Hän vakuutti, että minun pitäisi huolehtia hänestä, eikä lapselle olisi aikaa."



"Tyydyin kohtalooni ilman enempiä vastaväitteitä", Riikka myönsi apeasti. "Synnytin lapseni, sinut, ja annoin sinut orpokotiin. Äitini pyynnöstä en jättänyt tietojani sosiaaliviranomaisille. Seurasin kuitenkin elämääsi aina kuin vain voin. Sitten näin, kun sinut vietiin pois orpokodista. Olit saanut perheen, joka rakasti sinua. Sen jälkeen en enää ole kuullut sinusta."



"Entä..." Leo henkäisi, sillä Riikka näytti päättäneen tarinansa. "Entä isäni?"
"Niin", Riikka lausahti. "Hän ei tiennyt olevansa isäsi. Ainakaan hän ei koskaan maininnut asiasta. Ehkä hänen perheensä suhtautui asiaan samalla tavalla kuin minun. Ehkä he pelkäsivät minun vaativan rahaa."



"Asko valmistui lukiosta niin kuin muutkin, mutta hän ei mennyt yliopistoon. Hän aikoi kiertää maan moottoripyörällä. Voit vain kuvitella, miten se herätti ihastusta. Askon matka oli ehtinyt kestää tuskin viikon, kun hän joutui onnettomuuteen. Hän joutui risteysalueelle samaan aikaan rekan kanssa. Asiaa tutkittiin, mutta syytä ei lopulta saatu kenenkään niskoille."



Riikka nyökkäsi hitaasti kuin vastatakseen Leon kysymättömään kysymykseen. "Hän kuoli. Hän ei ollut kahtakymmentäkään. Risteys täyttyi kukista ja kynttilöistä."
Leo ei sanonut mitään. Hän oli kuullut niin paljon lyhyessä ajassa.
"Olen pahoillani, jos tämä järkytti sinua", Riikka kuiskasi.
"Itsepähän halusin tietää", Leo sanoi.



"Onko sinulla perhettä?" Riikka kysyi, ja Leo yllättyi kysymyksestä.
Toisaalta, jos minulla on oikeus kysyä häneltä hänen perheestään, kai hänkin voi kysyä minulta, Leo mietti. Hän ei ollut suunnitellut puhuvansa itsestään.
"On. On minulla", Leo sanoi kuitenkin. "Katso, tässä, lapseni", Leo sanoi kaivaessaan lompakostaan lastensa kuvat.



Riikka kyseli Leon lapsista ja kertoi kuinka he näyttivät hänen sukulaisiltaan. Keskustelu jatkui pitkälle iltaan, mutta lopulta Leon oli pakko lähteä kotiin.



"Oli hienoa nähdä", Riikka sanoi ja halasi poikaansa lujasti.
"Niin oli", Leo vahvisti.



Enempiä sanomatta Leo lähti kävelemään autolleen. Hän ei ollut sopinut tapaamisista tai puheluista, mutta hänellä oli Riikka Hellävuoksin puhelinnumero.
"Sinulla ei ole velvollisuutta soittaa. En loukkaannu jos et soita", Riikka oli sanonut.



Kotiin palattuaan Leo kertoi perheelleen selvinneistä asioista. Yksityiskohdat hän säästi vain Siljan korville, mutta lapsetkin saivat tiedonmurusia.
Elämä eteni siitä eteenpäin levollisesti. Enää ei tarvinnut jännittää soivaa puhelinta,  odottaa etsivän raporttia ja tutkia tuntikaupalla kirjoja.



Leo tunsi olonsa epätodelliseksi. Aika ei tuntunut kuluvan, kun elämässä ei ollut mitään isoa odotettavaa.
Jotakin hän kuitenkin odotti. "Onko kohta valmista?" Leo huuteli Siljalle, joka oli kertonut valmistelevansa yllätystä.
"Ihan kohta..." Siljan ääni kuului käytävästä.



"No niin", Silja sanoi tullessaan sisään pelkissä alusvaatteissa. "Hyvää syntymäpäivää!"
"Eihän tänään ole minun syntymäpäiväni", Leo sanoi, muttei voinut kuin hymyillä. Silja se aina keksi kaikenlaista!



"Voinhan minä poiskin mennä", Silja tokaisi, muttei onnistunut vakavoitumaan.
"Älä nyt sentään", Leo sanoi hymyillen yhä leveämmin. "Muistin juuri, että tänään on sittenkin syntymäpäiväni."



"Onko noin?" Silja kysyi hymyillen muikeasti.
"On", Leo sanoi noustuaan ylös ja käveltyään Siljan luo.
Juuri sellaista elämää hän halusi. Kaikki oli nyt hyvin.


***


No niin, nyt sai Veronikakin toteutettua elämäntavoitteensa. (Joka oli siis "saa 6 lastenlasta").

Nyt oli sitten juontakin. Lapsista mainittiin aika ohi mennen :'-D
Ajattelin, että kunhan nyt vähän pelaan vielä Leon perheellä, niin laitan kaikista lapsista vaikka kuvan teineinä ja jotain höpötystä. Eli tarkkailkaa "etusivu-höpinöitä", jos asia kiinnostaa. Tuskin ainakaan noita kaikkia lapsia näkyy enää "päätarinassa."

Huomasin muuten, että olen jotenkin kirjoitellut tarinaa niin, että simit ovat yliopistosta valmistuessaan 24-vuotiaita... Ja kuitenkin menneet sinne n. 18-vuotiaina. Eli neljän vuoden yliopisto kuudessa vuodessa, hmmm?
En ala korjailemaan mitään, mutta tästä lähin valmistuvat simit ovat sitten 22-vuotiaita. :---D

Sitten taas takaisin Peten perheen pariin. Jännittäviä aikoja luvassa. Vai onko?

Kommenttia saa taas laittaa (tarvitseeko vielä erikseen pyytää? ;-D)
Kaikki höpötykset ja fiksummat ja vähemmän fiksut kommentit otetaan vastaan. Kysykää jotain tai mitä haluatte. Ja jos ette ole vastanneet kyselyyn (joka oli siis edellisessä etusivupäivityksessä, tässä linkki), niin vastatkaa :--D

Ai niin jos jotakuta kiinnostaa jauhaa puaskaa tai jutella jotain ihan viisaita, niin voisin lisätä "sims-meseeni" :--D
Laitan osoitetta jos on jotain kiinnostuneita. Tai laittakaa te osoite vaikka kommenttinne sähköpostikohtaan niin lisäilen. Ja siis ei ole tarkoitus siis kommentoida tämän tarinan tapahtumia mesessä vaan puhua jostain muusta sims-aiheisesta ja ei sims-aiheisesta.


***