Sille argumentille Peten oli vaikea keksiä vastinetta, mutta kokenut poliitikko ei ollut kauaa sanattomana. "Tämä tuhoaa urani!" Pete julisti. "Mitä minusta mahdetaankaan ajatella! Minusta tulee Ilta-Sadun lööppikuningas!"

"Yritä nyt rauhoittua ja mieti asiaa yön yli", Emmi sanoi, koska ei keksinyt muutakaan.



"Kuka tässä kykenisi rauhoittumaan?!" Pete kivahti kuin Emmin sanat olisivat olleet syy lisätä vettä myllyyn. "Ja missä se tyttö on?"

"Paula on Rikun luona", Emmi vastasi jo aavistuksen kyllästyneesti.



"Niinpä tietysti", Pete tuhahti teatraalisesti. "Jätetään isä pulaan ja häivytään kuulemasta kunniaansa!"

"Ihan kuin Paulalla olisi sen helpompaa!" Emmi kivahti. Hän ei voinut ymmärtää Peten jääräpäisyyttä.



Pete hengitti raskaasti ja katsoi Emmiä tiukasti. Emmi tuijotti takaisin, mutta häntä ahdisti. Miten joskus niin nauravaiset, älykkyyttä henkivät silmät saattoivat olla niin täynnä alkukantaista vihaa?

"Hyvä on", Pete sai vaivoin sanottua. "Jatketaan huomenna."



Peten ylpeys ei tunnetusti antanut helposti periksi. Hänen esikoistyttärensä oli samaa maata.

"Isä saa pyytää anteeksi käytöstään ennen kuin puhunkaan hänelle", Paula julisti Rikulle.



Paulalla oli suunnitelma, josta Riku oli vielä hieman epävarma.

"Oletko aivan varma, että meidän kannattaa muuttaa?" Riku kysyi Paulalta, joka vain hymyili itseensä tyytyväisenä.

"Totta kai", Paula sanoi topakasti. "Isänkään ei sitten tarvitse koko ajan olla vauhkoamassa."



"Mutta niin kauas?" Riku varmisti.

"Kyllä, kyllä", Paula nyökkäsi useampaan kertaan. Hänen päätään ei helposti käännettäisi.



Eikä Paula ollut keksinyt tätä ideaansa yksin, vaan häntä oli auttanut eräs, jonka itsepäisyys oli vähintäänkin samaa luokkaa.

"Eikä minun äitini nyt niin kaukana asu", Paula virnisti, eikä Riku voinut kuin kohauttaa olkiaan.



Pete ei ollut uskoa korviaan. Oliko Sanelman luo Franskaan muuttaminen muka hyvä ajatus!

Sanelma oli varmasti vain suostutellut tytön jotenkin, myrkyttänyt tämän ajatukset...



Ei, ei se niin voinut olla. Paula oli fiksu tyttö, eikä tämä suostunut mihinkään, mistä ei pitänyt. Ja Sanelmakin... Kaikesta huolimatta tämä oli hyvin äidillinen ja varmasti sopiva auttamaan tytärtään.

Pete hymähti ja pudisti päätään. Näiden muutamien päivien aikana hän oli rauhoittunut, ajatellut ja hyväksynyt lopulta tosiasiat.



Hänestä tulisi isoisä ja sillä selvä. Peten piti kuitenkin vielä puhua tästä muuttoasiasta. Oliko se nyt paras ratkaisu? Olivatko Paula ja Riku molemmat samaa mieltä?



Siitä Pete meni keskustelemaan Minervan kanssa. Olihan tämä yksi tulevan vauvan isovanhemmista. Minerva ei kuitenkaan vaikuttanut järkyttyneen asiasta lainkaan, vaan hän oli pikemminkin innoissaan.

"Kuvittele nyt!" Hän riemuitsi. "Ajattelin, että minusta tulisi mummo vasta kymmenen vuoden päästä, jos silloinkaan. Poikani ovat kuitenkin mitä ovat..."



"Vai niin", Pete hymyili. Hän ei ollut unelmoinut isovanhemmuudesta. Hänen nuorimmaisensa oli kuitenkin vielä pikkulapsi.

"Pete, minun puolestani he voivat muuttaa, jos haluavat", Minerva sanoi.



"Keskustelin siitä Rikun ja Rekon kanssa", Minerva jatkoi. Reko oli Minervan mies, jonka poissaolo ei harmittanut Peteä lainkaan. "Uskon, että se onnistuu."

"Oletko sitä mieltä?" Pete kysyi kiinnostuneesti. Jotenkin Minervaa oli helpompi uskoa kuin Emmiä tai Paulaa.

"Totta kai", Minerva hymyili silmät sädehtien.



Pete oli junaillut keskustelutuokion tarkoituksella niin, että hän olisi kaksin Minervan kanssa. Vaikka ei hän tietenkään aikonut tehdä mitään muuta kuin keskustella. Hän ei vain halunnut jakaa Minervaa kenenkään kanssa.

Pete ei kyennyt enää edes häpeämään ajatuksiaan, eikä hän yrittänytkään.



Hän kuitenkin sai tarvitut asiat puhuttua. Pete kiitti avartavasta keskustelusta ja lähti autolleen. Hänellä oli paljon rästissä lojuvia hommia.

Pete ehti jo avata autonsa lukot kauko-ohjaimella, kun hänen takaansa kuului askelia.



"Pete", sanoi Minerva, joka oli seurannut häntä ulos.

Pete ei uskaltanut heti kääntyä, sillä hänen oli koottava ajatuksensa. Muista Emmi ja perhe, Emmi ja perhe...

"Pete, minä..." Minerva takelteli. "Oli kiva nähdä."



"Niin oli", Pete sanoi ja toivoi, ettei kuulostanut pettyneeltä. "Pitäisi nähdä useamminkin. Voisitte vaikka Rekon kanssa tulla illalliselle." Heti sen sanottuaan Pete toivoi, että olisi pitänyt suunsa kiinni.

"Kuulostaa hyvältä", Minerva vastasi.



Paula oli asunut jo viikkokausia Rikun luona, sillä hän ei ollut täysin antanut anteeksi isänsä hölmöä suhtautumista. Nyt Pete oli kuitenkin valmis hautaamaan sotakirveen.

"Minä vain tajusin, etten toiminut kovinkaan järkevästi", Pete myönsi. "Olin vain niin huolissani."



"Kyllä minä sen tiedän", Paula hyväksyi anteeksipyynnön.

"Olenhan minä kampanjoinut nuorten omien valintojen tärkeyden puolesta", Pete hymähti. "Vanhempien ei pitäisi päättää lastensa puolesta. Nuoria pitäisi kuunnella. Ja sen sellaista."



"Nyt ainakin tiedät, mistä puhut", Paula virnisti. Hän oli iloinen siitä, ettei hänen tarvinnut enää vihoitella.

"Niin kai", Pete kohautti olkiaan.



Sitten he istuivat hiljaa. Mutta ei heidän tarvinnutkaan puhua ymmärtääkseen toisiaan. Pete oli pahoillaan, ja Paula tiesi sen. Ja hän tiesi hyvin myös sen, että isän oli enemmän kuin vaikeaa puhua tuntemuksistaan.



Saatuaan isänsä suostumuksen Paula järjesteli muuttoasiat uskomattoman nopeasti. Sanelma oli hommannut tyttärelleen paikan paikallisesta koulusta, jossa Paula saattoi suorittaa lukionsa loppuun kunhan ehtisi. Rikukin oli saanut paikan franskalaisesta yliopistosta.



Nyt Paulan piti vain hyvästellä perheensä.

"Tulet sitten käymään", Paula kehotti veljeään, joka lupasi tulla heti kesälomalla.

"Ja kyllähän sinäkin tulet tänne", Rami varmisti, ja Paula nyökkäsi.



Hyvästeltyään vielä sisarensakin Paula nappasi syliinsä Lassin, joka ei vielä tajunnut, mistä oli kyse.

"Nähdään taas pian, pikkuveli", Paula kuiskasi. Muutaman vuoden päästä hänen oma lapsensa olisi Lassin ikäinen. Se oli kumma ajatus.



"Enpä olisi uskonut, että lentäisit jo nyt pesästä", Pete sanoi.

"En minäkään", Paula huokasi.

"Pidä huolta itsestäsi", Pete sanoi. "Ja sano terveisiä äidillesi."



Paula nyökkäsi ja hymyili nähdessään isänsä silmien kimaltavan. "Isä, älä nyt ala itkeä."

"Täällä sataa", Pete sanoi nopeasti ja halasi tytärtään, ettei tämä näkisi hänen kyyneliään.



Aika kului jälleen kerran uskomattoman nopeasti. Paula soitteli niin usein kuin ehti ja lähetteli sähköpostia ja kortteja. Aluksi hän kertoi huoneensa sisustamisesta, kehdosta ja siitä kuinka outoa oli puhua franskaa päivittäin. Sitten puheenaiheeksi vaihtuivat vauvan potkut, piinaava odotus ja hassut nimet, joita Riku ehdotti vauvalle.



Tärkeintä oli kuitenkin se, että Paula oli niin onnellinen, vaikka hän ikävöikin perhettään. Eikä hänen onnellisuudestaan ollut pienintäkään epäilystä.



"Hyvinhän he näyttävät pärjäävän", Annukka totesi viitaten Paulaan ja Rikuun. 

"Niin", Pete sanoi kuivakasti, sillä hän tiesi äitinsä vain kiusaavan häntä.

"Vaikka luulitkin, etteivät he kestäisi kauaakaan", Annukka jatkoi tietoisena Peten ärtymyksestä.



"Tiedän", Pete jatkoi vähäsanaisella linjalla. "Oliko sinulla oikeaakin asiaa?"

"Oli", Annukka sanoi ja vakavoitui. "Minä tiedän, että ajattelet taas Minervaa."

"M-miten niin?" Pete kysyi nopeasti.



"Minä olen sinun äitisi, kyllä minä tiedän", Annukka sanoi tuimasti.

"No entä jos ajattelenkin!" Pete tuhahti. "Ei sen tarvitse tarkoittaa mitään."

"Toivottavasti ei", Annukka huokaisi surumielisesti. 



Pete katsoi äitiään kummastuneena. "Mitä nyt?"

"En halua sinun satuttavan perhettäsi", Annukka kuiskasi. "Mutten myöskään halua sinun olevan onneton."

Pete nyökkäsi ja taputti äitiään olalle lohduttavasti. "En minä olekaan."



Muutamaa päivää myöhemmin Emmi jutteli Paulan kanssa chatissa.

<Emmi-mamma> Mitenkäs teillä on mennyt?

<Paula> Hyvinhän meillä...

<Emmi-mamma> Et ole muutamaan päivään ollut paikalla. Pelkäsin jo, että jotain oli sattunut...



<Paula> Niin vähän sattuikin... Tai siis... Minä käväisin synnyttämässä :--D

Emmi tuijotti ruutua.

<Emmi-mamma> Mitä? Eikö laskettuun aikaan ollut vielä viikkoja?

<Paula> Taisi olla kiireellisempi tapaus. Laitan kuvan.



Ruudulle latautui kuva, jossa Paula piteli käsissään punakutrista pikkuvauvaa, jolla oli samanlaiset silmät kuin Paulalla. Emmi hymähti nähdessään Paulan hiukset: tyttö ei kauaa jaksanut samaa väriä.



<Paula> Terve tyttöhän se. Meillä on muutamia nimivaihtoehtoja.

Silloin Emmi kuuli ulko-oven käyvän.

<Emmi-mamma> Isäsi tuli, pyydän hänetkin katsomaan...

"Pete! Tule äkkiä tänne!"



Paula jatkoi elämäänsä Franskassa Rikun, äitinsä ja pikkutyttärensä kanssa. Lapsi oli nimetty Siiriksi. Vieri muutama vuosi, joina Pete kävi useampaan kertaan katsomassa uutta perheenjäsentä.



Elämä jatkui kuitenkin myös Kaunoharjussa.

Hanna oli valittu koulun uintijoukkueen kapteeniksi ja hän harjoitteli ahkerasti ollakseen kaikkien odotusten arvoinen. 



Hänellä oli jo vitriinillinen mitaleja ja pokaaleja, mutta Hanna oli yhä voitontahtoisempi. Hänen valmentajansa sanoikin kilpailuvietin olevan tärkeää uimarille.



"Ja iskee, ja iskee", Hanna hoki hakatessaan nykkeilysäkkiä. Hän treenasi monipuolisesti päivittäin.

Isot koulujen väliset kilpailut olivat aivan nurkan takana, ja Hanna halusi johdattaa joukkueensa korkeimmalle palkintopallille.



Lassikin oli jo iso poika. Hän oli innostunut kaikesta avaruuteen liittyvästä: planeetoista, raketeista ja varsinkin avaruusolennoista. Hän oli varma maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolosta.



Tehtyään läksynsä Lassi vietti yleensä tuntikausia lukemalla avaruusolennoista netistä tai kirjaston kirjoista. Hän oli lukenut useimmat kirjat niin monta kertaa, että osasi ne suurin piirtein ulkoa.



"Minä aion todistaa, että muillakin planeetoilla on elämää", Lassi höpisi itsekseen tutkiessaan hyvin epämääräisiä sivuja, jotka kertoivat salaliittoteorioista.



Rami oli serkkujensa luona hengailemassa. Oli sunnuntai-iltapäivä, ja koeviikon lähestymisestä huolimatta nuoret istuskelivat juttelemassa.

"Mitä te aiotte sitten lukea yliopistossa?" Milla kysyi. Hän oli äitinsä tavoin avoin ja puhelias, mutta myös melko hupsu.



"En oikein tiedä", Rami jaaritteli.

"Sinä et koskaan tiedä mitään", Roni naureskeli tavalliseen tapaansa. Hän oli hyvin itsevarma, sanavalmis ja jokseenkin tahditon. "Mitä sinä oikein ajattelet kaiket päivät?"

"En ainakaan koulujuttuja", Rami sanoi ja vilkaisi sivusilmällä Millaa, joka katsoi häntä kohti.



Milla oli aina tuijotellut häntä sillä tavalla. Rami oli tiennyt Millan olleen ihastunut häneen, mutta aiemmin se ei ollut häirinnyt niin paljon. 

"Tyttöjä", Milla sanoi hymyillen tietäväisesti, vaikka oli selvästi keksinyt jutun vain hetki sitten.



"No ketä?" Roni kysyi kiinnostuneesti ja tuijotti vuorostaan Ramia.

"En ketään", Rami sanoi punastumatta. "Etkö sanonut, että aiot lukea psykologiaa?"

Rami osoitti kysymyksen Ronille.



"Aika ovela puheenaiheen vaihto", Roni virnisti, mutta vastasi kuitenkin kysymykseen: "Joo, mutta mietin kuitenkin valitsevani teatteritaiteen."

"Se sopisi kieltämättä sinulle", Rami sanoi mietteliäästi. Hänenkin pitäisi alkaa miettiä tulevaisuuttaan.



Pete oli omaansa jo suunnitellut.

"Kuten monet ovat jo arvailleetkin", Pete sanoi puoluekokouksessa, "minä en aio asettua ehdolle ensi vaaleissa. Enkä sitä seuraavissa. Aion jäädä eläkkeelle. Siirtyä muihin hommiin."

Huoneessa oli hiljaista.



Peten kaltaisen ääniharavan menettäminen oli kova isku, mutta toisaalta nuoremmat ja hänen varjossaan olleet poliitikot pääsisivät esille. Viime vuosina Petestä oli kirjoiteltu lehdissä paljon, eikä pelkästään positiivisia tai politiikkaan liittyviä juttuja.



"Tämä päätös ei ollut helppo", Pete jatkoi. Kaikki kuuntelivat keskittyneesti. "Se ei syntynyt hetkessä, mutta uskon, että se on oikea ratkaisu. En vain usko, että minulla on enää mitään annettavaa politiikalle."



Pete antoi vielä neuvoja puolueen tulevaisuutta ajatellen, kiitteli menneistä vuosista ja pyysi anteeksi tekemiään virheitä.

"Että siinä se sitten", Pete sanoi lopuksi. Hän oli hieman yllättynyt siitä, että hänellä oli niin haikea olo.



Lassi oli saanut syntymäpäivälahjaksi kaukoputken, jota hän oli toivonut jo muutaman vuoden ajan. Lahja ei ollut turha, sillä Lassi tutkaili taivaita aina kun pilviverho repesi edes hiukkasen.



"Mikä ihme se oli?" Lassi hämmästyi eräänä iltana. Taivaalla oli välkehtinyt vihreitä valoja, jotka olivat liikkuneet nopeasti. Nopeammin kuin lentokoneet...

Lassi vilkaisi nopeasti uudelleen, mutta valot olivat kadonneet.



Hän kirjoitti pikaisesti muistiinpanoja vihkoonsa, joka oli täynnä hänen tekemiään ufo-havaintoja.

"Kyllä minä vielä näen ne", Lassi mutisi ja alkoi sitten etsiä harvinaisia tähtikuvioita.



"Oletko huomannut, että Lassi on aivan sekaisin", Hanna naurahti. Hän oli Ramin kanssa syömässä eilisen tähteitä, kun muu perhe oli sukuloimassa.

"Miten sen nyt ottaa..." Rami pudisti päätään. "Eivätkö kaikki lapset ole?"



"En minä ollut", Hanna vakuutti heti.

Rami kohotti kulmiaan ja katsoi kysyvästi sisartaan. "Ai et?"

"Perustele", Hanna sanoi topakasti.



"Ei kukaan täysjärkinen harrasta kilpauintia", Rami sanoi mahdollisimman vakavasti.

"Hyvähän sinun on sanoa, kun et harrasta mitään", Hanna tuhahti. "Sinä olet niin tavallinen. Keskiverto."



"Auts", Rami sanoi, sillä hän tiesi sisarensa olevan oikeassa. Rami sulautui keskivertojen teinien massaan niin hyvin, että hirvitti.

"Älä ota sitä pahalla", Hanna pyysi. "Emme kaipaisikaan yhtäkään hullua lisää tähän perheeseen."



Rami ei sanonut mitään, ainoastaan nyökkäsi. Isä oli käyttäytynyt viime aikoina niin oudosti, ettei hänellä varmasti ollut kaikkia muroja kulhossa. Kukaan ei sanonut sitä ääneen, mutta kaikki tiesivät muidenkin ajattelevan niin.



Eihän Pete hullu ollut. Ainakaan niin kuin muut ajattelivat. Hänellä oli muita ongelmia, jotka hän hyvin tiedosti.

Pete istui Emmin kanssa heidän makuuhuoneessaan.

"Oletko suunnitellut tekeväsi jotain?" Emmi kysyi. "Töitä siis?"



Pete hymyili hajamielisesti. "En ole ehtinyt vielä miettiä."

"Niin, sinulla on kai niin pajon muuta ajateltavaa", Emmi sanoi ymmärtäväisesti.

Pete katsoi Emmiä tutkivasti. Aavistiko tämä jotain? Tiesikö Emmi, että Peten ajatukset karkailivat tämän tästä menetettyyn ensirakkauteen?



"Kunhan vain olet lastesi tukena", Emmi sanoi.

Pete nyökkäsi. "Minä olen perheeni tukena", Pete sanoi ja hymyili ystävällisesti. Hän katsoi kiinteästi Emmin silmiin.

Emmi hymyili takaisin, muttei vaikuttanut olevan vakuuttunut.



"Enköhän minä keksi jonkun kevyen työn", Pete sepitti. Häntä ei oikeastaan kiinnostanut tehdä enää töitä. Asiat, joita hän elämässään halusi saavuttaa, olivat saavuttamattomissa.



Lassi oli taas omissa oloissaan. Hän tutki lahjaksi saamaansa avaruusolentofiguuria.

Mahtavatko ne oikeasti näyttää tuolta? Lassi mietti. En usko. Tai voivathan ne. Kuka tietää...



Hänen avaruuspakkomielteensä oli tekemässä muun perheen hulluksi. Varsinkin Emmi oli huolissaan pojastaan, joka mietti vain avaruutta, ei koulunkäyntiään tai harrastuksiaan. Ja oliko pojalle yhtään ystäviä?



Eivät ystävät auta minua selvittämään avaruuden salaisuuksia, Lassi pohti. Sitten hän mietti, mistä saisi rahaa uuteen kaukoputkeen, sillä lahjaksi sitä tuskin enää saisi. Hänen nykyisellä kaukoputkellaan näki tuskin toiseen galaksiin.



Uiminen oli paljon parempi harrastus. Ainakin jos mietti sosiaalisuutta ja liikunnan määrää.

Hanna ei oikeastaan miettinyt sellaista. Hän vain piti vedestä, urheilusta ja voittamisesta.



Hän vietti aikaa uima-altaassa myös vapaa-ajallaan. Vesi oli jotenkin rauhoittavaa. Vaikka altaan reunoilla riitti joukkuetovereita ja kannustusjoukkoja, oli Hanna vedessä yksin. Mutta se ei ollut ahdistavaa yksinäisyyttä, vaan pikemminkin virkistävää.



Hanna oli kuitenkin varsin seurallinen, mutta ei hänkään ikuisesti jaksanut erinäisiä selkään taputtajia.

"Jos vain pääsisin maajoukkueeseen", Hanna unelmoi kelluessaan altaassa.



Rami ja Roni olivat pelaamassa Laamat läjään -peliä. Serkukset olivat tällä kertaa kahdestaan, sillä Milla oli jossakin uuden poikaystävänsä kanssa.

"Onneksi hän löysi jonkun", Roni sanoi. "Minusta oli niin rasittavaa, että hänen piti roikkua meidän kanssamme jatkuvasti." 



"No ei se nyt kai..." Rami ei pystynyt kohteliaisuudeltaan myöntämään totuutta.

"Olihan se", Roni vakuutti. "Ja hän tuijotti sinua. Hänhän oli ihastunut sinuun."

"Eikä ollut", Rami vähätteli. "En minä ainakaan ajatellut hänestä koskaan... sillä tavalla..."



"Hyvä", Roni sanoi, mutta katsoi kuitenkin serkkuaan epäilevästi. "En minä halua, että sisareni seurustelee ihan kenen tahansa kanssa!"

"Kiitos", Rami sanoi aavistuksen loukkaantuneena, vaikka tiesi Ronin vitsailevan. 



"No kyllähän sinäkin pidät huolta pikkusiskostasi", Roni jatkoi kuin ei olisi huomannutkaan puhuneensa tahdittomasti. "Se on isoveljien tehtävä."

"Niinpä", Rami sanoi nyökäten. Hänellä ei todellisuudessa ollut tietoakaan siitä seurusteliko Hanna jonkun kanssa.



Petekään ei tiennyt tyttärensä rakkauselämästä, mutta omaansa hän oli tekemässä muutoksia. Oli keskiviikkoaamupäivä, ja Pete seisoi Minervan kodin edessä. 

En pysty jatkamaan tätä enää, Pete mietti katsoessaan taloa.



Pete soitti ovikelloa ja odotti. Aika tuntui pysähtyneen, ja ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Minerva ilmestyi oven taakse kasvoillaan yllättynyt ilme.

"Pete, onko jotakin sattunut?" Minerva kysyi päästäessään Peten sisälle.



"Ei, ei mitään sellaista", Pete puuskahti. Hän katsoi Minervaa tutkivasti, mutta tämän ajatuksia oli yhtä vaikea tulkita kuin aina ennenkin. 

"Meidän välillämme on yhä jotain", Pete totesi, ja Minerva henkäisi niin hiljaa, että sitä tuskin huomasi.



Sitten Pete suuteli Minervaa. Hän oli jo kauan sitten lakannut tuntemasta syyllisyyttä kielletyistä tunteistaan ja nytkin hän oli pahoillaan vain siitä, että oli antanut itsensä kitua niin pitkään.



"Miksi sinä annoit minun odottaa näin kauan?" Minerva kuiskasi. Hänen silmissään oli kyyneliä.

Pete ei vastannut mitään, vaan pyyhkäisi hellästi kyyneleet Minervan poskelta. Hän silitti Minervan hiuksia ja katseli tämän silmiin.



Kaikki muu katosi Peten mielestä, eikä pystynyt ajattelemaan muuta kuin Minervaa. Hän ei tiennyt, miten hän aikoi jatkaa tästä eteenpäin. Pystyisikö hän jälleen kerran rikkomaan perheensä? Pystyisikö hän olemaan todella onnellinen?

 

 

***

 

 

Alku meni vähän pikakelauksella ja loppu plörinäksi, mutta ei se mitään! En suoraan sanottuna jaksanut erityisesti panostaa tähän osaan, koska haluan eteenpäin tarinassa. Mutta ei kai tämä nyt ihan kökköä ollut. :--D

Ja vautsi, osassa on "vain" 83 kuvaa, kun yleensä kuvia taitaa olla päälle 90. 

 

Seuraavasta osasta en sitten tiedä. Että mistä se kertoo. Riippuu perijästä. Lassi on vielä niin pieni, ettei lähde yliopistoon ihan heti. Rami ja Hannahan sinne joutavatkin kohta. Sen näkee sitten.

 

Ääks. Pelikoneeni näyttö on jotenkin ihan kökkö. Osa kuvista on turhan kirkkaita, mutta ne olivat sellaisia jo pelissä :-/

Pitäisi varmaan kalibroida näyttö, mutten osaa. Ja olen joka tapauksessa miettinyt uuden koneen hankkimista. Katsoo nyt miten käy, mutta koetetaan selvitä kököillä kuvilla toistaiseksi.

 

Sukutaulu on taas päivitetty :-)

Ja se, kuten muutkin hyödylliset (?) tietosivut, aivan ylimmäisesti sivulaatikosta. Jos ette ole aiemmin sukupuuhun tai muihin sivuihin tutustuneet, katsokaa ja kommentoikaa, jos niikseen tulee.

 

Kommentoikaa osaa niin kuin ennenkin. Risuja, ruusuja, rikkaruohoja... Kaikenlainen palaute ja muu sellainen otetaan ilolla vastaan ja vastaan joka viestiin. Ja ladattuja saa toki kysellä, mutta valitettavasti en osaa sanoa kaikkien latauspaikkoja. Auttakaa toki toisianne, jos tiedätte ladatuista minua paremmin ;--)

 

 

***
 

 

 

Pitkästä aikaa :-)

Mukana ovat siis Peten lapsista kolme nuorimmaista: Rami, Hanna ja Lassi. Lapset ovat niin eri-ikäisiä, että olen äänestystä varten muuttanut kaikki aikuisiksi ja ottanut muutaman kuvan. Tarinassahan ne eivät tietenkään näin yllättävästi vanhene. Että älkää siis säikähtäkö oudon näköisiä simejä ;-)

Lassin tosin muutin jo teiniksi, koska eihän sille olisi muuten tavoitetta saanut valittua.

 

Olen suunnitellut jokaisen lapsen päänmenoksi jotain, jos siis perijäksi valikoituvat. Eli tylsää tarinaa ei pitäisi tulla, vaikka kuka voittaisi. ;->

Ja nuo tavoitteet eivät oikeastaan vaikuta juoneen mitenkään. Että niiden perusteella ei kannata äänestää :-D

 

 

 

Ehdokas 1


Rami

 

Tavallistakin tavallisempi perheen vanhin poika

Romantiikkatavoite (ammattina Kapteeni Sankari)

+ Harmaat hiukset, mekaaniset taidot

- Urheilullisuus

Luonne: 5 - 8 - 9 - 3 - 1 

 

 

 

Ehdokas 2


Hanna

 

Uimarilupaus ja nuorin tytär

Suosiotavoite (ammattina tähtirosvo)

+ Hatut, urheilullisuus

- Ahkera työntekijä

Luonne: 10 - 8 - 10 - 3 - 1 

 

 

 

Ehdokas 3


Lassi

 

Taivaita tuijotteleva iltatähti

Tietotavoite (ammattina kaupunginjohtaja)

+ Silmälasit, työttömyys

- Kokkaustaidot

Luonne: 5 - 8 - 9 - 3 - 1 

 
 

 

Tällä kertaa en jaksa tehdä sellaista erillistä äänestysjuttua. Vaan saatte antaa ehdokkaille pisteitä. Sille, jonka haluatte kaikkein eniten perijäksi, annatte 3 pistettä. Toiseksi paras perijäehdokas saa kaksi ja huonoiten sopiva yhden pisteen. Eli eniten pisteitä loppujen lopuksi saanut voittaa (=valikoituu perijäksi). Pisteitä ei tarvitse perustella. Toki saa perustella, jos haluaa, mutta perustelut eivät vaikuta lopputulokseen.

En aio itse äänestää, eikä minun sanani vaikuta mitenkään. Haastetta vähän tarinointiin :--)

 

Vain tähän postaukseen "kommentoidut" äänet lasketaan. Esim. cboxiin tulleet äänet jätetään huomiotta. Ja laittakaa kiltit joku nimimerkki, ei mitään anonyymien joukkoryntäystä!

Älkää nukkuko! ;--->

 

 

Äänestyaikaa on 18.10.2010 klo 23.59 asti. Yritän tässä äänestyksen aikana tehdä niistä Leon lapsista sen esittely-extran ja ehkä jotain Aadastakin...

Tai saattaahaan se taloesittelykin tulla...

So stay tuned!

 

 

***